Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Masennukseen ei saa apua
05.06.2018 |
Kävin lääkärissä ja itkin silmät päästä kun kerroin pahasta olostani. Sain numeron jollekin psykologille joka totesi ettei minua voi enempää auttaa. On jo kokeiltu lääkkeitä ja terapiaa, nettiterapiaa. Joihinkin suunniteltuihin hoitoihin olin liian masentunut.
Eli vaihtoehtoja ei ole. En yksin selviä tästä enää... en jaksa enää. Ei ole läheisiä jotka jäisivät kaipaamaan.
Masennukseen ei saa apua jos ei ole tukiverkostoa. Olen myös lapseton joten jos tekisin itsemurhan niin ei kukaan siitä olisi surullinen tai järkyttynyt. En olisi mitenkään itsekäs. Olisin epäitsekäs koska en minä tuota yhteiskunnalle tai mihinkään mitään.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kysynyt sähköshokista. Ehkä sitä voisi kysyä jos vielä näen lääkäriä.
Taisit aiemmin mainita epilepsian. Epäilen, että sähkö ei sovi silloin.
Ei ole epilepsiaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suutu. Olet suuttunut mutta et vielä tiedä sitä.
En ole. Olen vaan toivoton. En tunne ollenkaan iloa tai mielihyvää. Mikään ei kiinnosta. Nukkuminen oikeastaan vaan. Mutta se on sama kuin olisi kuollut. Eikä voi nukkua koko aikaa. Jos olisi kuollut niin ei tarvitsisi herätä.
Onko sulla varaa käydä vaikka hierojalla? Jossain rentoutumassa? Saunassa? Mulla helpottaa oloa aistittavat kokemukset joskus, ei aina, mutta joskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suutu. Olet suuttunut mutta et vielä tiedä sitä.
En ole. Olen vaan toivoton. En tunne ollenkaan iloa tai mielihyvää. Mikään ei kiinnosta. Nukkuminen oikeastaan vaan. Mutta se on sama kuin olisi kuollut. Eikä voi nukkua koko aikaa. Jos olisi kuollut niin ei tarvitsisi herätä.
Tukahdutat toisin sanoen tunteesi. Tunne-energia ei katoa kuitenkaan mihinkään kun se sinussa viriää, vaan alkuperäinen tunne muuntuu masennukseksi ja ahdistukseksi koska et anna itsesi tuntea alkuperäistä tunnetta. Minulla masennus oli säännönmukaisesti tukahdutettua viha. Tukahdutettua ilokin voi tuntua ahdistuksena. Linkitin tuonne Kotkansydämen saitille. Siellä olevien tekstien avulla opettelet tuntemaan. Ei kannata antaa lievien New Age - fibojen ja monisanaisuuden häiritä. Ala lukea niitä tekstejä. Vastaus on siellä. Oikeasti. Nimimerkillä 15 vuotta masennusta loppui noihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suutu. Olet suuttunut mutta et vielä tiedä sitä.
En ole. Olen vaan toivoton. En tunne ollenkaan iloa tai mielihyvää. Mikään ei kiinnosta. Nukkuminen oikeastaan vaan. Mutta se on sama kuin olisi kuollut. Eikä voi nukkua koko aikaa. Jos olisi kuollut niin ei tarvitsisi herätä.
Tukahdutat toisin sanoen tunteesi. Tunne-energia ei katoa kuitenkaan mihinkään kun se sinussa viriää, vaan alkuperäinen tunne muuntuu masennukseksi ja ahdistukseksi koska et anna itsesi tuntea alkuperäistä tunnetta. Minulla masennus oli säännönmukaisesti tukahdutettua viha. Tukahdutettua ilokin voi tuntua ahdistuksena. Linkitin tuonne Kotkansydämen saitille. Siellä olevien tekstien avulla opettelet tuntemaan. Ei kannata antaa lievien New Age - fibojen ja monisanaisuuden häiritä. Ala lukea niitä tekstejä. Vastaus on siellä. Oikeasti. Nimimerkillä 15 vuotta masennusta loppui noihin.
