Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Minua ei ole tietääkseni muuten käytetty hyväksi, mutta äitini kerran sanoi, että haluaisi tehdä jotain outoa mulle sekä ilkeän törkeästi kommentoi alapäätäni ollessani ehkä 3-vuotias. Eräs miespuolinen sukulainen myös hiplaili mua pariin otteeseen ollessani noin 3-4-vuotias, mutta se vaikutti lähinnä oudolta ja ei jättänyt traumoja.

Ne äitini kommentit vaikuttivat siten, että olen edelleen lähes keski-ikäisenä hyvin estoinen seksiä kohtaan ja suurimman osan aikuisiästäni olen elänyt selibaatissa. Pidän itseäni jotenkin moraalittomana ja likaisena, vaikka elän säntillistä ja kiltin viatonta elämää. Häpeän ulkoista olemustani. Olen itse asiassa pahastikin estynyt ja traumatisoitunut.

Äitini myös haukkui lähes jatkuvasti ulkonäköäni ollessani pieni. Moni muukin sukulainen kommentoi ikävästi ulkonäköäni. Olin se suvun ruma lapsi ja persoonallisen näköistä /rumankomeaa isääni muistuttava lapsi. Eipä mulla sitten koskaan teininä ollut mitään tapailuja edes ja aikuisenakin päälle parikymppisenä ensimmäinen miesystäväni oli itseäni reilusti vanhempi, yli viisikymppinen mies, joka hyväksikäytti ja petti sekä lopullisesti jätti minut seitsemän vuoden tapailusujteen jälkeen, kun täytin 30 vuotta.

Vaikea sanoa minkälainen elämäni olisi ollut ilman tuota kokemusta.

Alkanut jo ihan pienenä, fyysinen loppui kun aloitin koulun. Nimitttely erinäisillä sanoilla ja vihjailu jatkui teini-ikäään. Hyvin läheinen perheen jäsen.

Ainakin olen täysin aseksuaali. Nuorena tosin olin täysin rajaton, Poikaa/miestä meni ja tuli. Mitään en koskaan tuntenut heitä kohtaan.

Sitten lopetin sen, ja olen ollut täysin ilman seksuaalisuutta elämässäni jo kauan. Inhoan sitä, minua etoo ja oksettaa jo ajatuskin.  Saan paniikin, haluan paeta ja kirkua ja huutaa. Sairastin alta 10-vuotiaasta pitkälle aikuisikään anoreksiaa. Halusin kadottaa itseni, ja se oli ainoa tapa tuntea että kontrolloin elämääni.

Olen kouluttautunut pitkälle. Minulla on hyvinpalkattu työ, kaunis oma koti ja kaikki materiaalinen kunnossa. Ystävystyminen on vaikeaa koska luottamus ihmiseen on vaurioitunut syvästi. On kuitenkin yksi todella sydänystävä ja pari muuta. Minusta saa kuvan että olen itsevarma ja tasapainoinen ihminen. Kukaan ei näe sitä pientä tyttöä joka itkee kauhusta sisälläni. 

Ennen kuin aloitin terapian, vihasin sitä lasta sisälläni. Nyt olen oppinut rakastamaan sitä, koska sitä ei kukaan koskaan ole rakastanut. En valita elämästäni, sillä muustakaan en tiedä. Voi sanoa että olen ihan onnellinen(?) näin.  Hyväksikäyttäjälleni en ole koskaan antanut anteeksi. En voi antaa anteeksi hänelle joka sen lapsen rikkoi. En vihaa enkä tunne kaunaa, en tunne mitään häntä kohtaan. Olen leikannut hänet ulos elämästäni. Häntä ei ole. Hän ei ole vihani arvoinen.

Aplle: kannattaa hakeutua terapiaan, voisit päästä jopa kela korvattuun. Lisäksi voisit saada apua tre-menetelmästä, tension release exercise, kannattaa aloittaa valvotusti, mutta voi mmyöhemmin tehdä myös kotona. Itselleni hyväksikäyttävä ilmapiiri ( törkypuheet, katseet, uhan jatkuva tuntu, joutuminen kuulemaan asioita jotka ei kuulu lapselle jne) nousee vieläkin vihan aaltoina vaikka olen jo aikuinen nainen. Asiaa kannttaa hoitaa, koska sillä on laaja vaikutus elämään. Huom! Myös törkeöt kommentit jne ovat hyväksikäyttöä, vaikka fyysistä puuttumista ei ole tapahtunutkaan.

Olet nyt 22 eli hyväksikäytöstä on niin lyhyt aika että sinä voit vielä nostaa syytteen.  

Mut sijoitettiin 8-vuotiaana "turvalliseen" perheeseen, jossa koin väkivaltaa ja perheen isä käytti hyväksi mua useita kertoja ollessani 8-10 vuotias. Nuo tapahtumat vaikuttaa muhun edelleen todella vahvasti. En uskalla esimerkiksi laittaa omaa lastani päiväkotiin, en luota oikeastaan keneenkään. Jopa silloin kun lapsi syntyi niin pelkäsin että oma mieheni tekee jotain vauvallemme.. Nuo lapsuuden tapahtumat laukaisi myös pakko-oireisen häiriön ja oon ollut myös aikoinaan psykoosissa. Oon usean vuoden käynyt terapiassa ja työstänyt asiaa, mutta kovin raskas ja hidas prosessi se on rehellisesti sanottuna ollut. Koen silti että terapiasta ja tukiryhmistä on ollut mulle paljon apua. Tällä hetkellä käyn traumaterapiassa.

