Vierailija

En oikeen voi puhua tästä aiheesta läheisilleni, koska mua ei otettaisi tosissaan. Mulla on paljon kavereita, asiat elämässä suhteellisen hyvin. Koen kuitenkin olevani merkityksetön. Mietin, ketkä jäisivät syvästi kaipaamaan, jos kuolisin. Vanhempani eivät pidä minusta enkä minä pidä heistä. Ajattelen kaikesta eri tavalla kuin he, enkä ole ollenkaan sellainen lapsi jonka he olisivat halunneet. Olemme asiallisissa väleissä, joka on vähänniinkuin pakko kun alaikäisenä kotona asun. Kuten sanoin, on mulla paljon kavereita mutta se on semmosta kaveriporukoissa tyhjänpäiväisyyksien jauhamista. On myös porukka jolla pelaillaan pihapelejä mutta jos kuolisin niin pelit jatkuis ilman mua ja sillä hyvä. Kun itse mietin kenen kuolemasta menisin täysin poissa tolaltani ja joita jäisin ikuisesti kaipaamaan, keksin 4. Ensinnäkin koirani. Kaksi tärkeintä ystävääni, mutta minä olen heille vain yksi hyvä ystävä muiden joukossa. Neljäs on ihastukseni/rakkauden kohteeni. Poika, jota olen pitänyt enempänä kuin pelkkänä ystävänä lähes viiden vuoden ajan. Minä olen kuitenkin hänelle vain kaveri/ystävä muiden joukossa. En oikeen tiedä miksi ees kirjotan tätä. Jos joku haluaa jotain neuvoja antaa, niin ei pliis pelkästään sitä että olet niin kovin nuori, olet niin kovin nuori. Etsinkin jotain tarkotusta tähän hetkeen, enkä kolmenkymmenen vuoden päähän.

P16

  • ylös 0
  • alas 4

Kommentit (5)

Vierailija

En minäkään, ja se on ihanan vapauttava ajatus. Kukaan ei jää kärsimään, jos sairastun tai kuolen. Minun ei tarvitse miettiä ketään kun teen elämäni valintoja, vaan voin tehdä ne juuri kuten itseäni huvittaa - ottaa riskejäkin ja epäonnistua, eikä siitä kärsi kukaan ulkopuolinen. Minulle tämä on suurinta vapautta mitä voi olla.

Tarkoitusta ja merkitystä? Itse en usko että sellaisia elämässä onkaan. Tämä on vain tätä olemista, ja jokainen on vapaa tekemään siitä sellaista kuin pystyy ja haluaa. Mutta loppujen lopuksihan aika merkityksetön se ihmiselämä on, pieni pilkahdus ajan ja paikan valtameressä.

nelikymppinen täti

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En oikeen voi puhua tästä aiheesta läheisilleni, koska mua ei otettaisi tosissaan. Mulla on paljon kavereita, asiat elämässä suhteellisen hyvin. Koen kuitenkin olevani merkityksetön. Mietin, ketkä jäisivät syvästi kaipaamaan, jos kuolisin. Vanhempani eivät pidä minusta enkä minä pidä heistä. Ajattelen kaikesta eri tavalla kuin he, enkä ole ollenkaan sellainen lapsi jonka he olisivat halunneet. Olemme asiallisissa väleissä, joka on vähänniinkuin pakko kun alaikäisenä kotona asun. Kuten sanoin, on mulla paljon kavereita mutta se on semmosta kaveriporukoissa tyhjänpäiväisyyksien jauhamista. On myös porukka jolla pelaillaan pihapelejä mutta jos kuolisin niin pelit jatkuis ilman mua ja sillä hyvä. Kun itse mietin kenen kuolemasta menisin täysin poissa tolaltani ja joita jäisin ikuisesti kaipaamaan, keksin 4. Ensinnäkin koirani. Kaksi tärkeintä ystävääni, mutta minä olen heille vain yksi hyvä ystävä muiden joukossa. Neljäs on ihastukseni/rakkauden kohteeni. Poika, jota olen pitänyt enempänä kuin pelkkänä ystävänä lähes viiden vuoden ajan. Minä olen kuitenkin hänelle vain kaveri/ystävä muiden joukossa. En oikeen tiedä miksi ees kirjotan tätä. Jos joku haluaa jotain neuvoja antaa, niin ei pliis pelkästään sitä että olet niin kovin nuori, olet niin kovin nuori. Etsinkin jotain tarkotusta tähän hetkeen, enkä kolmenkymmenen vuoden päähän.

P16

Moi! Vaikutat ainakin aika älykkäältä ikäiseksesi, vaikka itse asia surullista luettavaa onkin. 

Ensinnäkin voisit mennä kouluterveydenhoitajalle juttelemaan tuntemuksistasi. Terkalla on vaitiolovelvollisuus. 

Ehkä sinulla on väärä käsitys vanhemmistasi ja heidän ajatuksistaan sinusta? Ehkä sinusta vain tuntuu tältä. Oletko koskaan jutellut heidän kanssaan asioista?

Pojilla on varmaan tuossa iässä aika paljon sellasia ystävyyssuhteita, jotka vaikuttavat pinnallisilta. Mutta totuus pinnan alla voi olla silti ihan eri juttu.

Ymmärrän, että tämä ei tähän hetkeen auta, mutta kovasti paljon kaikki ehtii vielä muuttua ja kaikki on edessä. Loppujen lopuksi tuo ikä elämässä ei ole mielestäni ihan ihmisen parasta aikaa kenellekään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Sinä merkitset vanhemmillesi paljon enemmän kuin voit edes uskoa.

Jos sinä kuolisit tänään, vanhempasi olisivat täysin rikki pitkän aikaa eivätkä koskaan palautuisi kokonaan.

Se mikä tarkoituksesi on tässä elämässä onkin ihan sinun itsesi päätettävissä.

Mitä haluat elämältä? Missä haluaisit asua? Millaisen jäljen haluat tehdä maailmaan? Mikä olisi hienointa työtä tehdä koko maailmassa? Tutki mitä sellaiseen ammattiin pääseminen vaatii millä pääset tuohon ja sen jälkeen tee suunnitelma. Vain ensimmäiset askeleet tarvitsee miettiä tarkemmin tässä vaiheessa.

Tuon jälkeen elämälläsi on tarkoitus ja voit tavoitella vaikka tähtiä taivaalta.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla