Omituisin asia, minkä halusit lapsena (tai mitä joku tuntemasi lapsi on halunnut yms.)

Naapurin pojalla oli kesäkalju joka oli minusta hieno,   olisin itsekin halunnut mutta jostain syystä vanhempani eivät suostuneet :D Luin paljon kirjoja ja Pikku Vampyyri-kirjasarjan vuoksi aloin haaveilla itsekin vampyyriystävästä,  nukuin ikkuna auki  ja äiti kävi aina sulkemassa sen päivitellen että vilustutan itseni.

Olisin halunnut olla jollakin tapaa erilainen, sillä olin täysin tavallinen ja terve enkä erottunut millään tavalla joukosta. Olin salaa kateellinen muiden allergioille, astmoille, lahjakkuuksille, vasenkätisyydelle ym. Olisin myös halunnut hammasraudat, koska molemmilla veljillänikin oli. Isoveljen olisin voinut vaihtaa isosiskoon.

Nykyään olen ihan onnellinen siitä, että olen aina ollut terve eikä mitään isompia havereita ole sattunut. En enää haikaile niiden hammasrautojenkaan perään. Vasemmalla kädellä opettelin kirjoittamaan ja nykyäänkin se sujuu jotenkuten, mutta aika turha taitohan se on.

Unelmoin etunimistä: Ruusu, Timantti, Safiiri jne. Ja olisin halunnut sukunimekseni Joutsenlampi. Näin jälkeenpäin Timantti Joutsenlampi ei kuulosta enää niin hyvältä.

Halusin hevosen. Asuttiin kerrostalossa enka oikeasti voinut ymmartaa, miksei sita voinut ottaa asumaan parvekkeelle. Olin 7-vuotiaan logiikallani suunnitellutkin kaiken, vannoin hoitavani hyvin jne.

Aiti lopulta kyllastyi selittamiseen ja sanoi etta joojoo katotaan. Hevosta ei tietenkaan koskaan tullut.

Minä haaveilin noin 11-12-vuotiaana, että perheeni muuttaisi paritaloon perheen kanssa, jonka poikaan olin palavasti ihastunut. Piirsin talosta pohjapiirroksia, erilaisista versioista. Isosiskoni pilasi iloni, kun valisti, että paritalossa on kaksi erillistä asuntoa, eikä perheet siellä keskenään asu. Haaveeni siis taisikin olla kommuuni.

Halusin olla rosvo. Siis sellainen Bonnie & Clyde -tyylinen pankkiryöstäjä, polttelisin savuketta imukkeen läpi ja mulla olisi iao revolveri käsilaukussa.

Ei toteutunut. 😁

:-( kirjoitti:

Joskus 10-vuotiaana halusin kuolla, koska ajattelin, että olisi sitten mukava leijailla jonkinlaisena näkymättömänä henkenä ympäriinsä seuraamassa, kuinka ihmiset itkevät ja surevat kuolemaani puhuen keskenään, että "Olisimmepa olleet hänelle kiltimpiä, kun hän eli ja nyt on liian myöhäistä pyytää häneltä anteeksi ilkeyttämme". Olin aika yksinäinen ja luultavasti masentunutkin lapsi.

Minulla oli samanlainen hautajaisfantasia suunnilleen samassa iässä. Olen nyt aikuisena kuullut, että sellaisesta haaveilu ei ole ollut mitenkään harvinaista lapsuudessa. Mistä tämä sitten mahtaa kertoa..

Putosin kymmenvuotiaana mökillä kalliolta, ja minulta murtui molemmat lonkat, toinen sääri ja molemmat kyynärpäät menivät sijoiltaan. Kolme ja puoli vuotta nuorempi siskoni oli aivan mielettömän kateellinen minulle kun istuin pyörätuolissa pitkään... Sisko meni aina istumaan nukenrattaisiin ja leikki että se oli pyörätuoli ;D

Lapseni luokalla on tyttö, jonka nimi on Nelli. Tyttö kirjoittaa joka ikiseen paperiin nimekseen Nelly, ja haaveilee koko ajan nimensä olevan Nelly.

Haaveilin olevani vasuri.....

Haaveilin, että saisin oman laatikollisen vadelmia. Haave oli niin tärkeä, että sen kerran, kun elämässäni löysin neliapilan, poimin sen, menin kotiin ja toivoin, että saan vadelmalaatikon ja laitoin neliapilan piiloon sohvan alle(?!). No ei yllättäen toive toteutunut..

Jossain vaiheessa toivoin, että saisin kainalosauvat. Varmaan tällainen toive kumpuaa jostain huomionkipeydestä.

Yksi suurimmista haaveista (sen jälkeen Harry Potter hakisi mut Tylypahkaan) oli oma hevonen, joka olisi asunut meidän takapihalla.

En malttanut odottaa pienenä että pääsisin oikomishoitoon ja saisin raudat suuhun! :D Pettymys oli kova kun sainkin vain sellaisen syväpurentaa korjaavan muovihärpäkkeen mitä pidettiin öisin suussa. 

