Masennukseen ei saa apua

Kokeile jotain vaihtoehtoista hoitoa, jos lääketiede ei ole auttanut, niin joku muu voi toimia, et voi ainakaan menettää mitään. Reikihoito, yksisarvis-terapia yms. ovat tuoneet monelle avun.❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemuksen mukaan siihen saa vähän liikaakin apua. Olen joutunut olemaan osastolla vasten tahtoani, töistä kun olin kerran NELJÄ päivää saikulla masennuksen takia, jouduin ravaamaan työterveyslääkärillä, työpsykologille ja nyt tulossa aika vielä työterveyteen jollekkin v*tun kuntouttajalle. Tuon lisäksi käyn siis vielä erikseen terapiassa psyk polilla. Kyllä saa jatkuvasti ravata jonkunlaisella lääkärillä...

Sinulla ei ole mitään masennusta. Sanoudu irti hoidosta jos saat sitä turhaan ja anna paikkasi jollekin, joka kipeästi apua tarvitsee. Kehtaatkin ruoja - häpeä!

Minulla ei ole mitään masennusta? Sinäkö sen tiedät? Keskivaikean masennuksen diagnoosin saanut, taustalla osastojaksoja ja itsemurhayrityksiä. En ole masentunut? Ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemuksen mukaan siihen saa vähän liikaakin apua. Olen joutunut olemaan osastolla vasten tahtoani, töistä kun olin kerran NELJÄ päivää saikulla masennuksen takia, jouduin ravaamaan työterveyslääkärillä, työpsykologille ja nyt tulossa aika vielä työterveyteen jollekkin v*tun kuntouttajalle. Tuon lisäksi käyn siis vielä erikseen terapiassa psyk polilla. Kyllä saa jatkuvasti ravata jonkunlaisella lääkärillä...

Sinulla ei ole mitään masennusta. Sanoudu irti hoidosta jos saat sitä turhaan ja anna paikkasi jollekin, joka kipeästi apua tarvitsee. Kehtaatkin ruoja - häpeä!

Minulla ei ole mitään masennusta? Sinäkö sen tiedät? Keskivaikean masennuksen diagnoosin saanut, taustalla osastojaksoja ja itsemurhayrityksiä. En ole masentunut? Ok.

Jos tuntuu siltä, että sairaslomat ovat turhia, ja lääkärillä joutuu _ramppaamaan_ - kuten kirjoitit - niin sinulla ei totta tosiaan ole masennusta. Häpeä.

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemuksen mukaan siihen saa vähän liikaakin apua. Olen joutunut olemaan osastolla vasten tahtoani, töistä kun olin kerran NELJÄ päivää saikulla masennuksen takia, jouduin ravaamaan työterveyslääkärillä, työpsykologille ja nyt tulossa aika vielä työterveyteen jollekkin v*tun kuntouttajalle. Tuon lisäksi käyn siis vielä erikseen terapiassa psyk polilla. Kyllä saa jatkuvasti ravata jonkunlaisella lääkärillä...

Voisivatko nämä häiriintyneet ihmiset jättää masennusketjut rauhaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemuksen mukaan siihen saa vähän liikaakin apua. Olen joutunut olemaan osastolla vasten tahtoani, töistä kun olin kerran NELJÄ päivää saikulla masennuksen takia, jouduin ravaamaan työterveyslääkärillä, työpsykologille ja nyt tulossa aika vielä työterveyteen jollekkin v*tun kuntouttajalle. Tuon lisäksi käyn siis vielä erikseen terapiassa psyk polilla. Kyllä saa jatkuvasti ravata jonkunlaisella lääkärillä...

Sinulla ei ole mitään masennusta. Sanoudu irti hoidosta jos saat sitä turhaan ja anna paikkasi jollekin, joka kipeästi apua tarvitsee. Kehtaatkin ruoja - häpeä!

Minulla ei ole mitään masennusta? Sinäkö sen tiedät? Keskivaikean masennuksen diagnoosin saanut, taustalla osastojaksoja ja itsemurhayrityksiä. En ole masentunut? Ok.

Jos tuntuu siltä, että sairaslomat ovat turhia, ja lääkärillä joutuu _ramppaamaan_ - kuten kirjoitit - niin sinulla ei totta tosiaan ole masennusta. Häpeä.

Sairasloma nimenomaan ei ollut turha vaan sitä itse hain kun en kertakaikkiaan jaksanut olla töissä. Mielestäni turhaa on tuo monella eri lääkärillä ravaaminen ja miksi työterveys puuttuu asiaan kun mulla on jo monen vuoden kontakti psyk polille. Ei mulla ole mitään hävettävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemuksen mukaan siihen saa vähän liikaakin apua. Olen joutunut olemaan osastolla vasten tahtoani, töistä kun olin kerran NELJÄ päivää saikulla masennuksen takia, jouduin ravaamaan työterveyslääkärillä, työpsykologille ja nyt tulossa aika vielä työterveyteen jollekkin v*tun kuntouttajalle. Tuon lisäksi käyn siis vielä erikseen terapiassa psyk polilla. Kyllä saa jatkuvasti ravata jonkunlaisella lääkärillä...

Voisivatko nämä häiriintyneet ihmiset jättää masennusketjut rauhaan.

Häiriintynyt ihminen ei voi olla masentnut?

Joo, jätetään nää ketjut masentuneille, joita ei kukaan hoida. Päivästä toiseen, vuodesta toiseen: minua ei ymmärretä ja väärin hoidettu.

