Lue keskustelun säännöt.
Kotoa opitut haitallinen elämänasenne ja voiko siitä oppia pois?
27.05.2018 |
Harmittaa tosi paljon kun oon omaksunut omaankin elämään lapsuudenkodissa vallinneen kielteisen elämänasenteen.
Esimerkiksi meillä kotona kaikkia ihmisiä arvosteltiin ja arvotettiin milloin mistäkin aina ulkonäöstä, uravalintoihin tai sanomisiin. Kukaan ihminen ei koskaan ollut luottamuksen arvoinen tai tarpeeksi hyvä, eikä hänen mitään virhettä voitu antaa anteeksi, vaan niitä samoja "vikoja" saatettiin puida vuosiakin...että muistatko kun se naapurin Irma sanoi kerra niin tökerösti tai miten Pertin nenä on vino ja puhe hassua yms. Silloin lapsena sitä ei tietenkään tajunnut, mutta näin aikuisena on alkanut kyseenalaistaa vanhempien toimintaa ja tullut myös mieleen josko nykyisellä omanarvontunnolla ja heikolla itsetunnolla olisi jotain tekemistä vanhempien tapaan, jolla he suhtautuivat ja puhuivat muista ihmisistä. Olen myös hyvin tuomitseva itseäni kohtaan.
Jos jotain ikävää sattui, asiaa piti myös käydä läpi useita viikkoja ja ottaa vielä vuosienkin jälkeen uudestaan esiin. Samoin pienetkin vastoinkäymiset saatiin tuntumaan todella suurilta ja aina odotettiin että se pahin mahdollinen tapahtuisi.
Lisäksi maailma oli todella epäreilu, sellainen jossa ihmiset oli jaettu kahteen osaan: huonompiin ja parempiin. Meidän perhe lukeutui niihin Huonompi-osaisiin, niille joille mikään ei tulisi helposti ja vaivattomasti. Näitä hyväosaisia piti sitten halveksua ja vähätellä, vaikka toisaalta haluttiin olla kuin he.
Nyt harmikseni huomaan omassa elämässäni toistavani näitä samoja mantroja ja ajatuskaavoja. Voiko tällaisista itselleen haitallisesta ja pessimistisestä elämänasenteesta jotenkin oppia pois?
Kommentit (5)
Voi toki, ja moni on oppinutkin. Ensimmäinen askel on juuri se, että tiedostaa omaksuneensa lapsuudenperheensä asenteita ja että ne hankaloittavat elämää jollain lailla. Minusta on hyvä, että olet tajunnut senkin, että vanhempiesi käytös oli heidän oman huonon itsetuntonsa heijastusta eikä faktaa ympäröivästä maailmasta. Tosi monessa suomalaisessa perheessä on huonommuuden ja riittämättömyyden tunteita yritetty kompensoida haukkumalla ja pilkkaamalla toisia mutta nykyiset sukupolvet ovat alkaneet tiedostaa sen haitallisuuden. Enää ei siis toimita tietyllä tapaa vain siksi, että "meillä nyt on aina ollut tapana tehdä näin" vaan osataan ja uskalletaan kyseenalaistaa sen toimivuus kaikin puolin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on mahdollisuus oppia noista ajattelutavoista pois, koska tiedostat ne. Yritä miettiä, mikä kaikki sinun elämässäsi ja sinussa itsessäsi on hyvää, ja mistä asioista olet kiitollinen. Pyri ajattelemaan myös muista ihmisistä hyvää.
Tämä voisi olla ihan kuin minun kirjoittamani. Kehenkään ei voi eikä saa luottaa, kukaan ei oikeasti pidä susta, esittävät vaan.
Lisäksi läheisyyteen oli todella omituinen suhtautuminen. En ole koskaan halannut äitiäni, muutenkin sukulaiset ovat aina tuntuneet pitävän kaikki käsivarrenmitan päässä.
Seksuaalisuus oli aivan hirvittävä asia. Ei saanut puhua pukahtaakaan enkä saanut kirjoittaa viidennenluokan seksuaalivalistuskokeeseenkaan mitään. Olen 25-vuotias, eikä äiti hyväksy edelleenkään ajatusta siitä, että minulla on avomies (ei ole tavannut koskaan)
Tiedostan että nämä mallit ovat epäterveitä, mutta ne rajoittavat silti elämääni merkittävästi. En kykene osoittamaan tunteitani, epäilen kaikkia enkä luota kehenkään.
Nosto kiinnostavasta keskustelun avauksesta
Miltei kaikki on mahdollista kun motivaatio on kohdallaan.