TOUKOTOIVEIDEN synnytyskertomukset

Joo, elikkä meillähän meni hieman pidemmän kavan mukaan 2.5, molskahti limatulppa ja alkoi heti. supistelee, ei vielä hirmuisen kipeesti mut tasaisesti 5-10min välein.tämä tietenkin tapahtui yöllä ja ensi synnyttäjänä en tietenkään osannut sen jälkeen nukkua. päivä meni sitten pyllyä pyöritellessä, kivut koko ajan yltyi ja supparit alkoi tulla tiheämmin. No, sitten yötä vasten ajateltiin miehen kanssa et käydään sairaalassa näytillä, ihan vain varuiksi et voi sit rauhassa nukkua, kun eipä näistä ole kokemusta. Sairaalassa ne halusi ottaa sitten valvontaan yöksi vaikka paikat ei oolukaan kun pari senttiä auki, mut supparit tuli 5 min välein aika kipeinä.no, yö nukuttiin, tai siis ei.suihkussa istuin...supparit harveni aamuun, et tulivat enää 8min välein.mä en jaksanut sairaalaan jäädä odottelee kun ajattelin et se kestää.ne ois osastolle mut ottanu, mut ajatelyiin et asutaan niin lähel et me mennään kotio ja tullaan jos en pärjää.no 5 tuntia kotona oltiin, ja itkua väänsin, kun supisti niin kovasti, mikään ei enää auttanut.sairaalaan en heti olisi takaisin halunnut kun ajattelin ettei kuitenkaan viel synnytetä.no pakkohan se oli mennä kun oli järki mennä.paikat ei kuitenkaan edellenkään auki kun 3cm, mut ne otti saliin, kun supparit tuli taajaan ja kipeinä.ammetta ei huoneessa ollut, mikä valitettavaa<sillä vedestä oli ollut selkeä apu.no, ilokaasua sain, ja myöhemmin aquarakkulat, mulla otti näet ihan sikana selkään noi supparit.

no, kivut ylty, mut homma ei auennut toivotulla tavalla.7h kun oltiin oltu, niin kalvot puhkaistiin, ja sain epiduraalin ,sillä aloin olla jo aika puhki edellisöisten valvomisten takia.no, sit sain levättyäkin ihan kivasti.aamulla sit 4.5 vuoron vaihtuessa, kivut oli takaisin ja hoitaja alkoi kateroimaan mua....sillon sikiön sykkeet laski 60, ja paikalle tuli 2 lääkäriä ja 2 kätilöä lisää.mua auteltiin konttausasentoon ja happea naamalle tulee.sykkeet ei lähteny nousuun ja mul paikat auki vasta5cm.sit ne tilas hätäveret ja ottivat verinäytteitä(4kpl)sikiöstä ja musta.no, ajattelin et vaik sektioonmentäs ei haittaa, mut ottakaa se lapsi ajoissa ulos.no, siinä hötäkässä tietenkin vauvan päästä se pinni irtosi, sitä sit lääkäri laitto 7kertaa!!!!ennenkuin sai(voitte kuvitella minkänäköinen päälaki oli vauvalla on verinäytteistä ja pinneistä ruvilla).verikoe arvot oli ok, ja mulle laitettiin supistustippa ja sain sykettä nostavaa lääkettä, ja vauvan sä korjaantui myös.no, paikat aukesi loppuun parissa tunnissa ja pääsin viimein ponnistamaan.ponnistusvaihe oli 30min ohi, siinäkin joka supistuksella vauvan sykkeet laski, mut palautuivat siiten nopeasti.paikat ei pakasti revennyt eppara ei tehty.vauva sai pisteitä 7,8,8, ja oli hetken virottelemassa lämpökaapissa.pelkäsin kyl sillon aamulla et nyt vauva kuolee.

vauva voi hyvin, terve ja kaunis(isänsä näköinen), hyvä ruokahalu ja virkeä.joten hyvin menee vaikka saatiinkin pidemmän kaavan mukaan.kammoa ei jäänyt.kätilö oli aivan ihana.siinäpä se lyhykäisyydessään:)

.....vaikka alunperin päätinkin etten asiaa enää halua muistella.



Eli torstaina 13.4. lääkäri lähetti neuvolasta äippäpolille ja ottivat sisään myrkytyksen takia. Osastolla sitten maattiin ja verenpainetta seurattiin, samoin pissan määrää ja vauvan vointia käyrällä kahdesti päivässä. Koko sairaalassa olon ajan oireet pahenivat ja lopulta maanantaina 17. päivä n klo 9.30 lääkäri lähetti alakertaan synnytyssaliin seurantaan siltä varalta että tulee vielä kiire. Siellä sitten sänkyyn sidottuna makasin katetroituna kun lääkäri kotsoi kohdunsuun tilanteen. Auki kahdelle sormelle ja kanavaa reuna jäljellä. Kalvot puhki ja supistuksia odottamaan. Magnesiumia meni tippana myrkytyksen takia kouritusten estoon ja kun supistukset ei alkaneet kalvojen puhkaisulla aleoitettiin oksitosiinitiputus.



Supistuksi sitten alkoi hiljalleen tulla mutta kipeitä alkvoivat olla vasta klo 18.50 jolloin kokeiltiin ilokaasua ja kaurapussia. Ilokaasu auttoikin jonkin verran mutta 20.35 pistettiin ensimmäinen epiduraali. Se sitten lopetti supistuksen kokonaan ja tippa laitettiin takaisin. Supistukset palasivat ja taas 23.30 laitettin epiduraalia. Se vei supistukset taas mutta kun vaikutus hiljalleen väheni niin palasivat taas. Lisäannoksia sain vielä 1.20 ja 2.30. Tehoa on vaikea arvioida kun ei ole mihin verrata. Valitettavasti kohduunsuun tilannetta en muista missään vaiheessa, ajantaju koko synnytyksen ajalta on ihan hukassa.



Jossain vaiheessa sitten kun supistukset olivat aivan sietämättömiä oltiin viimein se 10 senttiä auki ja alettiin ponnistaa. En tiedä kuinka kauan tuo vaihe kesti mutta supistuksia tuli aika harvoin joten tippa laitettiin taas juoksemaan kovempaa. Vähitellen supistukset lisääntyivät ja siinä sitten työnnettiin. Luovuttaa meinasin miljoona kertaa vaikka mies oli tukena ja kätilö tosi hyvä. Lopulta huoneessa oli kaksi kätilöä, lastenhoitaja ja lääkäri kun poika saatiin ulos. Episiotomia jouduttiin tekemään ja paperiin on merkattu 1/2 asteen repeämä. Verenhukaksi arvioitiin 500ml ja se sitten näkyikin hemoglobiinissa joka laski about 140:stä 107. Jälkeiset tuli ihan hetken kuluttua pojan jälkeen eikkä sitten enää tuntunut missään. JA Pojan syntymähetkellä kello oli tosiaan 4.57.



Ompelu oli aivan kamalaa vaikka kätilö puudutti todella paljon ja lisäsi monta kertaa puudutteen määrää.



Mitoiksi pojalle saatiin 52cm ja 3575g. Päänympärys oli 37cm, joka oli viikkoihin (37+6) nähden melkoisen iso.



Ensisynnyttäjälle kuulemma kohtuullisen normaali ja nopea synnytys mutta kyllä se vaan kamalaa oli eikä varmaan tule kyllä unohtumaan. Mutta nyt on poju viimein maailmassa ja meillä kaikki hyvin. Oma toipumiseni oli nopeaa, synnytyksen jälkeen verenpaine palautui nopeasti ja muutkin myrkytyksen oireet katosivat. Veriarvot alkoivat olla kohdallaan torstaina, eli pari päivää synnytyksen jälkeen. Istuminen onnistui myös torstaina, vaikka aluksi olikin kovin hankalaa ja kipeää.



Sairaalassa sitten pojan kanssa oltiin vielä viikko kun bilirubiini oli korkea ja poika keltainen. Valohoidossa kävi kahteen kertaan. Eilen otettiin viimeinen verikoe(ikää 9 päivää) ja lastenlääkärin päätöksellä viiden hyvän arvon jälkeen seuranta lopetettiin. Eli lopulta kaikki hyvin.



Sairaalassa olin paljon suunniteltua kauemmin (13 päivää) eikä synnytyskään ollut ihan sellainen kun olin ajatellut(kun ei saanut sängystä nousta ollenkaan) mutta nyt kotona ja katse eteenpäin...:)



Tsemppiä kaikille toukokuisille ja muillekin odottajille!



