Lue keskustelun säännöt.
Duunarin näkökulma: lehtien kuvailut työelämästä, argh!
12.06.2018 |
Koetteko te muut, tavallisen, oikean, ruumiillisen työn tekijät, turhautumista tästä lätinästä, motä lehtien sivuilla nykyään on?
- ikään kuin kaikki ihmiset tekisivät nykyään töitä jossain avokonttorissa läppäriä näpytellen ja kännyyn lätistien. Istuisivat palavereissa.
- työkavereiden kanssa lätistäisiin työn lomassa sivistynyttä ja huoletonta small talkkia kahvikuppi kädessä.
- ainakin neljä kertaa vuodessa etenkin naisilla olisi huoli siitä että mites nyt uudistaisi sitä jakkupukuaan tai muuta vastaavaa konttoriasuaan.
- työkavereiden ja esimiesten kanssa voisi keskustella asiallisesti ja rakentavasti erilaisista ongelmatilanteistakin.
- suurin terveyshuolesi on se, että teet niin paljon istumatyötä näyttöä tuijottaen.
- kunnes lopulta koet ahaa-elämyksen, että hei, ei mun ookaan pakko tehdä tätä, ja lähdet sapattivapaalle ulkomaille tai Suomen maaseudulle, ja tätä ilon evankeliumia julistat sitten jollekin lehden toimittajallekin. Ikään kuin kaikille ns. oravan pyörässä juokseminen olisi vapaaehtoinen valinta, josta voi sanoutua irti heti kun huvittaa.
Hittolainen sanon minä. Ja aina toistamiseen.
Kommentit (89)
Näistä kirjoituksista väkisinkin huomaa, että duunaripuolella myös työyhteisöt ja pomot ovat lievästi sanoen erikoisia. Olen itse ”toimistoduunissa” pienessä asiantuntijayrityksessä eikä meillä ja kollegayrityksillä lähellekään tuollaista ole. Pomoja myöten kaikki on ihan järkeviä ja fiksuja ihmisiä, töissä on tosiaan ihan kivaa. Stressiä kyllä, mutta henkilösuhteet ja työnteon rakenteet ovat ihan ok.
Onko se sitten nimenomaan juuri koulutuksen puute syynä näihin eroihin? Duunaripuolella työkaverina ja esimiehenä voi olla ihan kuka tahansa suhari?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitten ne "masentaako ja kyllästyttääkö nykyinen työnkuva - mitäs jos juttelisit esimiehesi kanssa, jos työnkuvaasi voitaisiin muuttaa.
Sipilä-suomen "yrittäjiä" palvovassa ilmapiirissä tuollaiset keskustelut johtavat hyvinkin nopeasti työnkuvan muuttumiseen. Mahdollisesti jopa ennen seuraavaa yt-kierrosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää keskustelu vetää hiljaiseksi. En ole edes ymmärtänyt, miten paljon tunteita toimistotyöntekijät ns. fyysisempää työtä tekevissä herättää.
Eihän kukaan ole seppä syntyessään ja ammattitaito kasvaa tekemällä. En vain näe, miten muka se, että tekee toimistotyötä poissulkee sen, ettei pärjäisi muissa ammateissa..
Ette herätä voimakkaita tunteita meissä kaikissa, tämän ketjun aiheena on kuitenkin pääasiassa tuo millaisen kuvan lehdistö antaa työelämästä.
Se kyllä provosoi herkästi, kun osa teikäläisistä suhtautuu meihin kuin vähä-älyiseen roskajoukkoon, joka ihan vain omaa tyhmyyttää ja laiskuuttaan tekee töitä tällaisissa oloissa kuin me tehdään.
Siltä vaikuttaa, että valitettavan harva teikäläisistä pystyy edes kuvittelemaan, millaista meidän työ ihan oikeasti on, ja miten teidän omaksumat taidot, tiedot ja työtavat eivät välttämättä toimisi ollenkaan meidän töissä.
Siis miten ihmeessä on mahollista että Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa on yhä räikempää tämän taso "meikäläiset ja teikäläiset" jako. Luokkayhteiskuntako Suomesta on tulossa? Ihmisten tulisi pyrkiä vähentämään tuollaista jakoa puheessaan, se johtaa hyvin vaaralliseen ja ankeaan yhteiskuntaan kun aletaan jakamaan porukkaa "meihin ja teihin". 100 vuotta sitten viimeksi oli tämä jako pahimmillaan ja taas mennään siihen suuntaan...
Ja se ei ole meidän duunareiden syy mitenkään muulta osin, kuin siltä osin, että liian harva meistä käy äänestämässä. Ei uskota, että sillä on merkitystä, ei uskota, että joku saattaisi ihan oikeasti tahtoa olla riistämättä meitä.
