Abortti. Kuinka päästä yli siitä?

Vierailija kirjoitti:

Niin, ja miettikääpäs miten paljon mun ÄITI on pystynyt manipuloimaan minua, etten ole arvokas ihminen, enkä hyvä tytär, jos ystävät opettavat aloittajalle, ettei tästä ole äidiksi. Aivan turhaa siis syyttä minua siitä, että olen sen takia vähän ilkeä toisia kohtaan. En minä haluaisi olla, mutta kun opetetaan, etten ole arvostettava enkä arvokas. Onneksi olen sittemmin tajunnut, että se olikin vain äitini mielipide, ei totuus, mutta 25 vuotta siinä meni.

t.kristallikissa

On tosi kurjaa kuulla kaikesta miten äitisi koet sinuun vaikuttaneen. Hyvä kuulla että ne 25 vuotta ovat jo takana päin ja pystyt jatkamaan elämääsi.

Aikuisena ja nyt toipuneensa ihmisenä varmasti kuitenkin ymmärrät, ettei nuoren naisen aborttia koskeva viestiketju ole oikea kanava sinun sanomasi levittämiseen. Minä en ainakaan nää mitään järkevää yhteyttä aloittajan abortista toipumisen ja sinun äitisuhteesi välillä?

Uskomukseni on että abortissa pelkkä solumuodostelma poistuu ja maan päälle tulossa ollut sielu puikahtaa takaisin "tuonne puolen" ja tulee paikalle vasta myöhemmin, uudessa soluasunnossa eli kehossa, kun on parempi aika. Uskon että sielu asettuu tulevaan asuinsijaansa raskauden loppupuolella ja jopa puikkelehtii eestaa kunnes homma on kaikinpuolin selvä. Uskon että jos nyt saisit lapsen, se olisi se sama sielu joka tuli vasta myöhemmällä junalla.

Abortin vastustajat kylläkin aina raivostuu kun niille esittää tällaisen mielipiteen.

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä taas jumalattoman typeriä ihmisiä kommentoimassa!!

Ap, älä heistä välitä. Suru helpottaa kyllä!

Siitä siis on jo KOLME VUOTTA. Terve ihminen ei ole noin lamassa enää kolmen vuoden kuluttua.

Vierailija kirjoitti:

Uskomukseni on että abortissa pelkkä solumuodostelma poistuu ja maan päälle tulossa ollut sielu puikahtaa takaisin "tuonne puolen" ja tulee paikalle vasta myöhemmin, uudessa soluasunnossa eli kehossa, kun on parempi aika. Uskon että sielu asettuu tulevaan asuinsijaansa raskauden loppupuolella ja jopa puikkelehtii eestaa kunnes homma on kaikinpuolin selvä. Uskon että jos nyt saisit lapsen, se olisi se sama sielu joka tuli vasta myöhemmällä junalla.

Abortin vastustajat kylläkin aina raivostuu kun niille esittää tällaisen mielipiteen.

Tuohan on suhteellisen nerokas teoria muilta osin, mutta sielujutska on ihan kukkua.

Mutta itse kysymykseen, miten päästä yli? Vastaus on ihan nenän edessä. Laitetaan se poistunut solumuodostelma lattialle ja kovasti pinnistäen hypätään yli. Sitten voit jatkaa elämääsi taas rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Ovatpa tämänkin palstan ihmiset empatiakyvyttömiä. Ap on varmasti aivan kuka tahansa muukin nuori, hän toimi paineen alaisena. Kuinkakohan moni nuori on pitänyt lapsen jos ei ole yhtään ketään joka kannustaisi ja tukisi asiassa.

Kaksi eri asiaa: se, onko tuo inhimillisesti ymmärrettävää. Ja se, onko tuo aikuisen ihmisen toimintatapa.

Minustakin on aika ymmärrettävää, että nuori on ympäristönsä ylipuhuttavissa. Sanoin vain, että niin kauan kuin ap:lla on vaikeuksia muodostaa itsenäisesti kantansa, voi olla parempi, ettei hän hanki lapsia. Semmoiset päätökset pitää aina tehdä itsenäisesti ja vakaan harkinnan perusteella.

Ja sekin on ymmärrettävää, että ap suri ja katui päätöstään - mutta asiassa vellominen vielä kolme vuotta tapahtuneen jälkeen ei ole. Ap:han on lamassa asian takia ja tekee omituisia johtopäätöksiä ihmisarvostaan ja siitä, kykeneekö hän hankkimaan lapsia! 

Se ei ole niin, että "tunteille ei mahda mitään". Totta kai mahtaa! Loputon asian käänteleminen ei ole kenellekään hyödyksi, ap kärsii siitä ennen kaikkea itse. 