Br1t ja poika 11 päivää.

vaikka alunperin kirjottelinkin tuolla huhtikuun osastossa..la oli sii 24.4, mutta neitipä antoikin odotella itseään ja syntyi siis 1.5.

yöllä heräsin 3 aikoihin supistuksiin joita tuli 5 minuutin välein, ei olleet juurikaan kivuliaita ja ajattelin että syntyy joskus ehkä seuraavana päivänä..kuitenkin koska esikoispojasta kivuttomat supparit oli avanneet 6 cm:n päättelin että nyt herätän isännän ja lähdetään heti kohti hämeenllinnaa, jonne ajaa meiltä puolisen tuntia.mummi hälyytetään yövahdiksi.hämeenlinnassa ollaan 4 aikoihin, istun puolisen tuntia käyrällä jonne piirtyy tasaiseen supistuksia (kuitenkin sellaisia joita voi hengitellä syvään eikä ole superkivuliaita)..sisätutkimus..kahdelle sormelle auki..eli suunnilleen saman verran kun neuvolalääkärissä pari viikkoa aiemmin, siitä sitten saliin jossa ehditään olla hetki, kätilö sanoo tulevansa laittamaan ammeeseen kohta vettä, lähtee ja sulkee oven, kuuluu poks ja vedet menee kerralla..ja samalla muuttuu supistusten luonne, niitä tulee koko ajan ja ne on tosi kipeitä, tuntuu kun lapsen pää kiertyisi ja olisi tulossa itsestään ulos supistuksen aikana..onneksi avautuu nopeasti, klo 7 ajattelen etten jaksa enää täysin luomuna ja pyydän kohdunkaulan puudutteen, se tehoaa tosi hyvin ja vie selästä kaikki poltot, melkein heti alkaa ponnistuttaa, kätilöä katsoo ja toteaa että pää näkyy,

ponnistusvaihe 13 min, neiti syntyy nyrkki poskella (esikoispojan ponnistus oli tosi erilainen tuntui että kun pää syntyi, niin loppukroppa vaan molskahti vauhdilla..tämän sai työntää ulos asti), kello on siis 7.33, terve mustatukkainen ja silmäinen neiti syö heti tissiä ja napittaa vuoroin isiä ja äitiä, kokoa neidillä on 3610 gr ja 49,5 cm pää 34 cm..

oma vointi oli mitä mainioin ei tikkejä ei nirhaumia ei mitään (esikoisesta nirhauma jossa 1 tikki)..ainoastaa reisilihakset pirun kipeet, koska supistukset tuntui reisissä/polvissa asti, verta meni papereiden mukaan 200 gr

kotiin päästiin 3.5 (koska silloin vasta oli lastenlääkäri paikalla)

ja mukavasti on mennyt neiti syö hyvin tissiä ja nukkuu, ei itke juuri lainkaan, hymyilee vaan ja tuhisee..viikon vanhana oli jo ylitetty syntymäpaino, ja tuntuu että kasvaa silmissä :)

Tässä sitä synnytyskertomusta nyt sitten tulis.



Eli tosiaan perjantaina 28.4. oli meidän pacon laskettu aika. Edellisenä iltana vielä tuskailin, että ei oo mitään merkkiäkään siitä että synnytys olis lähestymässä¿ Lasketun ajan aamuna kuuden aikaan heräsin siihen, että jotain lorahti. Kipittelin vessaan ja siellä lorahti lisää. Epäilin, että olisi lapsivettä mutta en kuitenkaan ollut varma. Tunnin verran siinä vierähti ihmetellessä kunnes seitsemän aikaan alkoi supistukset ja tulivat heti viiden minuutin välein. Puoli kahdeksan aikaan soitin synnärille ja sieltä käskettiin tuota lorahtelua seurailla ja sanottiin, että supistusten puolesta voi heti lähteä kun siltä tuntuu. Kasin aikaan sitten soitin miehelle, että nyt kotiin ja äkkiä¿ puoli ysi lähdettiin ajamaan sairaalaan ja autossa supparit tuli kolmen minuutin välein.



Synnytysvastaanotolla oltiin yhdeksän aikaan. Olin hetken käyrällä ja sain peräruiskeen. Kolme senttiä olin auki siinä vaiheessa joten saliin päästiin melkein heti. Kymmenen pintaan oltiin salissa ja siinä alettiin heti valmistella epiduraalia. Supistukset oli järkyn kipeitä. Imppasin ilokaasua epiduraalia odotellessa. Vähän ennen yhtätoista epiduraali laitettiin ja se oli taivas! Kipu hävisi kokonaan ja supistusten aikana tuntui vaan painon tunnetta. Puolisentoista tuntia meni helposti kunnes supparit alkoi taas sattua. Epiduraali uusittiin vielä kun auki olin vasta 5 senttiä. Taas meni puolisentoista tuntia helposti. Iltavuoron kätilön tullessa saliin supparit sattui taas jo kovin ja kätilön tutkiessa olinkin jo kokonaan auki. Kätilö katetroi ja sen jälkeen antoi luvan alkaa supistusten aikana pikkuhiljaa ¿ähkimään¿ että vauva laskisi kunnolla. Lopulta painon tunne oli jo niin kova, että alettiin ponnistamaan. Puolen tunnin ponnistamisen jälkeen voimat alkoi olla ihan loppu. Mulla nousi kuume 38 asteeseen ja supparit alkoi heiketä ja harventua. Kätilö soitti lääkärin saliin ja alkoi valmistella imukuppia. Imukupin avustuksella saatiin sitten meidän ihana pikkumies maailmaan klo 16.12. Pojan mitat oli 3220g/49cm. Repeämiä ei tullut, mutta eppari tehtiin imukupin vuoksi. Tikkejä siihen tuli kolme.



Synnytyksestä jäi hyvä mieli vaikka imukuppiin jouduttiinkin turvautumaan. Mies oli aivan ihana koko ajan eikä edes mennyt möläyttelemään mitään mitä saisin tuonne isien möläytysketjuun.. =D



Sairaalasta kotiuduttiin tänään kun poika on 3vrk:n ikäinen. Oltaisiin lähdetty jo eilen, mutta poitsulla oli sokerit vähän matalat. Joutui pieni sitten sokerikäyrälle ja arvot oli onneksi koko ajan hyviä.

Tässäpä synnytystarinaa meiltäkin...

LA oli siis la 6.5. eikä mitään tapahtunut... Sunnuntaina lähdettiin mökille ja saunottiin ja heitinpä talviturkinkin Saimaaseen sillä reissulla =)

Liekö vauva kylmästä vedestä säikkyny kun su-iltana n. klo 23.00 alkoi vähän lorahdella lapsivettä. Yhtään supistusta ei kuitenkaan tuntunu, joten päätettiin jäädä omaan sankyyn nukkumaan. Ma-aamusella, 8.5. rv 40+2, sitten vietiin tyttö kouluun ja poika mummolle hoitoon ja suunnattin kohti synnäriä. Siellä otettiin meistä käyrää tunnin verran (ei suppareita) ja lääkäri tarkisti että todellakin lapsivettä oli mitä vuosi. Samalla lääkäri teki ultran ja totesi että kohdunkaulaa 3 senttiä jäljellä ja vain sormelle auki. Siinä vaiheessa mulla meinasi usko loppua kesken, ajattelin että vauva ei lähde syntymään ikinä =(

Klo 13.00 siirryin osastolle ja klo 14.00 sain puolikkaan Cytotec tabletin kielen alle. Ei mitään vaikutusta, pari ihan kivutonta supparia.

Lähetin miehen kotiin kun mitään ei tapahtunu. Kohdunsuu tutkittiin 17.30 ja tilanne aamun tasolla.

Klo 18.00 sain toisen puolikkaan Cytotecia ja luulin jottei silläkään ole mitään vaikutusta. Klo 19.05 tunsin ekan kipeen supistuksen ja katsoin kellosta että seuraava tulikin sitten jo kolmen minuutin päästä. Muutaman supparin vielä kuuntelin - olivat tosi kipeitä - ja sitten kävin kätilölle sanomassa että voitas suunnistaa synnytysosastolle.

Minut vietiin tarkkailuhuoneeseen ja kätilöltä pyysin kivunlievitystä HETI! Koski niin hirveesti ja supparit tuli parin minuutin välein. Kätilö toi lämmitetyt geelipussit selälle ja masulle, ei mitään apua. Jossain vaiheessa soitin miehelle ja sanoin että äkkiä tänne jos aiot ehtiä synnytykseen!

N. klo 19.30 kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen ja se olikin jo 4 senttiä auki. Eikun äkkiä saliin ja spinaalia valmistelemaan. Mieskin onneksi tuli sitten paikalla ja kätilö tarkisteli uudestaan kohdunsuuta n. klo 20. Tyly tuomio oli että melkein kokonaan auki, mitään puudutuksia ei ehditä laittaa!

Aloin henkäilemään ilokaasua ja keinuttelin seisaallaan itseäni. Sänkyyn en suostunu menemään kun koski niin kovin. Supparit vähän siinä hidastui, onneksi, ja sain kerättyä voimia. N. klo 21 siirryin sängylle kun alkoi ponnistuttamaan ja parin supistuksen ajan kun ponnistelin niin tyttö putkahti maailmaan käsi poskella klo 21.20. Mitat oli 3335g, 49 cm ja myssy 33.5 cm. Iskä kylvetti tytön ja sain hänet viereen imemään =)

Mitään repeämiä en saanu, ihan pienen nirhauman vain.

Synnytys kesti siis reilut 2 tuntia ja oli tosi kivulias. Kohdunsuu avautui melkein kokonaan tunnissa...

Edellinen synnytys oli myös luomu, kesti 4 tuntia, mutta kivut ei ollu ollenkaan samaa luokkaa kuin tässä.

Kotiin päästiin kun tyttö oli 1,5 vrk:n ikäinen ja koko perhe voi tosi hyvin =) Maitoa riittää ja tyttö syö hyvin.



