Lue keskustelun säännöt.
Onneksi olen saanut kokea maalla asumisen muodon, en kaipaa esim. juhannuksena minnekään mökille!
19.06.2018 |
Lapsuuteni koti sijaitsi pienessä maalaiskylässä, ja silloin sain viettää kyllästymiseen asti kaiket kesät luonnon helmassa. Omakotitalomme sijaitsi rannan läheisyydessä eli uitua tuli ihan tarpeeksein, ja samalla sain kokea jo lapsena punkkien, paarmojen, hyttysten puremat jne.
Muistelen, kuinka nuorena teininä inhosin sitä hiljaista kylän elämän menoa, ei mitään missään. Pelkkä luonto likellä ja linnun laulua. Kerran kaksi päivässä näki tiellä jonkun naapurin kulkevan ohi kauppaan ja takaisin. Joskus tietysti kylästämässäkin kävivät. Kesäaikaan tietysti ilahduttivat kauempaa vierailevat sukulaiset, ja toiset tykkäsivät viipyä pitempäänkin, tottakai, koska kotini oli kuin "paratiisi" kaupungissa asuville sukulaisillemme. Säälitti vain etenkin äitini työtaakan kasvaminen, kun piti passata vieraita kaiken muun omakotitouhuilun lisäksi. Oma kasvimaa ja perunapelto tietysti oli ihan kiva olla olemassa omassa pihapiirissä, mutta kun muistelen sitä työn määrää, mitä senkin ylläpito ja tuottoisuus vaati, niin olen enemmän kuin tyytyväinen saatuani ostettua torilta/kaupasta kaikki kasvimaan tuotteet ilman sitä raatamista rikkaruohojen kitkemisineen jne.
Kommentit (23)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen lapsuuteni ja nuoruuteni asunut maalla. Edes teini ikäisenä ei haitannut koskaan. Maalla oli mukavaa, en kaivannut koskaan mitään bileitä ja "elämää", oli ihanaa kun sai tehdä pihahommia ja nauttia hiljaisuudesta, pellon laidalla näkyi usein peuroja ja hirviä, joita oli mukavaa seurata.
Mutta mä oonkin aina ollut erilainen nuori. Koskaan en missään käynyt, paitsi koulussa. Kotona kiltisti tein läksyt, luin kirjoja, autoin äitiä ruoanlaitossa ja siivouksessa.
Nyt aikuisena, 27vuotiaana, asun edelleen maalla. Olen asunut koko elämäni ja tulen aina asumaan. Maalla on mukavaa! :)
Kyseessä harrastus. Tekeminen on aina hyväksi.