Ihastunut miehen parhaaseen kaveriin
Nyt tarviin apua. Olen siis parisuhteessa aivan upean miehen kanssa, mutta jonkun aikaa sitten tajusin hänen parhaan kaverinsa olevan ihastunut minuun. Vietämme paljon aikaa kolmisin ja miehenikin kehuu miten meidän kolmen väliset kemiat toimivat niin hyvin yhteen. En osaa selittää sen paremmin, mistä tiedän kaverin olevan ihastnut, mutta näen sen hänen katseestaan, joka muuttuu "utuiseksi" joka kerta kun katson häntä yhtään pidempään silmiin.
Aluksi ajattelin, että hän vain pitää minusta, mutta vähitellen hän on alkanut kosketella minua enemmän ja enemmän sekä kertoi viimeksi "ihastuvansa aina ystäviensä tyttöystäviin." Nyt olen itsekin ihan sekavissa mielentiloissa: toisaalta huomio imartelee, toisaalta tunnen valtavaa syyllisyyttä, toisaalta juuri se, että on kiellettyä olla ihastunut näin tekee siitä äärimmäisen houkuttelevaa, no, suoraan sanottuna kiihottavaa.
Tämä ystävä on sinkku ja huomaan miettiväni häntä päivä päivältä enemmän ja haavailevani kaikenlaisista asioista hänen kanssaan. Toisaalta en kuitenkaan ikinä vaihtaisi miestäni mihinkään tai haluaisi loukata häntä. Pelkään, että sorrun, jos tämä mieheni kaveri tekee aloitteita. Mitä voin tehdä tässä tilanteessa?
Kommentit (64)
Ole nainen ja puhu asiasta sun oman miehen kanssa. Meillä kävi niin, että ihastuin miehen hyvään kaveriin ja kerroin sen miehelle. Kyseessä oli miehen hyvä kaveri ja mies on aina sanonut minun olevan naispuolinen versio kyseisestä kaveristaan. Mies on pelännyt minun ihastuvan kaveriinsa - enemmin tai myöhemmin. Toki häneen sattui asia, mutta ymmärsi miksi olin ihastunut tähän kaveriin. Sovittiin, että en näe tätä hänen kaveriaan hetkeen vaan mies näkee kaveriaan kahden kesken/porukassa. Mieheni myös kertoi kaveristaan puolia ja piirteitä, joita en tunne. Samaan aikaan mieheni alkoi panostamaan meidän suhteeseen ja teki samoja asioita kuin hänen kaverinsa eli alkoi huomioimaan, kuuntelemaan ja kehumaan mua. Voilá! Nyt ihmettelen mitä olen edes nähnyt hänen kaverissaan. Tämän kaiken jälkeen rakastan omaa miestäni enemmän kuin koskaan ja suhteemme siirtyi aivan eri levelille. Jos miehesi on aikuinen, hän ymmärtää, mutta auttaa sinua myös pääsemään kaveristaan yli.
Vierailija kirjoitti:
Laitat pääsi vatiin jossa on jäitä.
juuri näin, tunteeesi ovat valheita, älä rupee pettämään sitoutumistasi jonkun ääliön himoilun takia, rikot itsesi, suhteesi kaiken ja tuo miehesi kaveri on perverssi ja jätttää sinut kuiitenkin
Jaa, että mies oikein kehtaa myöntää "ihastuvansa aina kavereiden tyttöystäviin". Kertoo todellakin kaiken tarpeellisen tuosta miehestä.
Luonnossa liikkuu aivan valtava määrä uskomattoman ihania vapaita naisia, ja tämä ihastuu varattuihin! Kuinka säälittävää! Kertoo henkilön itsetunnosta, ihmissuhdetaidoista ja myös moraalista aika paljon, kun ei usko saavansa vapailta markkinoilta naista vaan haikailee niitä ketä ei voi saada.
Nykyinen miehesi on jollain konstilla hurmannut sinut, joten hän varmasti löytäisi pian eronne jälkeen uutta seuraa, kun taas sinulle jäisi käteen tämä nyhverö ja pian myös syyt hänen sinkkuudelleen.
Jos ymmärrät yhtään mitä meinaan, niin en sinuna edes kuluttaisi energiaani moisen vätyksen pohtimiseen. Käyttäisit energiasi joko suhteen korjaamiseen miehesi kanssa, tai sitten lopettaisit suhteen toimimattomana ja olisit vapaa tekemään mitä vaan kenen kanssa haluat.