Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi 70 euroa per viikko ei riitä enää mihinkään?

Vierailija
28.05.2018 |

Aikoinaan neljävuotta sitten kun tein sopimuksen eduvalvojan kanssa sovimme että edunvalvoja maksaa 70 euroa kerran viikossa (kahdessa erässä, niin että maanataina saan 40 eiroa ja torstaina 30 euroa). Aluksi sillä pystyi ostamaan hyvin perus elintarvikkeet, sekä taloustavaroita ja kosmetiikkaa. Nyt neljänvuoden jälkeen summa riittää ihan ruokamenoihin, mutta taloustarvikkeita ja kosmetiikkaa en pysty ostamaan. Pitäisikö minun pyytää edunvalvojaa korottamaan viikko summan 100 euroon vai jatkaa vielä loppu 6 vuotta tuolla 70 eurolla? Entä jos edunvalvoja ei suostu? Ainakin viimeksi kun puhuin edunvalvojani kamssa, tämä oli puottamassa viikkosummaa 60 euroon, sillä ruuan hintaa on laskettu. En tiedä mitä teen. Sen kuitenkin tiedän että seuraavalla kauppareissulla täytyy miettiä ostanko ruokaa viikonlopuksi vai ostanko vessapaperia ja olen syömättä koko viikonlopun. Syömistäkin olen vähentänyt niin että aamupala myslin lisäksi syön kerran päivässä noin 300 gramman lämpimän aterian ja kaksipalaa ruisleipää.

Kommentit (218)

Vierailija
1/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis miten ihmeessä 70 euroa viikossa ei riitä sulle jos et osta muuta kuin ruokaa ja sitäkin noin vähän? Meillä menee kahdella hengellä 50e viikossa ruokakauppaan ja siihen sisältyy vessapaperit yms. Mutta pyydä ihmeessä sitä korotusta.

Vierailija
2/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä 280 euroa pitäisi hyvinkin riittää aikuisen ihmisen ruokakauppamenoihin kuukaudessa. Tällä tarkoitan siis ruokaa, vesspapaperia, pesuaineita, jotain satunnaista kosmetiikkaa tms. Minullakin riittää ja minulla on sentään keliakia.

Ala kirjata ylös kauppakuiteilta kaikki, mitä ostat ja mitä se maksoi. Siinä hyvin pian näet mihin rahasi hassaat.

Ja pyydä että saisit koko viikon rahasumman kerralla ja käyt vain kerran viikossa kaupassa. On aivan turhaa käydä kahdesti viikossa kaupassa, maidossakin on nykyään niin pitkät päivät. Ihminen ostaa helposti joka kauppareissulla jotain ylimääräistä, joten jos ei ole rahankäyttö ihan hallussa, kannattaa kauppareissujen määrä minimoida.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaa mutta hetkinen, mikä tuo 300 gramman lämmin ateria on? Syötkö siis eineksiä? Miksi ihmeessä haaskaat rahojasi sellaiseen? Yhden eineksen hinnalla (poislukien maksa- ja makaronilaatikko) teet neljä annosta samaa ruokaa ja saat siitä laadukkaampaa ja parempaa.

Vierailija
4/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

1. Onko edunvalvojasi yksityishenkilö (joku läheinen) vai onko se maistraatin määräämä?

2. Onko sinulla myös edunvalvontatilisi katseluoikeus (lain mukaan saat nähdä oman tilisi saldon, vaikka sinulla tilin käyttöoikeutta ei olisi)

3. Paljonko tulosi ovat?

4. Onko sopimuksessa maininta edunvalvojan palkkiosta?

Nämä seikat vaikuttavat tilanteeseesi ja jotta voit saada muutoksia niin vastaa yllä oleviin kohtiin.

Erittäin tärkeää on se että näet oman edunvalvontatilisi ja näet tapahtumat sieltä, esim se että kaikki menosi on varmasti maksettu (vuokra). Joskus edunvalvojat syyllistyvät valvottavan tilin väärinkäytöksiin ja siksi on erittäin tärkeää että näet edunvalvontatilisi tapahtumat.

Vierailija
5/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis miten ihmeessä 70 euroa viikossa ei riitä sulle jos et osta muuta kuin ruokaa ja sitäkin noin vähän? Meillä menee kahdella hengellä 50e viikossa ruokakauppaan ja siihen sisältyy vessapaperit yms. Mutta pyydä ihmeessä sitä korotusta.

Siis ruokamenoihin riittää ja vähän jää ylikin. Mutta se vähän ei riitä kosmetiikkaan ja taloustavaroihin.