Mulla on muutama masentunut kaveri ja niitä yhdistää juurikin tuo, että alkuperäistä tunnetta ei sallita. Itse taas voin tuntea ja näyttää moniakin tunteita lyhyen ajan sisällä. Ne on tunteita.
Toinen on se, että ajatukset pyörii minä minä maailmassa. Tavoitteeksi ei voi asettaa onnellisuutta, koska sitä ei voi mitata kuten metrin mittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suutu. Olet suuttunut mutta et vielä tiedä sitä.
En ole. Olen vaan toivoton. En tunne ollenkaan iloa tai mielihyvää. Mikään ei kiinnosta. Nukkuminen oikeastaan vaan. Mutta se on sama kuin olisi kuollut. Eikä voi nukkua koko aikaa. Jos olisi kuollut niin ei tarvitsisi herätä.
Tukahdutat toisin sanoen tunteesi. Tunne-energia ei katoa kuitenkaan mihinkään kun se sinussa viriää, vaan alkuperäinen tunne muuntuu masennukseksi ja ahdistukseksi koska et anna itsesi tuntea alkuperäistä tunnetta. Minulla masennus oli säännönmukaisesti tukahdutettua viha. Tukahdutettua ilokin voi tuntua ahdistuksena. Linkitin tuonne Kotkansydämen saitille. Siellä olevien tekstien avulla opettelet tuntemaan. Ei kannata antaa lievien New Age - fibojen ja monisanaisuuden häiritä. Ala lukea niitä tekstejä. Vastaus on siellä. Oikeasti. Nimimerkillä 15 vuotta masennusta loppui noihin.
Mulla on muutama masentunut kaveri ja niitä yhdistää juurikin tuo, että alkuperäistä tunnetta ei sallita. Itse taas voin tuntea ja näyttää moniakin tunteita lyhyen ajan sisällä. Ne on tunteita.
Toinen on se, että ajatukset pyörii minä minä maailmassa. Tavoitteeksi ei voi asettaa onnellisuutta, koska sitä ei voi mitata kuten metrin mittaa.
Onko ne varmasti alkuperäisiä tunteita? Lisäksi kirjoitit ettet tunne mitään. Toki sisäinen KGB aina jotain läpikin päästää. Puuttuuko sinulta jokin tunneskaala kokonaan? Jos minulta olisi kysytty ennen parantumista pelkäätkö, olisin vastannut en. Myöskään en juuri kokenut vihaa tai kiukkua, olihan niin korkeatasoinen ja hyväntahtoinen ihminen - paitsi niin syvällä sisimmässäni etten itsekään sitä tiennyt.
Yksi keino paljastaa padottuja tunteita on rentoutusharjoitus. Rentoudu ensin jonkun ohjeen mukaan. Esim jännitä ja rentouta lihakset raaja kerrallaan järjestyksessä. Kun olet rento, kuuntele tuntuuko jokin kehon osa oudolta. Jos vastaus on kyllä, kysy itseltäsi mikä tunne siellä voisi olla. Minulla oli outo olo kurkussa ja kun kysyin mikä tunne se voisi olla, sieltä se kiukku vyöryi esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös masentunut mutta sinnittelen päivä kerrallaan. Kahden eri pillerin avulla. Kuullostat vaikeasti masentuneelta. Ehkä paikkasi olisi sairaalassa? Etkö saa mistään yhtään toivoa? Eikö mikään auta? Itse en saa myöskään mistään iloa tällä hetkellä mutta jotkut asiat auttavat ahdistukseeni hetkellisesti.
Ei Suomessa saa enää apua masennukseen. Ei sellaista apua, jolla olisi jotain toivoa parantua. Puoli vuotta sitten vaihdoin paikkakuntaa. Kaksi kertaa olen käynyt lääkärillä, joka oli sitä mieltä, että "oi kun ihanaa" kun sain korkeat pisteet BDI-testistä.
