Suurin osa ihmisistä on vain niin epäkypsiä ja lapsellisia. Vaikeus löytää ystäviä

Onkohan tällä palstalla montakin psykologian opiskelijaa? Heille voisi olla hyvin hyödyllistä päästä tällä tavalla tutustumaan häiriintyneen ihmisen ajattelutapaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja terapeuttini voisi olla tällaainen kaipaamani kypsä ihminen myös ystävissäni, en usko, että tulisin häntä ikinä haukkumaan epäkypsyydestä.

ap

Terapeuttisi tekee työtään. Hän saattaa olla vapaa-ajallaan aivan erilainen ihminen kuin mitä hän on silloin, kun käyt hänen vastaanotollaan. 

No totta kai mä nyt sen tajuan ja tiedän! Se ei mitenkään muuta sitä, millä tasolla hän ihmisenä on kypsyydessä, eli tarpeeksi korkealla mulle. Tartten sellaisia ihmisiä ystävikseni.

ap

Veikkaan, että sellaiset ihmiset, joita kelpuuttaisi ystäviksesi eivät halua olla ystäviä ts. terapeutteja sinulle. Odotat varmaan, että ihmiset kuuntelisivat sinun äiti -vuodatuksiasi vuodesta toiseen myötätuntoisina..

Eihän heidän just tarttis olla terapeutteja mulle, kun olisivat tarpeeksi kypsiä tajuamaan, miten minua on satutettu ilman jotain vtun jankkaamistakin.

ap

Miksi? Miksi heidän pitäisi tajuta tai edes tietää tuollainen asia? Jos olet kypsä ihminen ja mukava muille, pidät tuollaiset asiat ihan omana tietonasi etkä vaivaa muita asialla. Tällä tavalla saattaisit jopa ystävystyä. 

Haluan, että ystäväni tajuavat, että minua on satutettu ja minun vikani johtuvat siitä. Kypsä kyllä tajuaa tämän.

ap

Tiedätkös mitä? Ennenkuin kenestäkään tulee ystäväsi, sinuun pitää ensin tutustua ja sinua täytyy pitää kivana ja mukavana ihmisenä. Tästä voi syntyä kaveruus, joka ajan myötä saattaa syventyä ystävyydeksi. Ystävyysvaiheessa voit kertoa ystävällesi taustojasi ja hän kyllä tajuaa ja hyväksyy asian. Mutta et koskaan pääse ystävyystasolle, jos et ole tuttavuustasollakaan mukavaa seuraa vaan vierität kaikki epämukavat ominaisuutesi äitisi syyksi. 

Kypsälle olen mukavaa seuraa eikä kypsä juutu minun virheisiini, koska ei ole varassani missään asioissa. Muuten tietenkin on totta, mitä sanot.

ap

Millaista seuraa olet riippuu ihan sinusta eikä siitä toisesta. Oleellista on, mistä asioista olet kiinnostunut, millä tavalla keskustelet näistä asioista, millä tavalla puhut muista ihmisistä sekä miten kohtelet muita ihmisiä eli käyttäytymisestäsi. Tosiasia on, että vain harvasta tuttavuudesta syntyy aikuisiällä ystävyyssuhde eikä tuon suhteen syntymistä voi tutustumisvaiheessa vielä ennustaa. Jos etsit ihmistä, josta varmasti tulisi ystäväsi, saatat joutua etsimään kauan. Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja elämäntilanteet saattavat myös muuttua niin, ettei kaveruudesta koskaan synny ystävyyttä, vaikka toisenlaisissa olosuhteissa olisi syntynytkin (esim muutto toiselle puolelle Suomea)

Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa, että ystävystyminen voi siksi olla niin hankalaa, että sinä voit huonosti? Ystävyyden normaalille kehittymiselle ei välttämättä silloin ole kovin hyvin tilaa, jos ihminen koko ajan on kriisien keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja terapeuttini voisi olla tällaainen kaipaamani kypsä ihminen myös ystävissäni, en usko, että tulisin häntä ikinä haukkumaan epäkypsyydestä.

ap

Terapeuttisi tekee työtään. Hän saattaa olla vapaa-ajallaan aivan erilainen ihminen kuin mitä hän on silloin, kun käyt hänen vastaanotollaan. 