Korvatulehduksen, jotta saisin mansikanmakuista antibioottia .D

Lapsena halusin taikuriksi. Sain joululahjaksi taikurin setin. 

Olisin halunnut Narniaan. Yritin päästä sinne kaikkien vaatekaappien läpi. Viimeistään kouluiässä tajusin kyllä, ettei haaveni tule toteutumaan, mutta pieni toivonkipinä eli silti takaraivossa aina kun menin sisälle johonkin vaatekaappiin, varsinkin jos se kaappi oli vanha ja puinen.

Haaveilin, että minulla olisi jonkinlainen esine, johon puhaltamalla toiveet toteutuisi. Koska olin huomannut, että yleensä toiveet ei toteudu, mietin itsekseni että "toivon, että en saisi sellaista esinettä", ja uskoin sen auttavan. Sen esineen avulla olisin toivonut esimerkiksi, että minua ei kiusattaisi koulussa ja muut koululaiset olisivat minulle kiltimpiä. Tällaisia asioita mietiskelin aina kävellessäni yksin koulusta kotiin.

Toivoin hartaasti, että tulisi meidän parvekkeen korkeudelle asti ulottuva tulva. Rukoilin sitä oikein jumalalta, koska halusin että mummi muuttaisi alakerran asunnostaan silloin meille ja tulisi vaihtelua arkeen. En muista mikä logiikka tuossa oli, mutta jotain korkeampaa logiikka se silti oli. Olin juuri nähnyt uutisia britanniasta, jossa vanhuksia kuljetettiin veneellä pois katutason kodeistaan kun vesi oli vallannut paikat, ja ilmeisesti kaipasin vain enemmän yhteisöllisyyttä. 

Halusin ihan hirveästi pitkät hiukset, mutta ne eivät vain kasvaneet millään. Lisäksi olisin halunnut mustat hiukset, mutta äiti ei antanut värjätä. Totta kai parikymppisenä ensimmäinen asia jonka tein oli hiustenvärjääminen ja se musta jopa sopi mulle paremmin kuin oma väri.

jululahjaksi toivoin kerran sellaista muovikalaa, mikä ui itsellään. 

Olisin halunnut kerrossängyn. Ajatuksena siis se että molemmat sängyt olisi ollut minulle ja olisin voinut aina valita kummassa haluan nukkua

Halusin murtaa jonkun raajani. Siinä sitten yritin isän vasaralla hakata kättä, mutta enhän minä uskaltanut tarpeeksi kovaa. Tuli vain valtava mustelma ja hirvittävä kipu. En tiedä mikä päähänpisto tuokin oli, mutta ihan normaaliksi ihmiseksi kasvoin.

Vierailija kirjoitti:

Olin ehkä 8-vuotias kun ajattelin ihan tosissani että menisin isäni puolesta aamulla töihin. Isä heräsi aina 5:15 jotta ehtisi kuudeksi töihin ja säälin häntä kauheasti. Muistan kun äiti illalla klo 22 aikoihin nalkutti isälle miten isä voisi jeesata meidän lasten nukkumaanmenon ja keittiön siivoamisen kanssa. Isää väsytti ihan hirveästi ja teki puoliunessa mitä äiti pyysi.

Laitoin salaa herätyskellon soimaan viideksi, pistin vaatteet päälle ja kun isä heräsi, niin sanoin että jatkaa unia, menen töihin hänen puolestaan. Tiesin tottakai etten osaa tehdä töissä isän duunia, mutta ajattelin että jos olen paikalla pelkästään, niin ei se voi pomoja haitata, kun on kuitenkin tietty määrä ihmisiä töissä.. :D Isä ei suostunut.

Ja siis, isä aina auttoi kyllä äitiä lasten hoidossa, siivoamisessa ja rakensi talon ja kaikki grillikodat, pihasaunat yms itse. Kuljetti meitä harrastuksiin ja teki kyllä tosi paljon, joten olin vihainen äidille että aina nalkutti isälle.

Omalla tavallaan ymmärrän äitiäsi. Jos teitä lapsia oli monta ja isä keskittyi rakentamiseen, niin siinä palaa hermot kyllä vähemmästäkin koska sitä on siinä vaiheessa melkein kuin yksinhuoltaja. Rakentamisen voi aina järjestellä siten, ettei siihen menisi hirvittävästi aikaa ja vaivaa ja työn voi teetättää ulkopuolisilla, mutta isänne halusi hoitaa sen alusta loppuun itse - ja todennäköisesti siksi, että pääsi pakenemaan perhearkea vasaran varteen. En siis ihmettele, jos äitisi valitti isällesi, hän on todennäköisesti purkanut vain uupumustaan. 

Olisin halunnut, että minulla olisi diabetes. Hyvällä ystävällänikin oli diabetes. Hän sai syödä herkkupatukoita ja sokeripaloja, olin niin kateellinen.

Halusin myös sellaisen kojeen, jolla voi salakuunnella kauempaa mitä toiset puhuu tai ajattelee.