Lue keskustelun säännöt.
Mitä h*lvettiä teen tuon muksun kanssa?!
03.06.2018 |
Nyt apuja oikeesti! Meillä on neljä peräkkäin syntynyttä pientä lasta, joista toiseksi vanhin täyttää ihan kohta neljä vuotta. Hän on heittäytynyt viime aikoina aivan mahdottomaksi. Käyttäytyy epätyypillisesti aiempaan nähden ja todella ailahtelevasti; yhtenä hetkenä mitä herttaisin pikku ihminen ja seuraavana yksi h*lvetin p*rkele. Syitä mm.se kun aamulla pukeutuessa housun lahje on vinossa tai se että omenanpala on lautasella jotenkin väärinpäin. Raivareita siis ihan turhan tuntuisista syistä useita kertoja päivässä ja joka kerta antaa kyllä ihan täyslaidallisen; huutaa, heittää tavaroita, kirkuu, potkii, lyö yms. Lisäksi kiusaa sisaruksiaan sen minkä kiukkukohtauksiltaan kerkiää. Eikä suostu syömään oikeastaan mitään, edes mitkään lasten perinteiset herkkuruoat kuten makaroni, pizza, hampurilaiset ei uppoa. Makeita herkkuja olisi vaan koko ajan saatava ja koska niitä saa vain silloin kun on syönyt pääruokaa edes kohtuuhyvin niin häneltä jää usein jälkkärit väliin - ja toki raivarit siinä sitten on paikallaan. Toisinaan jättää aterioita kokonaan väliin, kun ei suostu syömään yhtään mitään tarjotuista. Ihan peruskotiruokaa laitellaan kuitenkin ja toisille kyllä maistuu. Hermorauniona olen jo ihan tästäkin syystä ja sitten vielä kaikki muu päälle. Alkaa vaikuttaa koko perheen jaksamiseen ja toiset lapset reagoivat levottomasti tän yhden temputellessa, monesti alkavat huutaa kurkku suorana jokainen ja parhaassa tapauksessa hakata toisiaan tai esim. päitään seinään. Meillä vanhemmilla alkaa myös olla pinna vähän turhan tiukalla. Suorastaan pelolla odotan kesälomaa kun ollaan kaikki yhdessä pitempi aika. Vinkkejä kiitos.
Kommentit (41)
Uhmaikä. Se on edessä kaikilla muillaki lapsilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löysää vähän ja anna lapsen syödä. Lähes jokainen on nälkäiseksi kiukkuinen.
Neljä peräkkäin syntynyttä lasta ei ollut hyvä idea. Lapset kaipaavat vanhemmiltaan huomiota ja läsnäoloa, nähdyksi tulemista. Ja tämä pienokainen ei sitä selvästikään ole riittävästi saanut. Siksi etsii huomiota negatiivisen kautta.
Minulla on kaksi lasta ja molemmilla ollut hankala vaihe nelivuotiaana. Juuri raivareita yms. Vanhemmalla oli pahempi koska kuopus syntyi juuri tässä vaiheessa ja sisarkateus pahensi uhmaa. Ajan kanssa mennyt ohi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Neljä peräkkäin syntynyttä lasta ei ollut hyvä idea. Lapset kaipaavat vanhemmiltaan huomiota ja läsnäoloa, nähdyksi tulemista. Ja tämä pienokainen ei sitä selvästikään ole riittävästi saanut. Siksi etsii huomiota negatiivisen kautta.
Tämä minullekin tuli mieleen. Sisarusparvessa yleensä esikoinen ja kuopus saavat automaattisesti erikoishuomiota, keskimmäiset voivat jäädä vähemmälle elleivät sitten ole erityisen haastavia tms
Vastaavassa vaiheessa meillä tarvittiin piiiiitkää pinnaa, joka kyllä ajoittain katkesikin... Ruoasta ei pidä tehdä numeroa. Sitä on tarjolla ja lapsi joko syö tai ei syö, aikuisen enempiä asiaan puuttumatta. Välillä tietty saa valita mukin ja haluaako ompun kokonaisena vai viipaleina jne.
