Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut hermostuvat tai ottavat normaalin keskustelun kinaamisena?
19.05.2018 |
Miksi jotkut ihmiset ottavat niin herkästi normaalin keskustelun ja kommentoinnin siinä kinaamisena tai hermostuvat siinä muutenkin lähes koko ajan? Vaikka puhuisi itse tyyliin säästä tällaisen ihmisen kanssa, yrittäen pitää positiivisen sävyn tai hyvän hengen keskustelussa. On jotenkin erikoista ja hämmentävää toisinaan, enkä tiedä mistä voisi johtua.
Kommentit (40)
Joskus vaan keskenään erityisen erilaisia ihmisiä luonteeltaan/viestintätyyliltään kohtaavat ja siinä tulee yhteentörmäyksiä/väärinymmärryksiä sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on juuri tällainen. Heikko itsetunto sekä taipumus projisoida omia negatiivisia ajatuksia lienevät syitä siihen. Arkipäiväisetkin keskustelut menevät yleensä tällä kaavalla:
Äiti: Kyllä pienet kissanpennut ovat sitten söpöjä!
Minä: Onhan ne, tosin aikuiset kissat ovat minusta ehkä vieläkin suloisempia.
Äiti: Aina sä oot tommonen! Miksi sun aina pitää vängätä joka asiasta, ikinä sä et voi olla samaa mieltä kuin mä.
tai:
Minä: Mihinköhän mä nyt laitoin sen mun puhelimen? Hei äiti, ootko nähnyt missään mun puhelinta, en just nyt muista, mihin ihmeeseen sen oikein laskin.
Äiti: No en minä ainakaan sitä ole ottanut! Minä en ikinä ole koskenutkaan siihen!
Huomaan kokevani joskus miehen kanssa käytyjä keskusteluja noin kuin äitisi (vaikka yleenä tajuan olla vastaamatta kuten hän), jos lasten kanssa on sellainen päivä että joka **tun asiasta pitää vääntää ja perustella ja jängätä. Että jos on jotenkin rajalla sen suhteen että mitä itseltä vaaditaan ja miten hyvin ympäristö huomioi sinun näkemyksiä ja tarpeita, niin tapa kuulla muita ihmisiä muuttuu ja kaikki alkaa kuulostaa sitä että se uhkaa omia rajoja.
Omasta äidistäni olen huomannut että hän on alkanut puhua isälleni vuosikymmenten myötä tällä tavalla _silloinkin_ kun isä puhuu ihan asiallisesti, koska isä välillä puhuu ivallisesti, alentuvasti, syyttävästi. Eli puolustuskannalla ja varpaillaan valmiiksi.
Tämän ei ole tarkoitus olla "puolustus", eihän tuollaisesta piikit pystyssä olemisesta hyödy kukaan, mutta tällaisia tuli mieleen kun mietin miksi joku voisi käyttäytyä noin.
Vierailija kirjoitti:
Joskus vaan keskenään erityisen erilaisia ihmisiä luonteeltaan/viestintätyyliltään kohtaavat ja siinä tulee yhteentörmäyksiä/väärinymmärryksiä sitten.
Varsinkin jos toinen on vähän umpimielinen ja hieman negatiivisella elämänasenteella ja toinen yrittää olla ystävällinen ja avoin. Tällaisia tilanteita joskus näkee.
Entä silloin, kun kyseessä on lähinnä tuttu tai puolituttu? Se muuten on totta, että osa ihmisistä kokee kaikenlaisen perustelemisen tarpeen ja eriävät mielipiteet voimakkaammin tunteella. Mutta kun joskus tuntuu, että osa on puolustuskannalla ilman tilanteeseen liittyvää syytä jo luonnostaan heti, kun tulisi edes vähän keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla tai kuvailemillasi tyypeillä resting bitch face tai töksähtelevä ääni? Minulla on ja joskus huomaan itsekin, että kuulostan kiukuttelevalta, vaikka todellisuudessa kieleni on kuin solmussa ja yritän siksi artikuloida ymmärrettävästi. Se ei sitten kuulosta kovin luontevalta. Tähän kun vielä lisää painavalla roikkuiholla varustetun naamani, jota en muista koko ajan tarkoituksella asettaa ystävälliseen hymyyn, niin vaikutelma äksyilijästä on valmis.
Ja minulle sitten joskus äksyillään takaisin, koska luullaan että minä äksyilen.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla tai kuvailemillasi tyypeillä resting bitch face tai töksähtelevä ääni? Minulla on ja joskus huomaan itsekin, että kuulostan kiukuttelevalta, vaikka todellisuudessa kieleni on kuin solmussa ja yritän siksi artikuloida ymmärrettävästi. Se ei sitten kuulosta kovin luontevalta. Tähän kun vielä lisää painavalla roikkuiholla varustetun naamani, jota en muista koko ajan tarkoituksella asettaa ystävälliseen hymyyn, niin vaikutelma äksyilijästä on valmis.
