Kuinka usein lapsenne sanoo sinulle rakastavansa sinua?

Pieninä päivittäin, nyt teineinä ja nuorina aikuisina ehkä sen pari kertaa kuukaudessa. Olihan tuossa vaihe/aika, kun ei kerrottu lainkaan.

Ehkä 6kk välein. Mua ei kiinnosta vaikkei sanoisi koskaan. Ei sen tartte mulle mitään vakuutella. Näkeehän sen, oonko kohdellu hyvin lapsesta muutenkin. Jos et ole, et ansaitsekaan moisia lauseita.

Eikö tuo ole vähän sellaista jenkkileffahömppää? Pelkkää sanahelinää jos teot ei ole yksi yhteen. Yksikin äiti tukistaa lastaan ja sen jälkeen hokee rakastavansa. Joo, niin varmaan.

Kyllä sen rakkauden näkee muutenkin, ei tarvita tuollaista päälleliimattua glitteröintiä.

Eikä oikein edes istu suomalaiseen sanankäyttöön, "minä rakastan sinua" on suomen kielessä ollut aina ennen kaikkea romanttisen rakkauden osoitus.

Joo, jenkithän nyt rakastaa puheissaan ihan kaikkea, naapuria, työkaveria ja uutta telkkaria :D Ei tuo oikein istu tänne, meillä on paremmatkin tavat osoittaa välittämistä.

Ei kuulu meillä yksinkertaisesti perhekulttuuriin. 

Välit on kuitenkin jopa loistavat nyt aikuisiin lapsiin. Eli eivät sano koskaan, joskus pienenä ehkä ovat sanoneet ja minä myös heille. 

Mun 6v tyttö sanoo ainakin kerran viikossa että "äiti mä rakastan sua". Tyttö on herkkä ja hellätunteinen lapsi ja me ollaan hitsauduttu läheisiksi elämäntilanteen takia. Varmasti tulee aika kun ei enää sano rakastavansa äitiä joten iloitsen nyt kun sanoo. :) itse en sano koskaan äidille että rakastan häntä, koska se tuntuu jotenkin hankalalta. Kuitenkin joskus sanon että "äiti olet rakas". Ehkä kerran vuodessa tai kahdessa. Uskon ja toivon kyllä että äiti tietää sen muutenkin. :) äiti on nyt 57v.

Molemmat viikottain, ovat jo aikuisia. Meillä on aina kerrottu lapsille, että me rakastetaan niitä ja halaillaan ja annetaan pusu poskelle aina, kun tulevat meille tai lähtevät. Kun olivat pieniä niin annettiin aamupusu ja iltapusu. Minun kotona oli sama juttu. Mieheni oppi tavan, heillä ei tunteista puhuttu.

Joka päivä. Tai no, joskus jää joku päivä välistä, mutta sanotaanko että aikakin viitenä päivänä viikossa. Kun lapset olivat pieniä, sitä sanottiin puolin ja toisin monta kertaa päivässä. Nyt teineinä ja aikuisina se on vähän harvemmassa. Lapset ovat sanoneet, että se, että heille on sitä rakkautta ääneen kerrottu, on antanut heille hyvän itsetunnon ja luottamuksen siihen, että heitä oikeasti rakastetaan. Jotakin sentään tehtiin oikein. 

En ole ikinä sanonut niin kenellekään. Eiköhän ne sen muutenkin tiedä. Minustakin tuo on enemmän romanttisen rakkauden osoittamista. Mummolle taisin kyllä sanoa jotain sen tapaista, kun makasi sairaalassa koomassa ja yritin puhua hänelle. Toivottavasti kuuli.

Eivät mun lapset ole sanoneet koskaan, ovat nyt aikuisia. Se on sellaista turhanpäiväistä lässytystä ja liirum laarumia :D kyllä sen tuntee ja kokee muutenkin että rakastavat ja heitä rakastetaan vaikka sitä ei lässytetä ikinä. Miehelle sen voi sanoa, minusta rakkaus on sellaista romanttista ihanaa <3

Meillä sanotaan monta kertaa päivässä puolin ja toisin. Tunteista puhuminen on mielestäni tärkeää, ja olen iloinen että se ei ole lapsillenikaan ongelma.