No totta kai mä nyt sen tajuan ja tiedän! Se ei mitenkään muuta sitä, millä tasolla hän ihmisenä on kypsyydessä, eli tarpeeksi korkealla mulle. Tartten sellaisia ihmisiä ystävikseni.

ap

Veikkaan, että sellaiset ihmiset, joita kelpuuttaisi ystäviksesi eivät halua olla ystäviä ts. terapeutteja sinulle. Odotat varmaan, että ihmiset kuuntelisivat sinun äiti -vuodatuksiasi vuodesta toiseen myötätuntoisina..

Eihän heidän just tarttis olla terapeutteja mulle, kun olisivat tarpeeksi kypsiä tajuamaan, miten minua on satutettu ilman jotain vtun jankkaamistakin.

ap

Miksi? Miksi heidän pitäisi tajuta tai edes tietää tuollainen asia? Jos olet kypsä ihminen ja mukava muille, pidät tuollaiset asiat ihan omana tietonasi etkä vaivaa muita asialla. Tällä tavalla saattaisit jopa ystävystyä. 

Haluan, että ystäväni tajuavat, että minua on satutettu ja minun vikani johtuvat siitä. Kypsä kyllä tajuaa tämän.

ap

Tiedätkös mitä? Ennenkuin kenestäkään tulee ystäväsi, sinuun pitää ensin tutustua ja sinua täytyy pitää kivana ja mukavana ihmisenä. Tästä voi syntyä kaveruus, joka ajan myötä saattaa syventyä ystävyydeksi. Ystävyysvaiheessa voit kertoa ystävällesi taustojasi ja hän kyllä tajuaa ja hyväksyy asian. Mutta et koskaan pääse ystävyystasolle, jos et ole tuttavuustasollakaan mukavaa seuraa vaan vierität kaikki epämukavat ominaisuutesi äitisi syyksi. 

Kypsälle olen mukavaa seuraa eikä kypsä juutu minun virheisiini, koska ei ole varassani missään asioissa. Muuten tietenkin on totta, mitä sanot.

ap

Millaista seuraa olet riippuu ihan sinusta eikä siitä toisesta. Oleellista on, mistä asioista olet kiinnostunut, millä tavalla keskustelet näistä asioista, millä tavalla puhut muista ihmisistä sekä miten kohtelet muita ihmisiä eli käyttäytymisestäsi. Tosiasia on, että vain harvasta tuttavuudesta syntyy aikuisiällä ystävyyssuhde eikä tuon suhteen syntymistä voi tutustumisvaiheessa vielä ennustaa. Jos etsit ihmistä, josta varmasti tulisi ystäväsi, saatat joutua etsimään kauan. Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja elämäntilanteet saattavat myös muuttua niin, ettei kaveruudesta koskaan synny ystävyyttä, vaikka toisenlaisissa olosuhteissa olisi syntynytkin (esim muutto toiselle puolelle Suomea)

No tietenkin, mitä sitten?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja terapeuttini voisi olla tällaainen kaipaamani kypsä ihminen myös ystävissäni, en usko, että tulisin häntä ikinä haukkumaan epäkypsyydestä.

ap

Terapeuttisi tekee työtään. Hän saattaa olla vapaa-ajallaan aivan erilainen ihminen kuin mitä hän on silloin, kun käyt hänen vastaanotollaan. 

No totta kai mä nyt sen tajuan ja tiedän! Se ei mitenkään muuta sitä, millä tasolla hän ihmisenä on kypsyydessä, eli tarpeeksi korkealla mulle. Tartten sellaisia ihmisiä ystävikseni.

ap

Veikkaan, että sellaiset ihmiset, joita kelpuuttaisi ystäviksesi eivät halua olla ystäviä ts. terapeutteja sinulle. Odotat varmaan, että ihmiset kuuntelisivat sinun äiti -vuodatuksiasi vuodesta toiseen myötätuntoisina..

Eihän heidän just tarttis olla terapeutteja mulle, kun olisivat tarpeeksi kypsiä tajuamaan, miten minua on satutettu ilman jotain vtun jankkaamistakin.

ap

Miksi? Miksi heidän pitäisi tajuta tai edes tietää tuollainen asia? Jos olet kypsä ihminen ja mukava muille, pidät tuollaiset asiat ihan omana tietonasi etkä vaivaa muita asialla. Tällä tavalla saattaisit jopa ystävystyä. 

Haluan, että ystäväni tajuavat, että minua on satutettu ja minun vikani johtuvat siitä. Kypsä kyllä tajuaa tämän.

ap

Tiedätkös mitä? Ennenkuin kenestäkään tulee ystäväsi, sinuun pitää ensin tutustua ja sinua täytyy pitää kivana ja mukavana ihmisenä. Tästä voi syntyä kaveruus, joka ajan myötä saattaa syventyä ystävyydeksi. Ystävyysvaiheessa voit kertoa ystävällesi taustojasi ja hän kyllä tajuaa ja hyväksyy asian. Mutta et koskaan pääse ystävyystasolle, jos et ole tuttavuustasollakaan mukavaa seuraa vaan vierität kaikki epämukavat ominaisuutesi äitisi syyksi. 

Kypsälle olen mukavaa seuraa eikä kypsä juutu minun virheisiini, koska ei ole varassani missään asioissa. Muuten tietenkin on totta, mitä sanot.

ap

Ei maailmassa ole ketään tarpeeksi kypsää. Siksi sinulla ei ole yhtään ystävää etkä tule kenenkään kanssa toimeen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja terapeuttini voisi olla tällaainen kaipaamani kypsä ihminen myös ystävissäni, en usko, että tulisin häntä ikinä haukkumaan epäkypsyydestä.

ap

Terapeuttisi tekee työtään. Hän saattaa olla vapaa-ajallaan aivan erilainen ihminen kuin mitä hän on silloin, kun käyt hänen vastaanotollaan. 

No totta kai mä nyt sen tajuan ja tiedän! Se ei mitenkään muuta sitä, millä tasolla hän ihmisenä on kypsyydessä, eli tarpeeksi korkealla mulle. Tartten sellaisia ihmisiä ystävikseni.

ap

Veikkaan, että sellaiset ihmiset, joita kelpuuttaisi ystäviksesi eivät halua olla ystäviä ts. terapeutteja sinulle. Odotat varmaan, että ihmiset kuuntelisivat sinun äiti -vuodatuksiasi vuodesta toiseen myötätuntoisina..

Eihän heidän just tarttis olla terapeutteja mulle, kun olisivat tarpeeksi kypsiä tajuamaan, miten minua on satutettu ilman jotain vtun jankkaamistakin.

ap

Miksi? Miksi heidän pitäisi tajuta tai edes tietää tuollainen asia? Jos olet kypsä ihminen ja mukava muille, pidät tuollaiset asiat ihan omana tietonasi etkä vaivaa muita asialla. Tällä tavalla saattaisit jopa ystävystyä. 

Haluan, että ystäväni tajuavat, että minua on satutettu ja minun vikani johtuvat siitä. Kypsä kyllä tajuaa tämän.

ap

Tiedätkös mitä? Ennenkuin kenestäkään tulee ystäväsi, sinuun pitää ensin tutustua ja sinua täytyy pitää kivana ja mukavana ihmisenä. Tästä voi syntyä kaveruus, joka ajan myötä saattaa syventyä ystävyydeksi. Ystävyysvaiheessa voit kertoa ystävällesi taustojasi ja hän kyllä tajuaa ja hyväksyy asian. Mutta et koskaan pääse ystävyystasolle, jos et ole tuttavuustasollakaan mukavaa seuraa vaan vierität kaikki epämukavat ominaisuutesi äitisi syyksi. 

Kypsälle olen mukavaa seuraa eikä kypsä juutu minun virheisiini, koska ei ole varassani missään asioissa. Muuten tietenkin on totta, mitä sanot.

ap

Millaista seuraa olet riippuu ihan sinusta eikä siitä toisesta. Oleellista on, mistä asioista olet kiinnostunut, millä tavalla keskustelet näistä asioista, millä tavalla puhut muista ihmisistä sekä miten kohtelet muita ihmisiä eli käyttäytymisestäsi. Tosiasia on, että vain harvasta tuttavuudesta syntyy aikuisiällä ystävyyssuhde eikä tuon suhteen syntymistä voi tutustumisvaiheessa vielä ennustaa. Jos etsit ihmistä, josta varmasti tulisi ystäväsi, saatat joutua etsimään kauan. Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja elämäntilanteet saattavat myös muuttua niin, ettei kaveruudesta koskaan synny ystävyyttä, vaikka toisenlaisissa olosuhteissa olisi syntynytkin (esim muutto toiselle puolelle Suomea)

No tietenkin, mitä sitten?

ap

Sitä sitten, että mahtaako äiti-traumasi tulla esille jo ennenkuin ystävystyt kenenkään kanssa? Tai otatko sen jopa esille jo ennen ystävystymistä? Jokaisessa meissä on jotain huonoja ominaisuuksia ja on yhdentekevää, mikä ne ominaisuudet on aiheuttanut. Oleellista on ainoastaan se, onko niillä jotain negatiivista vaikutusta ihmissuhteisiin ja jos on, miten paljon. Jos toisen ihmisen seurassa tuntee olonsa epämukavaksi, on ihan selvää, ettei mitään ystävyyssuhdetta pääse syntymään. 