Ja minulle sitten joskus äksyillään takaisin, koska luullaan että minä äksyilen.
Ei mitään tuollaista. Ennemmin tässä mietitään sellaisia tilanteita, joissa toinen todellakin hermostuu normaaleista kommenteista tai ottaa ne kuin vastaväitteinä. Sellaistakin nimittäin tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos suuttuu ilman syytä keskustelussa eihän se normaalia ole. Huono päivä tai jokin muu ongelma täytyy olla. Sinuna en ottaisi siitä ongelmaa itselleni.
Voi olla varautuneisuuttakin. Työpaikalla yksi työkaveri oli pitkään tuollainen. Tosin ei se siitä paljoa muuttunut, mutta vähän kuitenkin mielestäni parempaan suuntaan loppua kohden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyseessä taitaa olla puolustuskannalle meneminen. Vaikeaa sanoa yksittäistä syytä. Sen olen huomannut, etteivät kaikki suomalaiset osaa normaalia juttelua ja helposti sohaisee johonkin arkaan kohtaan. Ehkä sen toisen käsittelemättömistä tunteista johtuvaa, tuskin kovinkaan paljon liittyy sinuun.
Herkkähipiäisyys syynä, sellaisia ihmisiä on paljon. Eivätkä kaikki ole taitavia ymmärtämään milloin kannattaa ottaa itseensä ja milloin ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen törmännyt vähän samaan välillä koettaessani tulla erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Olo, mikä sellaisessa tilanteessa tulee on se, ettei toinen pidä itsestä tai on muuten negatiivisella mielellä itseäni kohtaan. Tilanne tuntuu kuitenkin sellaiselta väärinymmärrysten sarjalta, mitä yrittää oikoa päättyen vain pidemmälle miinakentällä.
Kyseessä saattaa olla joskus sekin, että toinen haluaa lopettaa keskustelun.Vaikeaa, kun toisaalta pitäisi välttää tekemästä tulkintoja muusta, mitä toinen ilmaisee omien rajojen vuoksikin. Kommunikointi on välillä hankalaa.
En tiedä, oliko tästä analyysistäni nyt mitään apua.
Mä taas tulkitsen jatkuvan vastahankaan jänkkäämisen ja eri mieltä olemisen niin, ettei minun seuraani kaivata.
Toinen: lehdet ovat kyllä kivan keltaisia näin syksyllä.
Sinä: niin, kiva, kun on monia eri värejä noissa puissa.
Toinen: niin niin, mutta ovathan ne keltaisiakin!
Sinä: ...
En tiedä vastausta tähän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen törmännyt vähän samaan välillä koettaessani tulla erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Olo, mikä sellaisessa tilanteessa tulee on se, ettei toinen pidä itsestä tai on muuten negatiivisella mielellä itseäni kohtaan. Tilanne tuntuu kuitenkin sellaiselta väärinymmärrysten sarjalta, mitä yrittää oikoa päättyen vain pidemmälle miinakentällä.
Kyseessä saattaa olla joskus sekin, että toinen haluaa lopettaa keskustelun.Vaikeaa, kun toisaalta pitäisi välttää tekemästä tulkintoja muusta, mitä toinen ilmaisee omien rajojen vuoksikin. Kommunikointi on välillä hankalaa.
En tiedä, oliko tästä analyysistäni nyt mitään apua.
Mä taas tulkitsen jatkuvan vastahankaan jänkkäämisen ja eri mieltä olemisen niin, ettei minun seuraani kaivata.
Niin, ehkä sitten joillekin se on jonkinlainen epäsuora tapa ilmaista, ettei pidä toisesta tai kaipaa tämän seuraa. Kaikki eivät vain lähtökohtaisesti tajua sellaista passiivis-aggressiivista tyyliä. Olet joka tapauksessa todennäköisesti oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on juuri tällainen. Heikko itsetunto sekä taipumus projisoida omia negatiivisia ajatuksia lienevät syitä siihen. Arkipäiväisetkin keskustelut menevät yleensä tällä kaavalla:
Äiti: Kyllä pienet kissanpennut ovat sitten söpöjä!
Minä: Onhan ne, tosin aikuiset kissat ovat minusta ehkä vieläkin suloisempia.
Äiti: Aina sä oot tommonen! Miksi sun aina pitää vängätä joka asiasta, ikinä sä et voi olla samaa mieltä kuin mä.
tai:
Minä: Mihinköhän mä nyt laitoin sen mun puhelimen? Hei äiti, ootko nähnyt missään mun puhelinta, en just nyt muista, mihin ihmeeseen sen oikein laskin.
Äiti: No en minä ainakaan sitä ole ottanut! Minä en ikinä ole koskenutkaan siihen!
Huomaan kokevani joskus miehen kanssa käytyjä keskusteluja noin kuin äitisi (vaikka yleenä tajuan olla vastaamatta kuten hän), jos lasten kanssa on sellainen päivä että joka **tun asiasta pitää vääntää ja perustella ja jängätä. Että jos on jotenkin rajalla sen suhteen että mitä itseltä vaaditaan ja miten hyvin ympäristö huomioi sinun näkemyksiä ja tarpeita, niin tapa kuulla muita ihmisiä muuttuu ja kaikki alkaa kuulostaa sitä että se uhkaa omia rajoja.
