Onko tytöillä tavallista että ystävä on samalla myös kiusaaja?

up

Olen itse herkkä, kiltti ja miellyttämisenhaluinen, joten lapsena ja nuorena vedin tuollaisia "kavereita" puoleeni kuin magneetti. Oikeastaan päiväkodista yläasteen loppuun minulla oli jatkuvasti vähintään yksi tuollainen kaveri, peruskoulun jälkeen tuo onneksi päättyi.  Itse olen nainen, noita kiusaajakavereita löytyi sekä tytöistä että pojista.

Suositut tytöt ovat usein myös kiusaajia. Valitsevat kiusatut omasta ystäväpiiristään. Kiusaaminen kohdistuu yleensä yhteen hyvään entiseen ystävään ja on hienovaraista ja sillä on yleensä ympäristön tuki juuri tuosta suosioasemasta johtuen.

Helposti! Itselläni oli teininä tällainen "kaveri". Seurasi ihan kauheita sotkuja, onneksi pääsin tyypistä eroon. Vasta jälkeenpäin ymmärsin millainen sosiopaatti oli kyseessä.

Jos omalla lapsellani olisi tällainen kaveri, erottaisin ne väkisin.

Oli yksi tuollainen ns. kaveri. Liika kiltteys vetää puoleensa sellaisia jotka harjoittelevat kaverilla vallankäyttöä. En haluaisi aikuisena olla samassa työpaikassa, ajatuskin puistattaa.

Joo siis todellakin, mä pyöritän koko kaveriporukan elämää, tuon niiden tavarat niille, puhun ihmisille niiden puolesta, kannustan ja neuvon kaikessa ynnä muuta, ja vastakohtelu on aika pitkälti haukkumista, arvostelua ja muuta mukavaa. Olen hyvin herkkä ja osuuhan se syvälle mutta en halua sanoa vastaan kun sehän loukkaa sitten niitä. Joskus äärimmäisen kivoja, joskus käyttää kiltteyttä hyväkseen ihan käsittämättömästi.

Oma kaveriporukka oli ne hylkiöt mutta kiusaamista en kokenut ulkopuolisilta. Omat kaverit sen sijaan huutelivat ympäriinsä arimmatkin aiheet aina ihastuksista lääkäridiagnooseihin. Nykyisin viihdyn yksin ja minusta täytyy lypsämällä lypsää jos haluaa tietää jotain henkilökohtaisempaa.

Jep lapsena olin kiltti ja en osannut puolustautua verbaalista hyökkäystä ja henkistä väkivaltaa vastaan. Tyttö ensin oli samalla luokalla perus kaveri, sitten siitä tuli kiusaajani, sitten oltiin parhaimpia ystäviä, ja lopulta minä pistin välit poikki, koska en jaksanut niin negatiivista ja ahdistavaa ihmistä elämässäni. Parhaita päätöksiäni ikinä, ja olen tuon myötä oppinut pitämään puoliani. Huonona puolena on se, että en päästä naispuolisia kavereita enää lähelle.

Ei ole tavallista. Suurin osa tyttöjen kaverisuhteista on aivan mukavia ja normaaleja. Pientä riitaa voi välillä olla, sekin kuuluu kasvamiseen. En halua vihjailla mitään, mutta jos vetää jatkuvasti puoleensa pelkkiä 'kiusaajia', ei tällä 'uhrillakaan' tavallisesi ole kaikki kunnossa. -opekonkari-

On.Valitettavasti aikuiset naisetkin ovat toisinaan juuri noita(-akkoja)!

Ehdottomasti. Minun pahimmat kiusaajat ovat olleet perheessä ja kavereissa.

Todella tavallista, varsinkin "suosittujen seurassa"... Voisit koittaa erottaa tuosta porukasta kokonaan. Tästä ei jatkossakaan ole kuin ongelmia, juomista, varastelua, syyt pistetään kaverin niskoille...

