Omituisin asia, minkä halusit lapsena (tai mitä joku tuntemasi lapsi on halunnut yms.)

Kun olin pieni ja mulla ei ollut sisaruksia vielä silloin, toivoin kamalasti siskoja ja veljiä koska ajattelin että olisi kivaa kun olisi sisaruksia koska silloin olisi leikkikavereita koko ajan ja olisi kivaa. Itkin asiaa vanhemmille. Kun olin 7, äiti sitten odotti kolmosia. Oli kivaa kun ne syntyivät, mutta vanhemmat vähän unohtivat että olin olemassa. Sitten pari vuotta tästä, äiti sai kaksoset ja vielä syntyi yhdet kaksoset ja yksi lapsi ja tilanpuute oli järjetön. Menetin oman huoneeni ja jouduin muuttamaan pieneen siivouskomeroon joka oli täynnä hämähäkkejä ja kesäisin oikea hyttysmagneetti. Musta tuli se vanhin lapsi joka ei merkinnyt yhtä paljon kuin muut lapset ja kuka aina jäi paitsi. Joulu/synttärilahjojakaan en saanut enään 12 ikävuoden jälkeen koska vanhemmilla ei ollut varaa muuta kuin pikkusisarusten lahjoihin. Paljon jouduin heitä myös vahtimaan ja omaa elämää ei ollut. Edelleen tänäkin päivänä sisarukset menee mun edelle kaikessa. Mulla itsellä on nyt 1 lapsi ja ootan toista ja oon päättänyt sen että kaikki lapset saa jotain tasapuolisesti ja kukaan ei jää ilman!

Toinen asia mitä pienenä toivoin kauheasti oli jostain syystä pullo tabascoa ja äiti sen sit osti, mutta hyi että se oli pahaa! Nykyään se kyllä menee, mutta silloin oli niin tulista pienessä suussa että huh huh :D

Selkäsaunan. Olen sen verran vanha, että lapsuudessani ruumiillinen kuritus oli paitsi jokseenkin yleistä, myös täysin laillista. Meillä sitä ei kuitenkaan käytetty. Sillä uhkaamista kyllä käytettiin, mutta kun ei niitä uhkauksia koskaan toteutettu, niin eihän niillä ollut mitään merkitystä. Sen sijaan monia kavereitani piiskattiin kotona. Ei minusta mitään masokistia tullut, joten en ole ihan varma, miksi olisin halunnut saada selkääni. Ehkä olin vain utelias, ja halusin tietää, miltä se tuntuu, kun aiheesta kuitenkin aika paljon puhuttiin: sekä ne tyhjät uhkaukset kotona että kavereiden puheet. Tai sitten koin olevani jotenkin liian poikkeava, kun luulin olevani ainoa, jota ei piiskattu. Vasta joskus teini-iässä selvisi, etten suinkaan ollut ainoa. Jälkeenpäin olen kyllä ollut kiitollinen, ettei toiveeni toteutunut.

Sain lapsena 90-luvun alussa käsiini isäni vanhan lelukuvaston joka oli 60-luvulta. Siellä oli maailman hienoin nukke, joka oli siis lasten leikkeihin, ei mikään posliininukke tms. Se oli itsekseen seisova 50 cm pitkä nukke. Se näytti ihan aidolta 4-vuotiaalta ihaninen kiharoineen, ja oli sen kokoinen, että olisin voinut leikkiä kotia ja kuvitella nuken nelivuotiaaksi lapsekseni vauvanukkejeni rinnalle. Se oli täydellinen.

Vastaavaa sitten koko suku etsi ympäri Suomea ja Amerikan tätikin etsi jenkeistä. Mistään ei löytynyt :D Muistan vieläkin, miten kovasti tahdoin 50 cm korkeaa, kaunista nukkea. Olimme 90-luvulla tosi köyhä perhe, mutta haluni oli niin aito ja vilpitön, että vanhempani päättivät etsiä vastaavanlaista nukkea. Jos sellainen olisi löytynyt, se olisi ostettu minulle lahjaksi niin, että suvun usea jäsen olisi osallistunut lahjan ostoon. Näin minulle kerrottiin jälkikäteen. Aika suloista!

