Mitä yli 18-vuotiaiden ja yliopistossa tms opiskelevien lastenne juttuja te maksatte?

Lapsille maksettiin autokoulu, ajokortista on ollut hyötyä kesätöiden saamisessa. Olen antanut omaa autoa lainaksi kesätöiden ajaksi. Opiskelurahoja säästimme etukäteen muutaman tonnin, hankin myös pikkuhiljaa kaikkea keittiötarviketta. Muutossa olimme kummallekin mukana. Lasten luona käydessä olemme syöneet ravintolassa ja ostaneet lapsille kaapit täyteen ruokaa ja vessapaperia. Kotiin saa aina tulla, maksamme kotimatkakulut, joten kotona käyminen ei rahapulaan kaadu.

Muuta käytännön apua meistä ei ole, kun asumme sen verran kaukana. Kerran laitoin lapsen tilille rahaa, että hän pääsi taksilla päivystykseen eikä tarvinnut mennä bussilla.

Itse olen erityisen iloinen siitä, että aloitimme säästää opiskelurahoja etukäteen. Jouduin vaihtamaan huonompipalkkaiseen työhön esikoisen muutettua ja nuoremman lähdettyä työt loppui kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viisaat vanhemmat antavat lapsilleen rahaa silloin kun he opiskelevat jos heillä on mistä antaa. Silloin lapsi sitä eniten tarvitsee eikä sitten kuusikymppisenä eläkeiän kynnyksellä kun vanhemmista aika jättää.

Eikö tuossa ole se riski, että lapsi oppii siihen, ettei hänen tarvitse tulla omillaan toimeen ollenkaan ja on vielä sen vuoksi kuusikymppisenäkin vanhempiensa rahapussilla. Pahimmassa tapauksessa lapsi ei opi olemaan omillaan vielä senkään jälkeen, kun vanhempia ei ole, vaan velaksi eläminen jatkuu, kun omia mielitekoja ei osata pitää oikeassa suhteessa tuloihin.

Olen pitänyt viisaampana sitä, etten ala miksikään raha-automaatiksi missään vaiheessa. Silloin lapsi ottaa itse vastuun omasta kulutuksestaan ja tekemisistään. Kun rahaa ei tule liian helpolla, niin lapsi kokee esimerkiksi kesätöiden tekemisen mielekkääksi ja miettii omaa kulutustaan eri tavalla kuin jos joku toinen maksaisi automaattisesti kaikki kulut. Toki tuen lastani monilla tavoin, vaikka en mikään raha-automaatti olekaan.

Riippuu lapsesta. Meillä ei ole noin käynyt vaikka lapsia olemme avustaneetkin. Hyväpalkkaisia kesätöitä ei aina löydy, se 10 tuntia viikossa ei elätä. Nykyisin onneksi asumistukea saa kesäajalta, vielä pari vuotta sitten ei saanut. Itse en halua, että lapsi tekee paljon töitä lukuvuosien aikana. Se hidastaa opiskelua enkä halua sitäkään, että lapsi vetää itsensä ihan piippuun. Kyllä opiskelevakin tarvitsee lomaa välillä.

Puhelinlaskut tulee vielä minulle, mutta muuten autan sitten tarpeessa.

Tarpeita on ollut tosi vähän, vuositasolla varmaan 200e. 

Maksan ihan kaiken. Asumme pääkaupunkiseudulla. Asuntotilanteen vuoksi ajattelin, että lapsi voi opiskella kotoa käsin, säästyy vähän yhteiskunnankin rahoja, kun ei tarvitse asumistukia hänelle maksaa. Mutta viisaat päättäjämme ovat ajatelleet, että jos annat lapsellesi asunnon, anna sitten kaikki muukin. Eli opintotukea ei voi saada meidän tulojen takia. Saisi, jos asuisi omassa asunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viisaat vanhemmat antavat lapsilleen rahaa silloin kun he opiskelevat jos heillä on mistä antaa. Silloin lapsi sitä eniten tarvitsee eikä sitten kuusikymppisenä eläkeiän kynnyksellä kun vanhemmista aika jättää.

Eikö tuossa ole se riski, että lapsi oppii siihen, ettei hänen tarvitse tulla omillaan toimeen ollenkaan ja on vielä sen vuoksi kuusikymppisenäkin vanhempiensa rahapussilla. Pahimmassa tapauksessa lapsi ei opi olemaan omillaan vielä senkään jälkeen, kun vanhempia ei ole, vaan velaksi eläminen jatkuu, kun omia mielitekoja ei osata pitää oikeassa suhteessa tuloihin.