Iisamaari + tytsykkä 9 vrk

Menkkamainen jomotus muutamana päivänä ennen synnytyksen alkua oli varmaankin vauvan laskeutumista ja kiinnittymistä. Muuta lähestyvää synnytystä ennakoivaa oiretta ei ollut. Herään yöllä 23.4.2006 tasan klo 02.00 kipeään supistukseen. Kuuntelen toisen ja kolmannen samanmoisen supistuksen vielä sängyssä. Välit olivat 10 min ja 8 min. Lähden vessaan, jossa vatsa toimi ja tulee hieman veristä limaa. Siinä vaiheessa mieleen juolahtaa, että tää on varmaan tätä. Että odotellaan ja katsellaan. Menen laittamaan tietokoneen päälle ja laitan s-postilistat no email-tilaan.



Etukäteen olin ajatellut, että siinä tunnin verran jos supistukset vielä jatkuvat, herätän miehen ja hälytän äitini paikalle. Ja tulihan niitä supistuksia; 3-7 min välein, kestoiltaan n. minuutin luokkaa. Supistuskipu oli sellaista, että sen aikana ei voi tehdä mitään muuta kuin keskittyä omaan olotilaan, heilutella lantiota ja ottaa tukea esim. sohvasta. Supistusten välillä kerään kamppeita kasaan, kirjoitan äidilleni vielä viime hetken ohjeita ja informeeraan toukokuuntoive-listalaisia tulevasta. Esikoistyttö herää, kun emme olekaan nukkumassa. Saamme selitettyä että nyt isi ja äiti menevät sairaalaan ja vauva syntyy, mummi tulee nukkumaan hänen kanssaan. Selitys uppoaa ja tyttö rauhoittuu odottamaan mummin tuloa. Äitini saapuu 3.40. Seuraa yhden supistuksen ajan vointiani ja kun saan taas puhutuksi ja sanon, että mennään nyt ainakin näytille ja tullaan sit takas jos mitään ei tapahdu, niin äitini puuskahtaa että ¿mitä vielä, sulla on vauva kainalossa kuudelta aamulla¿.



Olemme jo lähdössä eteisessä, kun muistamme, että tarvii ottaa perinteinen kuva keittiön kellon alla, että nähdään mihin aikaan on sairaalalle lähdetty. Kameraan ikuistuu klo 03.48. Auton lasit ovat jäässä, mutta niitä ei nyt ehditä putsailemaan sen suuremmin, lämmitykset täysille ja matkaan kohti sairaalaa. Automatkalla tulee pari-kolme kipeämpää supistusta. Sairaalaan on matkaa n. 12 km, joten 10 minuutissa olemme perillä. 04.02 olen sairaalan oven edessä ja taas supistaa. Isukki vie auton parkkiin ja juoksee paikalle. Ovet ovat lukossa, joten ensiavun ovesta sisään. Hoitajat varmistavat, että tiedetään mihin suuntaan olemme menossa ja sanovat soittavansa kätilön jo valmiiksi meitä vastaan.



Hississäkin tulee supistus ja nousemme viidenteen kerrokseen. Siellä on vastassa kätilö, jonka muistan edelliseltäkin reissulta (ärsyttävän tehokas ja nopea liikkeissään, tituleerasimme hänet jo tuolloin tsup-tsup-kätilöksi¿). No, mitään ei mahda, vuoro vaihtuu vasta seitsemältä aamulla. Tutkimushuoneeseen, vessaan antamaan pissanäyte (jota ei koskaan ehditty tutkia, heh) ja sitten housut pois. Klo 4.15 kätilö tutkii kohdunsuun tilanteen ja arvioi vauvan tilaa vatsan päältä tunnustelemalla. Tuomio on: 8 cm auki, painoarvio 3,3 kg ja sitten suoraan saliin. Saan päälleni sairaalan hemaisevan yöpaidan, verkkoalkkareita ei enää turhaan laiteta.



Ammetta ei ole aikaa täytellä, joten menemme saliin kätilön kanssa. Kätilö laittaa kamppeet valmiiksi pikavauhtia ja kysyy missä haluaisin ponnistaa. Vastaan, että en ole ehtinyt enkä halunnut ajatella koko asiaa, koska en halua ponnistaa ollenkaan kun se sattuu ja pelkään repeämistä (esikoisesta 6 tikkiä). No, päädymme jakkaraan, koska se toimi edelliselläkin kerralla ja sängylle makaamaan en voinut itseäni kuvitellakaan (supistukset koko ajan selän puolella ja kipeitä). Supistuksia tulee 3 min välein, liikuskelen paikallani ja seisten otan vastaan ja hengittelen supistusten tullessa, mieheen tukeutuen.



04.25 siirrytään jakkaralle, jossa kätilö tekee sisätutkimuksen: pieni etureuna enää kohdunsuulla ja iso kalvorakkula pullottaa. Joka sitten puhkeaakin tutkittaessa ja lapsivesi holahtaa lainehtimaan lattialle kastaen sukat ja kengätkin. Kätilö käskee ponnistamaan, jonka aloitan vastahakoisesti klo 04.30. Supistusten tullessa alkaa tulla ponnistamisen tarvettakin, se auttaa jaksamaan eteenpäin. Kätilö tukee alaosastoa aina supistuksen tullessa ja ponnistaessani, mikä on hyvä juttu. Toisaalta inhottava tunne, kun siellä on jotain ylimääräistä, mutta jälkikäteen ajatellen se on ollut varmasti vaikuttamassa siihen, että ei repeytymiä. Jossain vaiheessa paikalle saapuu toinen kätilö. N. 4 kertaa supistuksen aikana pystyn työntämään lasta alaspäin, puristan miehen sormet ihan sinisiksi, hän istuu selkäni takana minua tukemassa. Kätilö ja mies kannustavat ja mä teen töitä ja aina välillä lepään vähän aikaa ja kerään voimia seuraavaan supistukseen. Saan tasattua mukavasti hengityksen ennen seuraavaa supistusta, jolloin siihen ponnistamiseen saa ihan eritavalla puhtia taakse. Ponnistussuunta löytyy tällä kertaa helpommin kuin esikoisesta ja vauva syntyy 04.45. Ponnistusvaiheen kesto 15 min.



Kätilö kertoo lapsen olevan poika ja mä vähän ällistyin. Itsellä ollut alkuaavistuksesta lähtien tyttöolo, joka kuitenkin oli pikkuhiljaa muuttumassa siihen suuntaan, että voihan se tietysti poikakin olla. Pojalla tosi lyhyt napanuora, vaan 30 cm, eli juuri pääsi tulemaan ulos pesästään. En saa heti häntä vatsan päälle (siirryin sängylle isän ja kätilön tukemana). Isukki leikkaa napanuoran, poika köllii jalkojeni välissä. Sitten saan vauvan rinnan päälle ja vauvalle laitetaan peittoa päälle.



Saan kohtua supistavan piikin reiteen, joka kirvelee pirusti. Istukka syntyy yhdellä työnnöllä 04.53. Istukka on kalkkinen, mikä viittaisi pojan olleen vanhempi kuin 38+5, paino 550g. Vuoto tässä vaiheessa 200 ml. Eikä ommeltavaa, yksi pieni nirhauma ulkosynnyttimissä.



Ensi-imetys onnistuu kätilön auttamana, varhaiskontakti kestää n. 1,5 h. Kohtu painellaan välillä, napakoituu hyvin, vuotoa 100 ml. Eli yhteensä verenhukka 300 ml.



Suihkussa käymisen jälkeen puhtaat sairaalan kuteet niskaan ja kävelemme mittauttamaan ja kylvetykselle klo 06.20. Paino 3410 g , pituus 47,5 cm ja pään ympärys 32,5 cm. Kätilöllä selvästi vähän kiire raportille ja vuoronvaihtoon, hoitaa itse kylvetyksen ja pukemisen. Happisaturaatiomittauksen tuloksena poika viedään osastolle vauvalaan happikaappiin, alkoi ¿naristelemaan¿ rinnalla salissa. Oireet viittaavat ennenaikaisuuteen, eli ristiriitaista tietoa siitä mikä on pojan ikä.



Meille tarjoillaan tervetulosafkat ja ne nautittuamme menemme palloilemaan synnytysosaston käytäville ajankuluksi. Kätilö hakee meidät lapsivuodeosaston puolelle.



Pojan syntymä oli kaiken kaikkiaan erittäin luonnollinen ja itsestään eteenpäin menevä ja kokemuksena oikein miellyttävä synnytys. Kivunlievityksiä en ehtinyt saamaan, edes jyväpussia en ennättänyt kotona lämmitellä. Ponnistusvaiheen kipu on lamauttavaa eikä siihen taida tottua koskaan. Mutta se vie kohti määränpäätä, omaa vauvaa, se ajatus kantaa kivun ylitse. Tämänkertainen ponnistusvaiheen kesto oli oikein lyhyt ja sen vuoksi siedettävissä aika hyvin.

Mulla oli muutamana yönä tai iltana, menkkakivun tapaisia supistuksia, ei kuitenkaan mitään kovin kipeitä.

