Jos irtisanoudun nyt nelikymppisenä,

Olen siis koulutukseltani sairaanhoitaja. Voinko salata sen?

Voit, mutta aktiivimalli pitää sut aktiivisena.

Et onnistu salaamaan ja taatusti karenssit paukkuu ja aktiivimalli Viuhuu. Hanki toinen ammatti ja työllisty

Mitä oikein haluat elämältäsi?

Millä aiot elää? Miksi irtisanoudut?

Tuskin sairaanhoitajana pystyt välttelemään. Aktiivimallin lisäksi joutuisit jossain vaiheessa vähintään palkkatuella töihin. Mutta muutoin nelikymppinen on jo siinä onnellisessa vaiheessa että häntä ei halua juuri kukaan, ei työ- eikä yksityiselämässä.

Onko sullakin kuten mulla että kaitsen mieluummin laumaa vesikauhuisia koiria kuin enää ikinä menisin takaisin entiselle hullujenhuoneelle jota kutsutaan työpaikaksi :DD

Eiköhän aktiivimalli ole enemmän jos itse haluaa ja jos on varaa menettää 50-100 e kk, niin ei vain aktivoidu.

Sehän on maailman helpoin juttu. Jätät vain ilmottautumasta työttömäksi työnhakijaksi. Ihan saat olla rauhassa maailman tappiin saakka.

Vierailija kirjoitti:

Millä aiot elää? Miksi irtisanoudut?

En sovi työelämään. En vain jaksa sitä selän takana juoruamista ja kieroilua. Olen liian hiljainenkin. Se, että tekee työnsä hyvin, ei riitä. En halua enää pilata elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Onko sullakin kuten mulla että kaitsen mieluummin laumaa vesikauhuisia koiria kuin enää ikinä menisin takaisin entiselle hullujenhuoneelle jota kutsutaan työpaikaksi :DD

Tiivistit erittäin osuvasti tuntemukseni.

Eikä sh ole pula?

Helppoa kuin heinän teko. Kun et ilmottaudu työttömäksi työnhakijaksi niin kukaan ei ahdistele.

Vierailija kirjoitti:

Sehän on maailman helpoin juttu. Jätät vain ilmottautumasta työttömäksi työnhakijaksi. Ihan saat olla rauhassa maailman tappiin saakka.

Tämä metodi edellyttäisi kuitenkin jonkinlaista lottovoittoa.

Perinnöllä elävä kirjoitti:

Helppoa kuin heinän teko. Kun et ilmottaudu työttömäksi työnhakijaksi niin kukaan ei ahdistele.

Tai vielä helpompaa, ottaa karenssin jos joutuu johonkin mihin ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on maailman helpoin juttu. Jätät vain ilmottautumasta työttömäksi työnhakijaksi. Ihan saat olla rauhassa maailman tappiin saakka.

Tämä metodi edellyttäisi kuitenkin jonkinlaista lottovoittoa.

Ei sekään ole reilua maksattaa sitä lottovoittoa muiden työssäkäyvien selkänahasta.

Eihän kenenkään ole pakko käydä töissä. Voit lopettaa ja jäädä oleskelemaan vaikka koko loppuelämäksi. Toki et saa sitten mistään rahaa ennen nimellistä eläkettä, että toivottavasti säästökuviot on kunnossa. Jos haluat rahaa yhteiskunnalta niin olet velvoitettu myös tekemään jotain sen eteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä aiot elää? Miksi irtisanoudut?

En sovi työelämään. En vain jaksa sitä selän takana juoruamista ja kieroilua. Olen liian hiljainenkin. Se, että tekee työnsä hyvin, ei riitä. En halua enää pilata elämääni.

No voi jeesus.. buhuu. Se riittää että tekee työnsä hyvin, ellei esimies ja kaikki työkaveri ole psykopaatteja. Jos ovat, se kai ei ole sun ongelma? Uhriutuminen much?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on maailman helpoin juttu. Jätät vain ilmottautumasta työttömäksi työnhakijaksi. Ihan saat olla rauhassa maailman tappiin saakka.

Tämä metodi edellyttäisi kuitenkin jonkinlaista lottovoittoa.

Ei sekään ole reilua maksattaa sitä lottovoittoa muiden työssäkäyvien selkänahasta.

Minulla on säästöjä sellainen 80 tonnia ja mielessä on käynyt, että jos ottaisin loparit niin hävyttömästi hakisin asumistukea (kun siihen ei kuulemma säästöt vaikuta) niin että vuokrasta joutuisi maksella vain n. puolet. Siinähän elelisi pitkän aikaa mukavasti.

Olen myös nelikymppinen ja miettinyt irtisanoutumista lähes viikottain jo monta vuotta. Yhä edelleen sinittelen, kun ei oikein ole varaa muuhun. Olen tosin alkanut sijoittaa osakkeisiin tässä sivussa ja kokenut sijoittamisen helpottavan oloa henkisesti. Tuntuu, että olen kuukausi kuukaudelta lähempänä taloudellista riippumattomuutta, jolloin voin elää osingoilla ja muilla mahdollisilla tuloilla. Toki omaisuus kasvaa hitaasti ja voi olla, että kymmenen vuoden päästä olen edelleen samassa jamassa. Mutta onpahan edes jotain yritystä jonnekin suuntaan. Mutta siis ihan sama ongelma: työasiat kyllä kiinnostavat, mutta työyhteisö on todella ahdistava. En kuulu joukkoon, käyn yksin syömässä lähes joka päivä, eikä minulla oikein ole juttuseuraa. Istun kuulokkeet päässä koneellani ja odotan, että pääsisin kotiin. Ei sellaisessa elämässä ole järkeä.