Tämä on totta. Kaikki muut ovat niin epäkypsiä. Siksi äitihullu joituu elämään yksin yksiössä. Norjan Hokan voisi ehkä olla sopivan tasokas

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tällä palstalla montakin psykologian opiskelijaa? Heille voisi olla hyvin hyödyllistä päästä tällä tavalla tutustumaan häiriintyneen ihmisen ajattelutapaan.

En ole kaikesta samaa mieltä ap:n kanssa, mutta hän on virkistävän suora ihminen. Moni ihminen piilottelee hyvin ilmeisiäkin katkeruuden tunteita jopa itseltään, koska niiden näyttämistä avoimesti usein paheksutaan. Ap:sta näkee sen, että vaikeita asioita työstetään aktiivisesti ja vaikeatkin tunteet ollaan valmiita kohtaamaan, vaikka aina ei pelkästään suoraviivaisesti eteenpäin olekaan mahdollista mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tällä palstalla montakin psykologian opiskelijaa? Heille voisi olla hyvin hyödyllistä päästä tällä tavalla tutustumaan häiriintyneen ihmisen ajattelutapaan.

En ole kaikesta samaa mieltä ap:n kanssa, mutta hän on virkistävän suora ihminen. Moni ihminen piilottelee hyvin ilmeisiäkin katkeruuden tunteita jopa itseltään, koska niiden näyttämistä avoimesti usein paheksutaan. Ap:sta näkee sen, että vaikeita asioita työstetään aktiivisesti ja vaikeatkin tunteet ollaan valmiita kohtaamaan, vaikka aina ei pelkästään suoraviivaisesti eteenpäin olekaan mahdollista mennä.

Eihän äitihullu kohtaa yhtään mitään. Syyttää kaikesta muita. Velloo itsekkyydessä. Nyt kaikki muut ovat epälypsiä. Hänen ystävyytensä olisi mahdollista, jos toinen ottaa vastaan kaiken ja ymmärtää aina. Mitään hän ei anna. Ei edes lapsilleen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tällä palstalla montakin psykologian opiskelijaa? Heille voisi olla hyvin hyödyllistä päästä tällä tavalla tutustumaan häiriintyneen ihmisen ajattelutapaan.

En ole kaikesta samaa mieltä ap:n kanssa, mutta hän on virkistävän suora ihminen. Moni ihminen piilottelee hyvin ilmeisiäkin katkeruuden tunteita jopa itseltään, koska niiden näyttämistä avoimesti usein paheksutaan. Ap:sta näkee sen, että vaikeita asioita työstetään aktiivisesti ja vaikeatkin tunteet ollaan valmiita kohtaamaan, vaikka aina ei pelkästään suoraviivaisesti eteenpäin olekaan mahdollista mennä.

Eihän äitihullu kohtaa yhtään mitään. Syyttää kaikesta muita. Velloo itsekkyydessä. Nyt kaikki muut ovat epälypsiä. Hänen ystävyytensä olisi mahdollista, jos toinen ottaa vastaan kaiken ja ymmärtää aina. Mitään hän ei anna. Ei edes lapsilleen

Tuossa on yksi mielipide tästä ihmisestä, mutta kukaan meistä ei voi tietää millainen hän livenä mahtaa olla. Minusta vaikuttaa siltä, että tämä palsta on se purkautumiskanava, jota ap käyttää pysyäkseen muuten kasassa. Henkilön käytös voisi siis livenä ison osan ajasta olla yllättävänkin tavallisen oloista.

Ap, vaikuttaa vahvasti siltä että vaikeutesi löytää ystäviä johtuu siitä, että kukaan ei jaksa sinua.