Sitten pe-la välisenä yönä 13.5. heräsin supistuksiin. Ne olivat sen verran kipeitä, ettei pystynyt nukkumaan. Kello 03.30 tulin tietokoneelle laskemaan supistuksien välejä, ne oli 10 min ja kestivät n. puol minuuttia. Vähän aikaa mietin ja soitin sairaalaan, sieltä kehotettiin lähtemään, koska eka synnytys oli suht nopea ajomatka oli tunnin mittaine. Supiskset ei olleet mitään hirmukipeitä, en sitten pitänyt kiirettä, vein koiria pihalle ja herättelin ukkoja, et jos vaikka mentäisi. Viideltä oltiin menossa kohti PHKS. Sairaalassa kätilö sanoi että kohdunsuu on 3.5cm auki eikä ollut aivan varma oliko synnytys jo käynnissä, laittoi minut kuitenkin käyrille. Siin sitten odottelin ja kätilökin vaihtui. Uus kätilö teki tarkastuksen ja meinas että voidaan siirtyä saliin. Siinä samalla kyseli miten oli suunnitellut synnytystä.Sanoin vain että haluan epiduraalin.

Sitten jossain vaiheessa lääkäri kävi puhkasemassa kalvot ja minä vetelin ilokaasua, josta ei muuta kuin pää mene sumeaksi. Kalvojen puhkasun jälkeen supistukset koveni huomattavasti ja anestesialääkäri kutsuttiin paikalle. Sain sitten spinaalin toiveistani huolimatta, meinasivat, että vaikuttaa nopeammin ja on helpompi laittaa.

Spinaalipuudutus oli taivas n. tunnin verran, mutta vaikutus alkoi nopeasti heikkenemään. Supistuksia tuli tiheästi ja olivat tosi kipeitä, mutta eivät kestäneet riittävän kauan. Siinä keikuttiin kohdun suu 8cm auki ilokaasun voimalla. Välillä kokeilin jakkaraa, olin seisonta tukea vasten, keikuin pallon päällä, olin sängyllä jos missä asennosssa.

Lääkäri, meinas, että ollaan niin pitkällä, ettei uutta spinaalia kannata antaa. Mutta tilanne ei edennyt. Lääkäri kävi laittamass kohdunkaulaan puudutteen, josta en kyllä saanut mitään apua. Meinas iskee epätoivo.

Lopulta ronkkimisen ja tuhannen asennon vaihdon jälkeen paikat oli auki, mutta ponnistamisest ei meinannut tulla mitään supistusten lyhyyden ja tiheyden takia, tuntui että koko kroppa on niin krampissa, ettei pysty edes hengittämään. Lopulta saatiin pää esiin ja loputkin tytöstä klo 13.13. Kätilö antoi nimeksi " milli" , lopun hitauden takia. Synnytyksen kestoksi saatiin 9h50min eli melkein tuplat esikoiseen verrattuna.

Kaikesta huolimattatoipuminen oli tosi nopea, ei laitettu kuin kolme pientä tikkiä ja istumaankin pystyin heti samana päivänä.

Tytön mitat siis oli 3965g 52cm py 36cm viikot 40 ja pisteet 9/9. Tyttö imi heti tosi hyvin, maidon tuloa kyllä sai vähän odotella. Solisluu pääsi lievästi murtumaan, huomattiin vasta kotiinlähtötarkastuksessa, nyt vaan asento hoitoa ja 4 viikon päästä tarkastus. Kotin päästiin heti kahden vrk jälkeen.

-kirsi & " milli" 6pv-

Huomenna meidän pojan syntymästä tulee jo kaksi viikkoa. Hui, kun aika rientää nopeasti. En ole ennättänyt tänne aikaisemmin kirjoittelemaan. Nyt poju nukkuu, joten äkkiä, äkkiä...



Synnytys käynnistettiin Sytotec-tableteilla perjantai aamuna 5.5., kun viikkoja oli 38+6. Syynä oli vähäinen lapsiveden määrä. Synnytys käynnistyi pikkuhiljaa ja lauantaiaamuna klo 3.00 heräsin sairaalassa ensimmäisiin kunnollisiin, kipeisiin supistuksiin. Sen jälkeen en sitten enää nukkunutkaan ennen kuin poika oli syntynyt. Säännölliset supistukset katsottiin alkaneeksi yhdeksältä aamulla. Supistukset olivat aika rajuja johtuen ilmeisesti synnytyksen käynnistyksestä. Olin vähän väliä käyrässä keinutuolissa kiikuskellen. Ruoka ei maistunut puolen päivän aikaan enää yhtään. Sain aamupäivällä jossain vaiheessa akupunktioneulat korviini ja alaselkääni. Niistä ei kyllä mulle tuntunut olevan mitään apua. Suihkussa istuskelin tunnin verran ison pallon päällä ja mies suihkutteli lämmintä vettä alaselkään. Siitä oli jonkin verran apua sen hetkisiin supistuksiin. En ollut vielä auennut kuin parille sormelle. Aikani taas keinutuolissa kiikuskeltuani ja käyrässä oltuani aloin voida pahoin ja oksensinkin lähes ilman varoitusta miehen pikaisesti kiikuttamaan roskakoriin. Tässä vaiheessa olin vielä odotteluhuoneessa, mutta oksennuksen jälkeen minut siirrettiin nopeasti synnytyssaliin. Pääsin Amor-ammeeseen, jossa otin vastaan supistuksia kolmen vartin ajan. Kello oli muistaakseni 15.30, kun nousin ammeesta pois. Pääsin taas kerran käyrään. Kätilö oli kovin epäileväinen, että onkohan tässä nyt nyt synnytys vielä kunnolla alkanutkaan. Minä olin kyllä toista mieltä, jos nämä supistukset eivät olleet aikaan saavia, niin ei sitten mitkään!!! Käyrän jälkeen kätilö tutki kohdun suun, auki n. 5 cm. Kätilö laittoi vauvan päähän anturin sydänäänien mittaamiseen (mikähän sen anturin nimi olikaan?). Kyselin jo epiduraalia ja kätilö tekikin valmisteluja sitä varten, laittoi siis tipan ja kutsui anestesialääkärin paikalle. Sillä välin yritin hengitellä ilokaasua, mutta siitä ei mulle kyllä ollut paljon iloa tai sitten en osannut ottaa sitä oikein. Musta lähinnä tuntui, että pyörryn hapen puutteeseen. Sitten alkoi kauhea ponnistamisen tarve. Kätilö ei antanut lupaa ponnistaa, kun en ollut vielä kunnolla auki ja käski ähistä ponnistamisen tarpeen pois. Anestesialääkäri tuli paikalle ja antoi epiduraalipuudutuksen. Se oli yllättävän kivuton toimenpide. Siinä sitten odottelin, että epiduraali alkaa vaikuttaa. Vähäksi aikaa olo helpottui epiduraalin ansiosta. Lopulta kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi, että olinkin jo kokonaan auki ja antoi luvan ponnistaa.



Ponnistusasento oli se perinteinen puoli-istuva ja se sopi kyllä mulle ihan hyvin. Kätilö antoi ohjeita ponnistamiseen ja minähän ponnistin. Tuntui, että silmät pullistuu päästä! Ponnistusvaihe kesti 16 minuuttia. Pienen episiotomian kätilö joutui tekemään, repeämää ei tullut. Loppu lapsivesi oli synnytyksessä vihreää, minkä vuoksi vauvalta imettiin keuhkoista lapsivesi pois heti pään tultua ulos. Vauva sai 9 pistettä ensimmäisen minuutin jälkeen ja viiden minuutin päästä jo 10 pistettä. Väristä meni siis yksi piste alussa, kuten tavallista on. Jälkeiset tulivat melko nopeasti, ehkä noin parissa kymmenessä minuutissa. Tuore isä leikkasi napanuoran ja sain vauvan syliini vähäksi aikaa, kunnes hänet vietiin pesulle, isi mukana. Kätilö ompeli episiotomia-haavan ja sen jälkeen kävin pikaisesti suihkussa. Sain vauvan heti pesujen jälkeen rinnalleni, jossa vauva sai ensimmäiset maitonsa. Sitkeästi kaveri jaksoikin imeä. Siirryimme imetyksen jälkeen perhehuoneeseen nauttimaan sairaalan tarjoamista kahveista, konjakeista ja muista tarjottavista ja samalla ihmettelimme minkälaisen aarteen olimme saaneet aikaiseksi. Mulle ei jäänyt synnytyksestä mitään kammoa. Kätilö oli asiansa osaava ja kannustava. Kivut oli kyllä kovia, mutta näin jälkikäteen ajatellen, en muista enää miten kipeitä ne supistukset olivatkaan. Luonto näköjään hoiti tehtävänsä ainakin mun kohdalla. Tai sitten mulla on vaan huono muisti...



Poika painoi 3225 grammaa, pituutta oli 50 cm ja pään ympärys 34 centtiä. Täydellinen pieni poika!



