Te naiset olette kummallisia.
Olen seurustellut elämäni aikana neljän naisen kanssa ja jokainen on ollut sellainen, että jos olen halunnut seksiä joka päivä, niin olen naisen mielestä seksihullu, mutta jos en halua seksiä joka päivä, niin se merkitsee taas sitä, että joko petän naista tai harrastan itsetyydytystä. Viimeisin nainen ei suostunut loppuaikoina minkäänlaiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen, mutta raivostui kun jäin kiinni itsetyydytyksestä vaikka en edes katsonut pornoa sen aikana. Siis vaikka hänen ei tehnyt mieli, niin minun teki, mutta en olisi saanut tarpeitani tyydyttää. Nykyään huomaa helposti, että todella moni nainen on sellainen, että jos mies edes jollain lailla huomioi naista vaikka baarissa, niin se on heti seksuaalista hyväksikäyttöä. Jo pelkästään naisen viereen meno, hymyily hänelle ja sanan "Hei" sanominen on monelle naiselle ilmiselvä raiskausyritys. Sitten jos et huomaa jotain naista mitenkään, niin tämä alkaa itkemään mukanaan oleville kavereilleen, että hän on varmasti todella lihava, ruma, vastenmielinen, haiseva ja vanhan näköinen iljetys, kun miehet eivät häntä huomaa ja jos ei kiinnitä vaikka johonkin naisryhmään yhtään huomiota, niin kuulee selvästi kuinka he kuiskailevat keskenään, että "Onkohan tuo yksi homo kun ei ole meistä naisista kiinnostunut" ja jos sitten katsoo heitä ja hymyilee, niin heti alkaa hirveä valitus siitä, että "Nyt se varmasti tulee ja raiskaa meidät".
Kommentit (90)
Älä huoli veljeni, tulevaisuus on waifuissa ja seksiboteissa.
En tunnista itseäni naiskuvauksestasi.
Olipa kummallista. En yleensä käy baareissa, joten en tiedä, mitä naiset siellä keskenään puhuvat. Taidat tietää enemmän joistakin naisista kuin minä, mutta et kaikenlaisista naisista sentään?
nainen
Nyt on ihan pakko kysyä: MISSÄ sinä hengailet ja olethan varmasti seurustellut täysi-ikäisen naisen kanssa? Kuulostaa omituiselta. Ainakin täällä pohjoisessa on ihan eri meininki...
En luule viereen tuppautuvia raiskaajiksi, mutta baarissa kieltämättä ahdistaa, kun joku äijä tulee siihen norkoilemaan, vaikka on juttu kesken kavereiden kanssa. Pahimmillaan istuu alas meidän pöytään kysymättä ja alkaa jankata jotain kuulumisista ja tehdä tuttavuutta eikä usko, kun sanotaan nätisti että sori meillä on tässä nyt muuta menossa että voisitkos vaikka jatkaa matkaa.
Vierailija kirjoitti:
Älä huoli veljeni, tulevaisuus on waifuissa ja seksiboteissa.
Mua on aina ihmetyttänyt, että tallaiset kommentit saava naisvaltaisella palstalla niin positiivisen vastaanoton. Onkohan naiset ymmärtäneet, että tämä kosketta aivan kaikkia naisia?
Musta tuntuu, että ehkä vähän ylitulkitset raiskauspelkokuvitelminesi sitä, mitä naiset ajattelevat.
Vaikka tietysti olen kyllä naisena aika varovainen, koska tiedostamattaan aina arvioikin ensikohtaamisessa aina sen, onko vaarassa vai ei. Yöllä saatan vaihtaa kadulla puolta, jos perässä tai vastaan on kävelemässä joku. Täydessä baarissa en ajattele olevani siinä mielessä vaarassa, lähinnä siellä joutuu kestämään kähmimistä ja vartalon kommentointia. Sekään ei tietenkään ole kivaa ja niihinkin tilanteisiin joutumisen mahdollisuuden minimoi tietysti niin hyvin kuin voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä huoli veljeni, tulevaisuus on waifuissa ja seksiboteissa.
Mua on aina ihmetyttänyt, että tallaiset kommentit saava naisvaltaisella palstalla niin positiivisen vastaanoton. Onkohan naiset ymmärtäneet, että tämä kosketta aivan kaikkia naisia?
Jos joku (tai vaikka kaikki) on mielummin robotin kanssa kuin minun niin olkoon. En koe menettäväni siinä mitään.