Vierailija kirjoitti:
Näistä kirjoituksista väkisinkin huomaa, että duunaripuolella myös työyhteisöt ja pomot ovat lievästi sanoen erikoisia. Olen itse ”toimistoduunissa” pienessä asiantuntijayrityksessä eikä meillä ja kollegayrityksillä lähellekään tuollaista ole. Pomoja myöten kaikki on ihan järkeviä ja fiksuja ihmisiä, töissä on tosiaan ihan kivaa. Stressiä kyllä, mutta henkilösuhteet ja työnteon rakenteet ovat ihan ok.
Onko se sitten nimenomaan juuri koulutuksen puute syynä näihin eroihin? Duunaripuolella työkaverina ja esimiehenä voi olla ihan kuka tahansa suhari?
Se voi olla ihan se vuoskymmeniä jatkunut toiminta-kulttuurikin työpaikalla. Osa on hurjapäisiä tyyppejä, ja niitä ei tohdi häiritä kukaan, ainakin jos työnsä hoitavat, eivätkä he todellakaan pienistä hätkähtä. Osa on enemmän tai vähemmän surkuteltavia höppänöitä, tai enemmänkin kajahtaneita, jotka hääräilevät mitä hääräilevät kun ovat työtä tekevinään. Ehkä sellaisia ei taaskita irtisanoa, kun mahtaa olla että heitä ei huolittaisi minnekään muualle töihin. En tiedä. Moni on suhteilla aikanaan taloon päässyt, ja lopulta vakiintunut talon kalustoksi, siinä missä se sateella vuotava kohta katossakin. Ämpäri vaan alle ajoissa, sillä se hoituu. Ei ole montaa vuoskymmentä, kun meidän työpaikalla nainen ei raaskinut olla niin niuho hiirulainen, että olisi esimiehelle mennyt kertomaan, kun puhutaan ja ehdotellaan rivoja, saatikka kouritaan hameen altakin. Jotenkin siitä piti vaan ihan itse selviytyä. Kännissäkin täällä on häärätty, etenkin aikanaan. Onneksi sitten taas osa työkavereista on varsin kelpo väkeä. On kaikenlaista elämän tarinaa, ja korkeaakin koulutusta takana.
Onhan meillä työsuojelu ja luottamusmiehet, tekevät minkä voivat. Paljon heiltä kuluu aikaa ja energiaa ihan perus-asioista vääntämiseen ahneen, kieron ja nihkeän työnantajan kanssa. Räikeimpiin törkeyksiin joutuvat keskittymään. Ja niitähän riittää. Osa myös mielummin on turhaa suututtamatta työnantajaa, saadakseen jatkossakin rauhassa nauttia niistä luottamustoimensa suomista eduista. Mutta eipä käy kateeksi, itse en siihen hommaan lähtisi, meidän talossa ainakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kuuluisi tavallaan ihan yleissivistykseen, että olisi edes jonkinlaista käsitystä siitä, että kaikkien työelämä (tai elämä nyt muutenkaan) ei ole ainakaan ihan niin leppoisaa, sivistynyttä, kevyttä ja siistiä mitä itsellä on. Mutta milläs tiedät jos ei tietoa ole tarjolla. Lehdet tekevät kyllä tuossa hallaa, ruokkimalla vinoutunutta ja yksipuolista kuvaa työelämästä.
Olen masennukseni takia ollut hoidossa, ja aika usein psykiatrit ja psykologit ovat suunnilleen pitäneet sairauden oireina niitä aivan totuuden mukaisia asioita, joita olen kertonut työelämästäni :D No onneksi ainakin tämä nykyinen psykologi alkoi tajuta vähitellen, varmaan oli tullut sen verran samanlaista tietoa sitten muualtakin kuin vain minulta.
Vierailija kirjoitti:
Tää keskustelu vetää hiljaiseksi. En ole edes ymmärtänyt, miten paljon tunteita toimistotyöntekijät ns. fyysisempää työtä tekevissä herättää.
Eihän kukaan ole seppä syntyessään ja ammattitaito kasvaa tekemällä. En vain näe, miten muka se, että tekee toimistotyötä poissulkee sen, ettei pärjäisi muissa ammateissa..
Tietenkin pärjää.
Esimerkiksi kaupan työssä pärjää perusfiksu ja hidasälyisempikin oppii hommat, kun tekee niitä vuosia.