Seuraavana aamuna vauvalta otettiin (ilmeisesti rutiininomaiset) labrakokeet. Havaittiin, että vauvan tulehdusarvot olivat koholla. Iltapäivällä otettiin uusi arvo ja tulehdusarvo oli noussut entisestään. Vauvalla todettiin siis bakteeri-tulehdus. Lohjalla ei ole lasten osastoa, joten vauva siirrettiin Jorviin saamaan antibioottia suonen sisäisesti. Voitte kuvitella, että vauvasta luopuminen toiseen sairaalaan vuorokauden ikäisenä oli todella kamalaa. Itse en päässyt siirtymään mukana Jorviin, mutta kävimme kyllä heti sunnuntai-iltana katsomassa vauvaa siellä. Olimme miehen kanssa vielä yhden yön Lohjan sairaalassa ja maanantaina pääsimme kotiutumaan, vaikkakaan en ollut vielä itse kovin hyvissä voimissa. Erityisesti (Kätilön mukaan pieni) episiotomia haava oli kipeä. Jorvissa olimme vauvan kanssa aina päivisin. Jorvin lastenosasto 2 oli ihana hoitopaikka lapselle. Hoitajat olivat todella mukavia ja tiesimme vauvan olevan hyvässä hoidossa. Saimme itsekin sitten yöt nukkua kotona kunnolla ja kerätä voimia vauvan kotiutumista ajatellen. Yöllä vauva söi pullosta tai nenämahaletkun kautta korvikemaitoa. Päivällä sain imettää poikaa Jorvissa lapsen tahtisesti. Hoitajat opastivat imetyksessä hyvin alkuun ja neuvoivat myös vauvan pesut ja vaipan vaihdot. Vauvan tulehdusarvot laskivat nopeasti ja kohonnut keltaisuusarvokaan ei noussut niin korkealle, että vauva olisi joutunut sinilampun alle. Tulehduksen aiheuttanutta bakteeria ei saatu koskaan selville, mutta todennäköisesti syy oli vähäisessä lapsivedessä ja epämääräisessä lapsiveden menossa. Poika pääsi vihdoin kotiin perjantaina 12.5. ja pääsimme viettämään ihanaa ensimmäistä äitienpäivää.



Nyt vauvan paino on nossut jo reippaasti. Neuvolan hoitaja kävi keskiviikkona kotivisiitillä ja paino oli jo 3530 grammaa. Muutoinkin vauva voi hyvin lukuunottamatta pieniä ilmavaivoja.



Soile ja Papu-poika nyt 13 vrk

Jos nyt ehtisin kirjoittaa synnytyksestä, poitsu pitää aika kiireisenä ;)

Meillä siis LA oli ja meni 8.5 ja malttamattomana odottelin jo koko edellisen viikon kun meillä on kolme lapsista syntynyt LA:ta edeltävällä viikolla.

Yöllä 11.5 tunsin ensimmäisiä vähän kivuliaampia supistuksia, joihin heräsin muutaman kerran yön aikana, mutta muuten pystyin hyvin nukkumaan. Supistuksia tuli harvakseeltaan.

Aamulla supistukset jatkuivat, mutta edelleen pystyin touhuamaan päiväpuuhia ja supistukset tulivat vain n. 15-30min. välein. Puolenpäivän aikaan minulla alkoi olla kummallista painetta alavatsan ja alaselän kohdalla ja päätin sitten lähteä näytille sairaalaan. Vein lapset hoitoon ja äidin kanssa lähdettiin sairaalaan.

Sairaalassa ottivat sydän/supistuskäyrää ja sitten tekivät sisätutkimuksen. Kohdunkaulaa ei ollut jäljellä ja kohdunsuu oli auki 3-4cm. Kalvot pullistuivat kohdunsuulla, joten syy paineentunteeseenkin selvisi. Päädyttiin vielä seuraamaan tilannetta ja käytiin sitten äidin kanssa kahvilassa, ulkona kävelemässä ja ilmoittelemassa isille töihin tilanteessa. Puolentoista tunnin odottelun jälkeen tutkivat kohdunsuun tilanteen uudelleen ja kohdunsuu oli auki 5cm ja paineentunne tuntui vaan lisääntyvän.

Päätin että nyt olisi oikea aika hakea mies töistä ja tarvittavat tavarat kotoa ja sen jälkeen ajelimme takaisin sairaalaan. Supistukset alkoivat tulla neljästä alkaen vähän useammin, mutta epäsäännöllisesti n.10-20min. välein ja paine tuntui ikävältä, mutta olo oli edelleenkin siedettävä.

Minulta on kolmessa synnytyksessä jouduttu kalvot puhkaisemaan, kun ovat olleet niin sitkeät ja alkaneet hidastamaan synnytyksen etenemistä, joten pyysin kalvojen puhkaisua, jotta synnytys saataisiin kunnolla käyntiin, mutta meidän harmiksi synnytyssalit olivat täynnä, joten jouduttiin jäädä odottamaan synnytyssalin vapautumista.

No, koitin sitten siinä jännityksessä odotellessa syödä tulihan siinä muutama kyynelkin tirautettua, kun tiesi että nyt se koitos on sitten edessä.

Illalla vähän ennen yhdeksää päästiin synnytyssaliin ja kätilö tutki kohdunsuun tilanteen, joka oli edelleen sama ja sitten jäätiin odottamaan epiduraalipuudutusta ja kalvojenpuhkaisua.

Ensimmäistä kertaa päädyin puudutukseen, kun edellinen synnytys oli niin raju, nopea ja kivulias. Aikaisemmin olen pärjäillyt ilokaasua kiskomalla ;)

Puudutus oli aivan mielettömän upea kokemus. Vasta puutumisen jälkeen tajusin, miten kovaa paine oli ollut, kun yhtäkkiä ei tuntunut mitään kipua missään. Kalvot puhkaistiin laittamalla sydänääniä tarkkaileva anturi vauvan päähän klo: 23.10 ja lapsivettä tulikin reilusti.

Supistusten aikana tunsin vain sen kuinka vauva painautui alemmas ja alemmas ja lapsivettä tuli lähes jokaisen supistuksen aikana. 45min. päästä kätilö tutki edistyykö synnytys ja kohdunsuu oli jo 8cm auki. 00.20 aloin tuntea jonkinlaista ponnistamisen tarvetta ja kätilö tutki tilanteen, kohtu oli melkein 10cm auki. Seuraavalla supistuksella ponnistamisentarve tuli todella rajuna ja sain juuri ja juuri pidettyä itseni aloillaan, kunnes kätilö oli paikalla. Ponnistin kyljellään tukien itse omaa jalkaa ja pian kätilö jo huusikin että älä ponnista, yritin kovasti olla ponnistamatta ja tunsin kuinka vauvan pää tuli jo ulos. Kätilö imi vauvan hengitystiet kahteen kertaan, sillä lapsivesi oli vihreää ja otti kahteen kertaan kaulan ympärillä olevan napanuoran pois kaulan ympäriltä. Kätilö auttoi pienen ponnistuksen kera vauvan hartiat ulos. Sitten vauva liukuikin ulos ja ihana helpotus, ei kipua ja pieni suloinen tummahiuksinen poika parkaisi ensimmäisen itkunsa klo:00.30. Ponnistusvaihe kesti siis viitisen minuuttia ja kaksi ponnistusta. Vauvan mitat olivat 3410g ja 49cm sekä päänympärys 34cm. 9 pisteen poika ja napanuora oli niin pitkä että kätilö pääsi leipomaan, ainakin 103cm!

Äiti selvisi vähällä, pientä nirhaumaa ja yksi tikki, ei epparia. Verta synnytyksessä meni 300ml. Vauva sai olla äidin vatsalla ja harjoitella imemistä yli tunnin ennen pesuja, punnitusta ja mittausta. Sitten vauva puettiin ja äiti sai mennä pesulle ja vaihtamaan puhtaat vaatteet. Sillä aikaa isi ja poika saivat kunnolla tutustua toisiinsa.

Synnytys oli kaikenkaikkiaan hieno ja helppo, jos niin voi synnytyksestä sanoa ja tositoimia kesti vain puolitoista tuntia eli lopulta synnytys edistyi vauhdilla.

Alfiina+poitsu 7vrk

Meidän pikkuinen prinssi on nyt myös syntynyt, se

tapahtui 15.5 eli vain kaksi päivää ennen laskettua aikaa ja mun

synttäreitä... Yöllä 0.15 meni lapsivedet ja limatulppa ilman mitään

ennakkovaroitusta, juuri pari tuntia aiemmin olin valittanut ettei mitään

tapahdu kaverilleni, joka tuli Nurmijärveltä asti meidän kummipojan kanssa minulle seuraa pitämään pariksi päiväksi. Supistukset alkoivat saman tien ja kahden maissa lähdettiin kohti sairaalaa, onneksi, sillä pian supistukset olivat niin hirveitä, että en olisi pystynyt istumaan autossa. Olin vasta sentin auki, aluksi supistuksiin auttoikin miehen hieronta ja ammekylpy, mutta pian (ollessani auki 3 cm) pyysin epiduraalia. Anestesialääkäri vain sattui juuri olemaan aloittelemassa leikkausta, joten häntä odotettiin hirveiden tuskien vallassa. Sain kohdunkaulapuudutteen ja aquarakkuloita, joista ei ollut mitään apua, ilokaasukaan ei juuri helpottanut. Huusin suoraa huutoa. En tiedä yhtään miten kauan kauheita tuskia oli kestänyt, mutta anestesialääkärin saapuessa olin jo 8 cm auki ja sainkin spinaalipuudutuksen, joka auttoi heti. Edelleenkin supistukset sattuivat, mutta puudutuksen ja ilokaasun ansiosta eivät liikaa. Vähän ennen kahdeksaa sain luvan alkaa ponnistella koeponnistuksia, aktiivinen ponnistusvaihe kesti kymmenisen minuuttia eikä sattunut juuri lainkaan, tuntui vain inhottavalta. Väliliha leikattiin ja lisäksi tuli toisen asteen repeämä, mutta puudutuksen vuoksi en tuntenut niitä. Pieni poikamme syntyi klo. 8.17 ja liikutukseni oli rajaton, kun hänet nostettiin rinnalleni, vastasyntyneen silmissä todella asuu kaikki maailman viisaus... Pojan mitat olivat 49 cm ja 3320 g. Synnytyksestä ei jäänyt traumoja, vaikka se olikin tosi kivulias kokemus, olen iloinen että se oli ohi niin nopeasti.



