Lue keskustelun säännöt.
Ihailen ihmisiä jotka osaavat olla onnellisia yksin eivätkä tarvitse ukkoa!
19.06.2018 |
Kun lapset on tehty ja erottu, en voi sille mitään, että ihailen niitä jotka osaavat olla onnellisia ja nauttia ns vapaudesta. Toisilla kauhea tarve löytää mies, sitoutua aina uudelleen, kun jonkun kanssa homma ei toimi, eivät osaa nauttia vapaudesta ja ystävistä vaan juoksevat baarilla hakemassa huomiota. Itse ihailen niitä, jotka ovat onnellisia ja tasapainoisia ilman parisuhdettakin!
Kommentit (17)
Niin minäkin, vaikka toiset luulevat että olen yksinäinen kun ei ole miestä.
En ota miestä jos en ole oikeasti rakastunut, en tarvitse seuraneitiä tai autokuskia enkä ole läheisriippuvainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tässä mitään ihailemista ole, myötäsyntyisessä ominaisuudessa. Itse en osaisi olla onnellinen parisuhteessa, introvertti kun olen. Sen sijaan olen onnellisena olen elänyt yksin koko viisikymppisen elämäni.
Kiitos - on kiva tietää, että joku ihailee olotilaani eikä pidä sitä omituisena tai jonakin "välivaiheena". Erosin muutama vuosi sitten pitkästä avioliitosta, ja sen jälkeen minulla oli yksi hyvin lyhyt suhde. Olen ollut siis vuosia "yksin" ja tämä on ehdottomasti elämäni parasta aikaa ja nautin sinkkuudestani täysin siemauksin. En elä mitään villiä bile-elämää, vaan nautin ihan arkipäiväisistä asioista. Kaikkein parasta on, että saan olla rauhassa kaikesta enkä todellakaan tunne itseäni yksinäiseksi.
Ystäväni on miehen kanssa vaan sen takia kun hänellä ei ole autoa eikä ajokorttia, että pääsee johonkin liikkumaan.
Minussa kummassakaan ei ole mitään ihailtavaa eikä mitään "moitittavaa", ei yksin viihtymisessä eikä siinä että kaipaa kumppanin. Itse olen tosi erakko luonne, ollut lapsesta asti. En ole koskaan halunnut mitään vakimiestä tai lapsia ja olen onnellinen näin. Mutta en pidä itseäni todellakaan mitenkään parempana kuin niitä ihmisiä joiden luonne on sosiaalisempi tai vaikka seksuaalisempi tai romanttisempi ja jotka siksi kaipaavat kumppania.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsenäisyys on upeaa.
Toisaalta seksiä tarvitsen. Olen ratkaissut ongelman suhteella naimisissa olevaan mieheen, jonka vaimoa ei seksi enää kiinnosta.
Kaikki voittavat, enkä joudu tekemään asumisessa ja elämisessä kompromisseja karvanaaman kanssa.
Olen niin kauan ollut ja asunut yksin, että en voisi enää kuvitellakkaan asuvani kenenkään kanssa yhdessä mutta tapailla voisin jotain miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa, että täällä punnitaan toisten ihmisten parisuhteita tai yksinolemista. Ei se kuitenkaan jauhamalla parane. Aikuiset ihmiset tekevät omat päätökset olevatko yksin vai kaksin.
Nauttikaa elämästä!
Mä taas ihailen naisia jotka saavat miehen. Itse en ole koskaan kelvannut miehille parisuhteeseen. Ikää tulee, mielenterveysongelmia ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä nirsommaksi muutun. Uskon että elän yksin loppuun saakka. Ehkä sitten seuraavassa elämässä minäkin saan rakkautta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi ihailija myös. Huonossa parisuhteessa kitkutan vain siksi että pelkään yksin olemista. Siinä ois mulle iso kasvunpaikka ja jonkin sortin kehitystehtävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas ihailen ihmisiä, jotka elävät onnellisina pitkissä parisuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi ihailija myös. Huonossa parisuhteessa kitkutan vain siksi että pelkään yksin olemista. Siinä ois mulle iso kasvunpaikka ja jonkin sortin kehitystehtävä.
Yksin olemisessa ei ole mitään pelättävää, vaan on ihana vapaus tehdä mitä huvittaa. Hyvät puolet pesevät huonot mennen tullen. Itsekin kitkutin vuosikaudet ja se kestovitutus oli ihan jäätävää. Kun lähdin, olo keveni sata prosenttia ja jopa otsarypyt silisivät itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä taas ihailen ihmisiä, jotka elävät onnellisina pitkissä parisuhteissa.
Mistä tiedät että ovat oikeasti onnellisia vai tottumuksestako vaan ollaan yhdessä?
Monissa ihmisissä on se ärsyttävä ominaisuus, että he näkevät muiden ihmisten elämän niin voimakkaasti omasta näkökulmastaan. Tämän asian suhteen on kaksi rasittavaa ihmistyyppiä (kuvaan naisia, vaikka näitä miehiäkin varmaan on):
1. Nämä, jotka kannustavat aina sietämään, ja pitävät eroa epäonnistumisena. He antavat myös päsmäröiviä, omaa mielestään hyvää tarkoittavia neuvoja ikisinkkuystävilleen, että rimaa kannattaisi vähän laskea. Saattavat myös yrittää parittaa ikusinkkuystäviään tökerösti. Puhuvat alentuvasti perheettömien elämäntavasta. Neuvovat jopa omia tyttäriään, jotka ovat tulleet todella ikävästi kohdelluiksi, että "kannattaa antaa olla, koittakaa nyt pysyä sovussa".
2. He, jotka eivät sisimmässään usko, että juuri kukaan voi olla kenenkään miehen kanssa aidosti onnellinen. He rohkaisevat yleensä ystäviään eroamaan ensimmäisen kriisin tullen, ja leimaavat lähes kaikkien avioliitot kahden läheisriippuvaisen kulissiksi. Vaikka he yrittäisivät peitellä ajatuksiaan, heistä huokuu, miten he pitävät kaikkien niiden ystävien, jotka ovat hänelle joskus avautuneet avio-ongelmistaan, parisuhteita säälittävinä. He ovat niitä, joiden eron syy on useimmiten epämääräinen huono fiilis tai "kasvoimme erillemme".
Molempia ihmistyyppejä pidän aika lapsellisina. On naiivia kuvitella, että valtaosa parisuhteista ei olisi onnellisia, ja toisaalta on typerää pitää parisuhdetta sellaisena itseisarvona, joka hyvittää sen, jos joutuu nöyryyttämään itseään vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas ihailen ihmisiä, jotka elävät onnellisina pitkissä parisuhteissa.
Mistä tiedät että ovat oikeasti onnellisia vai tottumuksestako vaan ollaan yhdessä?
Onko ne ukottomat/akattomat aina oikeasti onnellisia vaan vain tottumuksesta yksin?
Aika monella naisella parisuhde laskee elämänlaatua, silloin on helppo olla onnellinen yksin.