Lue keskustelun säännöt.
Onko lähipiiri yleensä syyllinen masentuneen mielialaan?
15.06.2018 |
Nyt puhun esim. syntymäperheestä, ystävistä ja mahdollisesta omasta perheestä, sukulaisista ym.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai vaikkapa pahoinpitelevä kumppani aiheuttaa masennusta ja ahdistusta, mutta jokainen aikuinen on kuitenkin itse vastuussa rajoistaan. Tiedän asian itse kokeneena, ettei se valinnanvapaus esim. em. tilanteessa ole niin selkeä, mutta kukaan ei voi sitä valintaa "paremmasta lähipiiristä" toisen puolesta tehdä. Jos lähipiiri on muuten hankalaa, voi terapiassa opetella kommunikoimaan niin, että tekee omat rajat selväksi. Itse olen psykoterapiassa opetellut väkivallatonta kommunikaatiota, jossa selkeästi toista loukkaamatta ilmaistaan omat havainnot, tunteet ja tarpeet. Noista kaikista jokainen aikuinen on itse vastuussa. Kukaan muu ei niitä tiedä toisen puolesta.
Ja kun se pahoinpitelevä lähipiiri on lapsen omat vanhemmat, niin tuskin kukaan voi väittää, että lapsen pitäisi osata hoitaa tilanne omalta kannalta paremmaksi.
Ja kun lapsi sitten lopulta 25-vuotiaana myöntää itselleen, että lapsuudenkodissa oli pahuutta, niin vääristyneet ajatusmallit ovat tuossa ajassa jo niin syvällä, etteivät ne ihan pikku terapialla sieltä oikene. Ja kun lopulta päästään tilanteeseen, että voi aloittaa sen melko normaalin, tasapainoisen elämän elämisen, niin aika pitkä pätkä elämästä on mennyt "hukkaan".
Ja joku vielä kehtaa sanoa, että ihminen on itse vastuussa.
Eikö tässä ketjussa ole ollut puhe aikuisista masentuneista, eikä lapsista?
Kukaan ei ole myöskään ketjussa väittänyt, että ihmiset olisivat vastuussa siitä, mitä heille on tehty lapsena. On eri asia olla sitä mieltä, että "aikuisen tunteista ja masennuksesta otetaan itse vastuu".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän liian pitkälle menty individualismissa täällä länsimaissa kun ei enää nähdä syy-yhteiyksiä ihmisten käytöksen välillä ja sitä mikä merkitys lähipiirillä on ihmiselle. Kaikesta syytetään vain jotain mystistä aivokemiaa. Ja tuota yksilön ja aikuisen vastuuta toitotetaan ihan joka asiassa. Luulisi että jokainen meistä eläisi omalla tarkoin vartioidulla pläntillä eikä yhteiskuntaa olisi olemassakaan jos meidän olisi tarkoitus joka asia yksin ratkoa ja elämän elää. Omalla kohdallani masennuksen aiheutti lähipiiri ja olen tyytyväinen että tajusin sen ennenkuin olin tutustunut muiden ihmisten näkemyksiin masennuksesta ja sen synnystä.
Tässä on paljon totta. Yksilön ongelmat johtuvat usein paljon myös yhteisöistä hänen ympärillään ja niiden sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Entisaikojen tiiviimmät kyläyhteisöt, ydinperheet ja suvut saattoivat olla toisin tavoin ahdistavia, mutta niissä luultavasti pidettiin enemmän huolta muista ja kärsittiin vähemmän yksinäisyydestä. Liian suuri huolikuorma ja yksinäisyys ovat hyvin isoja masennukselle altistavia tekijöitä, joita ei pitäisi väheksyä, vaikka tietysti muitakin syitä on. Kuitenkin pointtini on se, että yksilön masennuksessa on usein paljonkin sellaista, mihin yhteisö voi vaikuttaa. Siinä mielessä nykyinen aviokemiakeskeinen masennuskäsitys ja sen medikalisoitunut hoito on huolestuttava suunta, sillä se sysää vastuun masennuksesta ja siitä toipumisesta kokonaan yksilölle, vaikka sairastumiseen liittyy lähes aina myös yhteisöön liittyviä seikkoja.