Nuoremmalla tyttärellä oli n. vuoden ajan tosi manipuloiva ja rasittava kaveri. Onneksi jo historiaa, löysi jonkun toisen pompotettavan.

Kokemusta on! Kahdenkympin puoliväliin asti olin aika ujo ja sosiaaliset tilanteet koin ahdistavina. Tämähän on oikea punainen vaate noille päsmäröijille, jotka rakastavat tällaisia powertrippejä kun pystyy lyttäämään ja alistamaan toisia. 

Sitten muutin toiselle paikkakunnalle ja loin nahkani. Nyt ei hypi enää kukaan silmille. Tunnistan kyllä nämä räähkät jo kaukaa, oikein tunnustelevat että kuka olisi paras uhri, ja häneen sitten lähdetään mukaystävällisesti tutustumaan -> ystävyys muuttuukin jossain vaiheessa kieroksi valtapeliksi, jossa toista vain kyykytetään. Pysyttelen helevetin kaukana tällaisista tyypeistä. Työpaikalla olen nähnyt muutamia surullisia tapauksia, joissa ns. liian mukavat naiset joutuvat kiusatuiksi. Toivon, että hekin jossain vaiheessa onnistuvat pääsemään sovittelevaisuudestaan eroon, ja uskaltavat sanoa vastaan näille k-päille. 

Toisaalta säälittää nämä kiusaajatkin, kyllähän heistä huomaa jo kilometrien päähän että itsetunto on todella paska, ja harhaisesti sitten kuvitellaan että toisten alentamisella itseään voi ylentää. Lapsellisia, epäkypsiä ämmiä. Varmaan aika onnettomiakin.

Tuommoisia mä olen onnistunut ystävikseni koko elämäni saamaan ja 39 vuotiaana tuumasin, että nyt riitti selkäänpuukottaminen ja ikuinen kakkasankona oleminen.

Mä en tarvii tuommoisia ystäviä. Mä pärjään näillä läheisillä mitä mulla on: perhe ja satunnaisia sukulaisia. Onneksi miesvalinta on mennyt nappiin ja osittain senkin takia olen saanut paljon potaskaa kuulla meistä niiltä entisiltä "bestiksiltä".

Duunissakin on hyviä tyyppejä, mutta pyrin pitämään duunin ja vapaa-ajan erillään toisistaan. Varmuudeksi.

Mulla menee nykyään hemmetin hyvin.

N46

Kyllä vain. Ja siitä se aikuisena jatkuu sitten.

Jep, on yleistä että kaveriporukassa on myös kiusaaja. Mutta se on kai yhtä yleistä myös poikaporukoissa. Varsinkin peruskoulussa. Poikien kohdalla se kiusaaminen on varmaan vaan suorempaa, kettuilua, tappelua tms. näkyvää. Tyttöjen kiusaaminen ja vallankäyttö on paljon vaikeammin tunnistettavissa, se on porukasta sulkemista, salaisuuksien utelemista ja niiden levittelyä, kilpailu, toisen nolaamista ja selkään puukottamista. Pahimpia kiusaajia ovat oman kokemuksen mukaan "10-tyttökiusaajat" ja "pyrkyrit".

10-tyttö on kaikkien aikuisten ja vähän ulkopuolisten silmissä se täydellinen tyttö, fiksu, suosittu, nätti yms. Todellisuudessa tyyppi on itsekeskeinen ja ilkeä, päättää porukan tahdin, manipuloi ja hallitsee. Hän on myös yleensä aika fiksu, osaa hallita ja kiusata kiinni jäämättä. 

Pyrkyri on hännystelijä, joka tahtoo suosittujen joukkoon ja sen varjolla kiusaa ja alistaa niitä, jotka näkee huonommiksi kuin itse on. Pyrkyri on suora ja häikäilemätön, mutta myös helposti ennakoitavissa. Hän tekee ja ajattelee juuri, niinkuin suositut tyypit haluavat. Häntä on helppo käyttää hyväksi. 

