Onko mielestänne velvollisuus olla vanhempien ja sisarusten kanssa tekemisissä aikuisiällä, vaikka kemiat eivät kohtaa?

Entäpä anopin?? Joidenkin mielstä anopille pitää käydä kylässä usein toiset on erimieltä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Verisukulaisuus ei tarkoita automaattisesti sitä, että tultaisiin hyvin toimeen. Valitettavaa, mutta totta.

Minusta noin 18 vuoden yhteiselon pitäisi yleisesti tarkoittaa sitä, että tultaisiin toimeen ainakin välttävästi. Valitettavaa tietenkin, ettei näin aina ole. 

Voisit myös muistaa ettei  se yhteiselo perustu vapaaehtoisuuteen vaan pakkoon ja olosuhteisiin. Lapsi  kun  ei voi  alaikäisenä valita. Mietipä miksi  jotkut lähtevät  jo heti  peruskoulun jälkeen jonnekin hevokkoon kauas kotoa opiskelemaan?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole velvollisuutta olla tekemisissä. Eri asia sitten on se, että onko hyötyä olla huonoissakaan väleissä sukuunsa. Jonain päivänä saattaisi itse kaivata suvulta apua ja tukea. Sitä tuskin tulee saamaan, jos itse on katkonut aiemmin välit dramaattiseen tyyliin.

Mulla oli päällisin puolin hyvät välit sukuun, mutta he alkoivat välttelemään, kun jouduin vaikeuksiin terveyteni kanssa. Vastoinkäymisten sattuessa rinnalla pysyy vain tosiystävät tai todella tunnolliset ja kunnolliset sukulaiset. Itsellä niitä ei näköjään ollut.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Olisihan se tietysti kaunista ja huomaavaista, mutta minkäs teet, jos toimeen ei vain tulla. Jos jostain ihmisestä tulee ahdistunut olo, kannattaa häneen pitää etäisyyttä ja olla tekemisissä vain sen verran kun on pakko.

Tai sitten kannattaisi selvittää ne välit, että ei aina ahdista kun edessä on joku kokoontuminen missä väkisin näkee samalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Verisukulaisuus ei tarkoita automaattisesti sitä, että tultaisiin hyvin toimeen. Valitettavaa, mutta totta.

Minusta noin 18 vuoden yhteiselon pitäisi yleisesti tarkoittaa sitä, että tultaisiin toimeen ainakin välttävästi. Valitettavaa tietenkin, ettei näin aina ole. 

Voisit myös muistaa ettei  se yhteiselo perustu vapaaehtoisuuteen vaan pakkoon ja olosuhteisiin. Lapsi  kun  ei voi  alaikäisenä valita. Mietipä miksi  jotkut lähtevät  jo heti  peruskoulun jälkeen jonnekin hevokkoon kauas kotoa opiskelemaan?

Eikö tuo nykyään kuitenkin ole aika vapaaehtoinen valinta, että alkaako lastensa vanhemmiksi vaiko ei. Minusta kyllä jotain pitää mennä vinksalleen, jos ei lapsestakin kasva siinä noin 18 vuoden aikana ihminen, joka ei pysty toimeentulemaan asuinkaverinsa kanssa edes välttävästi ja satunnaisesti. Ymmärrän muistaa kuitenkin senkin, että joskus asiat tosiaan menee vinksalleen. 

On ikävää, että en ole esim. saanut tutustua sisarusten lapsiin sen enempää kuin mitä on joskus vanhempiemme luona tervehditty. Perheettömänä olen ajatellut, että täytyy varmaan tehdä testamentti ja siirtää siten asunto ja osakesäästöt eläinsuojelun tms. hyväksi, kun lähin suku on jäänyt niin vieraaksi, ettei tiedä, millaiseen käyttöön se menisi jollei testamenttia ole.

Mun sukulaiset muistaa mut tosi hyvin, puhelin soi aina kun tarvitaan remppa- tai muuttoapua. Muuten sitten ei kuulukaan mitään  ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei tarvitse välttämättä olla sydänystäviä heidän kanssaan, mutta olisi se hyvä kuitenkin pitää heihin asialliset välit ja olla tarvittaessa heidän tukenaan, mikäli he tarvitsevat apua. Ei riidoissa oleminenkaan mitään auta eikä johda mihinkään ja siitä tulee vain paha mieli.

Miksi? Myn vanhemmat ei ikinä ole olleet mun tukena. Ei lapsenakasn mutta ei varsinkaan aikuisena. Loppui yhteydenpito kun muutin opiskelemaan, heitä ei kiinnosta. Eivät ole esim kahta lastsni viitsineet tavata koskaan. Doittavat kerta viiteen vuoteen. V*ttu jos noita paskapäiyä vielä tukemaan ja auttamaan pitäisalkaa!

Lähditkö ns. ovet paukkuen? Oletko osoittanut, että itse välität heistä? Laitatko joulukorttiakaan? Jotkut eivät ota yhteyttä, koska olettavat että toinen vihoittelee edelleen jotain vanhaa asiaa, jos ei ole sen jälkeen tullut mitään merkkiä leppymisestä.

Haastan kaikki aloittamaan välien parantamisen sukulaisiin TÄNÄÄN soittamalla, laittamalla viestin tai ainakin tykkäämällä jonkin vähälle huomiolle jääneen sukulaisen julkaisua somessa. Pienestä se lähtee, mutta tuloksena on parempi mieli.

