Lue keskustelun säännöt.
Kertomuksia nuoruudesta, kun vanhempina oli syvästi uskovaiset vanhemmat?
Kommentit (33)
En tiedä olisinko selvinnyt niin ristiriitaisista viesteistä. Olin utelias ja tieto kiinnosti, ja jos esim. äitini olisi alkanut jauhaa kreationismia tai että en voi käydä suihkussa jos veljen kalsarit roikkuvat siellä, olisin varmaan seonnut. Onneksi ei ole kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Säännöt" joita ei saanut sanoa säännöiksi loivat raamit tekemisille ja antoivat tietyn turvallisuuden tunteen, kun mutkikkaasta ja moniarvoisesta maailmasta tehtiin kirkkaan valkoista ja mustaa. Uskonnon normien mukaan elämällä sai kuulua kirkkaan valkoiseen, olihan se huoletonta elämää ja hauskaakin.
Enää en ole "sääntöuskovainen", mutten erityisen katkerakaan.
Mulla on ollut hyvä lapsuus ja nuoruus ja aikuisuuskin. Kasvoin suvaitsevassa ympäristössä, jossa uskovaisuus ei ollut rikos. Ehkä se johtui siitä, että mun lapsuudessa ei ollut av:tä. Jos olisin teininä lukenut av:tä, olisin varmaan viiltänyt ranteet auki😊
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei olisi tullut kuuloonkaan osallistua koulun discoihin, tai vaikka koulunpäättäjäis-pippaloihin. Lukiossa en tietenkään saanut osallistua mihinkään, vanhojen jatkot, 100-lukiota jäljellä tai penkkareita edeltäviin potkiaisiin. Penkkareihin sain mennä päivällä rekan lavalle. Huh hu!
Miksi tämä (lainauksen tilalla voisi oikeastaan olla mikä tahansa ketjun viesteistä) on jotenkin kamalampaa, kuin se, että lapsi ei vaikka saisi osallistua koulun kevätkirkkoon? Lapsella on oikeus omaan kulttuuriin ja oma kulttuuri määritellään yhdessä vanhempien kanssa ( sanoo lasten oikeuksien sopimus ).
Ehkä en vaan ateistina ymmärrä.
Ja varmasti uskovaisten vanhempien lapsilla on ollut joillain huonoja lapsuuksia aivan samoin kuin muillakin, ei se valitettavasti sitä mahdollisuutta poista. Monilla kuitenkin suurin taakka on tullut kannettavaksi ympäristön tuomitsevasta suhtautumisesta, koulukiusaamisesta yms. ja sehän ei ole lapsen perheen syytä millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut hyvä lapsuus ja nuoruus ja aikuisuuskin. Kasvoin suvaitsevassa ympäristössä, jossa uskovaisuus ei ollut rikos. Ehkä se johtui siitä, että mun lapsuudessa ei ollut av:tä. Jos olisin teininä lukenut av:tä, olisin varmaan viiltänyt ranteet auki😊
Ja lesta siis olen, unohtui mainita😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meikkaus ja muu ulkonäön korostaminen (esim korvikset), ne unohtui listasta!
Olen itse 'syvästi uskova' vanhempi eikä meillä rajoiteta kenenkään elämää. Omaanikaan. Jeesus on mulle sydämen rakkaus ja se näkyy toivottavasti joskus ulospäin siinä että parhaani yritän rakastaa, vähempi kiukuta, mitä _hyötyä_ on ketään tuollaisissa asioissa ulkopuolelta rajoittaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hellluntaiperheessä ja -suvussa eläminen aiheutti painajaisia. Nyt olen laittanut sukuun välit poikki ja jos isovanhemmat haluavat viettää aikaa lastenlastensa kanssa niin uskista tai uskonnoista ei saa puhua yhtään mitään.
Maailmaloppupelottelut, kielillä puhumiset, Aku Ankka-, verilätty-, tanssi- ja kaikki muut kiellot. Viisitoistavuotiaana aiheutin suuren sodan menemällä rippikouluun. Vanhemmat eivät tulleet kirkkoon kun mut konfirmoitiin 18 vuotiaana. Aikaisemmin en saanut lupaa.
Normaali ja hyvä ihminen mustakin kasvoi.
Vierailija kirjoitti:
Ei saanut kätellä perheen ulkopuolisia miehiä. Ei voinut käydä uimahallissa. Pukeutumissäännöt. Yms.
Muslimiperhe kyseessä.
Oletko tataari? Päätellen siitä että osaat kirjoittaa noin hyvää suomen kieltä se lienee äidinkielesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli myös uskovaiset vanhemmat, helluntalaisia ollaan, mutta eivät olleet niin tiukkapipoisia, etteikö olisi saanut olla maallisia kavereita tai käydä koulun diskossa, tai katsella telkkaria.