Minun paras ystäväni oli todellinen p-aukko. Pillkasi minua joka käänteessä, luki päiväkirjaani ja ivasi sitten minua jne. Aikuisille esitti herttaista, ja muistan vieläkin järkytykseni, kun äitini kehui hänelle päin naamaa, että hänellä on nätti nauru. Minulle äitini ei ole kertaakaan koko elämäni aikana sanonut minusta yhtään mitään kaunista ja kannustavaa.

Minä asuin maalla eikä meidän suunnalla ollut monta saman ikäistä. Aikuisena hän laittoi välit poikki minuun. Löysi varmaan muita kiusattavia. Toisaalta se on sääli, sillä hän oli ainoa läheinen ystävä lapsuudessani ja nuoruudessani, mutta toisaalta se ehkä oli parempi minulle.

Omalla lapsellani on nyt ystävä, joka näyttää olevan samaa kaliiberia. Syntymästä saakka tuo tyttö on ollut sellainen viekas pirulainen, yrittää kieroilla omalta lapseltani paremman lelun tai rikkoo jonkin lapseni tavaran tahallaan, koska on kateellinen siitä tms. Kaverin äiti on täysin sokea lapsensa käytökselle tai sitten hän vain ei jaksa yrittää ojentaa lastaan. Se on niin selkeästi hänen luonteessaan, että vaatisi hirveän määrän työtä, jotta tytöstä tulisi empaattisempi.

Pyrin johdattamaan lastani muiden lasten pariin, jotta hän näkee, että muunkinlaisia ystäviä on olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tavallista. Suurin osa tyttöjen kaverisuhteista on aivan mukavia ja normaaleja. Pientä riitaa voi välillä olla, sekin kuuluu kasvamiseen. En halua vihjailla mitään, mutta jos vetää jatkuvasti puoleensa pelkkiä 'kiusaajia', ei tällä 'uhrillakaan' tavallisesi ole kaikki kunnossa. -opekonkari-

No huhhuh. Oletkohan itse ollut tällainen muka-kaveri/kiusaaja, jos et tunnista tätä käyttäytymismallia vahingoittavana (sekä harmillisen yleisenä)? Kyllä syy on kiusaajissa, jotka verikoiran lailla osaavat jäljittää sen heikoimman lenkin, ja osaavat manipulointikykyjensä vuoksi nyhtää irti kaikki heikkoudet ja salaisuudet, joita sitten hihitellään ja repostellaan muille "kavereille" ja ties kelle. Hyvä ope olet varmaan ollut, epäilen että luokallasi kiusatuiksi jääneet eivät sinua kovin hyvällä muistele.

Todellakin näin. Oltiin ne kaksi tyttöä, jotka piennä paikkakunnalla vaihtoivat koulua kesken syyslukukauden muuton vuoksi ja meistä tuli aika luontevasti kavereita, kun vielä koditkin olivat lähekkäin. Ekan  kerran kun tuli vastaan nämä jallittamiset, ajattelin, että olen käsittänyt jotain väärin. Sitten lähistölle muutti kolmas samanikäinen tyttö ja h......tti oli irti. En enää olisi halunnut olla missään tekemisissä heidän kanssaan, mutta sama koulu ja sama koulumatka tekivät asian hankalaksi. Yleensä vain lakkasin puhumasta heille ja tosi vinkeetä hän se on, kun kolme tyttöä polkee pyörällä ja kuuntelee kolmen kilometrin ajan veemäistä kettuilua niin kuteistaan, poikaystävistään (joita kyllä ahkerasti yritettiin pokata) kuin musiikkimaustaan. Kun nämä kaksi sitten jatkoivat amiskaan ja itse lukioon, niin johan helpotti. Myöhemmin sitten sain kutsuja tupareihin, kihlajaisiin, häihin,  baby showereihin jne. Lähinnä huvitti. Eipä ole ollut ikävä.