Mikä asia surettaa sinua nyt?

Yhdestä miehestä ei saa selvää mitä se haluaa. Viestittelee ja antaa olettaa, mutta sitten ei kuitenkaan. Haluaa nähdä, mutta ei kuitenkaan tavata. Varmaan pitää mua vaan varana ja kun muita naisia on etusijalla. 

N24

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eläimiin liittyvät rääkkäys/kidutus jutut. Yöunetkin menee kun näitä miettii. Tämä asia tosin ei sureta minua pelkästään juuri nyt vaan kokoajan. Olen todella ahdistunut tästä :( Tiedän että on paljon ihmisiä, jotka huolehtii hyvin lemmikeistään ja ihan kaikista eläimistä, mutta kun on myös niitä jotka kiduttaa eläimiä ja kohtelee huonosti :(

Ja jos joku rääkkää jotain eläintä ja se sitten lopulta vaikka puolustaa itseään, se viedään lopetettavaksi koska "se hyökkäsi ihmisen kimppuun". No helkkari, jos sä potkaset koiraa, niin mun mielestä sulta saa purra sen jalan irti.

Äitini muistisairaus. On pelottavaa seurata vierestä, miten hänen tilansa pahenee kuukausi kuukaudelta, ja uuvuttavaa yrittää vahtia häntä ja hoitaa hänen asioitaan.

Parisuhde :(

Välillä menee paremmin ja sitten taas lujaa alas.

Haluaisin taas rakkautta ja intohimoa.

Olin kaupungilla ja näin ikäisiäni nuoria ihmisiä äitinsä kanssa ostoksilla. Minun äitini kuoli seitsemän vuotta sitten.

Ei ole ruokaan rahaa. Ankea juhannus tulee, luultavasti lapset menee isälleen ja joudun olla yksin

Vierailija kirjoitti:

Se, että en pidä itseäni tärkeänä, ja tämä on kulkenut mukanani jo 50 vuotta. En näytä millään pääsevän siitä alitajuisesta tunteesta eroon.

Se on sielunvihollisen projisoima VALHE. Jeesus Kristus rakastaa sinua ja haluaa pelastaa sinut. Ota Hänet vastaan elämääsi ja KAIKKI muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että en pidä itseäni tärkeänä, ja tämä on kulkenut mukanani jo 50 vuotta. En näytä millään pääsevän siitä alitajuisesta tunteesta eroon.

Se on sielunvihollisen projisoima VALHE. Jeesus Kristus rakastaa sinua ja haluaa pelastaa sinut. Ota Hänet vastaan elämääsi ja KAIKKI muuttuu.

Huumorisi ei naurata yhtään.

Oma typeryys ja se, että olen elänyt harhassa. 

Minua surettaa se että työpaikan työtahti on niin kiristynyt, että en enää edes ehdi työkavereiden kanssa juttelemaan tai tauolle yhtä aikaa. Sain ison vastuualueen ja aikaiset aamuvuorot. Ei edes kysytty haluanko, työkaverit vain ilmoitti että minä siirryn toisen poisjäävän tilalle. Pomoa  ei näe kuin kerran viikossa ja silloinkin se menee puolijuoksua eikä ehdi puhumaan, ei koskaan edes kysynyt mielipidettäni tästä työstä. Yritin ystävällisesti ehdottaa tilalle uutta kokeneempaa työntekijää, ei kelvannut, minut väkisellä siihen haluttiin opettaa. Aiemmin nautin iltavuoroista ja helpommasta työnkuvasta, suorastaan hymyilin ja tein työni lauleskellen. Nyt menee kirotessa koko päivä ja juostessa pinna kireellä paikasta toiseen. Olen määräaikainen, joten ei ole varaa suoraan kieltäytyäkään sillä jatkoa voi olla luvassa vielä jos hyvin työni teen. Ikää jo niin paljon että mihinkään muualle en varmasti enää pääse töihin. Iltaisin olen niin väsynyt että voisin itkeä. Mihin katosi työnilo? Tätähän minä just en halunnut koskaan enää kun paloin loppuun edellisessä paikassa. No onneksi tätä kestää vain puoli vuotta.

Olen todella surullinen ettei yksi sisaruksistani halua olla kansani missään tekemisissä. Olen kysynyt useamman kerran syytä, mutta en ole saanut mitään vastausta. Vaikeaa korjata virheeni tai pyytää anteeksi kun en tiedä mitä ja miksi.