Jännä, että vielä tänäkin päivänä näin moni mieltää tuon pelkästään romattisen rakkauden osoitukseksi :O.

Meillä rakkaus on tunne, josta voidaan sanoa ihan kuin mikä muukin tunne.

Itse pyrin sanomaan viikottain tai edes viestittämään whatsappissa. Kyllä nää teinit joskus sanoo takaisin, halauksen kera "niin mäkin sua". muttei kovin usein. Enkä mä sellaista kaipaakaan.

Tiedän missä mennään, kun tulevat kotiin, syövät tuhiset suurella innolla, hengailevat seurassa ja ovat muutenkin suurinpiirtein kuuliaisia teinejä.

Ja jos alkavat lipsua otteesta, niin siihen tarvitaan yksi hemmottelu/leffapäivä ns. laatuaikaa kys muksun kanssa ja taas ovat ruodussa.

Joka päivä, viimeistään nukkumaan mennessä "olet rakas" puolin ja toisin. Usein lapsi huikkaa sen kyllä esimerkiksi ulos mennessään. En näe siinä mitään glitteröintiä, se on mielestäni ihana tapa. Ei meillä kotona rakkautta usein sanottu ja olin aikuisena ihan vammainen sen suhteen, kun olisi pitänyt osata sanoa rakastavansa. Lapsi oikeastaan on parhaiten opettanut, että ensinnäkin se on helppoa sanoa ja toiseksi se ei todellakaan sanomisesta kulu ja vähene. Päinvastoin, se lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin vaikka lempeä koskeminen.

En arvosta mitään "ei kuulu meidän kulttuuriin" -juttuja. Ei kuulu juu, ei kuulunut minun lapsuuteeni 80-luvulla, mutta onneksi kulttuuri elää ja muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Molemmat viikottain, ovat jo aikuisia. Meillä on aina kerrottu lapsille, että me rakastetaan niitä ja halaillaan ja annetaan pusu poskelle aina, kun tulevat meille tai lähtevät. Kun olivat pieniä niin annettiin aamupusu ja iltapusu. Minun kotona oli sama juttu. Mieheni oppi tavan, heillä ei tunteista puhuttu.

Meillä ihan sama juttu. Itse äitinä olen 60v. ja isä 70v. ja aina kerran viikossa, kun nähdään, niin halataan ja sanotaan, että olet rakas. Poikamme, miniä ja lapsenlapset halailemme usein, eikä se ole mikään outo juttu. Lapsenlapseni (tyttö 13v.)on kiintynyt minuun, että ei häpeä edes kävellä kadulla kanssani käsikädessä. Lapsenlapseni (poika 9v.) sanoo rakastavansa mummia ja ukkia aina ja ikuisesti. 

Päivittäin sanoo 3,5-vuotias. Ärsyyntyneenä sanoo "olet rakas ja tyhmä".

Suuret porot sanovat. Ei ole tärkeää rakastetaanko sinua, vaan rakastatko sinä.

Sinkkumies

Eikö se tuolla tavoin päivittäin hoettuna menetä merkityksensä? 

Mitä sitten sanotaan, kun joskus tulvahtaa aivan ihana onnentunne lapsista ihan erityisesti? 

Meillä on lause varattu elämän tähtihetkiin tai toisaalta hyvin vaikeisiin hetkiin. 

Silloin siinä on aito tunne. Jos huikkaisin lapselle joka kerta suunnilleen kun kouluun lähtee, niin eihän siinä enää olisi mitään sisältöä. 

Yhdysvalloissa siitä on tullut lähes moikkaamista vastaava fraasi vain. En minä sellaista perheeseeni halua. 

Vierailija kirjoitti:

Päivittäin sanoo 3,5-vuotias. Ärsyyntyneenä sanoo "olet rakas ja tyhmä".

😃