Lue keskustelun säännöt.
saamaton mies - suhde umpisolmussa?
umpikujassa
21.05.2018 |
mitä voin tehdä? Haluaisin uusia näkökulmia asiaan, itse tätä asiaa pyörittelemällä päässäni en näköjään ole tullut hullua hurskaammaksi.
Ongelmana on saamaton mies. Olemme vähän alta kolmikymppinen lapseton pariskunta (mies lähempänä 30), yhdessä olemme olleet 2,5 vuotta josta käytännössä koko aika ollaan asuttu yhdessä. Tulin "miehen perässä" toiselle paikkakunnalle (olin työtön ja hänellä taasen vakituinen työ joten minun oli helpompi irtautua kotikaupungistani) ja muutin samantien hänen luokseen. Jako oli selvä; minä tein kotityöt ja muut, hän kävi töissä. Minulla oli tuohon aikaan suhteellisen paljon rahaa säästössä ja sillä rahoitinkin elämäämme suurilta osin eli miehen siivellä en missään nimessä elänyt. Lainasin hänelle paljon rahaa, ostin hänelle kaiken mitä hän halusi (mm. koiran joka jäi loppujen lopuksi kokonaan minun vastuulleni).
Meillä on ollut alusta asti paljon todella rajujakin riitoja. Mies on ns. "drama queen" ja vetää pienestäkin asiasta herneen nenään jossei se mene hänen haluamallaan tavalla tai en ole samaa mieltä hänen kanssaan. Tämän asian takia saankin olla lähes jatkuvasti varpaillani. Hän saattaa vihaisena uhkailla hajottavansa kodissa olevaa irtaimistoa tai muuten tekee jotain ihan älyttömiä asioita joista on haittaa minulle.
Mies tosiaan oli töissä kun muutin tänne. Hän jäi työttömäksi yt-neuvottelujen takia viime lokakuussa ja on siitä lähtien ollut kotona. Hän tekee kyllä kotitöitä mutta ei todellakaan pidä koko taloutta yllä (hän ei pyykkää, imuroi ellei ole todella sotkuista, tee ruokaa jossei olla sovittu etukäteen, pese lattioita tai järjestele sen kummemmin vaan nuo kaikki on minun vastuullani). Hän siivoaa pääasiassa keittiön eli laittaa tiskit koneeseen. Tässä onkin ensimmäinen kysymys: Onko minulla oikeutta tuntea ärsyyntymistä ja pahaa mieltä siitä, että minua kovinkin sanankääntein painostettiin aikoinaan työttömänä siivoamaan kotia ja pitämään siitä huolta, työnjälkeäni arvosteltiin ja haukuttiin?
Hän hakee kyllä töitä ainakin omien sanojensa mukaan mutta vaan niitä "unelmaduuneja". Hänellä on kolme eri koulutusta ja hän hakee vain uusimman koulutuksen vastaavia paikkoja. Kun minä opiskelin ja hän oli töissä, hän painosti minua lopettamaan koulun kesken koska en pystynyt maksamaan puolia kaikista kuluista opintotuellani. Tein hampaat irvessä vanhan ammattini töitä vaikka olen aikoinaan melkein tappanut itseni niiden takia (henkisesti liian rankkaa). Nyt hänelle ei saa sanoa mitään poikkipuolista työnhausta tai patistaa hakemaan vanhempienkin ammattien töitä.
Miehen päivät menevät tietokoneella pelejä pelaillen. Hän herää samaan aikaan kun minä lähden töihin ja kone sulkeutuu 23 aikaan illalla. Sen koko välin hän istuu siinä katsellen asuntoja, kuulemma hakien töitä ja pelaten. Hän ei harrasta mitään muuta eikä ole kiinnostunut mistään muusta kun siitä. Ennen on ollut kova ryyppäämään ja en ole uskaltanut nalkuttaa uusien harrastusten etsimisestä ettei tule tappelua siitä että hänen pitää sitten päästä juomaan kun ei meillä semmoseen enää rahaa ole. Kaupassakin pitää ajaa auto lähimmälle parkkipaikalle tai alkaa kiukuttelu.
