Onko mielestänne velvollisuus olla vanhempien ja sisarusten kanssa tekemisissä aikuisiällä, vaikka kemiat eivät kohtaa?

Ei ole velvollisuutta.

No ei tarvitse välttämättä olla sydänystäviä heidän kanssaan, mutta olisi se hyvä kuitenkin pitää heihin asialliset välit ja olla tarvittaessa heidän tukenaan, mikäli he tarvitsevat apua. Ei riidoissa oleminenkaan mitään auta eikä johda mihinkään ja siitä tulee vain paha mieli.

Eräs merkki henkisestä aikuisuudesta on se, että kykenee olemaan ystävällinen ja asiallinen myös ihmisille, joista ei niin pidä. Lapsillekin opetetaan pienestä pitäen, että kaikista ei tarvitse pitää, mutta toimeen olisi hyvä tulla jokaisen kanssa. Eihän sitä voi esim. koulu- tai työkavereitakaan noin vain valita.

Mikään pakko ei ole olla tekemisissä. Itse olen katkonut välit kusipäisiin sukulaisiin. Olen tekemisissä vain niitten kanssa joitten kanssa viihdyn.

Ei tartte olla tekemisissä, eikä se tee yhtään sen vähemmän "aikuista". Miksi pitää väkisin näytellä jotain?

Ei ole velvollisuutta olla tekemisissä. Eri asia sitten on se, että onko hyötyä olla huonoissakaan väleissä sukuunsa. Jonain päivänä saattaisi itse kaivata suvulta apua ja tukea. Sitä tuskin tulee saamaan, jos itse on katkonut aiemmin välit dramaattiseen tyyliin.

Onko äidillä velvollisuus olla tekemisissä aikuisten lastensa kanssa?

Kukaan ei voi pakottaa, mutta olisihan se jonkinlainen yhteyden säilyttäminen silti huomaavaista ja ehkä sen toisen osapuolen kannalta hyvinkin kaivattu teko. Omasta kokemuksestani voin sen verran sanoa, että harmittaa, että sisarukseni ei ole esimerkiksi vuosikausiin innostunut lähtemään joihinkin ehdottamiini yhteisiin ajanvietteisiin (ei tarkoita juhlimista), eikä myöskään vaikkapa kutsunut vierailemaan edes kahvittelun verran heidän uudessa kodissaan, jonne muuttivat jo muutama vuosi sitten. Kun tapaamme jossain sukutilaisuudessa, niin mikään ei viittaa siihen, että väleissä olisi jotain perustavanlaatuisesti pielessä, mutta ilmeisesti häntä ei vain kiinnosta yhtään sen enempää nähdä. Kieltämättä se jonkin verran painaa mieltä, kun olen miettinyt miettimästä päästyäni, onko itsessäni jotain niin pielessä, että välttely johtuu siitä.

Vierailija kirjoitti:

No ei tarvitse välttämättä olla sydänystäviä heidän kanssaan, mutta olisi se hyvä kuitenkin pitää heihin asialliset välit ja olla tarvittaessa heidän tukenaan, mikäli he tarvitsevat apua. Ei riidoissa oleminenkaan mitään auta eikä johda mihinkään ja siitä tulee vain paha mieli.

En minä ainakaan tahdo olla sellaisten kanssa tekemisissä jotka eivät auta edes ruokakassin vertaa.

No en kyllä ymmärrä, miksi ei voisi säilyttää edes jonkinlaisia välejä heihin, mikäli he eivät ole tehneet mitään pahaa tai väärää.

Ei todellakaan ole. Vielä vähemmän nykyaikana.

Verisukulaisuus ei tarkoita automaattisesti sitä, että tultaisiin hyvin toimeen. Valitettavaa, mutta totta.

Vierailija kirjoitti:

Verisukulaisuus ei tarkoita automaattisesti sitä, että tultaisiin hyvin toimeen. Valitettavaa, mutta totta.

Minusta noin 18 vuoden yhteiselon pitäisi yleisesti tarkoittaa sitä, että tultaisiin toimeen ainakin välttävästi. Valitettavaa tietenkin, ettei näin aina ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei tarvitse välttämättä olla sydänystäviä heidän kanssaan, mutta olisi se hyvä kuitenkin pitää heihin asialliset välit ja olla tarvittaessa heidän tukenaan, mikäli he tarvitsevat apua. Ei riidoissa oleminenkaan mitään auta eikä johda mihinkään ja siitä tulee vain paha mieli.