Lähisukulaiaetkin voivat olla ilkeitä, hyväksikäyttäjiä tai rikollisia. Pakko ei ole olla tekemisissä ihmisten kanssa, joita ei siedä. Voi olla myös muita ärsyttäviä piirteitä esim se, että yhteydenotto on yksipuolista, kiinnostuksen kohteet ja arvomaailma poikkeaa täysin toisistaan. Suku voi olla myös yksinkertaisest niin tylsää seuraa. Oikeasti on ihmisiä, jotka ei osaa keskustella. Ei nokatusten eikä puhelimessa. Ei sellaista jaksa, että vain toiset puhuu ja vastapuoli ei mitenkään rakenna keskustelua, vaan vastaa joo, ei, jaa, niin, aijaa.

Ei ole mikään pakko jos ei halua. Itse onneksi olen hyvissä väleissä kaikkien sukulaisteni kanssa. Johtuu varmaan siitä, etten puutu heidän elämäänsä enkä jakele elämänohjeita kellekään.

Itse olin paljon siskoni apuna, kun hänen lapsensa olivat pieniä, kerran viikkoon kyläilin ja tarjosin apua. Nyt kun omat lapset pieniä ja siskon teinejä, niin eipä heitä kiinnosta meitä tavata. Lapsille olisi tärkeää ja kyselevät perään.  Samassa kaupungissa asutaan. 

Jos olisi niin Jehovan todistajien karttamissäännöt näyttäisivät varsin erilaisilta.

Terveiset vaan mutsille joka ilmoitti että ei voida olla yhteyksissä kun totesin tämän uskonnon huuhaaksi ja läksin vetämään.

Jos ovat ihan normaaleja, eivät haasta riitaa tai taustalla ei ole pahoja loukkauksia, niin kyllä jonkinlainen peruskohtelias kanssakäyminen on minusta "velvollisuus". Eri asia, jos suhteisiin liittyy jotain kieroutunutta vallankäyttöä, väkivaltaa (henkistä/fyysistä) tai vaikka rahallista hyväksikäyttöä. Tms mikä ei kuulu normaaleihin ihmissuhteisiin.

Eipä muuten siitä tule parempi mieli. Kokeiltu on, muutamia kertoja. Äitini on Jt uskonnoltaan. Ei hyväksy ihan normaalia elämäntapaani. Käyn töissä, lemmikin omistan, pyöräilen, liikun paljon luonnossa.

syyttää asioista, joiden hänelle sattuessa en ole ollut samalla paikkakunnallakaan(isäni elämän ehtoopuolella soitin kerran kotiin, isä ei osannut vastata kännykän soidessa. Äitini oli sanojensa mukaan joutunut ulkohommilta puhelimeen tulemaan, ja liukastunut. Nilkka meni, korjattu, korjataan lisää. Ja tuo asia on siis minun syyni)

Vähän tuollaista se on kaiken kanssa.

Nyt viimeksi kun soitin äidille, ei ensin ollut tuntevinaan. sitten ilmaisi tuntevansa, ja alkoi vain haukkua, kun kysyin erästä sukuun liittyvää ihan asiaa kuolinpesän osakkaan asemassa ollen. Suretti, suututti niin, kun vielä katkaisi puhelun haukuttuaan.

Muuten ymmärrän äitiäni hyvin, mutta tuota en ole milloinkaan ymmärtänyt minkätakia normaaliasiasioista kysymiseen vastataan haukkuryöpyllä, ja tai syyllistetään jollain mitä en ole väitettyä tapahtunutta edes ollut tekemässäkään.

Ja sitten sen ns kelvottomuuteni varjolla estetään osallisuuteni suvun asioihin. Jos laitan kampoihin, eli ihmettelen ääneen, mitä yli 20 vuotta sitten entiseksi puolisokseni tulleella henkilöllä on tekemistä suvun hautajaisissa, siitä mökötetään, ja pahimmillaan haukutaan, muttei vastata, kun kysyn.

että eipä siitä tosiaan mieli kohene kun sukuun edes yrittää harvoin pitää yhteyttä.

Ajattelisin niin itse, että kyllä tietyt asiat pitäisi voida puhua. suvussa. Mielummin niiden kesken, joilla on normaali asema niissä asioissa.

Ajan oloon tilanne johtaa hankaluuksiin. että tämmöistä ns meillä.

Jos kyse on vain siitä, että ollaan erilaisia ihmisiä (kuten tulkitsen sanonnan "kemiat ei kohtaa"), niin minusta on hyvä pitää jonkinlaiset välit. Yleensä lapsuudenperheeseen kuitenkin on kiintynyt, jos siellä ei tosiaan ole mitään kovin pahaa tapahtunut. Itselleni on ihan ok, ettei kaikessa ymmärretä toisiamme. Silti meitä yhdistää pitkä yhteinen historia, ja on hyvä aina välillä tavata ja jutella kuulumiset.

Aivan eri asia on sitten, jos välejä hiertää jokin paha teko tms.

Olen ihan samaa mieltä siitä, että jos lapsuuden perheen jäsenet eivät ole mitään rikollisia tms, niin on hyvä pitää jonkinlaiset, vaikka etäisen kohteliaatkin välit heihin.