Joskus 70 luvun alussa maatalousnäyttelyssä arvottiin oikea HEVONEN. Toivoin niin hartaasti että voittaisin sen sen. Se nimi oli Wolfgang ja keksin sille lempinimenkin.  Päätin viedä sen naapurin talliin ja tiesin että saisin heiniäkin jostain. Ei kai hevoset muuta tarvi? Suunnittelin kaikki niin valmiiksi että olin todella pettynyt kun en voittanutkaan sitä. Olin jotain 8 vuotias.

kukahan sen voitti?

Oho, monilla ollut sama toive, että katkaisisi jalan tai käden ja saisi kipsin! Onneksi toiveeni ei toteutunut. 

Olisin halunnut pieniä tipuja. Ehdotin pitkään, että voisin hautoa kaupasta ostetuista kananmunista itse tipuja oman sängyn lämmössä. Meillä oli vielä sen verran iso rivitalopiha, että lupasin viedä tiput niiden kuoriuduttua ulos ja rakentaa niille häkin. Jostain syystä äiti ei innostunut ideasta, vaikka tää olisi ollut tosi halpa lemmikki.

Minä olisin halunnut oman sählyjoukkueen. Rakastin sählyn pelaamista, ja olisin halunnut että minulla olisi ollut joukko ihmisiä, jotka saapuisivat paikalle aina kun haluaisin pelata. Kumma kyllä tämä ei haja-asutusalueella onnistunut. Olin tuolloin vähän alle 10-vuotias (tyttö). Jouduin sitten seuran puutteen vuoksi keksimään yksilölajin ja harrastin aikuiseksi saakka juoksua. Ihan kivaa sekin oli, mutta vieläkin muistan kuinka itkin, kun en saanut pelata sählyä paitsi joskus harvoin koulun liikuntatunneilla.  

Toivoin, että syntyessäni olisi lapset olisivat vaihtuneet sairaalassa eli vanhempieni oikea kolmas lapsi olisi asunut joidenkin väärien vanhempien luona ja minäkin olisin sitten asunut väärässä perheessä. Toivoin monesti, että asia olisi selvinnyt ja me lapset olisimme päässeet oikeiden, biologisten vanhempien luokse eli minä oikeiden vanhempien luokse ja heilläaduva lapsi omien oikeiden vanhempiensa eli minun vanhempiemme luokse. Ihan niinkuin vanhemmat olisivat tuosta vain olleet valmiit luopumaan luonaan lapsenaan asUneesta noin 12v lapsesta vain siksi, että tämä ei ole heidän biologinen lapsensa tai että me lapset olisimme olleet tuosta vain valmiit luopumaan kodistaan ja aikuisista, jota on pitänyt vanhempinaan.

Olisin halunnut lemmikkisuden ja että aikuisena ammattini olisi yksisarvisten kasvattaja.

Kakspuoleistateippiä toivoin vuosia aina synttäri ja joululahjaksi. Olen kuitenkin syntyny -92, joten ei ollut edes mitenkään erikoinen pyyntö. Olisin myös halunnut asua sos-lapsikylässä, ne näytti tvssä aina niin onnellisilta siellä ja itse olin todella onneton ja yksinäinen. 

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun ajattelin, että aikuisena kun saan töistä palkkaa, käytän kaiken rahani karkkiin. Muistan kun äitini sanoi, että mieleni todennäköisesti muuttuu kun olen aikuinen, enkä voinut käsittää että miten niin muka muuttuisi.

Minulla oli myös haaveena syödä aikuisena loputtomasti makeaa. Karkkien lisäksi haaveilin siitä, miten leipoisin sitten aikuisena itselleni aina ison määrän kuivakakkuja ja söisin niitä joka ilta.

Enää eivät kuivakakut uppoa kuten lapsena, ja muutenkin makean syömisen kanssa joutuu vähän noita fysiologisia realiteettejakin ajattelemaan. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun ajattelin, että aikuisena kun saan töistä palkkaa, käytän kaiken rahani karkkiin. Muistan kun äitini sanoi, että mieleni todennäköisesti muuttuu kun olen aikuinen, enkä voinut käsittää että miten niin muka muuttuisi.