Tässä keskustelussa nyt on kuitenkin ollut pari pointtia:
joku, joka on ollut kaupassa töissä (tms. vastaavassa työssä) kuukausia tai pari vuotta tai jopa vain kesätyössä, eikä ole tehnyt koskaan sitä monipuolisemmin "tietää aina paremmin", minkälaista se työ on ihan missä tahansa paikassa tai minkälaista se on kokoaikaisesti tai vaikka yrittäjänä. Ei myöskään väliä, vaikka olisit tehnyt jotain kaupan työtä 15 vuotta sitten pari kk, silti vaan kyllä kokemuksen rintaääntä on. :)
Toisaalta mielestäni tämä keskustelu on paljastanut sen, että duunarinäkökulma valkokaulushommista voi myös olla stereotyyppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näistä kirjoituksista väkisinkin huomaa, että duunaripuolella myös työyhteisöt ja pomot ovat lievästi sanoen erikoisia. Olen itse ”toimistoduunissa” pienessä asiantuntijayrityksessä eikä meillä ja kollegayrityksillä lähellekään tuollaista ole. Pomoja myöten kaikki on ihan järkeviä ja fiksuja ihmisiä, töissä on tosiaan ihan kivaa. Stressiä kyllä, mutta henkilösuhteet ja työnteon rakenteet ovat ihan ok.
Onko se sitten nimenomaan juuri koulutuksen puute syynä näihin eroihin? Duunaripuolella työkaverina ja esimiehenä voi olla ihan kuka tahansa suhari?
Varmasti noin. Että esimies on sellainen, joka on vain ollut firmassa tarpeeksi pitkään, taidoista viis. Toisaalta sit duunarikin voi olla sellainen, joka ei muuhun pääse. Tuollaisten mukaan sitten laaditaan pelisäännöt.
Toisaalta pelisääntöihin vaikuttaa se, että johtaminen on muutenkin järjestetty vanhalla mallilla, hierarkisesti, valvonta ja tiukat rajat. Että työt alkaa kun tehtaan pilliin puhalletaan ja työt loppuu kun pillin ääni taas kuuluu. Kai sieltä johtajan näkökulmasta stereotyyppisesti duunari on sellainen, jota pitää valvoa, joka saattaa tehdä muuten pahojaan. Huonoimmillaan siis johtaja on sellainen, joka purkaa turhautumiaan työntekijöihin, eikä osaa johtaa, toisaalta on johtohommissa omasta vallanhalustaan (eikä vaikka sen takia, että haluaisi että asiat toimii tai yleensä kehittää hommaa). Huonoimmillaan duunarikin on sellainen "mä olen vain töissä täällä", jota oikeasti pitää valvoa, koska ei tee mitään itsenäisesti ja lopulta kavaltaa firmasta jotain. Toisaalta jos duunaria johdetaan koko ajan siihen tyyliin, että häneen ei luoteta eikä kuunnella, se tuottaa myös duunarin, joka ei halua tehdä parastaan.
Tuskin nyt kuitenkaan duunariympyröihin voi järjestää koskaan sellaista johtamista, että kaikkia voi aina kuunnella ja tarpeet voi kivasti ottaa huomioon. Eihän moni paikka pyöri sellaisella kuitenkaan, että "paikka on auki kun työntekijän mielestä on mukava tulla töihin tai tehdastuotanto on käynnissä nyt kun Matti ja Mirkku jaksoivat herätä tänään tiettyyn aikaan".
Mutta tietysti on hyvin mielenkiintoinen esimerkiksi juttu hollantilaisesta hoivakodista, jossa sekä hoito että työtyytyväisyys paranivat huimasti sillä, kun hierarkista johtamismallia purettiin.
Kyllä meillä esimerkiksi kesätyöläisiä vähän sillkihansikkain käsitellään. Useat ovat vielä sen verran nuoriakin. Jotkut ovat lisäksi päälliköiden ja pomojen lapsia tai sukulaisia, ja osa työkavereitten lapsia. Ei niitä laiteta kaikkein mutkikkaimpiin, vaativimpiin ja kiireellisimpiin hommiin, vaan simppelimmät varataan niille. Ei laiteta työpareiksi ja pomoiksi kaikkein oudoimpia ja vaikeimpia ihmisiä.
Välillä ihan mietin, että toivottavasti eivät saa turhan leppoisaa kuvaa meidän työstä, että no melkein purkkaa jauhamalla ja puhelinta räpläämällä täällä vain voisi aikaansa kulutella.
Joidenkin kanssa kun on tullut enemmän juteltua, olen yksi niistä, jotka kehottavat kyllä opiskelemaan itselleen paremmin ammatin, jos yhtään mahdollista. Kun meidän työ on vähintään pidemmän päälle vähän semmoinen juttu, mikä alkaa valintana kaduttaa, ja sitten voikin olla liian myöhäistä päästä pois.