Lääkkeet ei paranna, ne ei hoida sairautta itsettään, vaan oireita. Ja jokaisella niistä on jotain sivuvaikutuksia. Sähköhoito auttaa vain tilapäisesti, mutta pian ollaan taas aloituspisteessä.
Ainoa tapa parantua on saada terapiaa, joka oikeasti sopii yhteen kyseisen ihmisen ja taudinkuvan kanssa. Mutta terapia on se kaikkein kallein hoitomuoto, joten sitä ei anneta. Tuurilla saa yhden ajan kuukaudessa, mutta eipä sellaisella hoitotahdilla saada ketään parempaan kuosiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihmekään että on niin paljon porukkaa eläkkeellä masennuksen takia.
En tiedä jaksaako masentunut tälläistä, mutta omaan alakuloisuuteen on auttanut meditointi ja jooga, siihen päälle kirjallisuutta mikä tukee mielen hallintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä jaksaako masentunut tälläistä, mutta omaan alakuloisuuteen on auttanut meditointi ja jooga, siihen päälle kirjallisuutta mikä tukee mielen hallintaa.
Jos jaksaa tuollaista hörhöilyä, jaksaa varmasti käydä vaikka töissä.
Miksi aina hoetaan ettei saa apua, tätä en ymmärrä?! Kävin itse terveyskeskuslääkärillä aikoinaan haastavassa elämäntilanteessa. Hän totesi masennuksen ja lääkäri jopa muistaakseni varasi ajan depressiohoitajalle jossa kävin juttelemassa säännöllisesti. Koska oma sairauteni muutti masennuksen lisäksi muotoaan sain myös lähetteen aikuispsykiatrian yksikköön ja vaihdoin depressiohoitajalta sinne. Siellä kävin psykologin luona, psykiatrin luona ja psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttelemassa. Tosin psykologilla vain alussa ja sitten puolen vuoden välein noin psykiatrilla. Sairaanhoitajan kanssa juttelin kolmen viikon välein 45 minuuttia. Minulle tarjottiin myös ryhmiä tai jopa harrasteryhmää mt-potilaille jne. Ja aina olisi saanut ottaa yhteyttä virka-aikana hoitajaan jos tilanne olisi vaatinut näin tai esim. keskussairaalaan akuuttiin päivystykseen tms jos tilanteeni olisi kriisiytynyt tms.
Toki mitään onnen avaimia nämä palvelut eivät anna ihmiselle, eli ei kukaan ratkaise ongelmiasi kuin sinä itse, mutta keskusteluapua ja tukea on ainakin itselläni ollut aina saatavilla niin että olin jopa yllättänyt kuinka hyvin palvelut toimivat.
Nykyisin olen työkyvyttömyyseläkkeellä enkä kuulu enää hoitoketjuun kuin ainoastaan normaaliin terveyskeskukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen verran toki totean että kunnallisella puolella psykiatrin ajat ovat tiukassa että ne varataan usein puolta vuotta aiemmin eli siinä olisi kehittämisen ja parantamisen varaa, mutta muuta keskusteluapua on kyllä tarjolla.
omakokemus kirjoitti:
Miksi aina hoetaan ettei saa apua, tätä en ymmärrä?! Kävin itse terveyskeskuslääkärillä aikoinaan haastavassa elämäntilanteessa. Hän totesi masennuksen ja lääkäri jopa muistaakseni varasi ajan depressiohoitajalle jossa kävin juttelemassa säännöllisesti. Koska oma sairauteni muutti masennuksen lisäksi muotoaan sain myös lähetteen aikuispsykiatrian yksikköön ja vaihdoin depressiohoitajalta sinne. Siellä kävin psykologin luona, psykiatrin luona ja psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttelemassa. Tosin psykologilla vain alussa ja sitten puolen vuoden välein noin psykiatrilla. Sairaanhoitajan kanssa juttelin kolmen viikon välein 45 minuuttia. Minulle tarjottiin myös ryhmiä tai jopa harrasteryhmää mt-potilaille jne. Ja aina olisi saanut ottaa yhteyttä virka-aikana hoitajaan jos tilanne olisi vaatinut näin tai esim. keskussairaalaan akuuttiin päivystykseen tms jos tilanteeni olisi kriisiytynyt tms.
