Markka-aikaan oli halvempaa. Vai oliko? Muistellaan markkahintoja!
Mars, Snickers ja Raider patukat 90-luvun puolivälissä 4kpl maksoi 10mk. Taitaa tänä päivänä olla absoluuttiselta hinnaltaan vastaavissa lukemissa. Eli ainakin suklaapatukat ovat tulleet halvemmaksi.
Antaa tulla lisää!
Kommentit (948)
Vierailija kirjoitti:
Tasapainon vuoksi, muistetaisiinko myös markka-ajan palkkoja?
Omani vuonna 1990 oli 8500 mk, lienee ollut jonkinlainen keskiansio opistotasoiselle, eli noin 1500 €.
Eli tällaiset markka-aikojen hintamuistelot, no jaa, muistanhan vielä pennin nallekarkitkin.
Opisto 12.500,00 mk+
(ammattikorkeaa ei ollut vielä olemassa)
alunperin 1 €=5,94573 mk, tällähän lähdettiin.
En minä ainakaan halua palata mihinkään menneisyyteen. Aika vaatimatonta oli elämä silloin markka-aikaan. Nykyisin tuilla elävät asuvat paljon väljemmin ja heillä on parempia vaatteita ja jopa puhelimet kaikilla. Lankapuhelinliittymätkin oli aikaisemmin ylellisyyttä.
Näin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasapainon vuoksi, muistetaisiinko myös markka-ajan palkkoja?
Omani vuonna 1990 oli 8500 mk, lienee ollut jonkinlainen keskiansio opistotasoiselle, eli noin 1500 €.
Eli tällaiset markka-aikojen hintamuistelot, no jaa, muistanhan vielä pennin nallekarkitkin.Opisto 12.500,00 mk+
(ammattikorkeaa ei ollut vielä olemassa)
alunperin 1 €=5,94573 mk, tällähän lähdettiin.
Siis tuo 5.94573 oli muuntokurssi vuonna 2002. Jos vuoden -90 8500mk lähtee muuttamaan nykyrahaksi niin se ei ole 1500e. Palkansaajien keskiansio oli silloin hieman alle tuon 8500mk/kk. Hyvä nyrkkisääntö on verrata hintoja sen ajan keskiansioon. Rahamuseon sivulla on rahanarvomuunnin millä voi vanhoja hintoja myös ihmetellä. Siellä mainitaan työmiehen tuntipalkka kullekin vuodelle.
Yli 700 viestiä aiheesta onko inflaatio olemassa. Vain vaupalstalla.
Onneksi myös palkat nousee. Jos 30 vuotta sitten joku olisi sanonut, että mun vuositulot on yli puoli miljoonaa markkaa vuodessa, olisin kovasti ihmetellyt häntä.

Itselleni on palkka maksettu euroissa vuodesta 2002 lähtien. Mikä firma vielä markkoja käyttää?
Miksi suomalaiset valittaa vaikka lähes kaikki käyttötavara halventunut ja palkat nousseet. Paljon valitettu ruokakin on halvempaa kuin markka-aikana.
Vierailija kirjoitti:
Näin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasapainon vuoksi, muistetaisiinko myös markka-ajan palkkoja?
Omani vuonna 1990 oli 8500 mk, lienee ollut jonkinlainen keskiansio opistotasoiselle, eli noin 1500 €.
Eli tällaiset markka-aikojen hintamuistelot, no jaa, muistanhan vielä pennin nallekarkitkin.Opisto 12.500,00 mk+
(ammattikorkeaa ei ollut vielä olemassa)
alunperin 1 €=5,94573 mk, tällähän lähdettiin.
Siis tuo 5.94573 oli muuntokurssi vuonna 2002. Jos vuoden -90 8500mk lähtee muuttamaan nykyrahaksi niin se ei ole 1500e. Palkansaajien keskiansio oli silloin hieman alle tuon 8500mk/kk. Hyvä nyrkkisääntö on verrata hintoja sen ajan keskiansioon. Rahamuseon sivulla on rahanarvomuunnin millä voi vanhoja hintoja myös ihmetellä. Siellä mainitaan työmiehen tuntipalkka kullekin vuodelle.