Mitä vaikeastiymmärrettävää tuossa on?
T. Pelkästään fiktiivisiä miehiä täysi-ikäistymisen jälkeen ja oma husbandokin jo vuodesta 2011
Et vain ole löytänyt itsellesi oikeaa.
Minäkään en tunnista itseäni.
Mutta tunnustan kerran loukkaantuneeni exälle, kun hän jäi itsetyydytyksestä kiinni. Puolustuksena sanottakoon, että mies ei koko raskausaikana suostunut harrastamaan minkäänlaista seksiä kanssani ja lapsen synnyttyäkin sain vongata ihan urakalla, että sain äijän kerran kuussa petihommiin. Silloin tunsin itseni tosi loukatuksi ja itsetunto oli pitkään nollissa.
Millä tavalla ap huomiot niitä naisia baarissam jos he kerran kokevat sen seksuaalisena hyväksikäyttönä?
Käyt kertomassa että aijai miten hyvät kannut, noita kun sais vähän päristellä ja puristella? Vai puristeletko vaan ihan rohkeasti kysymättä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä huoli veljeni, tulevaisuus on waifuissa ja seksiboteissa.
Mua on aina ihmetyttänyt, että tallaiset kommentit saava naisvaltaisella palstalla niin positiivisen vastaanoton. Onkohan naiset ymmärtäneet, että tämä kosketta aivan kaikkia naisia?
Jos jotkut suhteeseen epäkelvot miehet runkkaa sexibotteihin, niin eipä se kuule naisia mitenkään huolestuta. Pikemminkin päinvastoin. Hyvä vaan, että epäkelpo aines poistuu markkinoilta.
Miksiköhän miehille on niin hankalaa nähdä ihmisiä yksilöinä? Todella yleistä, että mies näkee naisen tekevän jotain ja hänen päässään teon tekikin kaikki, tai ainakin melkein kaikki, naiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä huoli veljeni, tulevaisuus on waifuissa ja seksiboteissa.
Mua on aina ihmetyttänyt, että tallaiset kommentit saava naisvaltaisella palstalla niin positiivisen vastaanoton. Onkohan naiset ymmärtäneet, että tämä kosketta aivan kaikkia naisia?
Jos joku (tai vaikka kaikki) on mielummin robotin kanssa kuin minun niin olkoon. En koe menettäväni siinä mitään.
Niin, sehän tässä ihmetyttää, etteivät naiset ole valmiita tekemään mitään parisuhteen saamisen eteen. Luulisi, että jossain välissä kannattaisi pysähtyä miettimään, miksi nykynaisella ei ole henkisellä puolella mitään tajota, sen sijaan, että oletattaisiin vain aina, että se on vain miesten yksinkertaisuutta?

Mä haluan suhteelta nimenomaan henkistä yhteyttä, kumppanuutta ja rakkautta ja tietysti sitten seksiäkin, mutta vasta sitten, kun nuo muut pelittävät. Se, että miehelle riittää seksirobotti, kertoo suoraan sen, että sen miehen kanssa parisuhteesta ei olisi tullut kuitenkaan mitään. Eli ihan sama. Ei ole millään tavalla minulta pois, koska emme kaipaa parisuhteelta selvästi samaa ja meistä ei olisi paria tullut kuitenkaan.
Ja mitä pitäisi tehdä parisuhteen saamisen eteen, jos ei ole mikään pakko olla parisuhteessa? Pärjään ihan hyvin yksinkin. Vain lähestulkoon täydellinen kumppaniehdokas saa minut harkitsemaan parisuhdetta. Sellainen tulee vastaan jos on tullakseen. Minulla on paljonkin tarjottavaa oikealle ihmiselle, väärille ei juuri mitään.

Pointti on, että jos olet miehelle vain henkinen taakka, niin miksi mies sinut huolisi seksibotin sijaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä huoli veljeni, tulevaisuus on waifuissa ja seksiboteissa.
Mua on aina ihmetyttänyt, että tallaiset kommentit saava naisvaltaisella palstalla niin positiivisen vastaanoton. Onkohan naiset ymmärtäneet, että tämä kosketta aivan kaikkia naisia?
Jos joku (tai vaikka kaikki) on mielummin robotin kanssa kuin minun niin olkoon. En koe menettäväni siinä mitään.
Niin, sehän tässä ihmetyttää, etteivät naiset ole valmiita tekemään mitään parisuhteen saamisen eteen. Luulisi, että jossain välissä kannattaisi pysähtyä miettimään, miksi nykynaisella ei ole henkisellä puolella mitään tajota, sen sijaan, että oletattaisiin vain aina, että se on vain miesten yksinkertaisuutta?
Mitäs niillä miehillä on sillä henkisellä puolella tarjota? Täälläkin suurinosa tuntuu vaan sitä runkkupatjaa kaipaavan ja on iha sama kuka siihen ryhtyy.
Onkohan sinulla kultainen keskitie hakusessa?