Masennusta on aina ollut. Turha vetää mitään ennen oli paremmin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tottahan olosuhteet ja ihmiset vaikuttavat, mutta omista tunteistaan ja tuntemuksista vastaa jokainen aikuinen ihan itse.
No ei se kyllä näinkään ole, kyseessä on SAIRAUS! Ei se ole mitään mitä kukaan olisi itse valinnut!
En muuta väittänytkään. Mutta kyllä se masentunutkin on ihan itse vastuussa omista tunteistaan. Ei lähipiiri.
EI VOI sanoa että ihminen on vastuussa omasta sairaudestaa. Ne tunteet ovat se sairaus tässä tapauksessa. Ei siitä tietenkään lähipiirikään ole vastuussa. Sairaudet nyt ovat ikävien yhteensattumien summia yleensä. Mutta et voi syyllistää ihmistä omasta sairaudestaan.
En syyllistäkään. Sanon vaan, että masennus ei poista vastuuta omista tunteista ja teoista. Jos vaikka huono äitisuhde tai parisuhde on omasta mielestä perimmäinen syy masennukseen, silloin täytyy keksiä ne keinot rimpuilla tästä irti, jotta mieli voi päästä parantumaan. Enkä missään kohtaa sano, että se olisi helppoa tai läheskään kaikille mahdollista ilman apua ulkopuolelta. Mutta silti ei voi vastuuttaa muita sairaudestaan tai paranemisestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tottahan olosuhteet ja ihmiset vaikuttavat, mutta omista tunteistaan ja tuntemuksista vastaa jokainen aikuinen ihan itse.
No ei se kyllä näinkään ole, kyseessä on SAIRAUS! Ei se ole mitään mitä kukaan olisi itse valinnut!
En muuta väittänytkään. Mutta kyllä se masentunutkin on ihan itse vastuussa omista tunteistaan. Ei lähipiiri.
Mietin tuota vastuukäsitettä.
Tarkoitat ilmeisesti, että avun hakeminen masennukseen on masentuneen omalla vastuulla?
Samalla tavalla kuin syöpään sairastuneen vastuulla on hakeutua hoitoon ja noudattaa hoito-ohjeita, diabetesta sairastava on vastuussa hakeutumisesta hoitoon ja hoito-ohjeen noudattamisesta jne.
Paitsi että toisin kuin syövässä, masennuksessa koko toipuminen lähtee oman mielen ja ajatusten ja ajatusmallien ohjaamisesta pois negatiivisesta kierteestä. Ja sitä ei voi kukaan tehdä masentuneen puolesta. Terapia ja/tai lääkitys voi auttaa, mutta ei se ole sama asia kuin että kestät kiltisti syöpähoidot ja toivot parasta. Masennuksesta paranee vain ottamalla vastuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tottahan olosuhteet ja ihmiset vaikuttavat, mutta omista tunteistaan ja tuntemuksista vastaa jokainen aikuinen ihan itse.
No ei se kyllä näinkään ole, kyseessä on SAIRAUS! Ei se ole mitään mitä kukaan olisi itse valinnut!
En muuta väittänytkään. Mutta kyllä se masentunutkin on ihan itse vastuussa omista tunteistaan. Ei lähipiiri.
Mietin tuota vastuukäsitettä.
Tarkoitat ilmeisesti, että avun hakeminen masennukseen on masentuneen omalla vastuulla?
Samalla tavalla kuin syöpään sairastuneen vastuulla on hakeutua hoitoon ja noudattaa hoito-ohjeita, diabetesta sairastava on vastuussa hakeutumisesta hoitoon ja hoito-ohjeen noudattamisesta jne.Paitsi että toisin kuin syövässä, masennuksessa koko toipuminen lähtee oman mielen ja ajatusten ja ajatusmallien ohjaamisesta pois negatiivisesta kierteestä. Ja sitä ei voi kukaan tehdä masentuneen puolesta. Terapia ja/tai lääkitys voi auttaa, mutta ei se ole sama asia kuin että kestät kiltisti syöpähoidot ja toivot parasta. Masennuksesta paranee vain ottamalla vastuun.