Markan ja euron kurssi on lukittu kiinteäksi. Toisin kuin jotkut tässäkin keskustelussa väittävät, se ei suinkaan muutu. Mikäli Suomessa olisi edelleen käytössä markka niin en todellakaan usko että moni hinta olisi sitä mitä se nyt on euroina, koska ihmiset eivät raskisi maksaa. Esimerkiksi pizza pizzeriassa olisi yli 70 markkaa kun se oikean markka-ajan lopussa maksoi 20-30 markkaa.
Vierailija kirjoitti:
C-kasetti noin 60 mk, cd-levy 120 mk. Levis 501 500 mk. Käytetty Motorolan nmt 7500 mk. Ratsastushousut kilpailuihin kokonahkapaikoilla 1000 mk. Viikkoraha 10 mk, sai pienen limupullon, sipsipussin ja vähän irtokarkkeja.
Uudet CD-levyt maksavat nykyisin noin 20 euroa, mutta uudet LP-levyt samasta äänittestä voivat maksaa 40 eurosta ylöspäin. Esimerkiksi Metallican uusin studioalbumi "72 Seasons" maksaa CD:nä 23 euroa mutta tupla-LP:n 50 euroa. https://www.levykauppax.fi/artist/metallica/72_seasons/#818617
Vastaavasti Adelen uusin albumi "30" vuodelta 2021 maksaa 18 euroa CD:nä ja 40 euroa tupla-LP:nä
https://www.levykauppax.fi/artist/adele/30/#757234
1990-luvulta lähtien uudet vinyylilevyt ovat olleet yhtä kalliita tai kalliimpia kuin CD-levyt uusina ostettuina. 1980-luvulla uusia LP-levyjä myytiin noin 40-50 markan hintaan jos kyseessä ei ollut mitkään alennuslevyt. Vuonna 1985 rahassa 50 markkaa vastaisi nykyisin noin 20 euroa.
Hesarissa oli näistä markkahinnoista joskus hyvä artikkeli. Siinä kerrottiin esimerkiksi, että videonauhuri maksoi sairaanhoitajan kolmen kuukauden bruttopalkan verran. Ilmankos meille ei koskaan hommattu sellaista. Ei juostu heti kauppaan ostamaan uutta kun telkkari tai pesukone hajosi. Toisaalta markka-aikaan ne telkkarit ja pesukoneet vielä kestivätkin jotain, samoin vaatteet.
Nyt nämä 4 patukkaa maksavat 18,80 markkaa eli hinta melkein tuplaantunut
Vierailija kirjoitti:
Miksi suomalaiset valittaa vaikka lähes kaikki käyttötavara halventunut ja palkat nousseet. Paljon valitettu ruokakin on halvempaa kuin markka-aikana.
Samoin nykyisin myydään huomattavasti parempia televisioita ja tietokoneita 1990-luvun tasoon verrattuna eikä niitä voi pitää hintansa puolesta minään ylellisyystuotteina. Ennen 28 tuuman laajakulmatelevisiota kuvaputkiversiona pidettiin isona ruutukokona, mutta nykyisin 55 tuuman älytelevisio litteällä näytöllä taitaa olla se standardikoko.
Vierailija kirjoitti:
Rahan arvon muunnin on netissä,voi verrata vanhoja markkahintoja euroihin.
Näin on. Kumma miten jotkut eivät ymmärrä rahan arvon muuttumista.
https://www.stat.fi/tup/laskurit/rahanarvonmuunnin.html
Vuoden 2002 rahassa 100 euroa vastaan vuonna 2022 138,21 euroa.
Muutos vuodesta 2002 vuoteen 2022: +38,21 %.