Olen pitänyt viisaampana sitä, etten ala miksikään raha-automaatiksi missään vaiheessa. Silloin lapsi ottaa itse vastuun omasta kulutuksestaan ja tekemisistään. Kun rahaa ei tule liian helpolla, niin lapsi kokee esimerkiksi kesätöiden tekemisen mielekkääksi ja miettii omaa kulutustaan eri tavalla kuin jos joku toinen maksaisi automaattisesti kaikki kulut. Toki tuen lastani monilla tavoin, vaikka en mikään raha-automaatti olekaan.

Riippuu lapsesta. Meillä ei ole noin käynyt vaikka lapsia olemme avustaneetkin. Hyväpalkkaisia kesätöitä ei aina löydy, se 10 tuntia viikossa ei elätä. Nykyisin onneksi asumistukea saa kesäajalta, vielä pari vuotta sitten ei saanut. Itse en halua, että lapsi tekee paljon töitä lukuvuosien aikana. Se hidastaa opiskelua enkä halua sitäkään, että lapsi vetää itsensä ihan piippuun. Kyllä opiskelevakin tarvitsee lomaa välillä.

Tässä oli kesätöistä puhe. Kesätyöt ovat miltei välttämättömiä, jotta voi työllistyä opiskelujen jälkeen. Oman lapseni kohdalla voisi kesätyöt jäädä tekemättä, jos rahaa tulisi muutenkin.

Itse olen tehnyt aikoinaan töitä myös opiskelujen ohella enkä pitänyt sitä ollenkaan pahana, päinvastoin. Myös minun vanhempani avustivat minua, mutta minullekaan ei maksettu mitään säännöllistä avustusrahaa. Siksi koenkin, että on tärkeää oppia tulemaan toimeen omillaan eikä rakentaa omaa toimeentuloaan toisten varaan.

Hyvin valaiseva keskusteluketju! Opiskeluaikana viimeistään sain huomata, miten erilaisista oloista nuoret tulevat. Omasta valmistumisesta muutama vuosi aikaa ja kyllä oli nautinnollista astua työelämään järkevien tulojen vuoksi. Vanhemmiltani en opiskeluaikana saanut minkäänlaista tukea, ihan siitä syystä, etteivät omasta tilanteestaan johtuen siihen kyenneet. Päinvastoin, autoin heitä toisinaan taloudellisesti. Töitä tekemällä ja opintolainaa nostamalla tuli selvittyä.

Ikinä en ole osannut olla kateellinen parempiosaisille opiskelukavereille, joille vanhemmat maksoivat asumisen ja tarjosivat luottokortin käyttöön. Kateus ja katkeruus taannuttavat. Oman elämän herraksi tullaan katsomalla eteenpäin!

Nro 46 lisää vielä: Upea juttu, että ne vanhemmat, jotka kykenevät, auttavat lapsiaan! Varmasti teen niin itsekin, jos lapsen jonain päivänä saan. Joku järki olisi silti syytä pitää mukana siinäkin. Jos vanhemmat maksavat täysi-ikäisen kotoa pois muuttaneen lapsensa koko elämän, niin missä kohtaa tämän lapsen on tarkoitus itsenäistyä?

Olen ymmärtänyt vasta nyt yli kolmekymppisenä, miten vähän sain kotoa tukea opintoihin millään tapaa. Vanhemmat lähinnä sanoivat, että korkeakoulututkinto on paras hankkia, mutta mitään apua siihen, että löytäisin ja hakisin minua kiinnostavalle alalle en saanut. Äitini oli sitä mieltä, että jos ei joudu olemaan köyhä, ei opi selviämään. Hän itse opiskeli stipendien turvin ja myöhemmin yliopistossa eli lainalla ja tuilla asuen siskonsa luona, eikä hänellä ole mitään käsitystä, miten kallista eläminen on 2000-luvun Helsingissä.

Olin kiinnostunut psykologin työstä tai taidealasta. Ensimmäisestä äitini (itse psykologi) sanoi että sinne et sitten hae, kuvataiteesta epäilyjä, elääkö sillä (olin kiinnostunut teollisesta ja pakkausmuotoilusta.) Tämän seurauksena opiskelin varmaan ammattiin, johon en tunne paloa. Opintojen varrella uupuessani äitini tuki mua sanomalla että ehkä "liopisto-opinnot eivät sittenkään ole sua varten." En myöskään kirjoittanut koskaan matematiikkaa, joten se sulki monia ovia jatkokoulutukseen. Aion kirjoittaa sen ensi keväänä, sillä haaveilen yhä alanvaihdosta ja uusista opinnoista.

