Tilastokeskus ahdistelee
Tilastokeskus ahdistelee minua kun pitäisi puoliväkisin suostua heidän työvoimatutkimukseen. Olisin aluksi voinut ehkä osallistuakin, mutta en jaksanut vastata minulle tulleeseen kirjeeseen kiireisen kevään vuoksi. Heillä ei ole puhelinnumeroani, koska se on salainen. Sen jälkeen tulleessa toisessa kirjeessä uhattiin, että tullaan tavoittelemaan henkilökohtaisesti, jos en vastaa ja painotettiin, kuinka kukaan muu ei voi minua korvata tutkimuksessa koska edustan alueeni neljääsataa ikäistäni kansalaista. Tuon jälkeen ei todellakaan huvita osallistua, koska epäilyttää miksi pitää näin paljon nähdä vaivaa sen eteen, että saisivat vastaukseni. Toki ovat vaitiolovelvollisia ja kaikki tiedot "anonyymistetaan" tulosten julkaisun yhteydessä, mutta vaatimalla vaatiminen tutkimukseen on epäilyttävää. He ovat lähettäneet noiden jälkeen vielä kaksi kirjettä ja käyneet kotioveni takana (jättivät lapun käynnistä).
En ymmärrä miksi he eivät voi arpoa uutta henkilöä ikäisteni joukosta? Jos edustan 400 henkilöä tutkimuksessa niin varmasti joku muu heistä voi tulla tilalleni. En halua tietojani mihinkään tuollaiseen rekisteriin olipa kuinka anonyymia tahansa. Hiton ahdistavaa, että käydään oven takana. Jos vastausta ei tule niin luulisi, että menisi muuten viesti perille.
Kommentit (65)
Mä vastailen noihin ihan mielelläni, jopa joidenkin kaupallisten firmojen (esim. Taloustutkimus) kyselyihin. Osa tutkimuksista on tosi hyödyllisiä kuten inflaation tai työttömyysasteen laskenta, ja osa taas vaan mielenkiintoisia kuten jotkut mielipidekyselyt. Ei ne montaa minuuttia vie aikaa enkä oo kovin kiireinen
Nyt alkoi täälläkin ahdistelu, salaisen numeronkin ovat saaneet jollain kepulikonstilla.
Numero meni heti estoon, alaovi on aina lukossa, siinähän yrittelevät, naurattaa koko säälittävä touhu.
Pyyhin koiran perseen kirjeeseen ja laitoin takaisin postiin tekstillä: "Ei asu osoitteessa".
Yhteistyöterveisin, Olli Kuhtanen
Tilastoista tulee luotettavia, kun kaikki siihen arvotut osallistuvat. Suostu nyt vain lemmessä puhelimitse vastaamaan, niin ei tarvitse tulla kotiin haastattelemaan.
Ei niissä haastateltujen nimiä julkaista tuloksissa.
Been there, done that.
Vierailija kirjoitti:
Tilastoista tulee luotettavia, kun kaikki siihen arvotut osallistuvat. Suostu nyt vain lemmessä puhelimitse vastaamaan, niin ei tarvitse tulla kotiin haastattelemaan.
Ei niissä haastateltujen nimiä julkaista tuloksissa.
Been there, done that.
Opettele lukemaan, ei kiinnosta tuhlata vähää aikaa sellaiseen. Ei kiinnosta. Ei kiinnosta edes että julkaistaanko nimi vai ei. Ei vaan kiinnosta.
Ja jos olet haastattelija ja tulossa oven taakse nyt, niin takuulla yllätyt.
Ja tarina jatkuu. Blokkaamastani numerosta oli yritetty illalla seitsemän aikaan soittaa puolisolle, joka ei vastaa näihin 046-alkuisiin koskaan, puhelinmyyjien takia. Olin ehtinyt varoittaa että tällaista on luvassa, koska sen säjhköpostinkin olivat kaivaneet jostakin.
Hohhoijaa.