Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi jotkut hermostuvat tai ottavat normaalin keskustelun kinaamisena?
19.05.2018 |
Miksi jotkut ihmiset ottavat niin herkästi normaalin keskustelun ja kommentoinnin siinä kinaamisena tai hermostuvat siinä muutenkin lähes koko ajan? Vaikka puhuisi itse tyyliin säästä tällaisen ihmisen kanssa, yrittäen pitää positiivisen sävyn tai hyvän hengen keskustelussa. On jotenkin erikoista ja hämmentävää toisinaan, enkä tiedä mistä voisi johtua.
Kommentit (40)
Itse ihmettelin samaa nuorempana. Nyt ammatin myötä olen oppinut vuorovaikutustaitoja ja ymmärtänyt, että luonnollinen puhetapani kuulostaa tiuskimiselta. Silloin, kun itse luulin "päivitteleväni" jotain, keskustelukumppani herkästi kuulikin äänensävyni vihaisena tiuskimisena. Nyt kun olen tiedostanut asian, vuorovaikutusongelmat ovat vähentyneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osalla ihmisistä on aika heikot sosiaaliset taidot. Mahdollisesti siinä tapauksessa väärintulkintoja syntyy. Ottaakohan kilpailutilanteena, ellei osaa normaalia jutustelua kovin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Itse ihmettelin samaa nuorempana. Nyt ammatin myötä olen oppinut vuorovaikutustaitoja ja ymmärtänyt, että luonnollinen puhetapani kuulostaa tiuskimiselta. Silloin, kun itse luulin "päivitteleväni" jotain, keskustelukumppani herkästi kuulikin äänensävyni vihaisena tiuskimisena. Nyt kun olen tiedostanut asian, vuorovaikutusongelmat ovat vähentyneet.
Kyse ei varmaankaan minun kohdallani ole tästä, koska kuvatulla tavalla käy vain harvojen ihmisten kanssa. Useimmat pitävät päinvastoin sosiaalisesti ja verbaalisesti kohtuullisen taitavana, tai sellaista palautetta olen saanut. Ap
Tietääkö kukaan muu tähän mahdollista vastausta tai vastauksia? Ap
Huono itsetunto ja narsismi ainakin syinä. Yksi kaveri on tällainen. Kokee olevansa jotenkin aina jatkuvassa kilpailutilanteessa ja että on pakko päteä, tuloksena ainainen uhriutuminen. Toki syyttelee muita sitten kinastelusta, riidanhaastamisesta ja kaikesta, mutta sehän kuuluukin narskun rooliin se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ärtyvät kyllä herkästi, vaikeaa sanoa yksittäistä syytä. Ehkäpä on hyvä suhtautua toisaalta myös niin, että sujuvuus ja hyvä henki ei ole ainoastaan sinun vastuullasi. Ymmärrän kuitenkin, että tuollainen vaivaa luonnollisestikin ja jää miettimään, mistä voisi olla kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ihmettelin samaa nuorempana. Nyt ammatin myötä olen oppinut vuorovaikutustaitoja ja ymmärtänyt, että luonnollinen puhetapani kuulostaa tiuskimiselta. Silloin, kun itse luulin "päivitteleväni" jotain, keskustelukumppani herkästi kuulikin äänensävyni vihaisena tiuskimisena. Nyt kun olen tiedostanut asian, vuorovaikutusongelmat ovat vähentyneet.
Kyse ei varmaankaan minun kohdallani ole tästä, koska kuvatulla tavalla käy vain harvojen ihmisten kanssa. Useimmat pitävät päinvastoin sosiaalisesti ja verbaalisesti kohtuullisen taitavana, tai sellaista palautetta olen saanut. Ap
Mitä välitä sitten on, jos parin tyypin kanssa ei keskustelu onnistu? Voit paistatella siinä loisteessa ja fantastisessa palautteessa, jonka saat useimmilta muilta.
Ts. kuulostat omahyväiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tietynlaiset ihmiset ovat kauhean herkkänahkaisia. näkisin että ilmiö on naisilla huomattavasti yleisempi kuin miehillä. miehet voivat vääntää asiasta kovaakin, mutta homma jatkuu kaverina heti sen jälkeen. naiset vetävät useammin että heidän ajatustensa/mielipiteidensä kritiikki on heidän henkilönsä kritiikkiä. yleisintä tämä on vassareilla, jotka identifioituvat voimakkaimmin poliittisiin näkemyksiinsä. toki tätä esiintyy myös miehillä, ja toki on naisia, joihin tämä ei päde. - outo nainen
Narsistille joka hetki on kilpailua.
