Kertokaa fobioitanne

Korkeat paikat. Gekon ruokasirkat. Hämähäkkejä en pelkää, mut miten nuo sirkat saa mut miltei itkemään..

Putoaminen korkealta ja maahan osuminen...

Suuret ihmismassat - jos tuntuu, etten pääse helposti pois. Muistuu aina mieleen se ihan järkyttävä festari Saksassa muistaakseni (nimi unohtui!) missä ihmiset ovat jumissa alikulkutunnelissa ja siellä sit osa tallottiin tai tukehtui hengiltä. Hyyyyyyiiii. Onneks oon tällanen epäsosiaalinen introvertti, ei kovin usein tule sellaista tilannetta eteen että vapaaehtoisesti tollasiin paikkoihin kuunaan lähtisin...

Hämähäkit, niiden nopea säntäily milloin mihinkin suuntaan ja pitkät sätkyjalat.  Ristiriitaisesti pystyn pitämään leppäkerttua kädelläni, mutta muut koppikset myös kammottaa.

Korkeat paikat ovat hirveitä , en voi katsoa edes ikkunasta maahan kuin toisesta kerroksesta.

Kerran pääsimme vesitornin huipulle hissillä tutustumispäivänä. Ylhäällä oli ihan ok leveän reunan ansiosta ei tarvinnut katsoa ihan alas , vain kauepia näkymiä. Pois lähtiessä hissiin oli pitkä jono, päätimme mennä portaita. Suppilo-osan jälkeen portaat olivat ulkoilmassa ja näkymä salpasi minut keskelle portaita. Takana ihmiset ihmettelivät ku paniikissa jäädyin paikoilleni. Oikeasti polvet löi lukkoon, korvissa suhisi , näkö meni putkinäöksi. Hitaasti sain astuttua portaan kerralla. Tarpeeksi alhaalla toimintakyky normalisoitui, ja nolona vain pois paikalta.

Kaikki vesistöt yleisesti ottaen. Järvet, meret, joet. Siis niin että mun pitäisi mennö sinne uimaan. Laivassa ja veneessä voin olla, veden rannalla voin kahlata, mutta uimaan ei. Varsinkaan jos vesi on sellaista ettei siitä näe läpi, eli en kykene uimaan suomessa ollenkaan. Joskus jos olen ottanit rohkaisuryypyn, kykenen lähtemään uimaqn niin, että joku ui mun edellä ja olen itse kokoajan siinö rannan puolella. Tähän vesifobiaan liittyy myös hyvin vahvasti kalafobia. Tykkään kalastaa, mutta en todellakaan halua saada niitä kaloja. En kykene uimaan, koska en näe veden alle jos siellä onkin kaloja, tai jotai muuta ällöä, kuten heinää tai kaislaa mikä osuu muhun, saan silloin niin pahan paniikkikohtauksen etten meinaa päästä vedestä omin avuin pois.

Myös nuo aloittajan mainitsemat valtamerialukset tms "isot asiat" aiheuttaa mussa kamalan pelkotilan. Jostain syystä aina risteilyllä ollessani pelkäön putoavani laivasta ja joudun sen ison ringon viereen veden varaan, ja tähän isojen asioiden pelkooni vielä kun lisätään vesipelko niin..... Pelkään esim. suuren kerrostalon juurella seisoessani katsoa ylöspäin. Tuntuu että se talo tai minä kaadumme.

Lisäksi pelkään hysteerisesti kastematoja. Tää on jotenkin huvittava pelko, mutta aivan kamala. Välillä on pakko liikkua ulkona heti sateen jälkeen, ja pystyn jopa haistamaan ne madot ;C pelkään että jos astun vahingossa niiden päälle, ne jotenkin pääsisi kiepsahtamaan mun kenkään (tiedän ettei voi, mutta silti..), ja jos ajan pyörällä ne jotenkin takarenkaan kautta roiskahtaisi mun selkään. Tää matopelko on ehkö kaikista mum ääliömäisistä peloista tyhmin, mutta kaikista pahin. Uimista voin välttää, valtamerialuksen viereen todennäköisesti en koskaan joudu, mutta matoja on aina joka kevät, kesä ja varsinkin syksy :( mutta musta on kyllä kehittynyt huikea matobongari, erotan pimeässäkin todella hyvin onko kyseessä keppi, naru vai mato!!