Lue keskustelun säännöt.
Harmittaa että tuhlasin nuoruuttani ulkonäostä murehtimiseen
21.05.2018 |
Katselin valokuvia rippipäivältäni sekä lukioaikaisia koulukuvia. Olen kyllä ollut tosi hoikka ja nättikin. Niistä ajoista muistan sen, että vaatteitteni oli oltava löysiä että kuvitellut läskit olisi piilossa. Olin myös mielestäni erittäin ruma. Silloin 15-vuotiaana pidin erästä minusta rippikirkon ulkopuolella otettua kuvaa ihan hirvittävänä, siinä otan kirkon pihalla ruusuja vastaan ja hymyilen. Nyt kun katselin noita kuvia, minusta se oli paras kaikista ja näytän nuorelta ja nätiltä, koska se oli ainoa jossa hymyilin luonnollisesti. Muissa poseerauskuvissa olen joko vakava tai jäykkä pieni hymy naamalla, koska en halunnut olla valokuvattavana ”rumuuteni” takia. En muuten suostunut menemään edes rippikuvaan sen takia🙄
Kommentit (4)
Ne kaikki murehtimiseen, tuskailuun, meilkaamiseen ja feikkaamiseen käytetyt hukkatunnit jotka olusi voinut opiskella, kasvaa henkisesti, rakastaa aidosti, matkustaa ja tutustua maailmaan keskittymättä itsensä ulkoiseen. Uskonatonta mitä typeryyttä. Sitä ihmisyys on. Tiedän viisikymppisiäkin jotka yhä pyörivät tuossa luupissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua on. Sitten sitä tajusi myöhemmin, että ketään ei minun ulkonäkö kiinnostanut pätkääkään ja ne rumaksi ja läskiksi haukkuvat pojat teki niin, koska halusivat loukata. Minusta oli ihanaa täyttää 40, siinä vaiheessa aloin olla sinut itseni kanssa.
Itellä masennusta vähintään 20 vuotta. Tietäistpä vaan kuin työelämässä mt ongelmaisia kohdellaan. Raaka julma maailma.
Mä pidin oikeasti itseäni maailman rumimpana ihmisenä 26-vuotiaaksi asti. Teinivuosilta musta ei ole muita kuvia olemassa kuin rippikuvat (tosin niitäkin vain 1 kpl äidilläni, muut olen heittänyt roskiin). Kaikki luokkakuvatkin olen heittänyt pois. En kestänyt katsoa itseäni kuvissa ja kun pojat haukkuivat koulussa rumaksi, uskoin heitä. Vasta 26-vuotiaana kun koin elämäni ensimmäisen manian, sain sen verran itseluottamusta että uskalsin ottaa itsestäni ensimmäisen selfien (itkin kauan ennen kuin sen otin sillä vihasin naamaani niin paljon). Liityin Tinderiin ja sain ensimmäistä kertaa elämässäni kehuja (toki nyt ymmärrän että nuokin kehut miehiltä tehtiin vain siinä toivossa että saisivat multa seksiä). Mutta ainakin kelpasin jollekkin. Nykyään pidän edelleen itseäni rumana mutten ehkä maailman rumimpana. Pystyn jopa ottamaan selfieitä.