Kommentit (22)
En lukenut kokonaan, mutta en jaksaisi tuollaista nahjusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä teet tyhjillä tulenaisuudensuunnitteluilla, kun resursseja ei ole?
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kokonaan, mutta en jaksaisi tuollaista nahjusta.
Sepä se tässä eniten pänniikin. Hän oli maailman kovin työmuurahainen kun tapasin hänet ja varmasti on vieläkin mutta hän on muuttunut... Varmaan masentunut mutta ammatti-auttajalle ei todellakaan suostu menemään.
Vierailija kirjoitti:
Mitä teet tyhjillä tulenaisuudensuunnitteluilla, kun resursseja ei ole?
Tyhjät tulevaisuuden suunnittelut on tällä hetkellä (häpeällistä myöntää) ainoa asia minkä takia pysyn järjissäni. Minulla on maailman kovin motivaatio päästä takaisin "elämän syrjään" ja saada asiat kuntoon JOTTA saisin joskus kirjoittaa nimeni asunnon kauppakirjaan tai katsoa kun lapsi pääsee ensimmäistä kertaa synnäriltä kotiin. Miehelle tuntuu vain nuo unelmat olevan se ja sama kun on muuttunut niin ihmeelliseksi. Ennen ne olivat hänellekkin todella tärkeitä, ei vain enää.
Anna miehen olla ja painu takaisin kotikyläänsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ainakan lasta tee tuohon tilanteeseen. MIelestäni ainoa ratkaisu on ero. Kulunut sanonta mutta näin on.
Älä nyt mene ainakaan lisääntymään tuon kanssa. Ei teidän suhde kuulosta terveelle, ei alunpitäenkään. Mies on iso lapsi, jonka yrität pitää tyytyväisenä omalla kustannuksellasi sekä henkisellä että taloudellisella. Herätys! Sulla on itselläsikin joku läheisriippuvuus, kun roikut tuollaisessa suhteessa. Lähde, hae apua ja toteuta unelmasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulepas nyt, ystävällisesti sanon, että lennä jo omaan elämääsi. Onhan tuo yhtälö ihan pöhkö ja yhdessä vietetty aika kertoo jo kaiken. Kuka sinua kunnioittaa jollet itse? Ei ole hyvä kumppani hän.
Nyt. Oikeasti. Eroa.
Tuo mies on vetänyt sinut mukanaan lokaan ihan omalla toiminnallaan. Ota vastuu itsestäsi ja lakkaa rahoittamasta hänen elämäänsä. Hän kävi töissä ja sinä rahoitit hänen elämäänsä silti - miksi? Nyt kun hän on työtön ja sinä töissä, hän kehtaa silti valittaa. Ei tuosta ole ulospääsyä muuta kuin ero, koska tuo suhde enemmän ottaa kuin antaa. Ei oikeasti jatkoon, koska hän ei tule tuosta muuttumaan, eikä tuo todennäköisesti näe mitään vikaa toiminnassaan. Vika on aina toisissa. En lisäksi jaksaisi tuollaista ihme kitinää joka asiasta. Seurustelin aikoinaan tuollaisen miespissiksen kanssa, ja ero tuli nopeammin kuin kissaa ehti sanoa ensimmäisten raivareiden jälkeen. Mies ei edes hävennyt käytöstään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kyllä että tuo on lähtenyt metsään jo ennen työttömyyttä.