Perheemme oli ylempää keskiluokkaa ja vanhempani olisivat voineet tukea minua huomattavasti enemmän. En saanut minkäänlaista rahallista tukea, edes bussilippuja kotiin ei maksettu, joten ensimmäisen vuoden aikana en sitten kotona käynytkään. Äiti ihmetteli miksi, en kehdannut sanoa, että tarvitsisin sitä bussilippurahaa siellä lähtöpysäkin päässä ja viittä euroa ei voi nostaa automaatista. Usein olin kuun loputtua niin köyhä, että viimeisellä viikolla sain todella pelätä, riittääkö viimeinen puurohiutalepaketti. Elin enimmäkseen hernekeitolla, itse keitetyllä sellaisella. Voi kuulostaa satuilulta, mutta täyttä totta joka sana.

Ainoa minkä vanhempani ja myöhemmin  äitini maksoivat minulle, oli matkavakuutus, mistä ei ollut mitään hyötyä, sillä ei minulla ollut rahaa matkustella. Isäni selvästi tajusi tilanteeni paremmin ja hänen kävi minua sääliksi, joten häneltä sain välillä tavatessamme 50e, joka oli kuin taivaan lahja joka kerta. Hallelujaa, voin ostaa tuoreita vihanneksia, hoitoainetta, käydä leikkauttamassa tukan tai ostaa ehjiä alusvaatteita! Isä oli vanhemmistani myös ainoa, joka kyseli opiskelukuulumisiani ja oli iloinen ja ylpeä saavutuksistani.

Nykyinen poikaystäväni tulee vielä varakkaammasta perheestä, mutta hänen vanhempansa ovat aktiivisesti tukeneet häntä läpi koko pitkäksi venyneen opiskelu-uran. Hänelle on maksettu vuokra, kustannettu harrastuksia, maksettu aina matkat kotiin, annettu kakkosauto käyttöön, joululahjaksi on usein tullut matka meille molemmille jne. Omilla vanhemmillani ei toki tällaiseen olisi ollut varaa, mutta asenteessa on ero kuin yöllä ja päivällä. En ymmärrä, miten omat vanhempani, (etenkin äitini, joka halusi minua köyhänä pitää) ovat voineet itse elää mukavaa elämää, syödä hyvin, harrastaa, matkustella 2-5krt/vuodessa jne. samaan aikaan kun itse korvasin köyhän ruokavalion vitamiinipuutoksia kaupan halvimmilla poretableteilla ja laskin päivittäisiä kaloritarpeita, jotten nääntyisi.

Kun olen itse vanhempi, aion tukea lapsiani juuri opiskeluvaiheessa mahdollisimman avokätisesti, sillä silloin siitä rahasta on tarve, ei työelämään päästyä tai perinnönjaossa. Mutta yhdessä äitini oli oikeassa: minusta on tullut hyvin tarkka rahankäyttäjä, sillä tiedän todella, miten hirveää on, kun rahat eivät riitä. Silti uskon yhä, että sen voisi oppia muutenkin kuin elämällä kurjuudessa ja epävarmuudessa.

- Omillen lähtiessä ostettiin mikro, kahvinkeitin, astioita, liinavaatteet, siivousvälineitä ym. kodintavaraa.

- Kaikki muut auton kulut paitsi bensat. Auto tosin on edelleen meidän omistuksessa. Autokoulu on maksettu jo toisen asteen opintojen aikana.

- Avustetaan kalliimmissa hankinnoissa, tai annetaan lahjaksi kuten esim. uusi tietokone ja nyt viimeksi puhelin.

- Aiemmin ostettiin ruokakassi mukaan kun nuori kävi kotona, nykyään sanoo ettei tarvitse vaan ostaa itse.

- Ostetaan harrastus-/opiskelutarvikkeita jos on tarvetta.

- Autetaan, jos tulee rahapulaa. Ollaan opetettu, että pikavippejä ei oteta ja laskuja ei jätetä maksamatta, siirretään kyllä rahaa jos muuten ei saa maksettua. Samoin mieluummin pyytää ruokarahaa kuin on nälässä tai syö pelkkää kaurapuuroa.

Ylipäänsä mieluummin autetaan nyt kun tarvetta ja meillä on siihen mahdollisuus, sen sijaan että kartutettaisiin omaa omaisuutta ja lapsi saisi aikanaan mahdollisimman suuren perinnön. Se että rahaa siirtyy lapselle jo nyt on suoraan pois tulevista perintöveroista.