Lue keskustelun säännöt.
Tunnen syyllisyyttä pitäessäni kiinni omista rajoistani. Helpottuuko se joskus?
31.05.2018 |
Olen perheestä, jossa on paljon rajatonta käyttäytymistä. Aikuisena olen yrittänyt opetella tunnistamaan omia tunteitani ja pitämään kiinni rajoistani. Etupäässä se onnistuu, mutta sillä on seurauksensa: järkyttävät syyllisyydentunteet jälkikäteen, jotka eivät poistu järkeilemällä. Onko jollain muulla sellaista kokemusta, että nämä syyllisyydentunteet omista rajoista kiinni pitämisestä olisivat ajan myötä helpottaneet? Vai tuleekohan tämä olemaan tällaista aina?
Kommentit (4)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua. Olet oikealla tiellä. Vaatii lisäharjoitusta. Itse aloin pystyä puolustamaan rajojani paremmin saatuani oman perheen ihanan miehen kanssa. Silloin tiesin, että vaikka kaltoinkohteleva kaveri tms jättäisi minut kun puolustan itseäni, niin ei sen väliä, onhan minulla turvasatamana oma perheeni. Pystyin myös päästämään irti omien vanhempieni käytöksestä, eikä se enää määrittänyt itsetuntoani. Tsemppiä sinulle!
Itse kokeilen lyhytterapiaa - sama ongelma siis täälläkin...
Jään siis hirveän helposti jälkikäteen pohtimaan omaa toimintaani ja miettimään olinko turhan ehdoton jos sanoin niin tai näin puolustaakseni omia rajojani tai jos olen päätynyt ottamaan etäisyyttä johonkin ihmiseen siksi, että hänen käytöksensä ahdistaa. Järjen tasolla olen sitä mieltä, että toiminta on järkevää ja minulla on siihen oikeus, mutta tunteen tasolla tunnen itseni huonoksi ja sätin itseäni siitä, että miksi en kestä niin paljon kuin toivoisin. Tuntuu ajatusvääristymältä, koska eihän se ole mikään ansio ihmiselle, että jaksaa sietää hyvin toisten huonoa käytöstä. Pikemminkin se on hyvin haitallista toimintaa, koska se osaltaan voi myös mahdollistaa huonoa käyttäytymistä. - Ap