Olen samaa mieltä. Ja sydämestäni toivoisin, että muutkin masennusta sairastavat tajuaisivat sen, että siihen vastuuseen liittyy "mahdollisuus vaikuttaa".
Tässä ketjussa ärsyttää epäloogisuudet kuten "masennus on sairaus, johon ei voi vaikuttaa, mutta syyllisiä siihen ovat vanhemmat/lähipiiri jne". Jos masennuksesta paranemiseen ei voi vaikuttaa, vaan se toimii ns. itseohjautuen, ei sen syntyynkään ole voinut kukaan vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai vaikkapa pahoinpitelevä kumppani aiheuttaa masennusta ja ahdistusta, mutta jokainen aikuinen on kuitenkin itse vastuussa rajoistaan. Tiedän asian itse kokeneena, ettei se valinnanvapaus esim. em. tilanteessa ole niin selkeä, mutta kukaan ei voi sitä valintaa "paremmasta lähipiiristä" toisen puolesta tehdä. Jos lähipiiri on muuten hankalaa, voi terapiassa opetella kommunikoimaan niin, että tekee omat rajat selväksi. Itse olen psykoterapiassa opetellut väkivallatonta kommunikaatiota, jossa selkeästi toista loukkaamatta ilmaistaan omat havainnot, tunteet ja tarpeet. Noista kaikista jokainen aikuinen on itse vastuussa. Kukaan muu ei niitä tiedä toisen puolesta.
Ja kun se pahoinpitelevä lähipiiri on lapsen omat vanhemmat, niin tuskin kukaan voi väittää, että lapsen pitäisi osata hoitaa tilanne omalta kannalta paremmaksi.
Ja kun lapsi sitten lopulta 25-vuotiaana myöntää itselleen, että lapsuudenkodissa oli pahuutta, niin vääristyneet ajatusmallit ovat tuossa ajassa jo niin syvällä, etteivät ne ihan pikku terapialla sieltä oikene. Ja kun lopulta päästään tilanteeseen, että voi aloittaa sen melko normaalin, tasapainoisen elämän elämisen, niin aika pitkä pätkä elämästä on mennyt "hukkaan".
Ja joku vielä kehtaa sanoa, että ihminen on itse vastuussa.
Eikö tässä ketjussa ole ollut puhe aikuisista masentuneista, eikä lapsista?
Kukaan ei ole myöskään ketjussa väittänyt, että ihmiset olisivat vastuussa siitä, mitä heille on tehty lapsena. On eri asia olla sitä mieltä, että "aikuisen tunteista ja masennuksesta otetaan itse vastuu".
Mutta kun se masennus johtuukin lapsuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tottahan olosuhteet ja ihmiset vaikuttavat, mutta omista tunteistaan ja tuntemuksista vastaa jokainen aikuinen ihan itse.
No ei se kyllä näinkään ole, kyseessä on SAIRAUS! Ei se ole mitään mitä kukaan olisi itse valinnut!
En muuta väittänytkään. Mutta kyllä se masentunutkin on ihan itse vastuussa omista tunteistaan. Ei lähipiiri.
Mietin tuota vastuukäsitettä.
Tarkoitat ilmeisesti, että avun hakeminen masennukseen on masentuneen omalla vastuulla?
Samalla tavalla kuin syöpään sairastuneen vastuulla on hakeutua hoitoon ja noudattaa hoito-ohjeita, diabetesta sairastava on vastuussa hakeutumisesta hoitoon ja hoito-ohjeen noudattamisesta jne.Paitsi että toisin kuin syövässä, masennuksessa koko toipuminen lähtee oman mielen ja ajatusten ja ajatusmallien ohjaamisesta pois negatiivisesta kierteestä. Ja sitä ei voi kukaan tehdä masentuneen puolesta. Terapia ja/tai lääkitys voi auttaa, mutta ei se ole sama asia kuin että kestät kiltisti syöpähoidot ja toivot parasta. Masennuksesta paranee vain ottamalla vastuun.
Olen samaa mieltä. Ja sydämestäni toivoisin, että muutkin masennusta sairastavat tajuaisivat sen, että siihen vastuuseen liittyy "mahdollisuus vaikuttaa".