Toki mitään onnen avaimia nämä palvelut eivät anna ihmiselle, eli ei kukaan ratkaise ongelmiasi kuin sinä itse, mutta keskusteluapua ja tukea on ainakin itselläni ollut aina saatavilla niin että olin jopa yllättänyt kuinka hyvin palvelut toimivat.
Nykyisin olen työkyvyttömyyseläkkeellä enkä kuulu enää hoitoketjuun kuin ainoastaan normaaliin terveyskeskukseen.
Koska suurimmalla osalla tuollainen hoito on täysin haista p@sk@- hoitoa vaikeassa masennuksessa. Tarvitaan tiivistä terapiaa ja huomattavasti intensiivisempää otetta. Siksi.
Mun kokemuksen mukaan siihen saa vähän liikaakin apua. Olen joutunut olemaan osastolla vasten tahtoani, töistä kun olin kerran NELJÄ päivää saikulla masennuksen takia, jouduin ravaamaan työterveyslääkärillä, työpsykologille ja nyt tulossa aika vielä työterveyteen jollekkin v*tun kuntouttajalle. Tuon lisäksi käyn siis vielä erikseen terapiassa psyk polilla. Kyllä saa jatkuvasti ravata jonkunlaisella lääkärillä...
Vierailija kirjoitti:
Mun kokemuksen mukaan siihen saa vähän liikaakin apua. Olen joutunut olemaan osastolla vasten tahtoani, töistä kun olin kerran NELJÄ päivää saikulla masennuksen takia, jouduin ravaamaan työterveyslääkärillä, työpsykologille ja nyt tulossa aika vielä työterveyteen jollekkin v*tun kuntouttajalle. Tuon lisäksi käyn siis vielä erikseen terapiassa psyk polilla. Kyllä saa jatkuvasti ravata jonkunlaisella lääkärillä...
Sinulla ei ole mitään masennusta. Sanoudu irti hoidosta jos saat sitä turhaan ja anna paikkasi jollekin, joka kipeästi apua tarvitsee. Kehtaatkin ruoja - häpeä!
Ei kaltaisesi huomionhakuinen kusipää edes tarvitse mitään apua, koska sinulla ei ole mitään sairautta. Sinunlaisesi paskiaiset tukkivat lääkäriä oikeasti tarvitsevien tien julkiseen terveydenhuoltoon.
Ap:n tilanne kuulostaa niin vakavalle, että kuuluisi osastohoitoon. Mutta sinnekin on toki vaikea päästä. Ehkä kannattaisi kertoa lääkärille, että aikoo tappaa itsensä (ihan yksityiskohtaiset suunnitelmat siis)? En tiedä katsottaisiinko silloin tarpeeksi itsetuhoiseksi.
Muuten olen samaa mieltä tuosta, että kunnollista apua ja hoitoa ei tosiaankaan tahdo saada mitenkään. Itselläni on jo monta kertaa käynyt niin, että juuri kun alkaa hetkellisesti mennä paremmin vedetään taas ns. matto jalkojen alta. Nytkin vaihtui mt-hoitaja juuri kun olin saanut luottamuksellisen suhteen muodostettua edelliseen ja psykiatri aikoo muuttaa lääkitystäni (joka on ollut hyvässä tasapainossa), koska "hoitosuositukset ovat muuttunet". Että kiitos vaan helvetisti taas, jälleen kerran joutuu palaamaan lähtöpisteeseen. :( Todellakin tuntuu ettei jaksaisi enää, mutta läheisten ihmisten takia on jotenkin pakko taas yrittää...
Alue: Aihe vapaa
Suutu. Olet suuttunut mutta et vielä tiedä sitä.