Arki on lähtenyt sujumaan ihan mukavasti, poika syö ja nukkuu, välillä itkee ja kaipaa seuraa. On ihanaa olla äiti, myös mieheni on uskomattoman hyvä ja osallistuva isä.



Minttuli79 ja pikkuprinssi 1 vk

Valitettavasti mitään aikoja en muista ku koko synnytys ja synnytyksen alkaminen oli hälinää ja hätääntynyttä huutoa.



Vuorokausi oli vaihtunut jolloin heräsin lapsiveden menoon ja epäsäännöllisen säännöllisiin suppareihin. Yö tuli hypättyä suihkussa ja siivotessa paikkoja että en ajattelisi supistuksia niin paljon jotka olivat kipeitä jo. Jossain vaiheessa huomasin että aloin valumaan vertakin jolloin kävin miehen herättämässä. Mies soittaa äidilleen josko tulisi lapsia vahtimaan ja saman tien soitettiin ambulanssi koska veren tulo koveni.



Sairaalassa kätilö otti vastaan ja hälyytti saman tien lääkärin paikalle. Lääkärin mukaan ei mitään vakavaa, vain istukan reunaa oli irronnut. Pyysin lääkäriä tekemään painoarvion koska epäilin että olisi iso tulossa. Lääkäri arvioi painoksi 3600g eli ihan sopivaksi ja mahtuu kuulemma hyvin tulemaan. Siitä siirryttiin sitten ottamaan 30minuuttia sydänääni käyrää ja makaamaan kyljellään, mies hieroi aina supistuksen tullessa selkää ja mahaa. Kun käyrät oli otettu kätilö oli sitä mieltä että menemme tarkkailuhuoneeseen odotteleen kunnes synnytys käynnistyy kunnolla. Tarkkailuhuoneessa vannotin kätilöä että tilaa jo minulle ebiduraalin ettei ole sitten liian myöhäistä. Kätilö lupasi ja lähti tilaamaan. Puoli tuntia huoneessa ja vinguin ja rukoilin saliin pääsyä. Kätilö oli sitä mieltä että kyllä nyt vielä pitäisi kokeilla kärsisikö olla huoneessa koska näin nopeaa tapahdu mitään ja lähti pois. 5min myöhemmin mies otti pultit ja vei minut ensimmäiseen saliin mikä vastaan tuli ja hommasi sitten kätilön paikalle.



Tutkittiin kohdunsuun tilanne ja olin 5cm auki ja kyselin että missä se anestesia lääkäri viipyy että saisi sitä puudutetta ja pikaisesti. Noh, eihän kätilö ollut edes tilannut vielä sitä koska kun nyt ollaan synnytys salilla ja pitää laittaa tipatkin valmiiksi ja laittaa minut piuhoihin kiinni että saadaan vauvan sydän äänet kuuluviin. Kyselin että saisiko sitä ilokaasua tai jotain kohdunsuun puudutetta mutta kätilö sanoi kylmästi että hänen pitää nyt ensin tehdä nämä muut hommat eikä hänellä ole nyt ylimääräisiä käsiä. Tyydyin siihen että mies piti kädestä, hieroi ja keinutti sylissään mua. 10 min myöhemmin karjuin saatanan aasia (siis kätilöä) katsomaan ku vauva tulee nyt eikä silloin ku hänelle sopii. Kätilö karjui mulle ja miehelle naama punaisena ettei vielä saa ponnistaa kun paikat ei ole edes kerennyt aueta ja mies karjuu kätilölle että eihän se varmaan synny vaikka pää on jo ulkona. Mies pitää vauvan päästä kiinni ja kätilöt säntäävät paikalle ihmettelemään ja huutamaan ponnista käskyjä. Mies on yllättävän viileä ja rauhallinen ja sanoi mulle hyvin rauhallisella äänen sävyllä että " kulta, työnnä sitten kun SINUSTA sille tuntuu" Mies sai minut paniikki olosta rauhallisesti siinä sekunnissa.



Siinä sitten ponnistelin omaan tahtiin vaikka kätilöt karjui vieressä. Sain moneen otteeseen kuulla etten osaa ponnistaa ja mieskin lopulta hermostui ja ilmoitti että vaimo on kuitenkin viidettä kertaa synnyttämässä ja varmaankin hänellä on enemmän kokemusta miten oma keho toimii synnytyksessä kuin kenelläkään meistä. Yhtäkkiä menetettiin vauvan sydän äänet kun kätilö oli vetämässä vauvaa ulos kun en kuulemma osannut oikealla tavalla ponnistaa. Sitten ympärillä olikin kolme kätilöä, yksi oli koko painollaan mun mahan päällä painamassa vauvaa ulos ja kaksi oli repimässä sitä päästä ja hartioista. En saanut henkee vedettyä kun kätilö makaa päällä. Lopulta vauva tulee ulos pakon sanelemana kun väkisin vedetään... Tässä vaiheessa minulla oli taju poissa... Kätilöt kauhistelevat kokoa mikä vauvalla oli ja vievät pesulle ym mies jäi minun kanssa koska pyysin. Yksi kätilöistä alkoi paikkailemaan minua ja loppupelissä minä sain 2 asteen repeämän pyllyyn päin, lantioon murtuman, häntäluun murtuman ja 8 tikkiä pimpan sisään.



Vauva oli yön vauvalassa ja minä vähän väliä taju poissa. Seuraavana aamuna sain vauvan viereen ja samassa tulee lääkäri, ja kätilöt pyytelemään anteeksi ja selittämään virheitään toivoen että ei tule mitään enempiä toimen piteitä miehen tai minun kautta. Ja lääkäritkin myönsivät ettei repeämiä ym olisi tullut jos olisin saanut rauhallisesti omaan tahtiin ponnistella.



Synnytys meni siis ihan luomuna ja paikat avautuivat 5-10cm alle 10 minuutissa. Onneksi ollaan jo ennen synnytystä miehen kanssa puhuttu että tämä oli sitten viimmeinen sillä synnytys pelko on minulla tämän jälkeen jotain ihan käsittämätöntä. Täytyy sanoo varoituksen sanakin vielä... Jos teistä tuntuu että on iso vauva tulossa VAATIKAA tarkkaa tutkimusta käsin ja ultralla!



Ikinä en ole ollut näin kipeä ja syönyt näin vahvoja särkylääkkeitä mutta kaikki tämä kivusta huolimatta on sen arvoista että meillä on terve vauva ja että vauva selvisi ilman ruhjeita synnytyksestä.

Onpa todella ikävää ettei sinua ja miestäsi kuunneltu tilanteessa, vaikka olitte täysin oikeassa ongelmatilanteissa (mm. epiduraalin tilauksesta ja siitä että vauva syntyy)! Synnytys olisi varmaan voinut olla hyvin erilainen kokemus. Onneksi saitte terveen lapsukaisen!



Muut ottakaamme oppia tapauksestanne, että osaamme siinäkin tilanteessa vaatia apua ja " palvelua" , jos tuntuu ettei kätilö ole ajan tasalla.