Tässä ketjussa ärsyttää epäloogisuudet kuten "masennus on sairaus, johon ei voi vaikuttaa, mutta syyllisiä siihen ovat vanhemmat/lähipiiri jne". Jos masennuksesta paranemiseen ei voi vaikuttaa, vaan se toimii ns. itseohjautuen, ei sen syntyynkään ole voinut kukaan vaikuttaa.
Masennus ei ole vain ajatusmallien työstämistä pois negatiivisuuden kierteestä. Minä olin juuri sellaisessa terapiassa, kognitiivisessa, eikä se auttanut p*skaakaan. Minun masennustani kun eivät ylläpitäneet tai sen syy ei ollut nagatiivisissa ajtusmalleissa, vaan tunteissa. Se terapia ei osannut lainkaan käsitellä sitä, miksi mulla oli jatkuvasti itseäni vastaan käääntyviä tunteita, jotka nousivat ajatusmallien päälle. Niiden tukahduttaminen "ajatellakseni positiivisesti" olisi vaatinut vltavasti energiaa, jota en halunnut siihen tuhlata, ja jota minulla ei edes oikein ollut.
Joten miten se oli minun vastuullani, ettei masennus parantunut?
Ei mitenkään.
Eikä sen syntykään ollut minun vastuullani, koska tunteitani häirittiin olleessani lapsi, voimatta asioihini vaikuttaa siten kuin olisin halunnut.
Jos ihminen menee terapiaan, eikä saa apua, se on terapeutin vika. Mitäs on niin surkea terapeutti, ettei ymmärrä asiaskastaan, eikä siten edes osaa auttaa, eikä myöskään ymärrä, etti ymmärrä, ja osaa ohjata asiakasta eteenpäin.
Kaikilla ei ole tässä maassa varaa etsiä sitä oikeaa terapeuttia vuosikausia, kuten minulla onneksi on ollut.
Terapeutit ovat muutenkin ihan surkeita luusereita, ne, joille ei työskentelyssä asiakkaan mahdollinen narsistin uhrius ole laisinkaan huomioon tai tarkistukseen otettava näkökulma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tottahan olosuhteet ja ihmiset vaikuttavat, mutta omista tunteistaan ja tuntemuksista vastaa jokainen aikuinen ihan itse.
No ei se kyllä näinkään ole, kyseessä on SAIRAUS! Ei se ole mitään mitä kukaan olisi itse valinnut!
En muuta väittänytkään. Mutta kyllä se masentunutkin on ihan itse vastuussa omista tunteistaan. Ei lähipiiri.
Mietin tuota vastuukäsitettä.
Tarkoitat ilmeisesti, että avun hakeminen masennukseen on masentuneen omalla vastuulla?
Samalla tavalla kuin syöpään sairastuneen vastuulla on hakeutua hoitoon ja noudattaa hoito-ohjeita, diabetesta sairastava on vastuussa hakeutumisesta hoitoon ja hoito-ohjeen noudattamisesta jne.Paitsi että toisin kuin syövässä, masennuksessa koko toipuminen lähtee oman mielen ja ajatusten ja ajatusmallien ohjaamisesta pois negatiivisesta kierteestä. Ja sitä ei voi kukaan tehdä masentuneen puolesta. Terapia ja/tai lääkitys voi auttaa, mutta ei se ole sama asia kuin että kestät kiltisti syöpähoidot ja toivot parasta. Masennuksesta paranee vain ottamalla vastuun.
Höpöhöpö. Häpeä itseäsi ja elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennus ei ole mikään vääristyneistä ajatusmalleista johtuva tilanne, ja sitäkautta vain ajateltavissa pois!!! Tai se ehkä voi olla sitä osalle, mutta ei lähellekään kaikille! Masennus liittyy ainakin tunteisiin ja sen lisäksi hkä ties mihin, mutta ainakaan PELKKIIN AJATUKSIIN se ei tosiaankaan liity!
Tietenkin jos terapeutti osaa kohdata asiakkaan tunteet ajatusten takana, ajatuksia saadaan oiottua, mutta jos terapeutti ei kohtaa asiakkaan tunteita (ei kykene, ei osaa) niin ei masennus pelkillä ajatuksilla ja niiden muokkaamisella parane.