Vierailija kirjoitti:

Kypsästi muihin suhtautuvia, omista asioistaan huolta pitäviä ihmisiä. En todellakaan jaksa ratkoa muiden murheita, voin niitä kyllä kuunnella, mutta en ratkoa. Sama koskee omia asioitani, mietin niitä mielelläni, pallottelen eri syitä mielessäni, mutta useinkaan en keksi ratkaisua, mutta ihmiset, jotka luulevat, että pystyisivät jotenkin ratkomaan pulmiani typerillä ehdotuksillaan säälittävät vain minua.... Eihän heillä ole oikeasti aavistustakaan, miksi jokin asia on minulle ongelma, kun ei minulla itsellänikään ole ollut. He eivät vain osaa ikään kuin olla ongelman äärellä, ihmetellä. Aina pitää muka ratkoa asioita jollainlailla, vaikka se olisikin väärä ratkaisu, niin asia ois sitten "ratkottu".

Näen kolme ihmistyyppiä tässä asiassa.

1. Ollaan olevinaan ratkaisukeskeisiä, ja kuvitellaan että toinen ei ymmärrä sitä, että jos auto ei liiku, kannattaa katsoa onko bensa loppu. Eli se oma erinomainen ratkaisukyky toisten ihmisten ongelmiin auttaa tottakai, koska toinen on kuitenkin niin tyhmä ettei ole tajunnut katsoa palaako bensavalo. Kaikista raivostuttavinta silloin, kun tiettää että itse on tehnyt ihan kaiken mitä voi ylipäätään voi tehdä, ja ongelman äärellä ei enää voi muuta kuin ihmetellä. Silloin typerät neuvot ärsyttävät, koska ongelman kanssa painivaa pidetään tyhmänä, vaikka tosiasiassa tyhmä on se, joka luulee että hänen avuilla ratkaisttaan kyllä kaikki. Kenelläkään ei ole vielä minun tällaiseen ongelmaan löytynyt mitään järkevää vastausta, ainoastaan hokea itsestäänselvyyksiä.

2. Tyyppi joka on niin tyhmä, ettei ymmärrä katsoa palaako bensavalo, ja ei täten kykene auttamaan yhtään ketään yhtään missään. Tällaiselle on turha kertoa mitään ongelmaa, kuten ei ykköstyypillekään.

3. Henkilöä ei kiinnosta auttaa vaika osaisikin, mutta ei toisaalta kiinnosta myöskään olla henkisenä tukena.

Summa summarun; älä kerro asioistasi juuri kenellekään.

Mitä annettavaa sinulla on ystävyyssuhteelle? Tähän nimittäin perustuu millaiset ihmiset haluaisivat ystävystyä kanssasi. 

Vierailija kirjoitti:

Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa, että ystävystyminen voi siksi olla niin hankalaa, että sinä voit huonosti? Ystävyyden normaalille kehittymiselle ei välttämättä silloin ole kovin hyvin tilaa, jos ihminen koko ajan on kriisien keskellä.

Voi olla, mutta en minä aio voida loppua elämääni huonosti. En ole koskaan aikonut.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tällä palstalla montakin psykologian opiskelijaa? Heille voisi olla hyvin hyödyllistä päästä tällä tavalla tutustumaan häiriintyneen ihmisen ajattelutapaan.

En ole kaikesta samaa mieltä ap:n kanssa, mutta hän on virkistävän suora ihminen. Moni ihminen piilottelee hyvin ilmeisiäkin katkeruuden tunteita jopa itseltään, koska niiden näyttämistä avoimesti usein paheksutaan. Ap:sta näkee sen, että vaikeita asioita työstetään aktiivisesti ja vaikeatkin tunteet ollaan valmiita kohtaamaan, vaikka aina ei pelkästään suoraviivaisesti eteenpäin olekaan mahdollista mennä.

Eihän äitihullu kohtaa yhtään mitään. Syyttää kaikesta muita. Velloo itsekkyydessä. Nyt kaikki muut ovat epälypsiä. Hänen ystävyytensä olisi mahdollista, jos toinen ottaa vastaan kaiken ja ymmärtää aina. Mitään hän ei anna. Ei edes lapsilleen

Tässä on tällaisen epäkypsän jankkajan prototyyppi, joka on siksi mm. epäkypsä, ettei haasta itseään ja käsityksiään, vaan uskoo omiin, selkeästi aika nuorena muodostuneisiin käsityksiinsä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa, että ystävystyminen voi siksi olla niin hankalaa, että sinä voit huonosti? Ystävyyden normaalille kehittymiselle ei välttämättä silloin ole kovin hyvin tilaa, jos ihminen koko ajan on kriisien keskellä.