Vuoden 1980 rahassa 100 markkaa vastaa vuonna 2000 230,57 markkaa.
Muutos vuodesta 1980 vuoteen 2000: +130,57 %.
Markka-aikana oli siis ollut huomattavasti korkeampi inflaatio ja on eri asia muistella niitä markka-ajan hintoja vuodelta 1980 kuin vuodelta 2000.
Keittiöapulaisen palkalla pärjäsi hyvin. Vuokraan meni neljäsosa tuloista.
Sony TV 28", 3600mk vuonna 1998. Tieotkone 486, Salora näyttö 17" ja Canon mustavalko laser printteri 26 000mk vuonna 1992.
Turun sinappi maksoi 1,29 Mk ennen ja kun siirryttiin euroon 2002 se maksoi 1,29€ eli hinta pomppasi kuusin kertaiseksi.
Näin kävi monille tuotteille silloin.
Kauppiaat muuttivat ainoastaan Mk/€ merkinnät.
Rosvous alkoi euroon liittyen monissa tuotteissa ja suunta on ollut markkinataloudessa saman suuntainen.
Rakennusalalla 1990 luvulla ennen lamaa 1992 tienasi hyvin 12000-14000 mk/kk.
Ei ollut mitään kalliita rahastus kortteja ym. EU ja Suomessa nuijittiin järjettömyyksiä työpaikkojen tuhoamiseksi koulutettujen idioottien aivoituksien takia. Eihän heitä nämä koskeneet. Työvoimaa alkoi tulla halpa maista joten työttömyys kasvoi toiminnan takia. EU mepit ja kansanedustajat sekä virkamiehet ministeriöissä alkoivat olemaan lobbareita ja rahastaa muka muka tiedoillaan.
Siellä on rahastamisen Mekka ja harva muistaa 2000 luvun alussa rekkarallin Strasbourgin ja Brysselin välillä joka oli betonitoitu yhden firman monopoliksi.
Miljardi ralli kuukausittain vuosikymmenten ajan. Taitaa jatkua vieläkin.
Osaaminen rahastamiseen on ahneuden yksinoikeus ja siitä ei kauppiaatkaan puhu ja haluavat vain suuret tulot ja siksi vastustavat avointa kilpailua. Lidl oli ainut joka laittoi kartelleille Suomessa hanttiin. K-kaupa ketju ja S-ketju oli ostivat kaikki muut kauppiaat pois markkinoilta ja samalla hävisi kilpailukin.
T-market, Valintatalo, Anttila, Alepa.. bensaasema ketjuista katosi Essot, Kesoil, SEO, jne jotka kilpailivat näitä Nesteen ym asemia vastaan.
Monopolit ovat markkinoiden tuhoava voima.
Alko, sähköverkot, jne.. joitten toiminta on estänyt kehityksen jo pitkään 2000 luvulla.
Olisiko syytä miettiä mistä pitää leikata tukia pois kun poliitikot syytää rahaa miljardettain näille korruptio instituuteille. Viinat oli kansanedustajille ilmaisia eduskunnassa ja lahja pullot yleisiä. Maan tapa.
Euron ja internetin tulo mahdollisti hintojen helpon vertaamisen koko euroopan alueella. EU jäsenyys taas sen, että voit ostaa mistä maasta tahansa, ilman tullia tai alvia. Sitä ennen oli mahdollista ostaa vain kotimaasta, tai siis oli pakko ostaa kotimaasta, kotimaan hintatasolla. Iskuporakone maksoi insinöörin kuukausipalkan verran. Ja siihen aikaan insinöörikin sai vielä kohtuullista palkkaa.
Mikäs nuoren insinöörin liksa on tällä hetkellä? Onko yli 2500 kuussa?
Vierailija kirjoitti:
Turun sinappi maksoi 1,29 Mk ennen ja kun siirryttiin euroon 2002 se maksoi 1,29€ eli hinta pomppasi kuusin kertaiseksi.
Näin kävi monille tuotteille silloin.