Jos ja kun lapsen käytökseen täytyy puuttua, muille kannattaa puhua tilanteesta. Itse olen roudannut muiden kimppuun käyneen tai tavaroita viskoneen ipanan toiseen huoneeseen ja istunut/seissyt itse vaikka siinä ovella odottamassa, että hän rauhoittuu. Muut tietysti tulivat katsomaan, mitä on tekeillä.
Tuolloin huomasin toimivaksi kertoa muille lapsille, että "Lotta" on nyt vihainen, mutta silloinkaan ei saa satuttaa muita. Ja ettei Lottaan satu, vaikka hän huutaa ja itkee, vaan hän on vain tosi kiukkuinen nyt. Ja että selvitän asian, kun hän vähän rauhoittuu. Tuo on yleensä estänyt muita lähtemästä älämölöön mukaan. Ovat pohtineet myös, millä helpottaa pikku ärripurrin oloa.
Välillä huutosessiot olivat pitkiäkin, mutta lopulta kai ikä auttoi ja johdonmukaisuus myös. Eli huutaa ja kiukuta saa, aikuinen on koko ajan saatavilla, muita ei satuteta ja lapsen tyynnyttyä asia jutellaan läpi. Tuo om nelivuotiaalle pitkän päälle tosi tylsää ja kiukut alkavat lyhentyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
1. Osta kunnon nahkavyö ja vie se kotiin paikkaan josta sen helposti saa.
2. Tarvittaessa lapsi kunnon otteeseen ja pidä hyvin kiinni, hae vyö tätä ennen.
3. Vyöstä persiille niin lujaa kun kädestä lähtee.
4. Toista tarvittaessa.
5. Kiukuttelu loppuu. Säilytä vyö varmuuden vuoksi.
Olet hirviö! Pyydä mahdollisimman iso korsto kadulta suorittamaan nuo vaiheet itsellesi niin monta kertaa, että opit olemaan ehdottelematta moisia keinoja lasten ”kasvattamiseen”!
Anna lapselle kahdenkeskistä aikaa ja positiivista huomiota. Kiitä ja kehu niinä hetkinä kun lapsi tekee jotain hyvin. Kannattaa yrittää välttää negatiivisen kierteen syntymistä eli lapsi saa negatiivista palautetta koko ajan -alkaa käyttäytyä entistä huonommin -rangaistaan lisää -kokee olonsa entistä kurjemmaksi ja käyttäytyy vielä huonommin jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kohtalotoveri. Lapsi on nyt 6v ja tuo uhma on vain muuttanut muotoaan, ei mennyt ohi.
Hän on joutunut jo kaksi kertaa katsomaan sivusta, miten vauva vie sylin ja huomion.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tehosi myös ajoittaimen kaksinolo uhmiksen kanssa. Tehtiin jotain yhdessä ilman sisaruksia.
Vierailija kirjoitti:
1. Osta kunnon nahkavyö ja vie se kotiin paikkaan josta sen helposti saa.
2. Tarvittaessa lapsi kunnon otteeseen ja pidä hyvin kiinni, hae vyö tätä ennen.
3. Vyöstä persiille niin lujaa kun kädestä lähtee.
4. Toista tarvittaessa.
5. Kiukuttelu loppuu. Säilytä vyö varmuuden vuoksi.
Vyöstä saa siten sekä pahoinpitelijän että uhrin dna:n. Mainio todiste oikeudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä on ollut joku erittäin hyvä syy lisääntyä reippaasti lyhyellä tahdilla, palauttakaa tämä hyvä syy nyt mieliinne ja jo pitäisi jaksaa paremmin. Koska kyllähän te vastuullisina vanhempina tiesitte, että teillä tulee olemaan erittäin rankkaa. Nyt sitä punnitaan.
Kannattaa kuitenkin yrittää keskittyä siihen positiiviseen huomioimiseen, sitähän tuo napero on täysin vailla nyt. Ja ennen romahdusta, ottakaa perheneuvolaan yhteyttä ja kesksutelkaa siellä teidän ongelmistanne. Ja jos oikein hyvä tuuri käy, saatte hyviä neuvoja sieltä.
Ja uhmaikät menee aikanaan ohi, toisilla pidemmäksi aikaa kuin toisilla.