Minulla oli myös haaveena syödä aikuisena loputtomasti makeaa. Karkkien lisäksi haaveilin siitä, miten leipoisin sitten aikuisena itselleni aina ison määrän kuivakakkuja ja söisin niitä joka ilta.

Enää eivät kuivakakut uppoa kuten lapsena, ja muutenkin makean syömisen kanssa joutuu vähän noita fysiologisia realiteettejakin ajattelemaan. :D

Kun muutin yksin asumaan 19-vuotiaana ostin kyllä ensimäisen puolen vuoden aikana tosi paljon karikkia ja suklaata ja lihoinkin sinä aikana 10kg. Kun kerrankin sain tehdä niin eikä vanhemmat ollut napisemassa että ei saa syödä niin paljon suklaata.

Vesimies84 kirjoitti:

Lapsena elin parasta aikaa, nyt aikuisuus on ollut yhtä

helvettiä ja jatkuu hautaan saakka tällaisena.

Mulla just toistepäin, lapsuus oli helvettiä koska en pystynyt kovinkaan paljon vaikuttaa omiin juttuihin. Nyt aikuisena elämäni on parasta aikaa koska voin itse vaikuttaa aika pitkälti siihen minkälainen elämäni on.

4v lapseni rakastaa poletteja ja on keräillyt niitä jokusen kuukauden. Esittelee niitä ylpeänä vieraillekin ja pyytää ruokakaupassa myyjältä polettia jos sellainen ei sattunut mukaan reissuun. Usein poletti ulkoillessa joko hänen laittamanaan takkinsa taskussa tai pikkurepussa 🙂

Veljeni halusi lapsena mennä naimisiin sukulaistätimme kanssa.

Halusin lapsena karkkikaupan, koska ajattelin, että omistajana saisin syödä koko ajan karkkia ilmaiseksi. Luulin että lähikioskimme myyjäkin saa syödä irtokarkkeja ilmaiseksi aina halutessaan ja tekeekin niin koko ajan.

Umpisuolentulehdus.

Kaikilla tytöillä tuntui olevan se TV-sarjoissa ja kirjoissa. Siinä oli jotain niin hienoa ja dramaattista.

Kun tuli 12-vuotiaana ekat menkkakivut, olin varma että nyt se tuli. Äiti antoi särkylääkettä ja sanoi kivun johtuvan menkoista. Kuvittelin katkerana, miten äiti itkee haudallani kun ei tajunnut viedä mua heti sairaalaan. (Olin erittäin dramaattinen lapsi.) Mutta siihenhän ne kivut sitten loppuivat ja äiti oli yllättäen oikeassa. Edelleen tulee samat kivut joka kuukausi.

Halusin joskus kesällä jäädä yksin viikoksi mökille aivan kuin noin 4-5 vuotias lapsi olisi siellä yksin pärjännyt puilla lämmitettävässä mökissä ilman juoksevaa vettä tai sähköä melkein keskellä metsää kun lähimpään naapuriinkin olisi ollut useamman sadan metrin päässä. Tosiasissa en olisi uskaltanut mennä edes ulkovessaan yksin, joten jos olisin jäänyt sinne yksin, niin tuloksena olisi ollut luultavasti palanut mökki ja minä eksyneenä yksinmetsään.

Vierailija kirjoitti:

Oma 7-v. toivoi viime jouluna joulupukilta teippiä 🙂 siis sellasta tavallista kirkasta teippiä.

Sukulaispoika toivoi pitkään muutaman vuoden ikäisenä saksia ja ostimme sitten hänelle sellaiset lasten askartelusakset, kun vanhemmat eivät olleet ostaneet. Jo aattoiltana hän oli sitten leikannut tukkansa. 

Halusin vihreän otsatukan (ei kestovärillä). 

Sain. 

Kaduin.

4.luokalla.

Takan omaan huoneeseeni. Kerrostalossa.