Työn saaminen ei ratkaise sitä että mies olettaa sinun kustantavan hauskaa elämää, että hän ei kunnioita sinua (etkä sinä itseäsi) ja että läheisyyttä ja seksiä ei ole.
aloittaja kirjoitti:
JATKUU
Hän suunnittelee innoissaan kokoaika juhannusreissuja vuokramökeille, jo nyt uutta vuotta sitäkin lapissa vuokramökillä ja ei ymmärrä että ei meillä välttämättä ole rahaa. Kun meillä rahat loppuu (olen aika huonopalkkaisessa työssä), MINÄ olen se kuka saa kuulla että hän ei aio sietää tälläistä elämää ja miten paskaa kaikki on. Että tämän ikäisenä pitää olla vaan kokoaika kotona kun ei ole varaa mennä minnekkään tai tehdä mitään. Ei yhden ihmisen huonolla palkalla vaan eletä mitään luksuselämää mihin hänet alussa säästöilläni totutin :(... Nyt mulla ei ole luottotietojakaan kun oon koittanu antaa hänelle kaiken (en uskaltanut kertoa että on tullut laskuja kun hän oli töissä ettei suutu. Valitti siitä että hänen palkkansa menee vaan elämiseen eikä jää mitään hauskanpitorahaa koskaan. Otin myös pikavippejä että saan jotain laskuja maksettua ja ostettua meille kaikkea kivaa mikä oli kyllä elämäni suurin virhe).
En tiedä mitä teen. Meillä on tosi paljon hyviä hetkiä ja pääasiassa meillä on tosi hauskaa. Hyvinä päivinä hän on maailman ihanin mies ja meillä on samat tulevaisuuden suunnitelmat. Puhuttiin että viimeistään kun mies täyttää 30, meillä on lapsi. Haaveiltiin omakotitalosta jossa saa puuhastella, naimisiin menostakin aikoinaan puhuttiin ja mies kyseli jo millaisen sormuksen haluan mutta kaikki kaatui tuohon työttömyyteen. Ei lasta voi tälläiseen elämäntilanteeseen hankkia eikä lainaa saa ennenkun luottotiedot on puhtaat. Tuntuu että multa on vedetty tulevaisuus paskakaivosta alas. Silti rakastan häntä enkä haluaisi erota.
Olenko kohtuuton kun tuntuu että tää koko tilanne kaatuu niskaan enkä meinaa jaksaa enää kannatella meitä molempia tässä elämän polulla? Eihän se oo mitään myötä-ja vastoinkäymisissä jos nyt lohdutan ja tuntuu etten olis koskaan aidosti rakastanukkaan jos nyt päästän irti. Silti vaan tuntuu että päivä päivältä tää on vaan pahempaa eikä ulospääsyä näy. Seksikään ei kiinnosta enää, eipä ole läheisyyttäkään.
Auttakaa :( Oon jo niin sokea tälle tilanteelle etten tiiä vasenta oikeesta. Toivottavasti joku jakso lukea tän, yleensä kirjallinen ulosantini on todella selkeetä ja helposti ymmärrettävää mutta ehkä tää sekava teksti kuvastaa hyvin tätä sekavaa tilannettakin.
Pahimmat ongelmat toimimattomassa suhteissa ovat ne uskomukset, jotka teennäisesti pitävät pariskunnan yhdessä. Etsi ap omasta tekstistä omasi, tulkitse niitä hetki vieraan vinkkelistä ja mietipä uudelleen. Myötä- ja vastoinkäymisissä tarvitsee kärsiä vain avioliitossa, ei nuoruudessa solmituissa suhteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ei... luepa aloituksesi sillä ajatuksella, että avasit jonkun vieraan ketjun. Miten neuvoisit häntä?
On jo aika paha tuo, että ei tee kotitöitä, mutta vaati sinulta aikoinaan samaa. Drama queen, huono juttu. Koneella löhöily, huono juttu.
Pariterapiasta voi olla hyötyä, jos toinen vain haluaa sellaiseen lähteä, vähän epäilen kyllä. Torjuuko mies kaikki keskusteluyritykset suhteenne epäkohdista, vai oletko uskaltanut edes avata suuta? Keskustelu saattaa saada hänen silmät auki, mutta sitä et tiedä, ennenkuin kokeilet.