Jättäisin syömättömyyden huomiotta. Ainakaan herkkuja en antaisi palkinnoksi syödystä ruuasta. Yleensä oikea nälkä saa syömään kunnolla. Riittävästi ulkoilua ja liikkumista, ruuan voisi syödä ulkona tai retkeillessä, mutta ei silti herkkuja sielläkään. Välttäkää negatiivisen kierteen ruokkimista.
Vierailija kirjoitti:
Vastaavassa vaiheessa meillä tarvittiin piiiiitkää pinnaa, joka kyllä ajoittain katkesikin... Ruoasta ei pidä tehdä numeroa. Sitä on tarjolla ja lapsi joko syö tai ei syö, aikuisen enempiä asiaan puuttumatta. Välillä tietty saa valita mukin ja haluaako ompun kokonaisena vai viipaleina jne.
Jos ja kun lapsen käytökseen täytyy puuttua, muille kannattaa puhua tilanteesta. Itse olen roudannut muiden kimppuun käyneen tai tavaroita viskoneen ipanan toiseen huoneeseen ja istunut/seissyt itse vaikka siinä ovella odottamassa, että hän rauhoittuu. Muut tietysti tulivat katsomaan, mitä on tekeillä.
Tuolloin huomasin toimivaksi kertoa muille lapsille, että "Lotta" on nyt vihainen, mutta silloinkaan ei saa satuttaa muita. Ja ettei Lottaan satu, vaikka hän huutaa ja itkee, vaan hän on vain tosi kiukkuinen nyt. Ja että selvitän asian, kun hän vähän rauhoittuu. Tuo on yleensä estänyt muita lähtemästä älämölöön mukaan. Ovat pohtineet myös, millä helpottaa pikku ärripurrin oloa.
Välillä huutosessiot olivat pitkiäkin, mutta lopulta kai ikä auttoi ja johdonmukaisuus myös. Eli huutaa ja kiukuta saa, aikuinen on koko ajan saatavilla, muita ei satuteta ja lapsen tyynnyttyä asia jutellaan läpi. Tuo om nelivuotiaalle pitkän päälle tosi tylsää ja kiukut alkavat lyhentyä.
Hyviä pointteja tässä. Syömisestä ei kannata tehdä valtataistelua, koska se vain pahentaa tilannetta. Ruoasta kieltäytyminen on yksi harvoista asioista joilla pieni lapsi voi osoittaa omaa tahtoaan ja siksi monet taistelut käydään ruokapöydässä. Ei lapsi kuitenkaan nälkään kuole vaikka joku ateria joskus jäisi vähän niukaksi. Syö sitten seuraavalla enemmän. Myöskään jälkiruoan saamisella ei kannata kiristää. Silloin lapsi juuri oppii että jälkiruoka on se parempi juttu kuin varsinainen ruoka.
Olen itsekin miettinyt uhmaikää ja sisarusparvessa mahdollista "sivuunjäämisen" tunnetta ja että muksu hakisi huomiota nyt negatiivisen kautta. Siksi olen koettanut panostaa positiiviseen huomiointiin aina kun vaan mahdollista; otan syliin, kutitellaan ja hassutellaan, lähdetään joskus vain hänen kanssaan kahdestaan käymään jossain. Sama isoimman lapsen kohdalla, pienemmät nyt ei sillain vielä välitä... Onhan se sen hetken helpompaa, mutta ehkä kahta kauheampaa kun tullaan takaisin :/ Reality bites.
Ideoita tuohon ruokailuhommaan? En voi antaa hänen syödä vain makeaa tai alkaa järjestää jotain toiveruokia yhdelle jos kaikki muut syövät sitä mitä nyt ruokana sillä kertaa on. Olisi ihan loputon suo se.
Ap.
Jes, hyviä vinkkejä on jo tullutkin edelliskommenttia naputellessa. Kiitos :)
Ap
Rakkautta, huomiota, sylissä pitämistä...
En oikein tiedä. Onneksi itselläni ei ole lapsia. Nautin suunnattomasti tästä rauhasta ja hiljaisuudesta, omasta ajasta ja vapaudesta tehdä mitä haluan sillon kun haluan ja niin kauan kun haluan.
Ehkä sinä voisit kuitenkin kokeilla lapsen kanssa rutiinia ja kurinpidon päättäväistä toistamista, luulisi lopulta menevän jakeluun. Veljeni lasten kohdalla ainakin tuollainen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.