Ja taas kierroksessa Uuno-elokuvat, miksi?
Kuka oikeasti enää jaksaa näitä iänikuisia, satoja kertoja nähtyjä paskaelokuvia?
Toinen on Bondit; nähtyä paskaa.
Kolmas kauhealla metelillä ja räiskinnällä tehdyt toimintaelokuvat.
Neljäs Fast&Furious-elokuvat; täyttä paskaa kaikki. Ja nähty jo aivan liian monta kertaa.
Samoja elokuvia näytetään jatkuvalla syötöllä, vaikka uusiakin on jo tullut aikaa sitten.
Kommentit (41)
Nykyiset tv-kanavaverkot ,plus internet siihen lisäksi, tarjoavat kyllä katsottavaa joka makuun joten mitä napista jostain Vääpeli Körmyn tms.
Uunojen uusinnoista, joilla kuitenkin ko. tv-yhtiön taholta on katsottu olevan vielä riittävä katsojapohja uusintojen asialliseksi perusteluksi ja näiden lähetysten kannattavuuden takaamiseksioikeaan osuneella arviollaan siitä mitä heidän katsojansa ovat eniten toivoneet uusinnoista kyseltäessä jne.
Yhtiö sitten päättää, että otetaanko tai ostetaanko niitä uusinnoiksi, vai ei ja on ilmeisesti tehnyt ainakin enemmistöpäätöksen siitä, että tässä tapauksessa otetaan ja lähetetään tämä Körmy , koska katsojat ovat sitä halunneet.
En minä niitä kokonaan vaivautunut katsomaan edes uusina, silloin lähellä ensi-ilta-aikojaan maan elokuvateattereissa silloin kun Elokuvien lisäksi tv-n kanavavalikoima taisi rajoittua muutamaan vaihtoehtoon, ellei ollut jotain sen ajan suosittua kaapelitelevisiota tai muita (...pelkästään ulkomaankielisiä tekstittämättömiä elokuvia ja sarjoja välittävää) satelliittiantennia asennettu katolle. naapurin isäntä muuten asennutti aikanaan ja juuri sattumalta siitä kohtaa nyt vanhan omakotitalon peltikatto onkin saanut pahan repeämän josta on aiheutunut vuoto talon kattorakenteisiin jne.
Olisi vain naapurin ukko-vainaa aikanaan tyytynyt niihin kotimaisiin kanaviin ja katsellut 'Vääpeli Körmyä' vaan ja nauttinut siitä sen sijaan että piti ne ulkomaalaiset hömppäkanavat saada näkymään ja katsella niitä vaikka tuskin ymmärsi kunnolla mitään ulkomaankieltäkään...
Ihan vaan koska se oli uutta ja hienoksi sanottua silloin.
No joo, tosin toisaalta kuuntelenhan minäkin intialaisia Bollywood-levyjä vaatimattomassa vaaleanpunaisessa Philips-merkkisessä cd-levysoittimessani ymmärtämättä ensimmäistäkään sanaa hindiä, tai oikeastaan edes tietämättä onko laulukielenä hindi vaiko esim. bengali, tamili, singaleesi vai mikä.
Minulle riittää kun hyvältä kuulostaa ja tanssikohtauksia intialaisista elokuvista katselen jo aivan sujuvasti. Itse asiassa niiden Bollywood-elokuvien kaavamaisuudet käyvät ilmi jo muutamalla katselukerralla aivan ilman mitään kielitaitoakaan .
Konna ja sankari on tärkeintä tunnistaa, rakastavaiset saavat lopulta monien konnan järjestämien koettelemusten läpikäymisen ja niistä kumpikin vain täpärästi selviämisen jälkeen toisensa ja pari kohtaa toisensa kukkakedolla ja tanssijat ilmestyvät kuin tyhjästä ympärille ja kaihoisan kaikuiset lemmensoinnit täyttävät ,arvatenkin kukkaistuoksua täynnä olevan, aamutuulen raikastaman ilman ympärillä .
Joo, että kaipa se edesmennyt naapurinikin kaipasi jotain värikästä kuvatarjontaa elämäänsä, joten levätköön rauhassa, en häntä siitä moiti,enkä arvostele, että kannattiko katsella mitä halusi, vai ei.
Itsepähän tiesi siitä sen minkä tiesi ja mitäpä se minulle kuuluu, omapahan oli valintansa.
Mieluummin katson vaikka Uunoa kuin luen pitkän sepustuksesi.
MTV:llä on oikeudet Uuno-elokuviin eli voivat näyttää niitä maailman tappiin ilman että tarvitsee maksaa kenellekään senttiäkään.
Turhapurot, Poliisiopistot, Pirates of the Carribean ja Bondit tuntuu pyörivän telkussa jatkuvasti. Kuka tota paskaa katsoo vuodesta toiseen?
Tulihan kuuluisista 'Pekka ja Pätkä'-elokuvistakin lopulta monenkin akateemisen elokuvatutkimuksen aihe ja se kelpasi jo aivan ns. salonkikelpoisesti sellaiseksi oltuaan sitä ennen jo lähes unohduksissa ja silloin, omana aikanaanhan, sitä pidettiin vain 'täytenä roskana' ja halveerattiin kulttuuriväen taholta aivan avoimesti julkisuudessa ja lehtien sivuilla.
"Roskaa, mikä roskaa", kerrotaan Helsingin Sanomien (ilmeisen pitkäaikaisen) elokuvakriitikon ,Eugen Terttulan niistä häneltä kysyttäessä aikanaan ärähtäneen.