Itse pelkäsin lopullista eropäätöstä ja yritin katsella sormien läpi eksän temppuja, mutta lopulta tuli vain mitta täyteen. Itse ero tietysti sattuu yhä, mutta en kuitenkaan kadu, koska kaikista lupailuista huolimatta meillä tilanne ei muuttunut.
Ei muuta kuin keittiön pöydän ääreen toteamaan mistä rahaa tulee ja minne se menee ja lisäksi kokonaiskuva jo olemassa olevista veloista ja varoista.
Tuo työttömyyden aiheuttama toimeliaisuuden romahdus on tavallista, jos ei heti pääse työnsyrjään kiinni, mutta ei siihen kannata vuosiksi jäädä vellomaan.
Ja sitten jos ei puolen vuoden sisään osu niitä unelmaduuneja niin kriteerejä on laskettava ja nopeasti -huonommastakin paikasta voi aina vaihtaa siihen unelmaduuniin, jos sellainen aukeaa, mutta venyneestä työttömyydestä se on todella paljon vaikeampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että mikään, mitä ihmiset tässä keskustelussa sanovat, muttaa päätöksiäsi mitenkään. Jos haluat etsiä vahvistusta eropäätöksellesi, eroat joka tapauksessa. Jos taas etsiskelet lähinnä tsemppiä jäämiseen, teet sen päätöksen kuitenkin. Ja niinhän se toki on, ettei kukaan ulkopuolinen voi oikeasti tietää, millaista elämäsi on, ja miten tulevaisuus kehittyisi.
Omasta puolestani voin kuitenkin sanoa sen, että itse en tunnistanut omaa tilannettani kunnolla, kun olin ihan vastaavassa tilanteessa alle kolmikymppisenä. Halusin uskoa, ja uskoinkin, että monella tapaa ihana mies jotenkin kehittyisi, jaksaisi ja alkaisi kannatella elämäämme aikuisen tavoin. Meillä oli yhteisiä tavoitteita, ja ne auttoivat jaksamaan koko elämän kannattelua. Erosin sitten vuosien päästä, kun meillä oli kolmivuotias lapsi ja tajusin vihdoin, että ei se tilanne - toinen ihminen - tulisi koskaan muuttumaan. Elämä on nyt hyvää, mutta kieltämättä joskus mietin, miksi ihmeessä en ymmärtänyt lähteä jo paljon aikaisemmin. Merkit olivat kaikki selviä jo kauan ennen, mutta kieltäydyin vain uskomasta ja lukemasta niitä. Minusta tarinasi kuulostaa siltä - vaikka toki voin olla väärässä - että moni muu ympärilläsi ymmärtää tilanteesi paljon paremmin kuin sinä itse ja ainakin näin ulkopuolisen korvaan se kuulostaa siltä, että jos jäät, niin kymmenen vuoden päästä ihmettelet, mikset lähtenyt kymmenen vuotta sitten.
Kiitos jo tähän mennessä tulleista kommenteista. Olen koittanut hänen kanssaan vuosien varrella asioista puhua mutta hän ei osaa ottaa kritiikkiä vastaan. Hänellä on oikeus sanoa mitä haluaa ja käyttäytyä kohtuuttomasti mutta minulla ei. Voin myöntää että olen varmaan jollain tasolla läheisriippuvainen ja liiallinen kiltteys aiheuttaa näitä ongelmia myöskin. Olen antanut hänen päästä niskan päälle enkä arvosta itseäni tarpeeksi että vaatisin mitään parempaa. Varmaan se suuri kontrastikin hänen tekemisissään (osaa olla maailman ihanin ja tunnen silloin että ei elämä voi minulle parempaa vastaan heittääkkään, samalla maailman kamalin ja näinä hetkinä olen oikeasti pulassa hänen kanssaan) aiheuttaa tätä "silmien aukaisun" ongelmaa. Rakastan niin kovasti mutta samaan aikaan en tiedä miten kauan pystyn odottamaan että se mielikuva ja entisyys missä roikun kävisi toteen...