Minua on hyväksikäytetty seksuaalisesti lapsena. Aikuisiällä se on vaikuttanut siten että pidän omaa kehoani jotenkin likaisena, rumana ja kelvottomana, ja pidän muutenkin itseäni huonona, itsetunto on olematon. En myöskään luota miehiin, ja olen ripustautunut ihan mahdottomiin ihmissuhteisiin, esim. ihastunut varattuun mieheen, joka ei ole ollenkaan sopiva minulle muutenkaan. Olen aloittamassa viimein terapian, jotta saisin käsiteltyä asioita.

Olen jo vanha. Kun olin lapsi, en voinut hyväksikäytölle mitään.

Sen sijaan aikuisena olisin voinut valita kaverit ja kumppanit toisin, vaan ei, jouduin riistetyksi uudestaan ja uudestaan.

Kiintymyssuhdehäiriö tuli kun se jonka piti suojella, tekikin pahaa.

NS turvallisuustutka (neuroseptio) ei toimi. Luottamukseni vioittui siten että luotin kaikkiin, varsinkin niihin jotka vahingoitti pahiten, sitä enemmän odotin vaan hyvää.

Hylkäsin itseni toistuvasti olemalla muille mieliksi. Painostettuna suostuin pornoseksiin ym.

Pahinta on nähdä ettei tekijöitä, narsistiexiä ja muita kiusaajia harmita muu kuin etteivät saaneet kiusattua enempää.

Hiivun hiljaa enkä ole koskaan vahingoittanut ketään. Hyvyys ei merkitse mitään.

Minulla hyväksikäyttötausta ilmenee mm. haluna vietellä miehiä, mutta en kuitenkaan halua seksiä juuri kenenkään kanssa. Eli flirttailen, tälläydyn kauniiksi ja seksikkääksi, ja annan ymmärtää, että minulta irtoaa...mutta en kuitenkaan tee mitään ja jaan sänkyni vain kissani kanssa.

Onko jollain kokemusta terapiasta? Millaista se on ja kuinka kauan olette terapiassa käyneet?

Minun lastani käytettiin hyväksi hänen olleessaan ihan pieni. Vieläkin kadun sitä, etten osannut tehdä asialle mitään. Oltiin pienellä paikkakunnalla, jossa ei yöllä olisi päässyt lääkäriin ja olisi pitänyt ajaa todella pitkä matka keskellä yötä todentamaan asia tutkimuksilla. Lapsi itse ei näytä muistavan tapahtunutta. Mutta itse pelkään varmaan ikuisesti, että entäpä jos hän muistaakin. Ja vienkö asian mukanani hautaan, vaan kerronko hänelle joskus. Olen joskus tehnyt tästä palstalle aloituksia, mutta ne on kaikki sensuroitu pois.

Kannattaa tutustua eri terapiamuotoihin ja kokeilla mikä olisi itselle hyvä. On olemassa niin montaa eri suuntausta. Joillekin paras on taideterapia, jos on vaikeampi puhua tunteistaan, joillekin sopii hypnoterapia jne.

Vierailija kirjoitti:

Minun lastani käytettiin hyväksi hänen olleessaan ihan pieni. Vieläkin kadun sitä, etten osannut tehdä asialle mitään. Oltiin pienellä paikkakunnalla, jossa ei yöllä olisi päässyt lääkäriin ja olisi pitänyt ajaa todella pitkä matka keskellä yötä todentamaan asia tutkimuksilla. Lapsi itse ei näytä muistavan tapahtunutta. Mutta itse pelkään varmaan ikuisesti, että entäpä jos hän muistaakin. Ja vienkö asian mukanani hautaan, vaan kerronko hänelle joskus. Olen joskus tehnyt tästä palstalle aloituksia, mutta ne on kaikki sensuroitu pois.

Vie asia hautaan. Turha pilata lapsen elämää jos ei sitä itse muista. Tietenkin jos hän jonain päivänä muistaa jotain ja ottaa asian puheeksi niin kerro totuus.

Vierailija kirjoitti:

Minun lastani käytettiin hyväksi hänen olleessaan ihan pieni. Vieläkin kadun sitä, etten osannut tehdä asialle mitään. Oltiin pienellä paikkakunnalla, jossa ei yöllä olisi päässyt lääkäriin ja olisi pitänyt ajaa todella pitkä matka keskellä yötä todentamaan asia tutkimuksilla. Lapsi itse ei näytä muistavan tapahtunutta. Mutta itse pelkään varmaan ikuisesti, että entäpä jos hän muistaakin. Ja vienkö asian mukanani hautaan, vaan kerronko hänelle joskus. Olen joskus tehnyt tästä palstalle aloituksia, mutta ne on kaikki sensuroitu pois.