Voi olla, mutta en minä aio voida loppua elämääni huonosti. En ole koskaan aikonut.

ap

Et tietenkään. Eikä näin luultavasti tule tapahtumaankaan. Tarkoitan vain sitä, että ystävystyminen vaatii voimia ja tietynlaista sietokykyä muiden huonoja ominaisuuksia kohtaan. Uupuneena tai masentuneena ystävystyminen voi olla vielä tavallista haastavampaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä annettavaa sinulla on ystävyyssuhteelle? Tähän nimittäin perustuu millaiset ihmiset haluaisivat ystävystyä kanssasi. 

En oikeastaan tiedä, mutta se selviää itsestään, lisäksi kuvittelisin, että jonkinlaista sellaista ymmärrystä, jota on vain harvalla. En siis kehu, että sen parempaa, kuin muillakaan erityisesti, vain erikoislaatuista. Jollekulle, jota "kukaan muu" ei ymmärrä ja siksi satuttaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa, että ystävystyminen voi siksi olla niin hankalaa, että sinä voit huonosti? Ystävyyden normaalille kehittymiselle ei välttämättä silloin ole kovin hyvin tilaa, jos ihminen koko ajan on kriisien keskellä.

Voi olla, mutta en minä aio voida loppua elämääni huonosti. En ole koskaan aikonut.

ap

Et tietenkään. Eikä näin luultavasti tule tapahtumaankaan. Tarkoitan vain sitä, että ystävystyminen vaatii voimia ja tietynlaista sietokykyä muiden huonoja ominaisuuksia kohtaan. Uupuneena tai masentuneena ystävystyminen voi olla vielä tavallista haastavampaa.

Näinhän se on. Eihän tässä nyt jäniksen selässä olla. Jos elämäni on äitini takia ollut pilalla 40 vuotta se voi olla pilalla vielä muutaman vuoden ennen kuin olen toivottavasti toipunut riittävästi sellaiseen elämään, jollaista haluan elää. Äitini ei kuulu siihen hiuskarvankaan vertaa. Edes asenteineen.

ap

Säälittää tajuta tuo äidin lapsellisuus syyksi hänen huonoon käytökseensä. Tyyppi laittoi paljon aikaa ja uhrauksia peitelläkseen koko valheen, eli ettei itse ole kypsynyt äidiksi eikä edes aikuiseksi, kaikilta. Vaan minultapa ei sitä peittänyt. Minua se ei huijannut. Mä tiesin koko ajan, ettei äidit noin käyttäydy. Että mun äidissä on jotain mätää ja vikaa ja syitä. Jopa se oli minusta terveempää, kun kavereiden äidit olivat joskus lapsellisia tai epäkypsiä (avoimesti) oma äitini ei koskaan. Se ei vaikuttanut enää terveelle. Mutta en tajunnut, että se johtuu siitä, että hän peittelee sitä!

Ja että olisin voinut helposti tiputtaa hänet kanveesiin ja polvilleen murskaamalla hänet sillä, että olisin kertonut oikeasti toisille aikuisille, ammattikasvattajille, että äitini on liian lapsellinen ja epäkypsä ja vahingollinen hoitamaan lasta. Vaikka ei minua olisi kukaan ymmärtänyt. Tädit sossussa on idiootteja, joille ei ole koulussa opetettu, millaisia ovat lapsilleen murrosikäisen käytöstä esittelevät äidit, jotka estävät kaikkia muita näkemästä, että eivät ole sitä sisäistä, häiriintynyttä, vaikke äitiä jäänyttä murrosikäistä häirikköään kypsempiä.

ap

Minun äitini on aina käyttäytynyt kuin keskenkasvuinen murrosikäinen seurassani ja minua kohtaan. Kun esimerkiksi en halunnut poimia hänelle äitienpäivänä valkovuokkoja, koska hän käyttäytyi minua kohtaan kuin huonokäytöksinen murrosikäinen, niin hän sai hirvittävän raivarin ja alkoi huutaa keskellä olohuonetta mulle, että mun pitää hakea hänelle niitä kukkia, että hän ilahtuu! Tai siis niin mä kuvittelin, että siksi, että hän ilahtuu, mutta vasta nyt olen tajunnut, että siinä oli käynnissä hänen, murrosikäisen valtataistelu tai jonkinlainen ilkeä alistaminen oman lapsensa kanssa, koska hän ei ollut valmis äidiksi.

ap