En minä ainakaan tahdo olla sellaisten kanssa tekemisissä jotka eivät auta edes ruokakassin vertaa.

Mitähän tämä tarkoitti? En minäkään pitäisi yhteyttä, jos sukulaistani kiinnostaisi vain saada ruokakassi, mutta ei mikään muunlainen yhteydenpito.

No eihän tietenkään ketään voi pakottaa, mutta olisihan se kaunista ja huomaavaista säilyttää edes jonkinlaiset välit ihmisiin, joiden kanssa olet viettänyt elämäsi ensimmäiset n. 20 vuotta ja jotka ovat kasvattaneet sinut aikuiseksi. Edellyttäen tietysti, etteivät he ole tehneet sinulle mitään pahaa.

Mieheni ei ole sisarustensa kanssa riidoissa, mutta ei vain pidä siskoihinsa juurikaan yhteyttä. Anopin kuoltua se on jäänyt lähes täysin. Ehkä neljä kertaa vuodessa soittelee itse kunkin kanssa. Veljensä kanssa on vähän läheisempi ja saattaa soitella jopa viikottain. Asutaan kaikki eri puolilla Suomea ja kylässä ei käydä kukaan toistemme luona. Minulle ihan sama. Itse pidän sisaruksiini säännöllisesti yhteyttä. Vanhin soittelee monta kertaa viikossa ja käyn parin kuukauden välein vähän auttelemassa, kun hänellä on sairauksia ja tarvitsee apua isoimmissa siivouksissa, kesällä vietän viikon ja talvilomalla muutaman päivän. On meillä erimielisyyksiä paljonkin, mutta osataan käsitellä ne. Keskimmäisen kanssa soitellaan parin viikon välein, joskus tiuhemmin ja käydään vierailuilla puolin ja toisin niin että nähdään muutaman kerran vuodessa ja vanhimman luona käydään joskus samaan aikaan. Vanhin ei käy meillä, kun ei pysty terveytensä vuoksi matkustamaan.

Miehen sisarusten kanssa pysyy kyllä parhaiten väleissä, kun pitää asiallisen viileät välit. Ne jotka ovat enemmän tekemisissä, tuntuvat olevan myös paljon tukkanuottasilla keskenään.

Me kaikki olemme erilaisia ja jokaisella meistä on myös omat virheemme ja heikkoutemme, kukaan ei ole täydellinen. Sydänystävyyskään ei tarkoita sitä, että oltaisiin kaikesta samaa mieltä ja etteikö riitojakin voisi tulla.

Vierailija kirjoitti:

No ei tarvitse välttämättä olla sydänystäviä heidän kanssaan, mutta olisi se hyvä kuitenkin pitää heihin asialliset välit ja olla tarvittaessa heidän tukenaan, mikäli he tarvitsevat apua. Ei riidoissa oleminenkaan mitään auta eikä johda mihinkään ja siitä tulee vain paha mieli.

Miksi? Myn vanhemmat ei ikinä ole olleet mun tukena. Ei lapsenakasn mutta ei varsinkaan aikuisena. Loppui yhteydenpito kun muutin opiskelemaan, heitä ei kiinnosta. Eivät ole esim kahta lastsni viitsineet tavata koskaan. Doittavat kerta viiteen vuoteen. V*ttu jos noita paskapäiyä vielä tukemaan ja auttamaan pitäisalkaa!

Ei ole. Olisihan se tietysti kaunista ja huomaavaista, mutta minkäs teet, jos toimeen ei vain tulla. Jos jostain ihmisestä tulee ahdistunut olo, kannattaa häneen pitää etäisyyttä ja olla tekemisissä vain sen verran kun on pakko.

Vierailija kirjoitti:

Eikös se niin mene, että sukuaan ei voi valita, mutta ystävänsä voi?

Sulla on vanhentunutta tietoa. Nykyisin voi valita suvunkin eli  ei ole pakko olla lainkaan tekemisissä  ellei  halua. Suvun mielipiteille voi viitata kintailla, sama koskee naapureita. Niin kauan kun et tee mitään laitonta, ei kellään ole nokan koputtamista sun asioihin.