Voisitko kuitenkin jättää tekijästä poliisille edes nimettömän nettivihjeen? Tekijöillä voi olla kymmeniä uhreja ja tietosi voi todella auttaa poliisia, vrt. esim. Enon tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Minun lastani käytettiin hyväksi hänen olleessaan ihan pieni. Vieläkin kadun sitä, etten osannut tehdä asialle mitään. Oltiin pienellä paikkakunnalla, jossa ei yöllä olisi päässyt lääkäriin ja olisi pitänyt ajaa todella pitkä matka keskellä yötä todentamaan asia tutkimuksilla. Lapsi itse ei näytä muistavan tapahtunutta. Mutta itse pelkään varmaan ikuisesti, että entäpä jos hän muistaakin. Ja vienkö asian mukanani hautaan, vaan kerronko hänelle joskus. Olen joskus tehnyt tästä palstalle aloituksia, mutta ne on kaikki sensuroitu pois.

Kamalaa. Miten tällainen tapahtuma pääsi käymään, oliki tekijä joku täysin tuntematon vai tuttu? Otan osaa.

Paha olo teidän kaikkien kommentoijien puolesta ja kaikkien lapsien joiden viaton mieli on särjetty kauheimmalla tavalla.

Te joita on hyväksikäytetty lapsena, oletteko kertoneet asiasta puolisollenne, tai seurustelukumppanille? Jos olette kertoneet, miten ovat suhtautuneet? Mietin kertomista miehelle, mutta...

Hyväksikäytetty isäni taholta 5-7-vuotiaana. Jouduin myös kuuntelemaan sisareni hyväksikäyttöä. Olin hyvin hajanainen lapsi, keskittymiskyvytön ja kehitin oman fantasiamaailmani. Toisaalta saatoin välillä jähmettyä kummallisiin asentoihin tuntikausiksi jolloin muhun ei saatu mitään kontaktia. Äitini tiesi mutta peitteli asiaa. 

Viisitoistavuotiaana aloin oirehtimaan pahoin. Äitini kielsi minulta psykologilla käynnin jonne sain lähetteen. Syynä oli se että mitä jos paljastan hyväksikäytön. Tämän hän sanoi ihan suoraan.

Minulla oli/on dissosiaatiivinen amnesia, muistin nämä asiat vasta melkein neljänkympin korvilla. Ikinä en ole mitään anteeksipyyntöä saanut, pelkkiä uhkailuja jos menen kertomaan asiasta jollekin. Olen koettanut vetää vanhempiani vastuuseen ja jollain tapaa saanutkin mutta kyllä ottaa päästä että kaksi rikollista elää nyt elämäänsä ilman mitään vastuuta teoistaan.

En ole koskaan antanut anteeksi enkä anna. Alun kiehuva raivo on muuttunut jäätäväksi vihaksi. Jos joku sanoo että anteeksiantaminen vapauttaa ja siitä tulee parempi mieli, eipä se niin mene. Minä en aio antaa anteeksi mitään noin kamalaa tekoa enkä usko että anteeksianto mitään asioita muuttaa. Ei se korjaa rikkimennyttä ihmistä. 

Minulla ei ole juurikaan ihmissuhteita elämässä enkä niitä suuremmin kaipaa. Olen tyytyväinen elämääni jonka saan nyt viettää rauhassa ja hiljaisuudessa sekä turvallisuuden tunteessa.

Voimia kaikille kohtalotovereille.

Minä kerroin äidilleni 13- vuotiaana, että hänen veljensä mm. väkisin tunkee kätensä paitani alle ja puristelee ja hieroo rintojani, ja hän on tehnyt sitä vuosia. Äitini reaktio oli " No eihän se nyt mitään haittaa vaikka vähän kokeilee, ja tästä et puhu". No minä vaikenin sitten. Jätin kertomatta, että kyllä se hänen veljensä myös kosketteli alapäätäni ja tunki myös sormensa sisälleni. Olen oireillut asiasta aikuisena, en luota miehiin, ajattelen kaikkien miesten haluavan minusta vain seksiä. Terapiaa olen miettinyt.

Vierailija kirjoitti:

Minä kerroin äidilleni 13- vuotiaana, että hänen veljensä mm. väkisin tunkee kätensä paitani alle ja puristelee ja hieroo rintojani, ja hän on tehnyt sitä vuosia. Äitini reaktio oli " No eihän se nyt mitään haittaa vaikka vähän kokeilee, ja tästä et puhu". No minä vaikenin sitten. Jätin kertomatta, että kyllä se hänen veljensä myös kosketteli alapäätäni ja tunki myös sormensa sisälleni. Olen oireillut asiasta aikuisena, en luota miehiin, ajattelen kaikkien miesten haluavan minusta vain seksiä. Terapiaa olen miettinyt.

Ihan hirveää!!! Äitisi ei suojellut sinua! Miten voi olla tuollaisia äitejä....

Onko muita, joiden kokemaa hyväksikäyttöä on väheksytty äidin tai muiden läheistein toimesta?

https://tukinainen.fi/