Kaikki alkoi keskiviikkona rv 37+1 17.5.2006 klo.18. Siskoni oli minun luona käymässä ja sanoin hänelle kun selkään alkoi jomottaa. Se meni kuitenkin ohi aika pian. Siskoni lähti kotiin ja rupesin sohvalle huilaamaan,kunnes kipu selässä ja mahassa tuli oikein aaltomaisena. Soitin synnärille ja sanoivat että voinhan tulla näytille, koska selkään jomotus olisi voinut olla merkki jostain infektiosta. Soitin siskoni takaisin hakemaan, koska mies oli reissussa forssassa. Kysillä oltiin noin 21.30 ja pääsin suoraan sisälle. Ottivat pikkuiselta sydänääntä puoli tuntia ja kätilökin tuumasi että ompa pikkuinen vilkkaalla päällä. Ja se todella oli. Kamalasti potki. Noin kello 22.00 tuli lääkäri ottamaan ultraääntä, jotta nähdään onko lapsivesi vähentynyt. Päivän mittaan nimittäin housuhini lurahteli ikävästi ja luulin sen olevan valkovuotoa, koska se näytti siltä. Olisiko kello ollut 22.15 kun ultrapöydällä ollessa lapsivedet hulahti tulla. Silloin ampaisin soittaa miehelleni että nyt äkkiä sairaalaan, olihan mies viiden tunnin ajomatkan päässä ja vielä kaikenlisäksi hiukan kaljoissaan, joten eikun taksimatkalle.... Sitten siirryin saliin odottelemaan supistusten alkua, jotka alkoivatkin tunnin sisään. Ne tulivat aluksi kymmenen minuutin välein mutta tihenivät nopeasti viiteen minuuttiin. Kipu oli vielä siedetttävissä. Siskoni oli kanssa salissa, mutta patistin noin kahden aikaan hänet kotiin, koska miehenikin saapuisi kohta. Siitä heti alkoikin helvetilliset supistukset, jotka tuntui niin että lantio repeää. Kätilö kehoitti suihkuun ja se tuntui mukavalle. Olin noin kaksi tuntia suihkussa ja sitten se mieskin jo tuli. Mies hieroi selkää, joka tuntui hyvälle. Puoli viisi siirryin pöydälle ja supistukset olivat aivan sietämättömät. Kätilö soitti kahteenkin otteeseen anestesia lääkäriä paikalle, koska sekin näki että minuun koskee. Siinä vaiheessa en ollut kuin kolme senttiä auki. Sain noin viiden aikaan aamulla epiduraalin ja sitten olo oli kuin taivaassa. Sain levättyäkin pari tuntia. Kahdeksan aikaan kätilö katsoi tilanteen ja totesi että olen yhdeksän senttiä jo auki. Epiduraalin antaminen lopetettiin. Sitten vain odoteltiin taas kipeiden supistusten alkamista. Vailla kymmenen ne alkoi ja tuntui heti että pakko ponnistaa. Kipu oli ihan kamala. Vähän yli kymmenen rupesin ponnistamaan kunnolla. Vauveli oli tulossa hiukan pää vinossa joka lisäsi töitä. Väliliha leikattiin. Pusersin ja ponnistin.... tuntui ettei se ikinä tule ulos. Huusin kurkku suorana salissa. Lääkäri kutsuttiin paikalle, koska vauvan sydänäänet heikkeni. Lääkäri alkoi kaivaa imukuppia. Siitä sain pontta ponnistaa, koska ajattelin että tuota et minun vauvan päähän laita. Terve tyttö syntyikin 18.5.2006 klo: 10.22 olimme onnesta sekaisin ja taisin jopa itkeäkin. Tytön sain heti rinnalle. Imukuppia ei tarvittu. Ainoastaan se välilihan leikkaus. Ei repeämiä. Muutama tikki alapäähän ja suihkuun. Olo hyvä ja onnellinen. Lauantaina sitten kotiuduimme ja tyttö on ihana.





Heidi ja tyttö 6pv

Torstaina 4.5. , jolloin viikkoja oli tasan 39, heräsin aamulla neljältä supistuksiin. niitä suppareita sitten tuli epäsäännöllisesti tuonnen yhdeksään asti, ja sitten ne loppuivat. Siivoilin rauhallisesti kotosalla ja yllättäen supistukset taas alkoivat. Päivä kului ja kolmen maissa aloin hommata lapsenvahtia, jos vaikka kävisin näytillä sairaalassa. Mies tuli kotiin ja neljältä tilasimme taksin. Supistukset olivat kipeähköjä ja tulivat noin kymmenen minuutin välein. Olin vieläkin sillä mielellä, että käydään vain sairaalassa varmistamassa, että kaikki on ok.



Puoli viiden maissa kätilö laittoi minut käyrään ja tarkisti käyrän jälkeen kohdunsuun, joka oli 3-4 cm auki. Synnytys siis oli käynnissä. Pyysin jo tässä vaiheessa, että epiduraali tilattaisiin. Pääsimme saliin, ja supistukset kovenivat. Lääkäri tuli laittamaan epiduraalin. Puudutus veikin sitten kivut. Jossain vaiheessa kätilö katsoi, että olin jo 7 cm auki. Hän puhkaisi kalvot ja laittoi toivomuksestani lisäannoksen epiduraalia. Sitten olinkin hetkessä auki.



Ponnistus sujui hyvin. Kätilö oli asiantunteva ja huomioi koko ajan minut. Kertoi,miten etenen ja että kaikki meee hyvin. Antoi myös neuvoja ponnistamiseen. Vauva syntyi kuudella ponnistuksella.



Mulle jäi tapahtuneesta todella hyvä mieli. Sain heti tytön syliini. Kokoa neidillä oli 3450 ja 50. Hattu oli 34. Neiti sai yhdeksän pistettä ja oli jäntevä ja terhakka. Rintakin löytyi heti.



Ihanaa oli, että säilyin itse toimintakykyisenä. Esikoisen aikanahan kipu vei lähes tajun ja esti toimimasta. Kolmen vuoden takainen ponnistuspelko oli nyt ohi ja mitä ihanin pieni pirpana oli maailmassa. kotiuduimme lauantaina päivällä. Tyttö on täysimetyksellä. Sairaalassa valoivat uskoa myös oman maidon riittävyyteen ensi hetkistä lähtien.

Missä sairaalassa oikein synnytit???? Järkyttävää kohtelua, sinuna tekisin kirjallisen valituksen sairaalalle, tarinasi kuulosti aivan ystäväni synnytykseltä, hän synnytti jorvissa ja teki kätilöstä valituksen.

Itselläni raskausviikkkoja 39 ja menossa jorviin synnyttämään ja aivan kypsä heidän toimintaansa, olen joutunut siellä juoksemaan jo monta kuukautta , eikä asioilleni tehdä mitään!!!

Eli iloisessa etelä-karjalassa...

Perjantaina vietettiin mukavaa koti iltaa elokuvien merkeissä ja kupotettiin kullan kanssa sylikkäin..

Pari napakkaa supparia tuli ennen nukkumaan menoa, mutta en kiinnittänyt niihin vielä huomiota kun aiemminkin olivat lopahtaneet kesken ja niin ajattelin vähän nytkin käyvän.



Nukuttiin sitten hyvin ja yöllä neljän aikoihin heräsin suppareihin jotka olivat tosi pitkäkestoisia ja tulivat 10min välein.

Kuullostelin niitä hyvän aikaa sängyssä ja kun tuntuivat olevan " aikaansaavia" niin käveleksin alakerrassa lantiota pyöritellen ja innostuneena kipuillen ennenkuin herätin miehen mukaan puuhaan.



Miehen kanssa tarkkailtiin sitten suppareita yhdessä puoli seitsämään ja todettiin että ovat siihen malliin tihentyneet ja kipeitä, että on parasta soittaa esikoiselle hoitaja ja kutsua kyyti KYS.lle

Mies veikkasi tässävaiheessa, että

" Taitaa tämä vauva syntyä tuossa puoli kymmenen aikaan..."



Ambulanssi ajoikin sitten tosi nopeaan sairaalalle, supistukset tuli neljän minuutin välein.

KYS.llä oli vastassa sama ihana kätilö joka oli silloin kaksi viikkoa sittenkin minua hoitamassa kun synnytys meinasi olla jo käynnissä.



Todettiin kohdunsuun olevan 4cm auki ja otettiin sydänkäyrää.

Pyysin päästä ammeeseen rentoutumaan ja vesi laitettiinkin valumaan sillävälin kun olin käyrässä ja heiluttelin itseäni jumppapallolla.



Ammevesi oli IHANA helpottava elementti, mukana oli vielä laventelin tuoksuista öljyä. Aina kipeän supistuksen tullessa menin veden alle kokonaan - paitsi kasvot jätin vedenpinnan yläpuolelle ja hengitin syvään ja murisin. =c)

Olin ammeessa puolisen tuntia ja sen jälkeen alkoi tuntua olo jo sen verran tukalalta että piti päästä pois, alkoi tuntua painettakin...

kello oli tuolloin 9:30



Supistukset olivat jo melkoisen helv..siä ja alkoi usko loppumaan omaan jaksamiseen..

Kätilö teki sisätutkimuksen ja ilmoitti että auki on, puhkaistaan nopsaan kalvot niin saan ruveta ponnistamaan!

Riemunsekaisin tuntein hoksasin että nyt se on muuten menoa ja niin se kyllä olikin, eipä enää kivunlievityksiä mietitty.

Ponnistin sen minkä ikinä jaksoin ja se oli muuten LUJAA, siinä samalla yritin kuunnella ohjeita koska piti hengittää.



Ponnistusvaihe kesti 2,5minuuttia, eli oli suht raju ja lyhyt kuten esikoisen aikaankin (11min).

Mutta voi mitä onnistumisen kokemuksia tunsin samalla,

kun pää syntyi ja tunsin sen niin huusin vapautuneesti " JESSS" - urheilijan vaimo konsanaan???

Sitten ponnistin lujasti loput ja suloinen yhdeksän pisteen poika syntyi

klo 9:45, eli tosi hyvin isi ajan osasi arvioida.

kokoa 3110g ja 48cm

Sain ihanan pojan heti syliin ja rinnalle, ja pian hän imikin ensimmäistä kertaa.



Synnytys oli nopea (yht 5h 40min) ja ihanan luonnollinen kokemus (luomunahan tuo meni vaikken ihan niin suunnitellut). ;)



Saan olla iloinen ettei mitään korjattavaa tullut vaikka ponnistus oli raju, en saanut tikkejä ja papereihin kirjattiin " nirhauma" , kätilön mukaan asfaltti-ihottuman kaltainen jälki.. hih..



Nyt olemme onnellisesti kotona, poika on suloinen tummasilmäinen kaveri.

Hän on kiltti ja viihtyy ihanan paljon rinnalla

Tästä alkaa onni kahden lapsen perheenä!!



KUVA Myttysestä löytyy www.syntyneet.fi sivulta KYS.n osiosta!

Elikkä 26.4. kolmen aikaan iltapäivällä supistuksia oli tunnin verran 10min välein, olin silloin esikon kanssa hiekkalaatikolla istuskelemassa. Tietenkin supistukset lopahtivat.