Ap

Vierailija
6/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jaa mutta hetkinen, mikä tuo 300 gramman lämmin ateria on? Syötkö siis eineksiä? Miksi ihmeessä haaskaat rahojasi sellaiseen? Yhden eineksen hinnalla (poislukien maksa- ja makaronilaatikko) teet neljä annosta samaa ruokaa ja saat siitä laadukkaampaa ja parempaa.

Kun asuu yksin, haluaa vähentää ruokahävikin minikiin. Jos valmistaa alusta asti kaiken itse, siitä tulee liika ja mitä ei pysty pakastamaan joutuu heittämään roskiin. Ei sekään ole hyvä. Mutta kaikki minkä teen itse, jaan noin 300 gramman annoksiin jotta ruokaa riittää mahdollisimman pitkään.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi sulla on edunvalvoja?

Vierailija
8/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

1. Onko edunvalvojasi yksityishenkilö (joku läheinen) vai onko se maistraatin määräämä?

2. Onko sinulla myös edunvalvontatilisi katseluoikeus (lain mukaan saat nähdä oman tilisi saldon, vaikka sinulla tilin käyttöoikeutta ei olisi)

3. Paljonko tulosi ovat?

4. Onko sopimuksessa maininta edunvalvojan palkkiosta?

Nämä seikat vaikuttavat tilanteeseesi ja jotta voit saada muutoksia niin vastaa yllä oleviin kohtiin.

Erittäin tärkeää on se että näet oman edunvalvontatilisi ja näet tapahtumat sieltä, esim se että kaikki menosi on varmasti maksettu (vuokra). Joskus edunvalvojat syyllistyvät valvottavan tilin väärinkäytöksiin ja siksi on erittäin tärkeää että näet edunvalvontatilisi tapahtumat.

1. Maistraatin yleinen edunvalvoja. Määrättiin masennuksen vuoksi.

2. En edes tiedä miten voin katsella paljonko tilillä on rahaa.

3. Tuloni ovat noin 900 euroa kuussa.

4. On kai, en vain muista vaikka olisi kiva tietää missä mennään. Edunvalvonta sihteerin jäätyä eläkkeelle yhteydenpito edunvalvojan kanssa on vaikeutunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis miten ei muka voi pärjätä tuolla summalla?? Meitä asuu taloudessa 2 ja toinen on vielä teinityttö. Ja meillä riittää ruokaan, hygieniatarvikkeisiin, pesuaineisiin, vessaapaperiin ym 250€/kk helposti. Ok, teini syö yhden aterian koulussa, mutta muuten kotona.

Vierailija
10/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi sulla on edunvalvoja?

Määrättiin masennuksen takia. Välillä oli kaudia jolloin en pystynyt maksamaan laskuja vaan unohdin laskut. Lopulta laskuja ja karhuja alkoi kertymään enkä enää tiennyt että missä mennään, mitä olen maksanut ja mitä en.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä ihan hyvä että sulla on edunvalvoja kun elämänhallinta noin hukassa

Vierailija
12/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa mutta hetkinen, mikä tuo 300 gramman lämmin ateria on? Syötkö siis eineksiä? Miksi ihmeessä haaskaat rahojasi sellaiseen? Yhden eineksen hinnalla (poislukien maksa- ja makaronilaatikko) teet neljä annosta samaa ruokaa ja saat siitä laadukkaampaa ja parempaa.

Kun asuu yksin, haluaa vähentää ruokahävikin minikiin. Jos valmistaa alusta asti kaiken itse, siitä tulee liika ja mitä ei pysty pakastamaan joutuu heittämään roskiin. Ei sekään ole hyvä. Mutta kaikki minkä teen itse, jaan noin 300 gramman annoksiin jotta ruokaa riittää mahdollisimman pitkään.

Ap

Mikä on sellaista ruokaa että joutuu heittämään pois? Itse asun yksin ja teen aina ruuan 2-4 päivälle yhteensä. Aika harvoin joutuu mitään heittämään pois, ainoastaan silloin jos on ollut juhlia tai käynyt jossain eikä ole jaksanut syödä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis miten ei muka voi pärjätä tuolla summalla?? Meitä asuu taloudessa 2 ja toinen on vielä teinityttö. Ja meillä riittää ruokaan, hygieniatarvikkeisiin, pesuaineisiin, vessaapaperiin ym 250€/kk helposti. Ok, teini syö yhden aterian koulussa, mutta muuten kotona.

Saan maanataisin 40 euroa ja torstaisin 30 euroa. Tästä summasta muumuassa ostan ruokaan, lataan matkakorttia ja lataan puhelimen saldoa. Ilman matkakorttia ja puhelinta taas en voi olla, jäisin aivan yksin neljän seinän vankilaan.

