Voiko yksinäisempää olla :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei digitalisaatio ole vielä pystynyt ratkaisemaan tätä ongelmaa? Jokin Tinderin tapainen sovellus tai vastaava yksinäisille? Yksinäisten kahvila?

Tälle olis tarvetta! Yksinäisiä on paljon, kuka tekee aloitteen ja homma lähtis liikkeelle?

Tällaisia hankkeita on itse asiassa olemassa useitakin. Yksi taisi olla nimeltään Merkatti tms. Siitä oli oikein innovaatikilpailu ja piching-tilaisuus äskettäin, ja tuo Merkatti voitti. Ja pari vuotta sitten lanseerattiin Hiljaisten heimo, joka tosin nykyään on aika hiljainen (tai oli siellä jotain englanninkielisiä sekalaisia keskusteluita).

Itselle on aika paljon ollut haittaa tuosta "vanhempien yksinäisyydestä" sen takia, että meillä on aina ollut meno aika hiljaista ja he eivät ole ymmärtäneet koskaan sitä kuinka paljon olisin itse kavereita kaivannut. He itse ovat olleet ihan normi nuoruuden eläneitä ihan suosittujakin silloin. Sen jälkeen paljon muuttaneet ja vain joitain tuttuja ollut. Isäni aika hankala välillä ja riitaantuu helposti ja äiti puolestaan ei pidä "turhasta höpinästä" ja on hyvin  määrätietoinen puheissaan. He eivät koskaan ole ymmärtäneet kuinka yksinäinen olen, vaikka ovat sen tietysti nähneet ja olen aikoinaan kertonutkin. Niinkuin olisi ihan normaalia, että nuori on aina yksin. Tietysti hekään eivät olisi voineet ihmeitä tehdä, mutta olisin edes vähän ymmärrystä kaivannut, että jos joskus oli paha mieli niin se johtui yksinäisyydestä eikä siitä, että olisin tahtonut olla tahallaan hankala. He ovat varmaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät paljon seuraa muutenkaan kaipaa. Itse olen erilainen. Tämä asia on paljon aiheuttanut surua itselleni kun vanhemmat eivät koskaan ole edes kunnolla puhuneet asiasta ja äiti vaan hokenut, että minkä hän sille voi. Samaten kiusaaminen on ollut heille vaan pikkujuttu, josta täytyy päästä yli.

Olen vieläkin se päällisin puolin kiltti tyttö heille, mutta todellisuudessa en varmaan pysty näitä asioita koskaan täysin anteeksi antamaan, koska hekin jättivät minut silloin yksin ongelmieni kanssa. Ja vieläkin pitävät vain jotenkin huolen, että olen "kunnossa" ja siihen se sitten jääkin. Ei mitään syvällistä koskaan. Tiedän, että heillä ei ole ollut mikään loistolapsuus ja välit omiin vanhempiin huonot, mutta ovat toistaneet kaikki samat virheet kanssani kuin vanhempansa. Sillä erolla, että itse olen ollut se todella kiltti lapsi, mutta silti minua on kohdeltu kuin jotain kauhukakaraa. Itse olisin halunnut vanhemmat joiden kanssa käsitellä asioita. Välillä mietin, että miten he ovat voineet katsoa itseään peilistä niiden vuosien jälkeen, kun heidän tyttärensä meinaa päättää päivänsä ja heidän mielestään se on vaan kiukuttelua. No, täällä sitä vielä ollaan. En halua syyttää vanhempiani, mutta vaikka kuinka ajattelisin niin kaikki meni jo lapsuudessa pieleen. He eivät ole koskaan olleet täysin mukana elämässäni ja tuntuu, että minut on suorastaan jyrätty monissa asioissa. Ja en ole se palstan äitihullu vaan nuorempi nainen joka olisi vaan halunnut, että joku sanoo että olen arvokas ja kelpaan tällaisena eikä aina sitä vaan että valitan turhasta.

Ihminen on luotu sosiaaliseksi ja se ettei ole ketään ympärillä, on aika tuskallista.

Ja järkyttävää on myös se että se elämä on vain somessa kuten mulla nyt.

Näen toisten elämästä pilkahduksen esim. facessa.

jep. mulla ei ole edes ketään keltä kysyä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei se ulkona liikkuminen tuo kavereita sen enempää kuin sisällä nyhjöttäminenkään.

Vietän joka päivä useita tunteja ulkona ihmisten ilmoilla. Koskaan ei ole kukaan tullut juttelemaan.

