Av:n hyväksymä tapa elää
Tämän Susanna Koski -kohun innoittama olen mietiskellyt että mikä se on se elämäntapa tai -historia, jota av:laiset voivat pääasiassa hyväksyä? Lähinnä tulee mieleen että ainoa oikea tapa elää on se että asiat ovat vain tapahtuneet passiiviselle ihmiselle, mutta niistä on selvitty. Esim. ala on satuttu valitsemaan oikein, työpaikka on satuttu saamaan, lapsia on tullut suunnittelematta mutta kaikki on sujunut hyvin. Velkaa ei saa olla, mutta ei myöskään perintöä tai muuta taloudellista tukea suvulta. Säästäminen ja sijoittaminen myös on rikkaiden, ahneiden puuhaa, varsinkin jos siitä seuraa mitään paria tonnia enempää.
Onko ajatuksia? Tai muotoillaan kysymys toisin, koska ymmärrän että av:n väki ei ole homogeeninen joukko. Mikä olisi sellainen elämän tarina mikä ei provosoi ketään tai herätä mitään intohimoja suuntaan tai toiseen?
Kommentit (8)
Mielensäpahoittaja kirjoitti:
Mahtaako sellaista ollakaan?
Sepä onkin hyvä kysymys. Ottaen huomioon miten joku aina suuttuu kaikesta, tuskin sellaista on. On vaan ihmisiä jotka ovat joko trolleja tai tosi puolustuskannalla.
Ap
Ei ole mitään AV:n hyväksymää tapaa, koska täällä käy tuhansia erilaisia ihmisiä.
Ainakin tämä:
Edelleen naimisissa miehen kanssa, jonka tavannut hyvin nuorena, muita miehiä ei ole ollut ennen nykyistä, mieluiten vaimokin on miehelle "se ensimmäinen". Onnellisia ollaan edelleen. Vastoinkäymisiä on toki ollut, mutta ne on selätetty puhumalla ja toteamalla, että ei se vaihtamalla parane. Lapsia kaksi, jotka kasvatettu maalaisjärjellä ja sopivasti kuria pitäen. Lasten nimet ovat huomiota härättämättömiä ja ajattomia tai vanhahtavia, suvusta tulleita. Mieluiten esim. Tyyne ja Toivo. Koti sisustettu ajattoman tyylikkäästi, löytyy vanha lautalattia, perintöhuonekaluja ja paljon kirjoja. Uutta ei hankita, koska miksi pitäisi: kerralla on hankittu laadukasta ja kestävää, joka on samalla ajatonta ja tyylikästä. Velkaa maks. 100 000, mieluiten ei sitäkään.
Olen eri mieltä. Kyllä suunnitelmallisuus on ok, mutta se EI ole ok, että julistaa oman elämäntapansa ainoaksi oikeaksi ja katsoo, että kun itse on onnistunut, se on ihan helppoa kaikille muillekin.
Todellisuudessa sitä paitsi moni asia on sattumaa, alkaen siitä, millaiseen perheeseen sattuu syntymään - tai että syntyy ylipäätään rikkaaseen länsimaahan.
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä. Kyllä suunnitelmallisuus on ok, mutta se EI ole ok, että julistaa oman elämäntapansa ainoaksi oikeaksi ja katsoo, että kun itse on onnistunut, se on ihan helppoa kaikille muillekin.
Todellisuudessa sitä paitsi moni asia on sattumaa, alkaen siitä, millaiseen perheeseen sattuu syntymään - tai että syntyy ylipäätään rikkaaseen länsimaahan.
Ei tietenkään kaikkea voi suunnitella. Mutta voihan sitä oman tiedon valossa tehdä valintoja, jotka todennäköisemmin voisi johtaa haluttuun lopputulokseen. Enkä tällä tarkoita mitään kovin ihmeellistä, tavallisia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin tämä:
Edelleen naimisissa miehen kanssa, jonka tavannut hyvin nuorena, muita miehiä ei ole ollut ennen nykyistä, mieluiten vaimokin on miehelle "se ensimmäinen". Onnellisia ollaan edelleen. Vastoinkäymisiä on toki ollut, mutta ne on selätetty puhumalla ja toteamalla, että ei se vaihtamalla parane. Lapsia kaksi, jotka kasvatettu maalaisjärjellä ja sopivasti kuria pitäen. Lasten nimet ovat huomiota härättämättömiä ja ajattomia tai vanhahtavia, suvusta tulleita. Mieluiten esim. Tyyne ja Toivo. Koti sisustettu ajattoman tyylikkäästi, löytyy vanha lautalattia, perintöhuonekaluja ja paljon kirjoja. Uutta ei hankita, koska miksi pitäisi: kerralla on hankittu laadukasta ja kestävää, joka on samalla ajatonta ja tyylikästä. Velkaa maks. 100 000, mieluiten ei sitäkään.
Vaikea tuohon on kyllä päästä. Onnekkaita ovat ne jotka asuvat pienillä paikkakunnilla ja jotenkin ihmeen kaupalla saavat kuitenkin käydä töissä, vaikka paikkakunnan työttömyysprosentti huitelee korkealla.
Huono tarina on sellainen. Toisin sanoen elämätön elämä. Aina jollain on jotain sanottavaa.
Mahtaako sellaista ollakaan?