Ap

Vierailija
14/218 |

Kaikki ne annokset jotka ei mahu pakastinlokeroon ja ovat seissert jääkaapussa yli kolmepäivää. En myöskään syö samaa ruokaa monta päivää peräkkäin sillä en vain pysty vaikka väkisin pakottaisin itseni (tulee hono- ja väsynytolo) vaan vaihtelen aterioittain.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän yhden edunvalvonnassa olevan rahankäyttäjän.Niillä kulutustottumuksilla ei tosiaan tarvitse ihmetellä miksei rahat tunnu riittävän...

Vierailija
16/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa mutta hetkinen, mikä tuo 300 gramman lämmin ateria on? Syötkö siis eineksiä? Miksi ihmeessä haaskaat rahojasi sellaiseen? Yhden eineksen hinnalla (poislukien maksa- ja makaronilaatikko) teet neljä annosta samaa ruokaa ja saat siitä laadukkaampaa ja parempaa.

Kun asuu yksin, haluaa vähentää ruokahävikin minikiin. Jos valmistaa alusta asti kaiken itse, siitä tulee liika ja mitä ei pysty pakastamaan joutuu heittämään roskiin. Ei sekään ole hyvä. Mutta kaikki minkä teen itse, jaan noin 300 gramman annoksiin jotta ruokaa riittää mahdollisimman pitkään.

Ap

Mikä on sellaista ruokaa että joutuu heittämään pois? Itse asun yksin ja teen aina ruuan 2-4 päivälle yhteensä. Aika harvoin joutuu mitään heittämään pois, ainoastaan silloin jos on ollut juhlia tai käynyt jossain eikä ole jaksanut syödä. 

Kaikki ne annokset jotka ei mahu pakastinlokeroon ja ovat seissert jääkaapussa yli kolmepäivää. En myöskään syö samaa ruokaa monta päivää peräkkäin sillä en vain pysty vaikka väkisin pakottaisin itseni (tulee hono- ja väsynytolo) vaan vaihtelen aterioittain.

Ap

Tarvitseeko sitä ruokaa sitten tehdä niin isoja annoksia? Voihan niitä annoksia tehdä pienenpiäkin. Ja et vieläkään oikein antanut vastauta että juuri mitkä ruuat muka eivätk estä. 

Myös voit hyvinkin tehdä jonkun perusruuan ja sitten jokapäivä lisätä siihen jotain muuta, mikä tekee siitä toisenlaisen ruuan. Päivälliselle ja illalliselle voi tehdä aina eri ruuat. 

Mutta hei, saan sellaisen kuvan kuitenkin, että et oikeasti halua selvitä tuolla määrällä vaan saada lisää rahaa. Ongelma on kuitenkin se, että kun et itse halua muuttaa kulutustasi, ei se suurempikaan rahamäärä tule riittämään. 

Vierailija
17/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis miten ihmeessä 70 euroa viikossa ei riitä sulle jos et osta muuta kuin ruokaa ja sitäkin noin vähän? Meillä menee kahdella hengellä 50e viikossa ruokakauppaan ja siihen sisältyy vessapaperit yms. Mutta pyydä ihmeessä sitä korotusta.

Siis ostatteko te joka viikko vessapaperia? Vinkki: Kannattaa ostaa sittarista sellainen jättipakkaus, ei tarvitse ostaa kuin parin kuukauden välein.

Vierailija
18/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai se lämmin ateria ole sisäfilettä? Kosmetiikka on vähemmän välttämätöntä.

Vierailija
19/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis miten ei muka voi pärjätä tuolla summalla?? Meitä asuu taloudessa 2 ja toinen on vielä teinityttö. Ja meillä riittää ruokaan, hygieniatarvikkeisiin, pesuaineisiin, vessaapaperiin ym 250€/kk helposti. Ok, teini syö yhden aterian koulussa, mutta muuten kotona.

Saan maanataisin 40 euroa ja torstaisin 30 euroa. Tästä summasta muumuassa ostan ruokaan, lataan matkakorttia ja lataan puhelimen saldoa. Ilman matkakorttia ja puhelinta taas en voi olla, jäisin aivan yksin neljän seinän vankilaan.

Ap

Aloituksesta sai käsityksen että ostat ruokaa ja taloustarvikkeita. Et maininnut sanallakaan puhelimesta ja matkakortista.

Vierailija
20/218 |
28.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä muita menoja sinulla on tuon 70e viikossa kulun lisäksi? Sanot, että tulot ovat 900 per kk.

Ymmärrän, jos ostat vaatteita, ruuan, hygienian ja matkustat tuolla 70e viikko se ei riitä.

Vaadi enemmän rahaa käyttöön, jos tulot antaa suhteessa menoihin myöten.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi viisi kaksi