Millaisen elämän olisit voinut saada? Rinnakkaistodellisuus, joka olisi voinut olla mahdollinen

Olisi voimut käydä huonosti

Olisin kirjoittanut kuusi ällää, kuten sisareni ja pääsyt yliopistoon, jonne kaikki olettivat minun menevän.

Olisin mennyt nuorena naimisiin ja saanut lapsia.

Olisin elänyt onnellisena parisuhteessa.

Jäi saamatta. Näin jälkikäteen ajatellen vanhojen tanssiparini ilmoitettua, ettei hänellä ole alushousuja, olisi minun pitänyt ymmärtää, että tästä se ura urkenee. Vaan en ymmärtänyt. Nyt olen 3-kymppinen, enkä ole ikinä seurustellut.

Olisin voinut saada naisen, joka haluaa minua seksuaalisesti todella paljon. Eli olisin suhteessa, jossa kyltymätön nainen nauttii kanssani päivittäin hyvästä seksistä. Nyt on tyytyminen kerran viikossa kohtuulliseen tyhjennykseen.

Elämä on täynnä valintoja. Totta kai jokainen meistä olisi voinut menestyä alalla kuin alalla tai vaihtoehtoisesti voinut mennä päin peetä. Välimuotoja ei tunnu olevan. Minustakin piti tulla kansainvälinen seikkailijasankari, mutta tuli surkea kunnan virkamies.

Nyt olen 30v ja vakituisessa työssä, on ihana mies, oma asunto, matkustelua jne. Lasta olemme pohtineet parin vuoden sisään.

Jos asiat olis mennyt toisin: Olisin nyt about 8-9v lapsen yh. Olimme puhuneet lapsesta jo pitkään ja todenneet että antaa tulla jos on tullakseen. No raskaaksihan minä tulin, mutta mies kuoli tapaturmassa kun olin 14vko raskaana. Siinä surussa sitten sain keskenmenon vk17.

Lapsi oli toivottu, mutta kyllä tämä nykyinen elämäntilanne on parempi kaikin puolin. Vaikka aina sen keskenmenon "vuosipäivänä" ja satunnaisesti muutoinkin sitä tulee itkettyä vähän.

Ilman ammattitaitoisia auttajia ja hyvää tuuria olisin viettänyt jo reilusti toistakymmentä vuotta neliraajahalvaantuneena muiden autettavana.

Olisin voinut syntyä planeetalle Anubis, jossa sataa punaviiniä, lammikoissa uiskentelee paistettuja lohia, ja taivaalle heijastetaan huippuelokuvia joka ilta.

Synnyinkin planeetalle jossa sataa rikkiä, lammikoissa uiskentelee elohopeakaloja ja huippuelokuvia ei edes tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Nyt olen 30v ja vakituisessa työssä, on ihana mies, oma asunto, matkustelua jne. Lasta olemme pohtineet parin vuoden sisään.

Jos asiat olis mennyt toisin: Olisin nyt about 8-9v lapsen yh. Olimme puhuneet lapsesta jo pitkään ja todenneet että antaa tulla jos on tullakseen. No raskaaksihan minä tulin, mutta mies kuoli tapaturmassa kun olin 14vko raskaana. Siinä surussa sitten sain keskenmenon vk17.

Lapsi oli toivottu, mutta kyllä tämä nykyinen elämäntilanne on parempi kaikin puolin. Vaikka aina sen keskenmenon "vuosipäivänä" ja satunnaisesti muutoinkin sitä tulee itkettyä vähän.

Ja siis sillä oletuksella tuo että lapsi olisi syntynyt jos en olisi lakannut huolehtimasta itsestäni ja vauvasta silloisen miehen kuoleman takia.

Masennut ja trauma olisivat jääneet kokematta, jos en olisi koskaan mennyt puhumaan yhdelle ihmiselle kauan sitten. Olisin luultavasti iloinen ja rohkea ihminen nykyään, ja olisi vielä työpaikkakin. 

Kyllästyin jatkuvaan pänttäämiseen lukiossa ja menin sen jälkeen amikseen. Nyt voisin olla valmistunut fysiikan maisterina, mutta teen työkseni matalapalkkaista hommaa. Jos joskus kyllästyn tähän niin voihan sitä vielä kokeilla.

Minä olisin ehkä oikeasti voinut saada "toisen elämän" eli kun olin vauva,  minut haluttiin adoptoida toiseen perheeseen.  Kävivät moneen kertaan vanhempieni luona pyytämässä, eivätkö antaisi minua heille.  Tämä siis 50-luvun lopulla.  Se oli lapseton pariskunta, nainen oli lastenhoitaja siinä sairaalassa missä synnyin, mies paikallisen tehtaan isoin pamppu silloin.  Adoptoivat sitten myöhemmin toisen lapsen, joka kylpi yltäkylläisyydessä ja joka kävi paljon kouluja ja niin pois päin.

Ajattelin lapsena, että olisivat antaneet vain minut sinne.  Elämä alkoholistiperheessä ei ollut hääviä eikä antanut kummoisia valmiuksia myöhempäänkään elämään.  Yhtä selviytymistaistelua se oli. Nyt en enää välitä. 

Olen miettinyt tätä paljonkin. Jos olisin yhä lukioaikaisen kumppanin kanssa, olisin edelleen hyvin arka ja pelokas. Viettäisin suurimman osan vapaa-ajastani salilla tai kotona, olisin siis paljon paremmassa kunnossa. Olisin ehkä muuttanut puolison työn perässä paikkakunnalle, josta en tuntisi kauheasti ihmisiä. Puolisoni olisi paras ystäväni. Minulla olisi vähemmän rahahuolia, sillä elätin miestä opiskeluajan ja hän sai työpaikan muutama kk eron jälkeen.

