Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen 40-vuotias ja äitini seurassa taannun teini-ikäiseksi.
21.05.2018 |
Ihan omituista. Tarkoitan teini-ikäisellä sitä, että olen siinä tunnetilassa mikä minulla oli joskus 17-vuotiaana. Mieskin on sanonut, että muutun ihan eri ihmiseksi kun vierailemme lapsuudenkodissani. En pysty äidilleni puhumaan normaalin vapautuneesti tunteistani, elämästäni, oikeastaan mistään. Ns. keskustelumme ovat sitä, että äitini puhuu ja minä kuuntelen. En vain pysty jostain syystä käymään normaalia keskustelua hänen kanssaan, olen jatkuvasti jotenkin puolustuskannalla. Olen normaalisti hyvin kärsivällinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva ihminen, mutta hänen kohdallaan minulla kiehahtaa välittömästi. Saatan sanoa riitojen aikana hänelle kamalia asioita mitä en tarkoita ja kadun, mutta en vain pysty pyytämään anteeksi. Ei hänkään kyllä koskaan ole anteeksi pyytänyt minulta mitään asiaa.
Minua myös väsyttää äitini katkeruus, vanhojen asioiden vatvominen ja se, että hän jaksaa loputtomasti etsiä joka tilanteeseen syyllisen jostain muusta ihmisestä.
Silti minua surettaa että en pysty keskustelemaan hänen kanssaan ja olemaan oma itseni. Vikaa on myös minussa. Olen miettinyt miksi olen niin anteeksiantamaton juuri omaa äitiäni kohtaan, enkä pysty olemaan hänen edessään se aikuinen ihminen mikä oikeasti olen.
Kommentit (33)
Kiitos kaikille vastauksista. Palasin vasta nyt lukemaan loput, tuli yllättäen muuta hommaa eilen.
18, kommenttisi voisi olla minun näppikseltäni ja 19, kuvasit niin hyvin tuota tilannetta, että asiat ovat latautuneita ja herkkiä. Me äitini kanssa kumpikin varmaan luetaan toisen sanomisista jotain (olemattomiakin) piilomerkityksiä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä sama, kun äiti vielä eli. Äitini oli todella kiltti, herttainen ja pehmeä ihminen, hieman "höppänä", mutta hyväntahtoinen. Teini-ikään asti asuimme kahdestaan ja meillä oli läheiset välit, sitten alkoi kai murrosikä ja äidille tuli konahdettua vähän väliä. Kuten joku aiemmin sanoi, jo väärä äänensävy sai kiehahtamaan nollasta sataan. Luulen, että se irtiotto tapahtui aika rajusti, kun oltiin niin läheisiä oltu siihen asti. Jotenkin se henkinen teini-ikä jäi päälle kun muutin pois ja aina äidin luona käydessä iski taas päälle. Olin kireä, ärtynyt, otti päähän ne "jatkuvat kyselyt" (siis ihan tavallisia kuulumisten kyselyä!) ja tiuskin kaikki vastaukset. En tiedä miksi näin. Välillä koitin pinnistää ollakseni edes neutraalin kohtelias, koska tiesin kyllä että hän ei ansainnut sitä kireyttäni millään tavoin. Minä siinä olin se v*ttupää. :( Kyllä näitä asioita on tullut kaduttua kun äiti nukkui yllättäen pois.
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, kun äiti vielä eli. Äitini oli todella kiltti, herttainen ja pehmeä ihminen, hieman "höppänä", mutta hyväntahtoinen. Teini-ikään asti asuimme kahdestaan ja meillä oli läheiset välit, sitten alkoi kai murrosikä ja äidille tuli konahdettua vähän väliä. Kuten joku aiemmin sanoi, jo väärä äänensävy sai kiehahtamaan nollasta sataan. Luulen, että se irtiotto tapahtui aika rajusti, kun oltiin niin läheisiä oltu siihen asti. Jotenkin se henkinen teini-ikä jäi päälle kun muutin pois ja aina äidin luona käydessä iski taas päälle. Olin kireä, ärtynyt, otti päähän ne "jatkuvat kyselyt" (siis ihan tavallisia kuulumisten kyselyä!) ja tiuskin kaikki vastaukset. En tiedä miksi näin. Välillä koitin pinnistää ollakseni edes neutraalin kohtelias, koska tiesin kyllä että hän ei ansainnut sitä kireyttäni millään tavoin. Minä siinä olin se v*ttupää. :( Kyllä näitä asioita on tullut kaduttua kun äiti nukkui yllättäen pois.
Tuota olen ajatellut myös, kun äitiä ei enää olekaan tulen varmaan katkerasti katumaan käytöstäni. Ap
Todellisuudessa olet yhtä taantunut kaikkien muidenkin seurassa. Äidilläsi on vain pokkaa sanoa se sinulle suoraan.
Lapset pysyvät lapsina vanhemmilleen, vaikka olisiavt 70-vuotiaita. Ja vanhemmat pysyvät vanhempina, vaikka itse olisit jo kuinka aikuinen. Ja tämä tulee vaikuttamaan lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen hamaan hautaan asti - eli se ei tule koskaan olemaan samanlainen kuin kahden muun aikuisen välinen suhde. Ja näin kuuluukin olla ja se on ihan hyvä juttu.