Täytyy kyllä todella lukea näitä kommentteja ajatuksella ja alkaa yrittää ajatella myös itsekkäästi omaa parastaan vaikka nytkin on itku kurkussa kuristamassa pelkästä ajatuksesta. :(
Voi herranen aika sentään, mitä sä vielä odotat ennen kuin lähdet?
Mä luin koko jutun, mutta jo toisessa kappaleessa kun kerroit hänen tuhoavan irtaimistoa, olin muodostanut mielipiteeni. Tiedät kyllä mitä tarkoitan.
Tsemppiä jatkoon.
Tuota kun jatkuu vielä jonkun aika niin olet niin hajalla, ettei sinusta ole enää lähtijäksi :( Ota nyt itseäsi niskasta kiinni, pliis.
Mies puhuu potaskaa ja olettaa että elätät ja palvelet. Järkiinnny.
JATKUU
Hän suunnittelee innoissaan kokoaika juhannusreissuja vuokramökeille, jo nyt uutta vuotta sitäkin lapissa vuokramökillä ja ei ymmärrä että ei meillä välttämättä ole rahaa. Kun meillä rahat loppuu (olen aika huonopalkkaisessa työssä), MINÄ olen se kuka saa kuulla että hän ei aio sietää tälläistä elämää ja miten paskaa kaikki on. Että tämän ikäisenä pitää olla vaan kokoaika kotona kun ei ole varaa mennä minnekkään tai tehdä mitään. Ei yhden ihmisen huonolla palkalla vaan eletä mitään luksuselämää mihin hänet alussa säästöilläni totutin :(... Nyt mulla ei ole luottotietojakaan kun oon koittanu antaa hänelle kaiken (en uskaltanut kertoa että on tullut laskuja kun hän oli töissä ettei suutu. Valitti siitä että hänen palkkansa menee vaan elämiseen eikä jää mitään hauskanpitorahaa koskaan. Otin myös pikavippejä että saan jotain laskuja maksettua ja ostettua meille kaikkea kivaa mikä oli kyllä elämäni suurin virhe).
En tiedä mitä teen. Meillä on tosi paljon hyviä hetkiä ja pääasiassa meillä on tosi hauskaa. Hyvinä päivinä hän on maailman ihanin mies ja meillä on samat tulevaisuuden suunnitelmat. Puhuttiin että viimeistään kun mies täyttää 30, meillä on lapsi. Haaveiltiin omakotitalosta jossa saa puuhastella, naimisiin menostakin aikoinaan puhuttiin ja mies kyseli jo millaisen sormuksen haluan mutta kaikki kaatui tuohon työttömyyteen. Ei lasta voi tälläiseen elämäntilanteeseen hankkia eikä lainaa saa ennenkun luottotiedot on puhtaat. Tuntuu että multa on vedetty tulevaisuus paskakaivosta alas. Silti rakastan häntä enkä haluaisi erota.
Olenko kohtuuton kun tuntuu että tää koko tilanne kaatuu niskaan enkä meinaa jaksaa enää kannatella meitä molempia tässä elämän polulla? Eihän se oo mitään myötä-ja vastoinkäymisissä jos nyt lohdutan ja tuntuu etten olis koskaan aidosti rakastanukkaan jos nyt päästän irti. Silti vaan tuntuu että päivä päivältä tää on vaan pahempaa eikä ulospääsyä näy. Seksikään ei kiinnosta enää, eipä ole läheisyyttäkään.
Auttakaa :( Oon jo niin sokea tälle tilanteelle etten tiiä vasenta oikeesta. Toivottavasti joku jakso lukea tän, yleensä kirjallinen ulosantini on todella selkeetä ja helposti ymmärrettävää mutta ehkä tää sekava teksti kuvastaa hyvin tätä sekavaa tilannettakin.