Hän on niin epävarma, ettei normaali vuorovaikutus onnistu, siksi räksyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelukulttuureissa on suuria eroja. Voi johtua ihan siitäkin. On aika paljon sellaista, että keskustelu puuttuu kulttuurista kokonaan, siinä mielessä mitä keskustelu tarkoittaa. Yksi sanoo jotain, toinen kommentoi, ensimmäinen jatkaa...
On tosin hyvin vaikeaa ymmärtää itsellenikin, miksi osa ottaa jo tuollaisenkin itsestään selvyyden riitelynä. Eikö se kuulu normaaliin vuorovaikutukseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ihmettelin samaa nuorempana. Nyt ammatin myötä olen oppinut vuorovaikutustaitoja ja ymmärtänyt, että luonnollinen puhetapani kuulostaa tiuskimiselta. Silloin, kun itse luulin "päivitteleväni" jotain, keskustelukumppani herkästi kuulikin äänensävyni vihaisena tiuskimisena. Nyt kun olen tiedostanut asian, vuorovaikutusongelmat ovat vähentyneet.
Kyse ei varmaankaan minun kohdallani ole tästä, koska kuvatulla tavalla käy vain harvojen ihmisten kanssa. Useimmat pitävät päinvastoin sosiaalisesti ja verbaalisesti kohtuullisen taitavana, tai sellaista palautetta olen saanut. Ap
Mitä välitä sitten on, jos parin tyypin kanssa ei keskustelu onnistu? Voit paistatella siinä loisteessa ja fantastisessa palautteessa, jonka saat useimmilta muilta.
Ts. kuulostat omahyväiseltä.
En ole kokonaisuudessaan mitenkään täydellinen, vaikka kirjoitinkin pari positiivista asiaa itsestäni anonyymisti av:lla haukkumatta itseäni sivulauseessa. Ts. osasin odottaa kommenttiasi, mutta kirjoitin nuo asiat, koska ovat olennaisia kysymykseni kannalta, en niinkään kehuskellakseni (vaikka sellainen ei vielä tee kenestäkään välttämättä kenestäkään omahyväistä). Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini on juuri tällainen. Heikko itsetunto sekä taipumus projisoida omia negatiivisia ajatuksia lienevät syitä siihen. Arkipäiväisetkin keskustelut menevät yleensä tällä kaavalla:
Äiti: Kyllä pienet kissanpennut ovat sitten söpöjä!
Minä: Onhan ne, tosin aikuiset kissat ovat minusta ehkä vieläkin suloisempia.
Äiti: Aina sä oot tommonen! Miksi sun aina pitää vängätä joka asiasta, ikinä sä et voi olla samaa mieltä kuin mä.
tai:
Minä: Mihinköhän mä nyt laitoin sen mun puhelimen? Hei äiti, ootko nähnyt missään mun puhelinta, en just nyt muista, mihin ihmeeseen sen oikein laskin.
Äiti: No en minä ainakaan sitä ole ottanut! Minä en ikinä ole koskenutkaan siihen!
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on juuri tällainen. Heikko itsetunto sekä taipumus projisoida omia negatiivisia ajatuksia lienevät syitä siihen. Arkipäiväisetkin keskustelut menevät yleensä tällä kaavalla:
Äiti: Kyllä pienet kissanpennut ovat sitten söpöjä!
Minä: Onhan ne, tosin aikuiset kissat ovat minusta ehkä vieläkin suloisempia.
Äiti: Aina sä oot tommonen! Miksi sun aina pitää vängätä joka asiasta, ikinä sä et voi olla samaa mieltä kuin mä.
tai:
Minä: Mihinköhän mä nyt laitoin sen mun puhelimen? Hei äiti, ootko nähnyt missään mun puhelinta, en just nyt muista, mihin ihmeeseen sen oikein laskin.
Äiti: No en minä ainakaan sitä ole ottanut! Minä en ikinä ole koskenutkaan siihen!