Siksi kysyin, onko ap:lla kenties mielenterveyden kanssa ongelmia. En vittuillakseni, vaan siksi, että ap kuulostaa siltä, että saattaisi tarvita ammattiapua.

8

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä taas jumalattoman typeriä ihmisiä kommentoimassa!!

Ap, älä heistä välitä. Suru helpottaa kyllä!

Siitä siis on jo KOLME VUOTTA. Terve ihminen ei ole noin lamassa enää kolmen vuoden kuluttua.

Kyllä on jos ei ole saanut aikaa käsitellä asiaa. Et voi tulla sanomaan "siitä on jo 3 vuotta aikaa". Mitä sitten vaikka olisi 6? Ihmiset käsittelevät surun omaan tahtiinsa. Jos sitä mahdollisuutta ei ole saatu, ei myöskään asiasta/surusta pääse yli.

Oma esikoiseni kuoli kätkykuolemaan, koskaan en saanut tietää mitä tapahtui. Niin kaunis ja terve lapsi hän oli. Kuolemasta on yli 10vuotta silti joka kerta itken.

Olen itse aikanaan myös tehnyt abortin. Itse surin myös monta vuotta ja mietin miten päästää irti. Lopulta keksin että otanpa tatuoinnin. Sitä kantaa mukanaan koko ajan mutta silti en mieti asiaa enkä sure sitä. Jotenkin helpotti oloa.

En tarkoita että kaikkien pitäisi tatuointeja ottaa, mutta kenties jokin muu asia voisi helpottaa? Kentis joku koru missä päivämäärä?

Tsemppiä <3

Jassoo... No abortti on syntiä.

Ei vittu

Kyllä siitä yli pääsee ajan kanssa. Abortti on aina niin henkilökohtainen päätös ettei tule soimata itseään jälkikäteen liikaa. Syyllisyyden tunteita tulee varmasti useimmille jossain vaiheessa myöhemmin vaikka sillä hetkellä se olisikin ollut oikea päätös.

Itse tein jälkeenpäin ajateltuna vääristä syistä epävarmana abortin ja kaduin sitä saman tien, vaikka uskottelin alussa itselleni muuta. Onneksi sain vähän myöhemmin lapsen ja olen siitä nyt kiitollinen.

Abortti saattaa alkaa vaivaamaan vasta vuosienkin päästä, ei sureminen ole mikään epäkypsän ihmisen merkki. Apua onneksi on saatavilla.

Voimia sinulle ❤. Surutyö ja menetyksen käsittely vie aikansa, ja vaikka kipeät asiat säilyvät mielessä ajan myötä helpottaa.

Oma lapsi koki kätkytkuoleman 6 vuotta sitten ja vaikka asia on aina muistoissa se ei enää ole avoin haava.

Kaikkea hyvää sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Mua on 3 vuotta jo vaivannut, surettanut yksi asia... Nimittäin abortti.

Tulin raskaaksi syksyllä 2015. Olin aivan todella innoissani uutisesta! Suoraan sanoen olin myös kauhuissani, mutta enemmänkin onnellinen. Elämässäni tapahtui silloin paljon niin hyviä kuin huonojakin asioita... Enemmän huonoja. Ystäväni eivät tukeneet minua ollenkaan kun kerroin heille että olen raskaana. Kaikki kokoajan sanoivat minulle "Älä pilaa nuoruuttasi", "Et ole valmis, ajattele nuoruuttasi.", "Lapset pilaavat elämäsi", "Sinusta ei ole äidiksi" yms. Ajattelin silloin että ehkä he ovat oikeassa. Ehkä minusta ei todellakaan ole äidiksi. Kävin varhaisultrassa viikolla 8. Ultrassa näkyi vain ruskiaispussi, alkiosta ei merkkiäkään. Ultraaja kertoi että "odotan" tuulimunaa. Lasta ei koskaan syntyisikään ja että minun ikäiselle parempi myös niin...

Aikaa meni muutama viikko, kohtuni ei vieläkään ollut tyhjentynyt.. Kävin uudestaan lääkärissä ja päädyimmekin lääkkeelliseen tyhjennykseen. Samalla viikolla olin jo taysissa. Tähän aikaan olin jo unohtanut vauva haaveet ja kaiken muun. Olivathan läheiseni jo kertoneet minulle ettei minusta koskaan ole äidiksi...

Minut ultrattiin vielä tayssissa. Ultrauksessa näkyi tällä kertaa myös sikiö. Olinkin vasta viikolla 9.. Taas sydämeni täytti suuri onnellisuus ja ilo mutta tällä kertaa myös muistin mitä minulle kerrottiin, etten sovi äidiksi. Kerroin lääkäreille että haluan abortin. Kohdun tyhjennykseenhän olin tullutkin. Lääkärit kysyivät vielä monta kertaa uudestaan ja uudestaan haluanko varmasti abortin vai voimmeko odottaa vielä viikon päätöstäni. Minä kuitenkin sanoin että abortin haluan. Sen minä myös tein. Otin ensimmäisen pillerin suunkautta ja samantien alkoi kaduttamaan. Sain myös pillereitä kotiin mukaan, ne pitikin työntää syvälle alapäähän..