En usko mihinkään hömppään tai henkimaailmaan. Joskus kyllä tavallaan uskoin ja kokeilin käydä seurakunnassa, meditaatioissa, rukoilin, uskoin vetovoimanlakiin, yksisarvis ja enkeli jutut auttoivat kun luulin niiden olevan totta. Mutta ei niitä ollut kuin omassa päässä. Niiden varaan on ihan mieletöntä rakentaa mitään. Kun tajusin ettei ole mitään henkimaailmaa, kohtaloa tai jumalaa tai mitään niin sekin vaikutti masennukseen. Ei ole toivoa koska omat voimat ei riitä eikä ole mitään jumalaa joka pelastaisi tai auttaisi minua. Hörhöilin aikani, mutta heräsin siitä todellisuuteen. Olen yksin ja yksin täytyy asiat ratkaista mutta kun ei ole voimia. Kunpa uskoisinkon johonkin yliluonnolliseen mutta se on pelkkää lumevaikutusta. Olin sellainen joka uskoi että höyhen maassa on enkeliltä viesti. Ne jutut oli ihan sairaita ja itsensä huijaamista. Odotin ihmettä ja se piti aina jonkinlaista toivoa yllä. Mutta ei ole mitään muuta kuin tämä fyysinen maailma. Enkä näe sillä olevan mitään tarkoitusta. Kaikki hengelliset jutut voidaan selittää tieteellisesti. Se on aika masentava ajatus. Saatan olla laiskakin niin siksi ajauduin uskomaan hömppään. Olen oikeasti kyllä tehnyt töitä aina ahkerasti ja minkä tähden.. että saa laskut maksettua ja lopun ajan makaan rättiväsyneenä.

Ei ole oikotietä onneen. Ei vaan ole voimia siihen työhön minkä se vaatisi.

Ehkä psykiatrian pitäisi kehittyä että siitä olisi apua. Tai oikeastaan koko yhteiskunnan. Sekin on niin suorituskeskeinen ja ihmiset jossain lokeroissa minne ei pääse mukaan jos ei ole tietynlainen. Jää vaan ulkopuolelle ja yksin vaikka maailma olisi parempi jos puhallettaisiin yhteen hiileen.

Liikutuin muuten siitä miten ystävällisiä vastauksia täältä sain. Tosi ystävällistä vaikka ette tunne minua! Antaa vähän toivoa. Siis juuri se että ihmiset välittää lähimmäisestä.

Vierailija kirjoitti:

Psykologit ovat ihan turhia paskan jauhajia loppupeleissä. 

Hyödyllisempiä he ovat kuin psykiatrit, jotka vain puskevat myrkkyjään ihmisille.

Jokainen ihminen on vastuussa omasta elämästään. Ei ole taikuria joka taikoo murheet pois. Tottakai keskusteluapu helpottaa mutta kukaan ei pysty niitä onnen avaimia antamaan muu kuin että itse tekee elämästään oman näköisensä. Elämään kuuluu surut ja murheet ja vastoinkäymiset; niitä on jokaisella. Mutta mitään oikotietä onneen ei ole. Elämää on vain elettävä sellaisena kuin se eteen kävelee.

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeitä on kokeiltu erilaisia 15 vuotta. välillä taukoja. ensimmäinen oli seroquel ja jotain mitä en muista, sitten ketipinor, venlafaxin, pari joiden nimiä en muista, brintellix, mirtazapin, voxra, opamox. Saattaa olla enemmänkin mutta en muista niiden nimiä. Viimeisintä opamoxia pari vuotta silloin tällöin. Mielialalääkkeitä en ole syönyt puoleen vuoteen.

Miksi enää yrittää... kaapissa olisi paljon eri lääkkeitä mitä voisin sekoittaa keskenään ja ehkä kuolla niihin. Pitäisikö asunto tyhjentää... en millään jaksaisi sitäkään.

Ei ihme, että masentaa noiden myrkkykokeilujen jälkeen.

Mikä on ollut alunperin masennuksesi syy?

Trauma, burnout, vaikea elämäntilanne, köyhä ruokavalio ravintoainepuutoksineen , kilpirauhasen hoitamaton vajis?

Masennukseen on aina joku syy, eikä sitä lääke PARANNA. Yleensä jopa kroonistaa sen.

Ei kukaan tai mikään ulkopuolinen taho tai pilleri masennustasi paranna, vaan on käsiteltävä ne asiat, mitkä ovat alunperin johtaneet masennukseen, korjattava suolistoa ja ruokavaliota ja ottaa vastuuta myös itse paranemisesta , ja lopetettava uhriksi heittäytyminen ja itsesääli.

Jos mikään tähän asti ei ole toiminut, olisiko aika muuttaa jotain?

T. Kaikista "lääkkeistä" luopunut.

Itse en syö lääkkeitä. Elämä on kyllä aika sietämätöntä. Käyn töissä ja siellä menee ihan hyvin ja on kavereita. Ei masenna töissä. Vapaalla en tee muuta kuin katselen tvtä ja makailen. Ei vaan huvita. Ei ole kavereita, puolisoa tai koulutusta. Pelkään sivuvaikutuksia ja sitä että lääkkeet muuttaisivat minua liikaa. En olisi enää minä tms...

Miten pitkään niitä pitää vetää että saa taas nautintoa asioista? Tosin olen jo aika vanha (36) ja tuntuu mahdottomalta aloittaa elämä ihan alusta, kun ei ole ollut kavereita sitten yläasteen.

Up