No, illalla katsoimme telkkua ja vielä sanoinkin miehelle, ettei sitä lähtöä sit vielä tänäänkään tullut. Esikoinen syntyi vk 38+4 ja nyt oli menossa 39+2. Ihan yllättäen klo21 alkoi tulee supistuksia alle 10min välein. Välillä väli oli 5min, välillä kolmekin. Ne vaihtelivat todella paljon.



Soitin sitten klo22.20 synnärille että kannattaisko jo kohta tulla näytille. Siellä oltiin sitä mieltä ettei vielä kannata, mutta oman tuntemuksen mukaan. No, siinä sitten viel parisenkymmentä min odottelin ja kutsuinkin äitini meille, ettei esikoista tarvitse lähteä siirtelee. Kaikessa rauhassa istuskelimme vielä tovin äitini saavuttua ja lopulta olimme vähän ennen kahtatoista sairaalassa.



Siinä vaiheessa supisteli muutaman min välein ja supistukset olivat koko ajan olleet nopeasti ohi meneviä, toisin kuin aikaisemmassa synnytyksessä. Pääsin käyrille ja siinä puoli yhden aikaan olin muistaakseni jotain 4cm auki ja siirryimme saliin. Siellä ehdimme olla hetken kun tuli huono olo ja samalla taisi vähän lapsivettäkin lorahtaa. Kätilö tutki uudelleen ja olinkin jo 6cm auki sekä kalvot pullotti ja sit menikin viimeistään vedetkin.



Minulta kysyttiin haluanko epiduraalin, mutta sitä en koskaan ehtinyt saada, nimittäin tuli mieletön ponnistamisen tarve ja pieni reuna oli enää jäljellä. Sain luvan alkaa kokeilla ponnistaa. Ponnistusvaihe kesti 6min ja klo 1.23 syntyi meidän pieni tyttömme. Synnytyksen kokonaiskesto oli siis 4h 23min. Varsin nopea kun ajattelen aikaisempaa joka kesti huimat 13,5h. Koko synnytyksen pärjäilin pelkällä ilokaasulla, ja onneksi se auttoikin, tosin ponnistusvaiheessa en (ilmeisesti) kivuiltani enää tuntenut ponnistamisen tarvetta ja siinä kätilön kannustukset olivat oikein hyviä:)



Kauhukuvaa ei jäänyt ja kaikki meni todella hyvin. Sain vain aivan aavistuksen pienen nirhauman joka parani oikeastaan heti.





Niin ja meidän suloisen neitosen mitat olivat syntyessä 3210g, 50cm, 34,5cm.



Nyt ikää onkin jo 4vk! Kyllä tämä aika menee äkkiä!:)

Tyttö nukkuu joten on hetki aikaa kirjoitella =)





Eli siis mullahan oli supisuksia koko lauantaipäivän. Illalla katottiin lätkää, ja euroviisutkin valvottiin. Puolenyönaikaan alkoi tulla kipeämpiä suppareita, mutta ajattelin että ei vielä mennä mihinkään kun eivät olleet säännöllisiä. Sitten aamuyöllä 4 aikaan piti jo soittaa ambulanssi viemään Ouluun synnärille, täältä kun menee tunti ajaessa joten ei uskallettu omalla autolla lähteä.

Synnärillä olin n.puoli 6 ja päästiin heti saliin, olin 3cm auki. Sain särkylääkettä ja miehellekkin oli sänky joten saatiin nukkua muutama tunti. 9 aikaan aamulla supistukset tuli säännöllisiksi, 10 min välein. Pystyin vielä hyvin kuitenkin olemaan ilman kivunlievitystä, joten pääsin ammeeseen.

Lilluin ammeessa useita tunteja, ja lääkäri tuli tarkastamaan kohdunsuun tilanteen. Olin jo 7cm auki, ja menin uudelleen ammeeseen. Siellä supistukset tulivat ihan tajuttoman kipeiksi, ja oli pakko nousta ylös.

Yritin pärjätä supistusten kanssa sängyssä, mutta tuntuivat tuhat kertaa pahemmilta.

Pyysin kivunlievitystä, olisin halunnut spinaalin, mutta aikaa ei enää ollut. Paikat aukesi älyttömän nopeaa ja ihan tajuttoman kivuliaasti!!!!!!!!!!!!!

Sain puudutteen kohdunkaulaan,mutta se oli ihan yhtä tyhjän kanssa, ei mitään vaikutusta..........



Kätilö lähti täyttelemään jotain papereita ja antoi minulle ilokaasun että vedellä sitä. En kuitenkaan pystynyt siihenkään keskittymään kun supistukset olivat niin tuskallisia.

Yhtäkkiä tarrasin miehen käteen kiinni ja huusin että nyt ponnistuttaa. Supistus oli huumaavan kipeä ja ponnistelin tuskissani.

Vauva syntyikin sitten 7min.ponnistuksella, tuntui kyllä ikuisuudelta.

Ponnistuksessa tuntui kuin olisin revennyt kahtia, ihan kamala kipu. En olisi uskonut sitä niin kivuliaaksi, ekassa synnytyksessä kun se ei sattunut epiduraalin ansiosta yhtään.



Epsiotomiaa ei tarvinnut tehdä, mutta sisempi ( pienempi) häpyhuuli napsahti siististi poikki, joten siihen tuli muutama tikki. Ompelukin sattui ihan sairaasti.....

Oli siis paljon kivuliaampi ja vaikeampi synnytys kuin eka, vaikkakin lyhyempi. Kesti siis noin 5 tuntia.



Mutta nyt siis tyttö onnellisesti kotona. Kova on syömään, tissit tuntuu välillä kuin olisivat räjähtämispisteessä ja alkavat olla nännit aika arat mutta eivät kuitenkaan ole haavaumilla. Välillä olen pullosta ruokkinut, yöllä varsinkin se auttaa neitiä nukkumaan pidempiä jaksoja.



Niin ja vauvan mitat oli siis 3340g ja 48cm. Pipo 35cm.

Maanantaina 15.5 alko tulla limatulppaa (ällöttävää) Illalla oli kipeitä supistuksiakin, mutta kestoltaan liian lyhyitä ja tuli epäsäännöllisesti.



Verilimaa tulikin sitten koko viikon... Mutta supistuksia ei oikeastaan olenkaan. Perjantai oli tuskanen päivä. Mentiin lasten kanssa kylään, kun ei jaksanu kotona istua. Illalla kävin vielä lasten kanssa kaupassa, haettiin ukko ja mentiin samaiseen kyläpaikkaan saunomaan. Sanoin poislähtiessä (klo: 21) että jos ei teijän saunasta ole mitään apua, niin saatte uuden rakentaa :p



Ukko kyseli illalla (klo:23) että tuntuuko mitään, vai mennäänkö nukkumaan. Sanoin, että ei niin yhtään mitään. Kahvit päätettiin kuitenkin vielä keittää ja painua sitten nukkumaan. Istuttiin ulkorappusilla puoliltaöin kahvittelemassa, kun eka supistus tuli. Kello oli sillon pari minuuttia yli puolenyön.



Seuraava tuli sitten kahen minuutin päästä. Väli oli suoraan 2min ja oli ki-pei-tä! 00:20 soitin mummin vahtimaan tyttöjä ja samantien lähettiin sairaalaan. Oli kyllä tuskaa päästä autolta osastolle! Supistuksia tuli jatkuvasti ja aina kun oli väli, juoksin, että pääsen mahdollisimman pitkälle ennen seuraavaa supparia :D



Kätilö vastaanotti meitin 1:00 ja kun sanottiin, että supistusten väli 2min ja neljäs synnytys, niin päästiin onneks suoraan saliin. Onnistuin vaihtamaan sairaalan vaatteet yhellä supistuksella ja kiipesin sänkyyn naukkaamaan ilokaasua. Seuraavalla supistuksella loisku vedet ja paikat oli 5cm auki.



Sain spinaalin, mutta se ei tehonnut. Jalat puutu oikein loistavasti, mutta vaikutus loppu lantioon, eli supistuskivut oli tallessa... Ilokaasua sitten vaan, jonka kätilö kävi ottamassa pois, kun vedin kuulemma liikaa :p klo: 2:45 kävi kätilö tutkimassa ja sano, jotta 9cm on auki, mutta ei tässä vielä synnytetä... Ukkokin sitten meinas, että hän lähtee tupakalle, ja menihän se. Ukko kun tuli takasin, niin huusin, että soita kelloa, nyt ei pysty pidättämään enää hetkeäkään! Kätilö tuli, tuumas, että ponnista vaan ja poika synty klo: 2:57. Ja sai täydet 10 pistettä.



Nopein oli tämä synnytys, mutta raju. Vaan tärkein on se lopputulos, eli terve poika: 3430g, 52cm ja py 35cm.



Sain imettää itsekseni salissa ja sitten vauva vietiin sokeriseurantaan. Aamulla sain pojun viereen.



Ruumiinlämpö oli matala ekan päivän ja sokerit meinas laskea, muuten kaikki oli loistavasti. Seuraavana päivänä päästiinkin jo kotiin.



Hieno kokemus kaikkiaan ja kun oltiin ainoot synnyttäjät sinäyönä, niin palvelukin pelas ;)