Nyt niissä nähdään nostalgisia 1950-luvun Helsingin ja sen ympäristön maisemia ja katunäkymiä ja esim. vertailukohtia muiden maiden vastaavan kauden, vastaavantyyppisten elokuvien huumoriin ja elokuvalliseen lajityyppinsä kerrontaan jne.
Sanalla sanoen ne nähdään nyt ja niitä katsotaan nyt aivan toisella tavalla kuin silloin aikanaan.
Niiden ensimmäinen uusintakierros käynnistyi jo aikanaan 1960-luvulla televisiossa (silloin niitä saatettiin vielä näyttää jossain iltapäivä-lastennäytöksissä elokuvateattereissakin) ja uusintoja on tullut sen jälkeen tasaisin väliajoin ja kysyttyjä ne olivat aikanaan videovuokraamojen vhs-tarjonnassakin. Tuo kaikki kertoo jotain niiden suosiosta ja populaarikulttuurin kerran itseensä ottamista ja sulauttamista , tavallaan kuolemattomista elokuvahahmoista.
Uuno on nyt seuraamassa sitä samaa tietä suoraan alenevassa polvessa...
Näin voisi hänestä leikkisästi (kuten tietysti sopiikin), näin lopuksi todeta.
Vierailija kirjoitti:
Uunon lisäksi on tarjolla myös Vääpeli Körmy, ihan sarjana. Katsooko niitä kukaan alle 70v.
Näitä ei ole kyllä tullut vuosiin. Katsoin lapsena nuo varmaan kymmenen kertaa läpi, olen syntynyt 1997.
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin katson vaikka Uunoa kuin luen pitkän sepustuksesi.
Se tosiaan avautuukin ilman omia tai katsojan aivoja pahemmin rasittamatta ...
Vierailija kirjoitti:
No Bondit ja mitkälie Robocopit on melkeinpä korkeakulttuuria verrattuna johonkin kotimaisiin uunoihin tai pekkapuupäihin :D
Täh, eihän näitä voi edes verrata. Robocop 1 on oikea klassikko samoin kuin esim Predator, Rambo ja Rocky. Aivan loistavia elokuvia.
No lopetetaan tämä elokuvakeskustelu nyt tähän ja tuomitaan näin lopuksi yhdessä kaikki viittä vuotta vanhempi elokuvatuotanto vain vanhojen idioottien katsomaksi paskaksi ja sillä siisti.
Vierailija kirjoitti:
Turhapurot, Poliisiopistot, Pirates of the Carribean ja Bondit tuntuu pyörivän telkussa jatkuvasti. Kuka tota paskaa katsoo vuodesta toiseen?
Jotkut näkevät ne ensimmäistä kertaa, jotkut poimivat joukosta suosikkinsa ja katsovat ne. Ei siinä sen ihmeellisempää.
Vierailija kirjoitti:
No lopetetaan tämä elokuvakeskustelu nyt tähän ja tuomitaan näin lopuksi yhdessä kaikki viittä vuotta vanhempi elokuvatuotanto vain vanhojen idioottien katsomaksi paskaksi ja sillä siisti.
No ei. Vanhat elokuvat ovat monet hyviä, mutta Uunot eivät niihin kuulu. Eikä kyllä monet muutkaam suomalaiset filmit.
Kunpa Ruusun aika uusittaisiin. Tai Blondi tuli taloon. Sekä Metsolat oli ihana sarja. Sekä monta muuta.
Miksei näitä kunnon sarjoja uusita?
Uunoissa ei edes ole mitään hauskaa, olen yrittänyt katsoa enkä edes hymähtänyt, tulin lähinnä huonolle tuulelle siitä junttihuumorista. Lisäksi Loirin naama ja ääni ärsyttää.
Miksi ihmeessä salkkaritkin pitää näyttää uusintoina eikös ne dvd::nä ilmesty
Sissi-elokuvat voisi kattoa uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No lopetetaan tämä elokuvakeskustelu nyt tähän ja tuomitaan näin lopuksi yhdessä kaikki viittä vuotta vanhempi elokuvatuotanto vain vanhojen idioottien katsomaksi paskaksi ja sillä siisti.
No ei. Vanhat elokuvat ovat monet hyviä, mutta Uunot eivät niihin kuulu. Eikä kyllä monet muutkaam suomalaiset filmit.
_
Ota myös huomioon 'genre' (eli lajityyppi), joka tässä tapauksessa on komiikka,sketsit, komedia, parodia, tai farssi.
Ei näitä pidä arvostellakaan jossain yhdessä ja samassa nipussa vakavampia tavoitteita omanneiden ohjaajien tuotoksien kanssa samaan aikaan
( tosin pitää muistaa, että rahahan se kelpasi heillekin. He vain hankkivat sitä 'eri katsojanarusta' vetämällä )
Pekko Aikamiespoikaa ei ole taidettu uusia ainakaan hetkeen?
Makuasioista ei voi kiistellä. Tai no voi, mutta se ei oikein johda mihinkään, eikä tarvitsekaan. Jotkut tykkää Uunosta ja toiset ei, mutta onneksi telkkarissa on muitakin kanavia. Sitä ei tarvitse välttämättä katsoa ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Sissi-elokuvat voisi kattoa uudelleen.
Muistaakseni ne löytyvät täältä netistä peräti englanniksi tekstitettyinäkin...
Minä tykkään Uuno leffoista. Samalla tavallahan pyörii telkkarissa jatkuvasti myös Sinkkuelämää, Solsidan yms. Ei niitä oo pakko katsoa, jos ei halua.