Aina tulee uusia tilanteita, joissa ne käsittelemättä jääneet tunteet tulevatkin taas paikalle pilaamaan ilon, voiman, itsetunnon, vahvuuden, luovuuden, minkä tahansa hyvän ja positiivisen.
Vain jos tunteet ajatusten takana saadaan käsiteltyä, voi terapiasta olla jotakin tai paljon hyötyä oikeasti. Loppuelämäksi.
Jos joku tulee sanomaan, ettei tarvinnut tunteidenkäsittelyä terpiassa, niin se on ihan hyvä sitten, mutta aika moni kyllä tarvitsee, ja heitä varten terapeuttien on siihen kyettävä. Se on just sitä ammattitaitoa, että osaa kaivaa ne asiakkaan tunteet esille, koska sehän se usein on masennuksen syy, ettei asiakas saa yhteyttä häntä pahana pitävien ajatusten taustalla oleviin tunteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Usein se masentunut on joutunut olemaan roskapönttönä elämänsä ihmisten negatiivisille tunteille. Ihminen on pohjimmiltaan peto, joka sysää oman pahan fiiliksensä sen niskaan, johon se on helpoin sysätä ja josta on itselle vähiten seurauksia.
Loistavasti asia on kiteytetty siinä sarjiksessa, jossa pomo haukkuu ensin perheenisän, perheenisä vaimonsa, vaimo lapset ja lapset sitten potkivat koiraa viimeisessä kuvassa.
Masentunut on usein se, jolla ei ole lasta haukuttavana tai koiraa potkittavana. Tai sitten hänellä on niin herkkä omatunto, ettei raaski sysätä pahaa fiilistänsä heikompien niskaan, vaan kantaa sen itse masentumalla.
Paras tilanne on perheillä ja yhteisöillä, joissa elämässä väkisin tuleva kuorma ja pahat fiilikset tiedostetaan ja puretaan rakentavalla tavalla esim. johonkin liikuntaan tms.
Oivaltavan kuuloinen sarjakuvapätkä! Olisiko siihen linkkiä tai hakusanoja? :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän liian pitkälle menty individualismissa täällä länsimaissa kun ei enää nähdä syy-yhteiyksiä ihmisten käytöksen välillä ja sitä mikä merkitys lähipiirillä on ihmiselle. Kaikesta syytetään vain jotain mystistä aivokemiaa. Ja tuota yksilön ja aikuisen vastuuta toitotetaan ihan joka asiassa. Luulisi että jokainen meistä eläisi omalla tarkoin vartioidulla pläntillä eikä yhteiskuntaa olisi olemassakaan jos meidän olisi tarkoitus joka asia yksin ratkoa ja elämän elää. Omalla kohdallani masennuksen aiheutti lähipiiri ja olen tyytyväinen että tajusin sen ennenkuin olin tutustunut muiden ihmisten näkemyksiin masennuksesta ja sen synnystä.
Ne vastuun toitottajat eivät tajua yhtään mitään, eivätkä varsinkaan tajua tai osaa itse kantaa samanlaista vastuuta (joissain muissa mutta vastaavanlaisissa kohdissa elämässä) kuin mitä muille kuorossa huutavat. Se on ihan tuubaa ja p*skaa tuollainen vastuun sössöttäminen masentuneen kohdalla. Koska vastuun puutteesta ei ole kysymys. Se on illuusiota, ja harhaa näillä huutelijoilla. Kuvittelua vain ja kuvitelmaa.
Sehän tarkoittaa ettei heidän tarvitse ajatellakaan auttaa, koska vastuu on muilla, vaikka siis EI KUKAAN pakota heitä olemaan hyviä ihmisiä, ja auttamaaan, he voivat aivan rauhassa olla itsekkäitä, ja hengailla vain hyväitsetuntoisten seurassa. Se on ihan valintoja vaan. Eikä heidän ITSENSÄ tarvitse edes ajatella, että ovat itsekeskeisiä.