Televisio meille kyllä tuli vasta kun olin ite jo koululainen, olen siis nyt 33v. Nyt kun olen itekkin uskontiellä, niin itselläni ei ole telkkaria kotona. Mhis sitä nyt tarviskaan kun netistä näkee uutiset ym...
Mutta silloin kun oltiin koululaisia, mulla siis viis sisarusta, niin veljelläni oli kavereina yhdet veljekset, joilla oli huono maine, heidän isäpuolensa pahoinpiteli noita poikia, ja nää pojat sai käydä meillä silti kylässä.
Mutta kuri meillä oli aika kovaa kuitenkin...
Vierailija kirjoitti:
En tiedä haetaanko tässä vaan jotain ihmekiihkotapauksia, mutta mun vanhemmat on syvästi uskovaisia ja mun lapsuus oli aika normaali. Alkoholia ei käytetty, rukoiltiin kotona iltarukous ja ruokarukous, mutta mua ei koskaan pakotetu mihinkään. Kirkossa käytiin lähes joka pyhä, olin mukana siihen asti kunnes sanoin ettei huvita. Sitten sai jäädä kotiin, tosin se kesti lyhyen aikaa, sitten menin itse ihan mielelläni ja käyn edelleen aikuisena lähes joka sunnuntai messussa. Kavereita sai olla ihan riippumatta mitä uskontoa he tai perheensä edustivat ja kovasti painotettiin että kaikki ihmiset ovat arvokkaita ja kaikkia on kohdeltava hyvin. Kaikkea sai harrastaa, musiikkia kuunneltiin ja televisiota katseltiin. Toki suurin osa perheystävistä oli uskovia, samoin sukulaiset. Ollaan siis luterilaisia. Arvostan vanhempieni uskonnollista kasvatusta ja tapaa kunnioittaa lapsen omaa näkemystä ja pyrin omieni kanssa samaan.
Kuulostaa ihan minun lapsuudeltani! Olen myös todella onnellinen siitä, että olen saanut kotoa terveet arvot elämääni. Niistä on ollut monissa elämäntilanteissa valtavasti hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä haetaanko tässä vaan jotain ihmekiihkotapauksia, mutta mun vanhemmat on syvästi uskovaisia ja mun lapsuus oli aika normaali. Alkoholia ei käytetty, rukoiltiin kotona iltarukous ja ruokarukous, mutta mua ei koskaan pakotetu mihinkään. Kirkossa käytiin lähes joka pyhä, olin mukana siihen asti kunnes sanoin ettei huvita. Sitten sai jäädä kotiin, tosin se kesti lyhyen aikaa, sitten menin itse ihan mielelläni ja käyn edelleen aikuisena lähes joka sunnuntai messussa. Kavereita sai olla ihan riippumatta mitä uskontoa he tai perheensä edustivat ja kovasti painotettiin että kaikki ihmiset ovat arvokkaita ja kaikkia on kohdeltava hyvin. Kaikkea sai harrastaa, musiikkia kuunneltiin ja televisiota katseltiin. Toki suurin osa perheystävistä oli uskovia, samoin sukulaiset. Ollaan siis luterilaisia. Arvostan vanhempieni uskonnollista kasvatusta ja tapaa kunnioittaa lapsen omaa näkemystä ja pyrin omieni kanssa samaan.
Niin, puhut nyt Suomen valtauskonnosta, et pienen piirin uskonlahkosta..
Missä on rajattu, että tämä kekustelu koskisi vain lahkoja? Kai täällä saa puhua uskonnollisuudesta niiltä osin, miten se on vaikuttanut omaan elämään. Kyllä niissä ihan "oikeasti uskovaisissa" perheissäkin kasvaa hyvinkin tasapainoisia lapsia.
Hyvä nuoruus oli. Äidin kanssa pystyi juttelemaan, mistä vain ja aloitimme yhdessä teini-iässäni tanssiharrastuksen. Isä ei niin paljon puhunut tunteista, mutta teki meidän kanssa kaikkea mm. käytiin kalassa. Vanhemmat panostivat toisiinsa ja meihin. Sunnuntaisin käytiin koko perhe kirkossa ja sen jälkeen välillä syömässä ulkona. Tehtiin myös paljon asioita perheenä. Vanhemmat ovat edelleen tukena ja hoitavat paljon lapsenlapsiaan. Meille on luettu lapsena raamatun kertomuksia ym, mutta ihan itse ollaan saatu muodostaa oma maailman katsomus. Kaksi lapsista on uskossa ja yksi ei. Kaikki yhtä rakkaita vanhemmille ja samalla tavalla kohtelevat meitä.