Sen tein. Meni päivä. Meni viikko. Meni kuukausia minua kadutti joka päivä päätökseni enemmän ja enemmän.. Aloin tehdä typeriä asioita elämässä....

Nyt 3 vuotta jälkeenpäin mietin miten kaikki ihmiset pystyivätkin manipuloimaan ja vähättelemään minua. Nään edelleen painajaisia asiasta. Välillä näen myös unia jossa olen synnyttämässä tai olen viemässä lastani päiväkotiin. Uneni miltein aina liittyvät tuohon aborttiin... Painajaisia painajaisen perään....

Mietin vain että loppuuko tämä ikinä? Tämä suru. Voinkohan ikinä enään saada lapsia ja jos saankin voinko koskaan olla ajattelematta että lapsellani olisi sisarus? Mietin joka päivä kuinka typerä olenkaan ollut. Miksi koskaan nielasin sen typerän pillerin. Voiko tästä päästä koskaan yli? Helpottaako suru...

Anteeksi sekavasta tekstistä, en osaa ajatella tapahtunutta järkevästi..

Me ihmiset tehdään joskus virheitä, joskus omasta tahdostamme ja joskus muiden vuoksi.

En tiedä mihin uskot, mutta.. mikäli asia painaa sinua arvojesi vuoksi.. minä uskon, että Jumala armahtaa ja antaa kyllä anteeksi kun kadumme virheitämme. Ja antaa kyllä uudenkin mahdollisuuden.

Sinä teit päätöksen sen hetkisen tiedoillasi. Sinä olit nuorempi. Ja nuoruutesi tähden muiden painostettavissa. Nyt olet eri ihminen, nyt tiedät että sinusta voi tulla hyvä äiti eikä se ole kenenkään muun ihmisen määriteltävissä onko sinusta siihen. Pidä siitä kiinni.

Abortti on todella vaikea asia. Ei mikään sellainen mitä voisi tehdä heppoisesti. Olet varmasti pohtinut asiaa kovasti ennen päätöstäsi, joten ole armollinen itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Olen tosi pahoillani puolestasi.

Mulla oli myös samankaltainen tilanne, jossa olin tekemässä aborttia muiden takia. Edellisten lasten kohdalla ei paljon onnitteluja tullut, kysyttiin vaan että olihan tää viimeinen. Kun sitten yksi ilmoitti vielä tulostaan, yritin pakottaa itseni aborttiin.

Lääkäri laittoi mut onneksi soittamaan tukipuhelimeen, jota kautta kuulin että usea aborttiin päätyvä saattaa jälkeenpäin tuntea negatiivisia tunteita, jopa masentua. Mulle vaikeinta oli ajatella sitä pillerin nielaisemista, mitä jos tuleekin pakokauhu eikä sitä enää takaisin saa. Siihen hetkeen liittyi niin paljon ahdistusta, että abortti jäi tekemättä ja nyt meillä on nämä ihanat lapset. Monen mielestä liikaa.

En halua kääntää veistä haavassa, vaan kertoa että tiedän mitä kamalaa olet joutunut pohtimaan ja ympäristön painostamana myös tekemään. En tietenkään tiedä miltä tuskasi tuntuu nyt, mutta toivon sulle kaikkea hyvää ja paljon rakkautta elämääsi. Saat vielä sen lapsen syliisi jos niin päätät.

www.ituprojekti.net on hyvä tukisivu. Sieltä saat myös numeron jonne soittaa ja paljon tietoa ja apua. Myös vertaisryhmistä kannattaa kysellä, se on niin hyvä tukimuoto monelle.

<3

En vaan voi olla miettimättä, että miten kipeää oikeasti on painostaa toista aborttiin.

Aivan sama vaikka kaikki elämässä ei olisi kuin elokuvien idyllistä, itse tulin raskaaksi kesken amk -opintojen ja lapsi syntyi kun opintoja oli takana 1,5 -vuotta.

Lapsen ohella suoritettu nyt opinnot loppusuoralle, opparikin jo hyväksytysti theseuksessa. Enää vika harkka ja se on siinä. Vuodella venyy, muttei haittaa. Pääasia, että valmistuu.

Kyllähän sitä vihjailuja välillä tullut, että varmasti jää opinnot kesken nyt kun lapsen menit tejemään, eikö olisi kannattanut odottaa jne.

Mutta mitä se muille kuuluu? Ei heidän tarvitse muiden ratkaisuja pohtia, vastuun kun jokainen kantaa itse.