Tietysti perheen ja ystävien tuella on merkitystä. Mutta se sisältö elämään pitää jokaisen löytää itse. Kuinka paljon muita voi aikuinen ihminen syyttää, kun jokainen kuitenkin itse tekee elämässä omat valintansa. Jos ihminen on asunut 30 vuotta pois lapsuuden kodistaan, ovatko vanhemmat enää vastuussa hänen tekemistään valinnoista? Pitääkö sukulaisten aina tukea ongelmiin hakeutuvaa ihmistä, kun hän itse käyttäytyy sukulaisiaan kohtaan välinpitämättömästi ja kylmästi? Kannattaa ehkä miettiä mitkä asiat elämässä tällä hetkellä tuottavat sinulle eniten iloa ja keskittyä mieluummin niihin asioihin kuin kenenkään syyttelyyn. Mikä sinusta on mukavaa? Kenen seurassa viihdyt? Mitä haluaisit harrastaa? Missä haluaisit käydä? Kenet haluaisit nähdä pitkän ajan jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kyse on aivokemiasta niin ei siihen kukaan syyllinen ole
Jokainen ajatus on aivokemiaa. Jokainen ihminen, jonka kanssa olet tekemisissa luo sinuun ajatuksia.
Jokainen sana jonka luet on myos ajatuksesi. Et voi keinolla millakaan kiistaa, etteiko nailla asioilla olisi vaikutusta siihen, mita sanot myos aivokemiaksi. Toki ajatus on myos energiaa aineessa. Tuossa alustasaan, johon se vaikuttaa.
Mutta juuri edella mainitusta syysta psykiatria osoittautuu tieteeksi, joka tutkii sita, mihin se samalla vaikuttaa. Se on siksi ei objektiivista. Sanoisin sita pseudotieteeksi. Jos olet esimerkiksi lukenut psykiatriaa, (jokainen lopulta on) ja sitten menet arviolle tai diagnosoitavaksi, tuo mukamas tiede kuitenkin diagnosoi sita, mita on itse aiheuttanut.
Asia on aivan selva, ja ero todelliseen laaketieteeseen kuin yolla ja paivalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tottahan olosuhteet ja ihmiset vaikuttavat, mutta omista tunteistaan ja tuntemuksista vastaa jokainen aikuinen ihan itse.
No ei se kyllä näinkään ole, kyseessä on SAIRAUS! Ei se ole mitään mitä kukaan olisi itse valinnut!
Se ei ole sairaus, kuten esimerkiksi melanooma on luomessa. Kyse on eri asiasta, vaikka sitä todella psykiatria sairaudeksi väittää. Minusta tila nimenomaan on seurausta vuorovaikutuksesta yhteisössä, ja voi hyvin olla seurausta valinnasta joka on aiheuttanut sen, että yksilö on joutunut yhteisossä epäsuosioon.
Tuo tila on nimenomaan valintojen seuraus; yksilön omien ja toisten. Tuossa maailmassa.
Paradoksi on, että psykiatrinen diagnoosi vie oikeuksia, pahentaa epäsuosiota. Ja siksi tulee mahdollisesti uusia diagnooseja, jotka ovat tuon entistä suuremman epäsuosion seurauksia. Psykiatria onkin enemmän uskonto, mutta jotta se saataisiin epätäydellisyyksineen kumottua, on tarjottava muuta suurempaa tilalle. Ihminen nimittäin on pohjimmiltaan uskonnollinen: Haluaa turvata siihen, jonka kokee olevan sellaista, jota ei voi kumota tai muuttaa. Tai kokee rangaistavana, epäsuosion lähteenä ja esteenä vaikkapa yhteison hyväksynnälle.
Jotkut yksilöt luiskahtavat tuohon yhteisön ansaan, se on valintojen seurausta. Mutta muutosta ei ole olemassa niin kauan kuin ansa on olemassa.
En sinänsä vastusta uskontoja. Minulle uskonnollinen, täydellinen laki alkaa:
"Tee se (seuraa sitä) mika on oikein, ja lisäksi tuhoa (jätä pois) se mikä on väärin. TämV koskee jokaista saman arvoisesti ja vastavuoroisesti........ .......... ..... ....... ..... "
Miten muuten se voisi mennä?
Tuo siis: MA^A^T lain esittely ja alku; Egypti
Eli onko ne muut pahoja ja pilaa sen toisen elämän? Vai onlo sillä elämän pilatulla myös jpku rooli tässä? Hyvä - paha?