Ehkä sinun kannattaisi aloittaa siitä, että hyväksyt tilanteen ja opettelet ymmärtämään, että se on tiettyyn pisteeseen asti täysin normaali asioiden tila. Eli et voi olettaa, että suhteesi äitiisi olisi koskaan samanlainen kuin suhteesi toiseen, kaukauisempaa aikuiseen. Sen jälkeen voit alkaa miettiä, miten pääsisit nykyisestä tilanteesta kuitenkin vähän eteenpäin niin, että onnistuisitte luomaan keskusteluyhteyden, joka ei olisi ihan siellä teini/teinin äiti -tasolla. Tämä saattaisi onnistua helpoimmin hyväksymällä sekä äitisi että itsesi sellaisina kuin olette, luopumalla katkeruudesta ja vanhojen asioiden negatiivisesta muistelusta. Toteaisit, että menneet mokat ovat menneitä mokia ja niitä ei tarvitse enää murehtia, ja etsisit sieltä lapsuudesta niitä hyviä muistoja, joiden varaan rakentaa suhdetta äitiisi.
Niin, ja P.S. Et ole yksin ;). Meillä on nelikymppisten naisten kaveriporukassa tapana naureskella sille, että joka kerta, kun jonkun äitii soittaa, on ihan kenen tahansa meistä äänensävystä ja puhetavasta välittömästi pääteltävissä, että siellä toisessa päässä on äiti. Kellekään muulle kun ei vaan puhuta niin :D. Ja kaikilla meillä on siis todella hyvät välit äiteihimme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen siinä uskossa, että kaikki taantuvat vanhimpiensa luona siihen rooliin jossa olivat vielä teininä kotona asuessaan.
Olen 45v mies ja huomaan sen itsessäni enkä vain kykene tekemään asialle mitään. Saman huomaan vaimossani käydessämme hänen vanhemmilla.
Äitini myös muuttui erilaiseksi vieraillessamme aikanaan hänen vanhemmillaan.
Tunnistan saman ilmiön itsessäni. Olen tosin vasta 26v. Olemme äidin kanssa hyvissä väleissä, mutta konfliktitilanteet ovat todella epärakentavia. En kykene keskustelemaan hänen kanssaan oikeasti vaikeista asioista. Minun mielestäni äiti on tiukasti omassa kuplassaan eikä suostu näkemään itsessään ikinä mitään vikaa. Hänen näkökantansa on aina oikea.
Hän myös kutsuu meitä lapsia edelleen lapsiksi, mikä on hieman piinallista. Vanhin meistä on 30v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankala luoda aikuista suhdetta vanhempaan, joka kohtelee kuin lasta. Oma äitini esim. ihmettelee miten osaan käyttää tietokonetta niin hyvin, kun hän ei osaa ja olen kuitenkin ollut vuosia töissä it- alalla. Arvostelee tapaani elää ja vähättelee, joten usein sitä taantuu teini-ikäiseksi...
Kuvailit tarkalleen minunkin tilanteeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en löydä yhteistä säveltä äitini kanssa. Hän ei ole päällepäsmäröivä besserwisser vaan kiltii höppänä. Elämänsä kyllä on sotkenut aika perusteellisesti ja on jotenkin huollettava. Olen hyvin nuoresta lähtien tuntenut että olen se vanhempi tässä suhteessa. Olemme vain niin erilaisia eikä yhteisiä puheenaiheita oikein tahdo löytyä. Äidin tapaamisen jälkeen on aina kauhean ahdistunut olo kun en voi paremmin äitiäni auttaa. Luultavasti hän vain on persoonallisuustyyppi joka pitää haaveilusta ilman että ikinä tekisi yhtään mitään haaveidensa toteuttamiseksi. Hän on kuitenkin ilmaiseksi saanut todella paljon asioita, joista monet muut ihmiset olisivat ikionnellisia, mutta äitini ei vain osaa olla tyytyväinen. Itse en vain jaksa ymmärtää kun olen päämäärätietoinen ja pala palalta rakentanut hyvän elämän.
Voit olla suuren firman johtaja, mutta kotona olet äitisi lapsi. Niin se vain menee, ei kannata ajatella sitä liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voinut uskoa silmiäni kun kuin aloituksen. Luulin., että olen itse kirjoittanut sen! Ihan täysin samat ajatukset ja kuviot. En vaan käsitä, miksi en pysty olemaan normaali äitini kanssa ja miksi hän ei pysty kohtelemaan mua kuin aikuista. Menetän heti hermot, en kestä yhtään sitä holhousta. Talvella esim pitää aina mainita että onhan tarpeeksi päällä, hanskat pitää laittaa (really!!??) . Jos saan flunssan, niin ite oon aiheuttanut kun oon pukeutunut liian kevyesti! Koita ny tollasen kanssa käyttäytyä aikuisesti!! T. Kohta 44 vuotta ihan täyspäinen työssäkäyvä aikuinen
Alue: Aihe vapaa
Sama täällä. Ikää 43v, äiti kohtelee minua kuin teini-ikäistä edelleen. Mitään en osaa, ja aina löytyy huomauttamista asiasta kuin asiasta. Eipä meillä paljoa puhuttavaa keskenämme ole.