Te, jotka olette useasti sairastaneet masennusta. Mistä oireista huomasitte, että ajautumassa taas masennukseen? Yritättekö laittaa oirelle hanttiin?

up

Ei sille tunteelle voi mitään, jos voisi, luuletko että kukaan sitä oloa haluaisi? Jos tulee, niin tulee, tunnistan kyllä kun oma oloni alkaa vaipua masennukseen, pikku hiljaa se tulee. Pahimmillaan sitten viikkojen/kuukausien sairausloma.

Olen huomannut aina mielisairaalan psykiatrin vastaanotolla. Sitä ennen olen ajatellut että "pitää ottaa itseäni niskasta kiinni", "tämä on vielä ihan normaalia", "lääkkeet aiheuttaa oloni" ym.

Ei sille ololle voi oikein mitään, ei ainakaan taistella vastaan. Pahemmaksi menee vaan. Jos tunnistan masennuksen pahenevan, pidän entistä tarkempaa huolta että elämän rytmi pysyy muuten hyvänä ja samana (nukkumiset ja syömiset). Tarkkailen samalla hieman enemmän omia ajatuksia ja yritän erotella heti milloin masennus puhuu, milloin sisäisen puheen sisällölle ei ole mitään realistisia perusteita. Näin pystyn päästämään ikävistä ajatuksista paremmin irti enkä jää kiertämään niiden kanssa kehää. Monesti pahennan itse oloani jäämällä vellomaan usein täysin kuvitteellisiinkin kauhukuviin, jolloin minun täytyy tietoisesti havahduttaa itseni pois itseni kiihdyttämisestä ja oloni pahentamisesta.

Helpoimmalla pääsen kun annan itselleni luvan sairastaa hetken, enkä vaadi itseltäni samalla huippusuorituksia. Kun olo helpottaa, jaksaa taas tarttua asioihin. Armon antaminen itselle on omalla kohdalla kaiken a ja o, mutta minun pitää muistaa myös hieman ravistella itseäni ettei masistelu jää päälle. Jos siis tunnistan itsessäni että nyt on jo voiman rippeitä ja pahin takana, niin yritän lempeästi ohjailla itseäni takaisin normaalielämän pariin. Hitaasti ja rauhallisesti, ettei tule takapakkia.

Masennusta takana nyt 20 vuotta, joten hieman olen jo päässyt kehittymään sen kanssa.

Minä olen naimisissa miehen kanssa, jolla on ollut masennusta. Seuraan automaattisesti hänen psyykkistä kuntoaan ja kerron jos huomaan hälyttäviä muutoksia. On hyvä, että kumpikin seuraamme tilannetta, sillä masennuksen paheneminen voi tulla potilaalle huomaamatta. Jos tilanne pääsee liian pitkälle, voi olla vaikea saada masennuksen syvenemistä pysäytettyä. Selviä muutoksia voi olla esim. nukkumisessa, syömisessä, keskittymiskyvyssä, muistissa ja mielialassa. Miehelläni on lääkitys ja jos olo uhkaa huonontua, lääkitystä lisätään. Näin on pärjätty monta vuotta ilman hankalaa masennuksen pahenemisvaihetta.

Vierailija kirjoitti:

Ei sille tunteelle voi mitään, jos voisi, luuletko että kukaan sitä oloa haluaisi? Jos tulee, niin tulee, tunnistan kyllä kun oma oloni alkaa vaipua masennukseen, pikku hiljaa se tulee. Pahimmillaan sitten viikkojen/kuukausien sairausloma.

Tämä. Tosin minulle työkyvyttömyseläke.

No ainakin siitä, et aamulla nukkuu puoleenpäivään. Meikit ja vaatteet hyvin klo 17 aikaan. Lojuu vaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei sille ololle voi oikein mitään, ei ainakaan taistella vastaan. Pahemmaksi menee vaan. Jos tunnistan masennuksen pahenevan, pidän entistä tarkempaa huolta että elämän rytmi pysyy muuten hyvänä ja samana (nukkumiset ja syömiset). Tarkkailen samalla hieman enemmän omia ajatuksia ja yritän erotella heti milloin masennus puhuu, milloin sisäisen puheen sisällölle ei ole mitään realistisia perusteita. Näin pystyn päästämään ikävistä ajatuksista paremmin irti enkä jää kiertämään niiden kanssa kehää. Monesti pahennan itse oloani jäämällä vellomaan usein täysin kuvitteellisiinkin kauhukuviin, jolloin minun täytyy tietoisesti havahduttaa itseni pois itseni kiihdyttämisestä ja oloni pahentamisesta.

Helpoimmalla pääsen kun annan itselleni luvan sairastaa hetken, enkä vaadi itseltäni samalla huippusuorituksia. Kun olo helpottaa, jaksaa taas tarttua asioihin. Armon antaminen itselle on omalla kohdalla kaiken a ja o, mutta minun pitää muistaa myös hieman ravistella itseäni ettei masistelu jää päälle. Jos siis tunnistan itsessäni että nyt on jo voiman rippeitä ja pahin takana, niin yritän lempeästi ohjailla itseäni takaisin normaalielämän pariin. Hitaasti ja rauhallisesti, ettei tule takapakkia.

Masennusta takana nyt 20 vuotta, joten hieman olen jo päässyt kehittymään sen kanssa.

Hyvin samat keinot täällä käytössä. Rytmi, syöminen, nukkuminen, armollisuus ja reflektointi jne.. Eivät estä masennuksen tuloa, mutta saattaa auttaa siihen ettei masennus sukella yhtä syvälle ja vähentää kestoaikaa. Jokatapauksissa puhutaan kuukausista.

Lisäksi rajoitan vähäistä alkoholin käyttöä entisestään, jopa lopetan kokonaan kunnes alkaa helpottamaan (eli kuukausien tipaton). Vähennän arkistressiä, esimerkiksi rytmitän kaupassakäyntiä ruuhka-aikojen ulkopuolelle, vaihdan isot marketit pikkukauppoihin joissa on nopea käydä ja vältän ihmistungoksia/meluisia ympäristöjä jne.

Takana useita masennusjaksoja lievästä vakavaan 15 vuoden ajan.