Sej sijaan asun edelleen samalla paikkakunnalla. Eron jälkeen olen aktivoitunut sosiaalisesti, mutta 4-5krt/vko treeniohjelma on historiaa. Minulla on paljon enemmän kavereita kuin ennen eroa, mutta elinikäisen parisuhteen haaveen kaaduttua olen hieman kyynistynyt rakkauden suhteen.

Olisin muuttanut jonnekin itä suomeen opiskelujen perässä, ja valmistunut luultavasti sosionomiksi. Olisin tavannut jonkun himouskovaisen miehen, jonka kanssa olisin hommannut suurperheen. Oltaisiin lähdetty ehkä lähetystyöhön ennen niitä lapsia. Oltaisiin elelty maaseudulla isossa talossa, kaukana kaupungin hälinästä, ja käyty kirkossa joka viikko. Tämä oli siis ihan oikea tulevaisuuden suunnitelma/ näkymä minulla vielä lukiossa. Jos en olisi tavannut miestäni, osa tästä olisi ehkä toteutunut.

Olisin voinut elää onnellisessa, harmonisessa parisuhteessa, saada kaiken statuksen ja kasvattaa lapseni kusipäiksi komentelemalla heitä koko ajan ja halveeraamalla heitä, kuten moni tekee.

Sen sijaan mies kuoli kun lapset olivat pieniä, jouduin yksinhuoltajaksi ja annoin lasteni kasvaa luottaen heihin ja upeita heistä tulikin. Joskus jouduin puuttumaan johonkin, mutta urheilevia ja tervehenkisiä ihmisiä heistä tuli.

Parempi näin. Uutta miestä en koskaan halunnut vaivoikseni.

Muutama kommentti koulussa jos olisi jäänyt pois, olisi elämäni suunta ehkä ollut aivan toinen. Neuroottisesti fiksoiduin noihin kommentteihin, luoden koko ajan vahvempaa kirousta itselleni, vahingoittaen itseäni sisältä. Koko olemukseni on muuttunut ahdistuneeksi, häpeileväksi ja jännittyneeksi. Ehkä siksi muistikin on huonontunut, on vaikeampi oppia mitään. Ei ole mitään luottoa omiin kykyihin.

Ilman muutamaa pientä asiaa, jotka kohdalleni sattuivat, saattaisin tänä päivänä olla ihan terävä ja työelämässä. Ehkä, jopa olisin joskus seurustellutkin.

Toisaalta ehkä en olisi tietyssä mielessä "kehittynyt" henkisesti ja olisin itsekkäämpi ihminen.

Jos en olisi päätynyt alkoholisoituneelle perhepäivähoitajalle ”hoitoon” (=itkemään vaunuissa koko ajan) puolivuotiaana vauvana vuonna 1975, minulla olisi parempi itsetunto ja luottamus elämään ja muihin ihmisiin.

Mutta eihän äiti sitä tiennyt ennenkuin vasta parinkymmenen vuoden kuluttua, kun perhepäivähoitajan naapuri kommentoi, että: ”Kyllä se teidän tyttö sitten siellä vaunuissa itki! Kaiket päivät.” Äiti mietti järkyttyneenä, miksei naapuri kertonut hänelle asiasta jo silloin...

Olisin peruskoulun jälkeen mennyt lukioon, saanut sieltä hyviä muistoja vanhojen tansseista yms, ja kirjoituksissa kirjoittanut mm. historian. Sen jälkeen olisi mennyt opiskelemaan yliopistoon esim. poliittista historiaa, olisin saanut sieltä paljon hyviä ystäviä, seurustelukumppanin, todennäköisesti olisin myös ollut oman ainejärjestöni hallituksen jäsen.

Valmistumisen jälkeen olisin saanut sellaisen työpaikan, jossa viihtyisin ja palkkaankin olisin tyytyväinen. Asuisin naisystäväni kanssa ehkä jo (ehkä lainalla ostetussa) omistusasunnossa. Tukisin myös naisystäväni urahaaveita kaikin tavoin. Lapsia tuskin olisi, koska en itse ole lapsihminen. Tekisimme naisystäväni (ja varmasti myös yhteisten kavereiden) kanssa reissuja niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin. Viettäsisimme myös näiden kavereiden kanssa erilaisia kissanristijäisiä ja muuta vastaavaa.

Nämä asiat ainakin tulee ensimmäisenä mieleen.

T:kohta 30-vuotias mies

jos olisi rinnakkaismaailma, niin voisi olla ihan mahdollista että siellä olisi ihan eri ihmiset. historian saatossa on voinut olla isomäärä erilaisia muuttuvia juttuja ja sen takia kehitys olisi menyt eri suuntaan.

Olisin mennyt opiskelemaan suoraan lukiosta, saanut tutkinnon ja lähtenyt ulkomaille sen jälkeen.

Olisin tehnyt abortin ja jatkanut päihteiden käyttöä - varmaan olisin mennyt aika hunningolle nopeasti ja kuollut tähän mennessä.

Olisin muuttanut toiselle paikkakunnalle heti sairastuttuani, niin olisin päässyt todennäköisesti parempaan terveydenhoitoon ja olisin terve vielä tänä päivänäkin :( luulin välttäväni vaikeudet, kun vältin tuon huumeidenkäytön, mutta asiat meni vaan eri tavalla huonosti.