Kauppiaat muuttivat ainoastaan Mk/€ merkinnät.Rosvous alkoi euroon liittyen monissa tuotteissa ja suunta on ollut markkinataloudessa saman suuntainen.
Rakennusalalla 1990 luvulla ennen lamaa 1992 tienasi hyvin 12000-14000 mk/kk.
Ei ollut mitään kalliita rahastus kortteja ym. EU ja Suomessa nuijittiin järjettömyyksiä työpaikkojen tuhoamiseksi koulutettujen idioottien aivoituksien takia. Eihän heitä nämä koskeneet. Työvoimaa alkoi tulla halpa maista joten työttömyys kasvoi toiminnan takia. EU mepit ja kansanedustajat sekä virkamiehet ministeriöissä alkoivat olemaan lobbareita ja rahastaa muka muka tiedoillaan.
Siellä on rahastamisen Mekka ja harva muistaa 2000 luvun alussa rekkarallin Strasbourgin ja Brysselin välillä joka oli betonitoitu yhden firman monopoliksi.
Miljardi ralli kuukausittain vuosikymmenten ajan. Taitaa jatkua vieläkin.Osaaminen rahastamiseen on ahneuden yksinoikeus ja siitä ei kauppiaatkaan puhu ja haluavat vain suuret tulot ja siksi vastustavat avointa kilpailua. Lidl oli ainut joka laittoi kartelleille Suomessa hanttiin. K-kaupa ketju ja S-ketju oli ostivat kaikki muut kauppiaat pois markkinoilta ja samalla hävisi kilpailukin.
T-market, Valintatalo, Anttila, Alepa.. bensaasema ketjuista katosi Essot, Kesoil, SEO, jne jotka kilpailivat näitä Nesteen ym asemia vastaan.Monopolit ovat markkinoiden tuhoava voima.
Alko, sähköverkot, jne.. joitten toiminta on estänyt kehityksen jo pitkään 2000 luvulla.
Olisiko syytä miettiä mistä pitää leikata tukia pois kun poliitikot syytää rahaa miljardettain näille korruptio instituuteille. Viinat oli kansanedustajille ilmaisia eduskunnassa ja lahja pullot yleisiä. Maan tapa.
Uskotko edes itse tuohon öyhötykseesi?
Vierailija kirjoitti:
Näin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasapainon vuoksi, muistetaisiinko myös markka-ajan palkkoja?
Omani vuonna 1990 oli 8500 mk, lienee ollut jonkinlainen keskiansio opistotasoiselle, eli noin 1500 €.
Eli tällaiset markka-aikojen hintamuistelot, no jaa, muistanhan vielä pennin nallekarkitkin.Opisto 12.500,00 mk+
(ammattikorkeaa ei ollut vielä olemassa)
alunperin 1 €=5,94573 mk, tällähän lähdettiin.
Siis tuo 5.94573 oli muuntokurssi vuonna 2002. Jos vuoden -90 8500mk lähtee muuttamaan nykyrahaksi niin se ei ole 1500e. Palkansaajien keskiansio oli silloin hieman alle tuon 8500mk/kk. Hyvä nyrkkisääntö on verrata hintoja sen ajan keskiansioon. Rahamuseon sivulla on rahanarvomuunnin millä voi vanhoja hintoja myös ihmetellä. Siellä mainitaan työmiehen tuntipalkka kullekin vuodelle.
Vuoden 1990 rahamäärä 8500 mk on nuykyrahassa 2595,19. Markan arvo laski vuoden vuodesta 1963, (2,47 eurosta) kymmenesosaan vuonna 2001.
Uusi perheauto (Lada) maksoi 32 000 mk.
Hyvä kirvesmies tienasi 12 000 mk kuukaudessa. Uuden auton sai alle kolmen kuukauden palkalla.
Nykyään ei taida saada uutta perheautoa alle 9000 eurolla...
Uimalaan pääsi viidellä markalla!