T: Komea, älykäs, huumorintajuinen, mutta introvertti mies.

Ps. Ei ollut itse keksittyjä ominaisuuksia nuo edellä mainitut.

Missä sinut tapaisi? Voisin yrittää tulla juttelemaan. Ja tämä yrittää sen takia, että olisin varmaan melko hermostunut ja toivoisin sinun "pelastavan" tilanteen. Jälkeenpäin olisi sitten voittajan fiilis, kun olisin melko normaalisti pystynyt MIEHEN kanssa juttelemaan. Ja minulla ei ole mitään miehiä vastaan, mutta ajattelen jotenkin, että naiset vielä sietävät minua kun kuitenkin olen ihan ok näköinen, mutta miehille olen sitten liian tavallinen ja jopa ruma. Sen lisäksi miesten kanssa on tullut juteltua muutenkin todella vähän ja koen naiset sen takia helpompina vaihtoehtoina. Tämän jälkeen olisit varmaan vaan iloinen, että en kuitenkaan uskaltunut juttelemaan tulla :)

Tuntuu ettei tää voi olla todellista!

Ihmisiä on mutta silti joutuu olemaan yksin.

Ja kesäiltana..

Luulen että taivaassa on hauskempaa.

Vierailija kirjoitti:

Itselle on aika paljon ollut haittaa tuosta "vanhempien yksinäisyydestä" sen takia, että meillä on aina ollut meno aika hiljaista ja he eivät ole ymmärtäneet koskaan sitä kuinka paljon olisin itse kavereita kaivannut. He itse ovat olleet ihan normi nuoruuden eläneitä ihan suosittujakin silloin. Sen jälkeen paljon muuttaneet ja vain joitain tuttuja ollut. Isäni aika hankala välillä ja riitaantuu helposti ja äiti puolestaan ei pidä "turhasta höpinästä" ja on hyvin  määrätietoinen puheissaan. He eivät koskaan ole ymmärtäneet kuinka yksinäinen olen, vaikka ovat sen tietysti nähneet ja olen aikoinaan kertonutkin. Niinkuin olisi ihan normaalia, että nuori on aina yksin. Tietysti hekään eivät olisi voineet ihmeitä tehdä, mutta olisin edes vähän ymmärrystä kaivannut, että jos joskus oli paha mieli niin se johtui yksinäisyydestä eikä siitä, että olisin tahtonut olla tahallaan hankala. He ovat varmaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät paljon seuraa muutenkaan kaipaa. Itse olen erilainen. Tämä asia on paljon aiheuttanut surua itselleni kun vanhemmat eivät koskaan ole edes kunnolla puhuneet asiasta ja äiti vaan hokenut, että minkä hän sille voi. Samaten kiusaaminen on ollut heille vaan pikkujuttu, josta täytyy päästä yli.

Olen vieläkin se päällisin puolin kiltti tyttö heille, mutta todellisuudessa en varmaan pysty näitä asioita koskaan täysin anteeksi antamaan, koska hekin jättivät minut silloin yksin ongelmieni kanssa. Ja vieläkin pitävät vain jotenkin huolen, että olen "kunnossa" ja siihen se sitten jääkin. Ei mitään syvällistä koskaan. Tiedän, että heillä ei ole ollut mikään loistolapsuus ja välit omiin vanhempiin huonot, mutta ovat toistaneet kaikki samat virheet kanssani kuin vanhempansa. Sillä erolla, että itse olen ollut se todella kiltti lapsi, mutta silti minua on kohdeltu kuin jotain kauhukakaraa. Itse olisin halunnut vanhemmat joiden kanssa käsitellä asioita. Välillä mietin, että miten he ovat voineet katsoa itseään peilistä niiden vuosien jälkeen, kun heidän tyttärensä meinaa päättää päivänsä ja heidän mielestään se on vaan kiukuttelua. No, täällä sitä vielä ollaan. En halua syyttää vanhempiani, mutta vaikka kuinka ajattelisin niin kaikki meni jo lapsuudessa pieleen. He eivät ole koskaan olleet täysin mukana elämässäni ja tuntuu, että minut on suorastaan jyrätty monissa asioissa. Ja en ole se palstan äitihullu vaan nuorempi nainen joka olisi vaan halunnut, että joku sanoo että olen arvokas ja kelpaan tällaisena eikä aina sitä vaan että valitan turhasta.

Olet arvokas❤