Omasta äidistäni olen huomannut että hän on alkanut puhua isälleni vuosikymmenten myötä tällä tavalla _silloinkin_ kun isä puhuu ihan asiallisesti, koska isä välillä puhuu ivallisesti, alentuvasti, syyttävästi. Eli puolustuskannalla ja varpaillaan valmiiksi.
Tämän ei ole tarkoitus olla "puolustus", eihän tuollaisesta piikit pystyssä olemisesta hyödy kukaan, mutta tällaisia tuli mieleen kun mietin miksi joku voisi käyttäytyä noin.
Kiitos, kun toit "vastapuolen" näkökulmaa aiheeseen. Mietin asiaa hiljattain ja muistin, että äitiäni oli kertomansa mukaan mitätöity ja väheksytty lapsuudenperheessään. Toisin sanoen hänen omat ajatuksensa ja mielipiteensä olivat naurettavia ja vääriä, ja siitä on varmasti jäänyt perintönä taipumus heittäytyä puolustuskannalle. Toisaalta olen monesti huomannut sen, että hän olettaa, että minun pitäisi hänen tyttärenään olla aina samaa mieltä hänen kanssaan kaikista asioista ja se, jos mielipiteeni poikkeavat hänen omistaan, on heti riidan haastamista tai "esittämistä". Näitä kumpaakaan piirrettä hän ei vaikuta tiedostavan itsessään, eikä siis täten osaa käsitelläkään niitä, joten yleensä välttelen ajatustenvaihtoa hänen kanssaan niin paljon kuin mahdollista.
Ja ei, äitini ei ole tämä surullisenkuuluisa kivikissa :D
t. 13
Vierailija kirjoitti:
Toinen: lehdet ovat kyllä kivan keltaisia näin syksyllä.
Sinä: niin, kiva, kun on monia eri värejä noissa puissa.
Toinen: niin niin, mutta ovathan ne keltaisiakin!
Sinä: ...En tiedä vastausta tähän?
Sinä: kyllä! Hienoja nekin!
Argumenthos 101 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen: lehdet ovat kyllä kivan keltaisia näin syksyllä.
Sinä: niin, kiva, kun on monia eri värejä noissa puissa.
Toinen: niin niin, mutta ovathan ne keltaisiakin!
Sinä: ...En tiedä vastausta tähän?
Sinä: kyllä! Hienoja nekin!
Noin suunnilleen yleensä sanonkin, mutta heti seuraavassa lauseessa kuvio jatkuu tai alkaa uudelleen. Toinen on myös jo silminnähden hermostunut.
Vierailija kirjoitti:
Toinen: lehdet ovat kyllä kivan keltaisia näin syksyllä.
Sinä: niin, kiva, kun on monia eri värejä noissa puissa.
Toinen: niin niin, mutta ovathan ne keltaisiakin!
Sinä: ...En tiedä vastausta tähän?
Tarkoitan, etten tiedä, miksi tilanteessa toinen reagoi ja keskustelu menee noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen: lehdet ovat kyllä kivan keltaisia näin syksyllä.
Sinä: niin, kiva, kun on monia eri värejä noissa puissa.
Toinen: niin niin, mutta ovathan ne keltaisiakin!
Sinä: ...En tiedä vastausta tähän?
Tarkoitan, etten tiedä, miksi tilanteessa toinen reagoi ja keskustelu menee noin.
Sitten saattaa olla syytä ottaa peli käteen; Ehkä hän yrittää sen enempää alleviivaamatta korjata sinun lauseessasi olevan väärän väittämän. Toisin sanoen ohjata sinua oikealle uralle faktatiedon pariin. Jos et tuota huomaa, on reaktio juurikin kuvaamasi.
Jos taas kyse on ns. väittelyherkkyydestä, niin taustalla on aina esim. alemmuudentuntoa/kateutta/väsymystä/katkeruutta tms. Väittelemään ei kannatta silloin lähteä vaan ystävällisesti poistua. Jos olet tarpeeksi viisas, teet poistumisen täysin provosoimatta.
Jotkut ihmiset käyttävät hyväkseen ystävällisyyttä ja pyrkimystä hyväntahtoisuuteen ja pyrkivät ärtymällä kontrolloimaan tai näpäyttämään toista osapuolta. Joillekin ihmisille hyväntahtoisuus edustaa heikkoutta ja mahdollisuutta asettua toisen yläpuolelle, jos he kokevat ihmisten olevan lähtökohtaisesti toisiaan vastaan ja heikko itsetunto saa aikaan pätemisen tarvetta. Normaalimmalla itsetunnolla varustettu ihminen ei tällaista ymmärrä, vaan ihmettelee, miksi toinen käyttäytyy oudosti tai moukkamaisesti.