Kuulostaa kovin tutulta. On kovin vaikeaa jotenkin ymmärtää logiikkaa, miksi se menee noin. Miten toinen päättelee harmittomat kommentit noin, miksi tulkitsee ja reagoi tuolla tavoin ihan ajatusten tasolla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen törmännyt vähän samaan välillä koettaessani tulla erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Olo, mikä sellaisessa tilanteessa tulee on se, ettei toinen pidä itsestä tai on muuten negatiivisella mielellä itseäni kohtaan. Tilanne tuntuu kuitenkin sellaiselta väärinymmärrysten sarjalta, mitä yrittää oikoa päättyen vain pidemmälle miinakentällä.
Kyseessä saattaa olla joskus sekin, että toinen haluaa lopettaa keskustelun.
Vaikeaa, kun toisaalta pitäisi välttää tekemästä tulkintoja muusta, mitä toinen ilmaisee omien rajojen vuoksikin. Kommunikointi on välillä hankalaa.
En tiedä, oliko tästä analyysistäni nyt mitään apua.
Samaa ihmettelen usein tällä palstalla. Juuri kävi näin tuossa 15-vuotiaan pojan aloittamassa ketjussa. 14-sivuinen ketju on täynnä ihan asiallisia viestejä ja siellä välissä ehkä kaksi haukkumaviestiä, niin siellä väki valittaa kun on muka aggressiivista keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on juuri tällainen. Heikko itsetunto sekä taipumus projisoida omia negatiivisia ajatuksia lienevät syitä siihen. Arkipäiväisetkin keskustelut menevät yleensä tällä kaavalla:
Äiti: Kyllä pienet kissanpennut ovat sitten söpöjä!
Minä: Onhan ne, tosin aikuiset kissat ovat minusta ehkä vieläkin suloisempia.
Äiti: Aina sä oot tommonen! Miksi sun aina pitää vängätä joka asiasta, ikinä sä et voi olla samaa mieltä kuin mä.
tai:
Minä: Mihinköhän mä nyt laitoin sen mun puhelimen? Hei äiti, ootko nähnyt missään mun puhelinta, en just nyt muista, mihin ihmeeseen sen oikein laskin.
Äiti: No en minä ainakaan sitä ole ottanut! Minä en ikinä ole koskenutkaan siihen!
Kuulostaa kovin tutulta. On kovin vaikeaa jotenkin ymmärtää logiikkaa, miksi se menee noin. Miten toinen päättelee harmittomat kommentit noin, miksi tulkitsee ja reagoi tuolla tavoin ihan ajatusten tasolla?
Sehän se ongelma onkin silloin, kun keskustelu ja ajatustenvaihto ei onnistu. Toista on mahdotonta ymmärtää, kun niin olennainen elementti on rikki.
Jos yhtään enemmän menee tuolle linjalle niin, että se on selvää molemmille suosittelen kysymään suoraan ensi kerralla vastaavassa tilanteessa. Tietenkin ongelmia voi olla myös suoruuden suhteen, mutta sellaista se joskus on.
Juuri noita epävarmuutta, huonoa itsetuntoa ja tunteiden käsittelyä koskevia ongelmia minäkin tarjoaisin ensimmäisenä. Narsismi taas on paljon muutakin käsittävä termi, niin varoisin tekemästä ainakaan minkään yksittäisen tilanteen ja asian perusteella liian pitkälle meneviä tulkintoja.
Hyvä tietää ainakin tämän perusteella, että muutkin ovat kohdanneet saman asian. Olen pitkään ihmetellyt tätä kysymystä ja ajatellut sen johtuvan siitä, että nimenomaan minulla olisi jotenkin erikoisen ärsyttävä pärstäkerroin tai tapa kommunikoida joidenkin mielestä. Ilmeisesti asiassa täytyy olla muutakin syytä, vaikkei vielä täysin selvinnytkään millainen ajatuskulku näihin tilanteisiin voisi toisen osapuolen osalta liittyä. Ap
Alue: Aihe vapaa
Tiedän ilmiön. On tuskastuttavaa, jos keskustelukumppani ottaa jokaisen asian ikään kuin vastaväitteenä normaalissa small talkissakin. Tai on tuskastuttavaa yrittää oikoa jatkuvasti keskustelua siinä tilanteessa oikeille raiteille. En tiedä mistä johtuu...