Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kertokaa uskottava selitys sille, että 6lasta poistuu päiväkodin pihalta ja kukaan ei 20min aikana huomaa mitään.

Vierailija
12.06.2018 |

Olen järkyttynyt Kalasataman päiväkodin turvallisuuspuutteista.

Juuri äsken isoisä sai väärän lapsen mukaansa. Nyt kuusi pientä lasta on poistunut päiväkodin pihalta kenenkään huomaamatta ja olleet n.20min poissa ilman, että kukaan on kiinnittänyt asiaan huomiota.

Haluan kuulla päiväkodin johtajan selityksen. Tai en tiedä haluanko.
Se on kuitenkin ympäripyöreätä paskaa.

Voin lyödä vetoa, että henkilöstömitoitus ei ole ollut kohdallaan tapauksen sattuessa. Tai sitten siellä juorutaan pihalla ringissä hoitajien kesken eikä vahdita lapsia.
Tästä on turha kenenkään hoitajan mieltä pahoittaa. Tätä tapahtuu koko ajan.
Aina kun ajan päiväkodin ohi ja näen hoitajat seisomassa keskenään tekisi mieli huutaa, että vahtikaa niitä lapsia.

Kaikille vanhemmille herätykseksi: henkilökunnasta kaikki ovat töissä vain siksi, että saavat laskunsa maksettua. Heistä 99% ei ihan oikeasti kiinnosta sun lapses söpöys ja muu.
He ovat vain hoitajia. Eivät omaisia.

Heillä on oma elämänsä. Heitä kiinnostaa paljon enemmän hakea oma lapsi ajallaan hoidosta toisesta päiväkodista kuin jäädä sen sadannen kerran paikkaamaan sijaisvajetta.

Ihmiset on niin leipääntyneitä säästöihin ja ainaiseen venymiseen että alkaa olla yhdentekevää mitä työnantaja vaatii. Hoitajista on pula. Töitä riittää vaikka tekisit vain sen mikä on minimi.

Henkilöstön jaksamiseen ei ole vuosiin satsattu ja se näkyy.

Kommentit (29)

Vierailija
1/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi ihminen vahtimassa (?) ties kuinka monta tenavaa. Paperilla hoitajia on voinut olla enemmän, käytännössä ei.

Vierailija
2/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huono portti jonka fiksaamisesta on ollut puhetta mutta jota ei ole fiksattu, eli siis prosesseissa vikaa.

Samaa on kaupungin duuneissa muuallakin: jos jokin menee vikaan, sen fiksaaminen on vain ylimääräistä työtä eikä siitä mitään kiitosta saa, joten asiat jäävät helpommin rempalleen kuin tulevat korjatuiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Liian vähän henkilökuntaa!

Itse en pysty yhtä taaperoa enempää kerralla vahtimaan.

Vierailija
4/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakko olla uusi päiväkoti ja uudet hoitajat. Muu ei voi selittää tuollaista huomaamattomuutta kuin se ettei kukaan hoitajista oikein tuntenut lapsia. 

Vierailija
5/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhemmat jättäneet taas portit auki.

Vierailija
6/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan mahdollista, lasten perään ei katsota tarpeeksi, saattavat odottaa yksin ulkona, kun hoitaja pukee sisällä vielä viimeisille ulos lähtijöille kenkiä. Tätä olen nähnyt paljon. Mielummin vaikka jättää lapset eteiseen jonoon, kuin jättää vahtimatta. Järjen puutetta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi olla että jatkossa ei lapsien lukumäärän laskeminen sisälle tullessa unohdu hetkeen.

Ei käy kateeksi niitä lastenhoitajia jotka joutuvat selittämään vanhemmille että lapsi kävi itsekseen päiväkodin ulkopuolella, ja vielä jossain veden lähettyvillä...

Vierailija
8/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kukaan ei oikeasti ollutkaan tarkistanut pihaa ja on vaan luotettu lasten yksin pysyvän aidan sisässä? tämä olisi veikkauksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Päiväkoti on näköjään samassa rakennuksessa kuin peruskoulu ja käytännössä samassa tilassa, vaikka päiväkodin ulkoilualue onkin rajattu. Yksi hoitaja pukee lapsia sisällä, yksi tai kaksi muuta on pihalla, mutta selkä toiseen suuntaan. Homma on täysin valmis. Lapset poistuneen nopeasti aidan vierestä ja näin ei ole huomattu asiaa.

Vierailija
10/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisko se tyypillinen palaveri.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasten kanssa pitäisi ottaa käyttöön työpaikalta tuttu kulkulätkä, jota jokaisen lapsen tulisi näyttää lukijalle mennessään ulos päiväkodin ovesta.

Vierailija
12/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isoisä-keissihän ei tapahtunut samassa päiväkodissa.

Totuus on, että kentällä odotetaan, milloin sattuu jossakin jotain vakavaa. Ei tietenkään haluta sen olevan oma paikka, lapset ovat rakkaita vaikka työ uuvuttaa.

Ahtaalle ajetut hyväsydämiset ihmiset, jotka eivät uskalla jättää uppoavaa laivaa. Sairaslomalle on vaikea lähteä, kun tiedetään, että työtiimi jää pulaan. Sijaiskielto vallitsee monessa kunnassa. Paperilla luvut voivat täsmätä, käytännössä ei. Joillekin sijaisille ei voi pöydän pyyhkimistä vaativampaa työtä antaa, homma leviää käsiin.

