Sannin uusi biisi: Sit ku mä oon vapaa
Kommentit (12)
Kuuntele, parempi kuin Jacuzzi ja Pornoo.
Ahdistavat sanat, samalla tavalla kuin Haloo Helsingin siinä yhdessä biisissä joka kertoo narsistista ja toisen omistamisesta
Perus massapopkappale, joka ei iskenyt erityisemmin minuun. Melodiakulussa yllättäviä valintoja, esim. säkeistön kolmannen säkeen ("kun katot tolla tavalla") viimeinen sävel on korkea, vaikka itse olisin odottanut siihen matalaa (ts. mielestäni kuulostaisi paremmalta, jos "katot tolla tavalla" menisi samalla melodialla kuin kappaleen alku "sä nousit vääräl jalalla"). Myös säkeistön loppu kuulosti melko väkisin sävelletyltä.
Kertosäkeen alussa oli ihan hyvää yritystä, mutta mielestäni hassu ratkaisu oli sijoittaa "et"-sana kertsin neljännen säkeen loppuun ("Jos ne saa mut unohtamaan ET / jotain puuttuu huoneesta - -"). Aikaa olisi ollut kyllä laulaa se "et" sana nopeasti ennen tuota "jotain"-sanaa, jolloin neljännen säkeen viimeinen sana ("unohtamaan") vielä hieman rimmaisi edellisen rivin kanssa ("Haluun pussailla kaikkien KAA").
Täysin tyhjänpäiväistä sielutonta kakkaa. Ei hyvä, ei huono, ei jää mitenkään mieleen, mitäänsanomaton. Selvästi yrittää Sanni nyt tunkea kesäksi useita samanlaisia biisejä eetteriin ja pikkupissikset sitten striimaa niitä innoissaan loopilla. Tavoite näköjään sama kuin Eveliinalla: mahdollisimman monta kuuntelua Spotifyssä ja sillä perusteella mukamas huippusuosittu. Pitäisi kuulla nuo kappaleet livenä jotta näkisi, onko Sanni oppinut laulamaan, mitä ei viime kesän festarikeikkojen perusteella vielä osannut.
Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö. Jos hän haluaisi paljon kuunteluja niin hän ei julkaisi kahta biisiä samaan aikaan. Plus ” mukamas huippusuosittu ”. No hän kyllä on kaikilla muillakin mittareilla huippusuosittu. Mm. täyttää Hartwall Areenan lokakuussa. Tuossa vielä pätkä haastattelusta.
” Markkinointinäkökulmasta kahden kappaleen samoihin aikoihin julkaiseminen saattaa olla hölmö veto, sillä biisien voidaan nähdä kilpailevan samoista luvuista.
Sanni tiedostaa, että kappaleet saattavat viedä toisiltaan huomiota, mutta ei anna sen vaikuttaa päätöksiinsä.
– Mun mielestä on huono juttu, jos jo valmiiksi sekaisin oleva striimimaailma alkaa ohjata taiteellisia ratkaisuja. Mulle musiikin pointti on välittää tunteita ja antaa työkaluja käsitellä asioita, Sanni korostaa. ”
Laulun sanat oli omasta elämästäni. Puoliso ei tykännyt yhtään, joten ei kuunnella ilman kuulokkeita. Sävel ei ole kummoinen, joten ei tästä hittiä tule, mutta hyvin osaa Sanni sanoittaa elämää ja arvostan kovasti nuorta, jolla on jotain sanottavaa, eikä tee pelkkää pintaliitohöttöpoppia.

Sanoit että Sanni on huippusuosittu koska täyttää Hartwall areenan lokakuussa. Samalla perusteella voisi väittää että Jenni Vartiainen on hyippusuosittu, koska hänen marraskuiselle Hartsun keikalle on myyty vielä enemmän lippuja ja kalliimmalla kuin Sannin.
oma elämä kirjoitti:

Kannattaisko vaan lähtee meneen?

JA niin taas av-mammat lausuvat totuuksia. Toki ei Jenni ole suosittu vaikka Hartsu on loppuunmyyty. Mutta Sanni tietty on.
En ole kuullut ja toivottavasti en kuulekaan.