On sisäilmaongelma, on väärään suuntaan kallistettuja märkätilojen lattioita, on vaarallisia portteja - huutelut menevät kuuroille korville.

Paperityön määrä uuvuttaa. Projekti siellä, palaveri täällä, Varhaiskasvatuksen uudet tuulet -luento siellä. 30 vanhempia kysyy, onko heidän pilttinsä saanut tänään Erittäin Erikoisen ja Tärkeän kohtelun asiassa X. Pienryhmätoiminnassa saat viettää lasten kanssa aikaa ja ulos päästyä saat vihdoin huikata työtoverille huomisen vasu-keskustelun järjestelyistä, kun joku on pois lapsiryhmästä aamupalan aikaan. Eli "juoruat".

Itse vaihdoin jo alaa. Edelleen odotan itsekin, milloin jotain kamalaa tapahtuu. Tässä oli onni mukana. Tunnen syyllisyyttä alanvaihdostani. Pakko oli asettaa happinaamari ensin itselleni.

Omien lasten hankkimista en ehtinyt sumussa ajella. Nyt en enää ehdi. Tavallaan hyvä sekin, vanhemmuuskin näyttää niin uuvuttavalta ja vaikealta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Touhula.

Vierailija
14/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Päiväkodit pitäisi aidata samantyylisen laidalla millä esimerkiksi useimmat tehtaat on aidattu. Ja sitten niihin tietysti myös samanlainen jalankulku portti joka on lukittu niin enää ei lapset karkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma veikkaukseni.

Yhden ryhmän aikuinen ottanut vastaan useampien ryhmien lapsia ulos toisten aikuisten vielä ollessa sisällä. Portti unohtui tarkistaa ja kulman takana silmän välttäessä ryhmä lapsia poistui ulos. Koska valvova aikuinen ei edes tiedä ketä lapsia vielä pitäisi olla ulkona ja ketä sisällä lannen jää huomaamatta. Oman ryhmän aikuisen tullessa ulos aika kuluu päivän asioiden setvimisessä kolleegan ja mutaman vanhemman kanssa. kuaan ei ehdi huomata että..,,,

Vierailija
16/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älykännykkä ja some.

Vierailija
17/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huonosti suunniteltu piha. On päiväkotien pihoja joissa on useita portteja ja joku portti saattaa olla juuri sellaisessa paikassa ettei sitä näe kuin tietystä paikasta pihaa.

Vanhemmat usein jättävät portteja auki tai takalukitsematta tullessaan noutamaa omiaan.

Viimeksi pari viikkoa sitten oli omassa pisteessäni läheltä piti tilanne.

Eräs äiti tuli portista ja jätti portin turvaketjun auki. Oma lapsensa jäi portille odottamaan äitiään kun äiti meni sisälle tarkistamaan lapsen tavaroita.

Sillä välin toisen ryhmän lapsi oli jo portilla ja olivat yhdessä nää kaksi avaamassa porttia joka ilman turvaketjua olisi helppo avata.

Hoitaja ehti estää sillä kertaa.

Vierailija
18/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minkä helvetin takia Suomessa nuo päiväkodin aidat ja portit ovat noin surkeita? Ja miksi sinnä päiväkotiin ylipäätään mennään sen aidatun pihan läpi? Kuka hemmetin idiootti ylipäätään suunnittelee päiväkodit näin?

Mä olen vieny lapsia tarhaan Suomessa ja USA:ssa, ja siellä se aidattu leikkipiha oli rakennuksen takapihalla ja jonka aidassa ei ollut porttia ollenkaan (tai kai niissä oli lukittu ovi aidassakin mutta sitä ei käytetty päivittäiseen kulkemiseen). Päiväkotiin mentiin ja sieltä lähdettiin itse päiväkotirakennuksen ovien kautta.

Mikä estää suunnittelemasta päiväkodit samoin Suomessa? Muutenkaan sinne päiväkodin pihalle ei pitäisi olla mitää asiaa muilla kuin lapsilla ja henkilökunnalla. Täällä Suomessa päiväkodin pihat ovat viikonloppuisin nuorison hengailupaikkoja joista olen sitten lapsia maanantaina tarhaan viedessä löytänyt kaljapullon sirpaleita ja tupakantumppeja.  Ja leikkitelineitä ja portteja myös hajotetaan teinien yms. toimesta. Miksi kaikki pitää toteuttaa niin surkeasti täällä Suomessa?

Vierailija
19/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Päiväkodit pitäisi aidata samantyylisen laidalla millä esimerkiksi useimmat tehtaat on aidattu. Ja sitten niihin tietysti myös samanlainen jalankulku portti joka on lukittu niin enää ei lapset karkaa.

Voisi laittaa sähkäaidan niin lapset eivät uskaltaisi paeta

Vierailija
20/29 |
12.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hoh hoijaa teidän jutut.

Olen asunut kunnallisen päiväkodin naapurissa vuosia.

Henkilökunta seisoskelee sisäänkäynnin edessä katoksen alla sateella ja talvella, keskellä pihaa kesällä ja juttelee KESKENÄÄN lasten ulkoillessa. Mitään yhteyttä lapsiln ei pidetä, eikä lapsia edes nähdä, koska selkä on käännetty heihin päin. Surullista katsottavaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yksi viisi