Lue keskustelun säännöt.
Olin yksinäinen ja masentunut, mutta elämä yllätti
17.05.2018 |
Olen tällä palstalla useammankin kerran kirjoitellut liittyen yksinäisyyteeni ja myös lukenut yksinäisyysketjuja. Ehkä senkin takia halusin tulla kirjoittamaan, että elämä voi todella yllättää ja muuttua vaikka olisi kuinka syvässä kuopassa tahansa. Ja olen kyllä ollut siinä supermasentuneen mielentilassa, jossa kaikki tällaiset jutut tuntuvat lähinnä vittuilulta koska "eihän mulle voi ikinä mitään hyvää tapahtua, koska olen niin perustavanlaatuisesti huono ja epäonnistunut". Mutta vittuiluksi tämä ei ole tarkoitettu...
Olen todella rajuista perheoloista. Olen ollut masentunut ja ahdistunut niin kauan kuin muistan. Välillä en pystynyt edes lähtemään pois kotoa, kun ahdisti niin paljon, ja kärsin järkyttävästi sosiaalisten tilanteiden pelosta. Olin niin masentunut, että vuosia meni itsemurhaa kotona hautoessa ja olinkin itsemurhayritysten takia psykiatrisella osastolla hoidossa.
Jossain vaiheessa sain tarpeekseni ja sain vähän purettua noita pahimpia ajatusmalleja. Paikkakunnanvaihto oli todella tärkeässä roolissa. Alotin elämäni yksin kaukana vanhoista homehtuneista paikoista ja kiusaamiskuvioista. Aluksi olin sairaalloisen yksinäinen ja ahdistunut, mutta pikkuhiljaa vain jätin vanhaa taakseni. Tajusin, että yksinäisyyskin oli ennen kaikkea rooli. Sosiaaliset taidot olivat täysin hakusessa, mutta päätin, että niitäkin voi oppia. "Epäonnistumiset" (eli torjutuksi tulemiset, itsestä nololta tuntuneet tilanteet jne.) päätin kuitata oppimiseen kuuluvana prosessina. Ensimmäistä kertaa elämässä päätin olla vähän armollinen itselleni: sitä minulle ei oltu suotu, sillä olin kasvanut niin moittivassa ympäristössä jossa pienistäkin kömmähdyksistä - tosista tai kuvitelluista - seurasi heti rangaistukset. Se auttoi.
Aloin käydä nettitreffeillä ja PALJON. Suurimmaksi osaksi ne olivat kuluttavia, turhia, torjuntaan päättyviä, mutta ennen kaikkea erittäin opettavaisia. Opin hyvin paljon siitä, kuinka erilaisten ihmisten kanssa ollaan ja kuinka voin omalla käytökselläni luoda mukavaa ja viihtyisää ilmapiiriä.
Kaikesta tästä huolimatta olin jo hyväksynyt, että elämästäni tulee vain jonkinlaista, ei ihan sellaista, kuin mistä haaveilin ja mitä olin nähnyt. Laajat ystäväpiirit, hyvä parisuhde - elämä kaikenkaikkiaan rullaamassa mukavasti eteen päin, ajattelin, että siitä ei tohtisi edes haaveilla. Pääasia, että olisi muutama kaveri ja mielenterveys edes siinä kunnossa, että pystyisi jotenkin tekemään mielenkiintoisia juttuja. Olin jo luopunut parisuhdehaaveista ja päättänyt lopettaa nettitreffit.
Sitten jotain outoa tapahtui. Nettitreffisivulla tuli vastaan aivan erityinen mies. Hän näki minussa jotain, jota kukaan muu ei ollut koskaan nähnyt. Hän alkoi rakastaa minua ehdoitta. Uskaltauduin suhteeseen, mies jaksoi ja jaksaa yhä edelleen pelkoni ja esiin pomppivat traumat. Olemme olleet nyt noin vuoden yhdessä, ja jo tässä ajassa on tapahtunut paljon. Edelleen monia asioita, jotka voisivat olla paremmin, mutta parisuhde on antanut kehikon, josta käsin voi rakentaa elämää.
En ole perinteisen kaunis, en varakas. Uskalsin vain olla sydän auki sen verran, että joku näki minut ja minä näin hänet. Olemme olleet n. vuoden yhdessä, tiedän, että se on lyhyt aika, mutta uskon ja toivon että yhteisiä vuosia tulee vielä. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa elämässäni voin luottaa siihen, että elämä kantaa - tavalla tai toisella. Se on jotain aivan ihmeellistä verrattuna siihen masentuneena ja yksinäisenä kamppailuun.
Olen todella kiitollinen, että olen elossa, että sain vielä tilaisuuden. Aivan sama, miten huonossa jamassa on ja miten tahansa hirveää elämä on. Sieltä kuopasta on mahdollista nousta.
Kommentit (34)
Ihana tarina, muistuttaa tosi paljon omaa elämääni. Itsekin olin todella pohjalla, kunnes yksi ongelma kerrallaan alkoi purkautua auki, ja löysin elämääni sisältöä ja rakkautta :)
Tsemppiä kaikille joilla menee huonosti, elämä saattaa yllättää silloin kun sitä vähiten odottaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana lukea tällainenkin tarina. Toivon, että itsellenikin kävisi vielä noin. T. 12-vuotiaasta asti masentunut, ikisinkku, yksin vuodesta 2007
Ei tuo mielestäni kovin hienolta siltikään kiinnosta.
Tai siis, nettitreffit on säälittävyyden huippu. Nykyään on tinder.
Just, ilman miestähän ei voi olla onnellinen...onneksi en ole ihan noin säälittävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana lukea miten ihminen on onnistunut murtamaan mielensä vankilan ja kohdannut onnellisia asioita elämässä. Toivottavasti parisuhteenne jatkuu onnellisena ja sinulla riittää voimia vaikeiden asioiden läpikäymiseen ja niistä vapautumiseen!
Onneksi olkoon! Mukavan kuuloista on ja toivon sinulle ja teille kaikkea hyvää.
Minusta ylivoimainen apu yksinäisyyteen on koira. Se on jo kaveri sinänsä, ja lisäksi sitä ulkoiluttaessa tulee lähes päivittäin puhuttua ihmisille (mikä ei muuten ole ollenkaan itsestään selvää) ja sen kautta voi pikku hiljaa syntyä ystävyyssuhteita - miksei hyvällä tuurilla parisuhteitakin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, silloin kun olin itsekin kaikkein eniten pohjalla, tällaiset jutut tuntuivat suolalta haavoille. Mutta pointti on, että mistä tahansa suosta voi päästä. Itselläni se ajatuskone teki sitä masennusta: elämä on ollut paskaa ja kauheaa, sua on kohdeltu kuin olisit pelkkää paskaa, joten elämä on vastaisuudessakin paskaa ja kauheaa ja sä olet paska. Turha odottaa mitään enempää. Kunhan vain alkoi kyseenalaistaa tätä edes pieniä hetkiä kerrallaan, asiat alkoivat muuttua. Ja muutoksessa meni vuosia, mikään helppo tie se ei ollut. Mulla ei välillä ollut yhtäkään ystävää eikä ketään ihmistä, kehen ottaa yhteyttä. Ei mitään toivoa. Pelkkää pimeyttä. Itsemurhayritykseni oli hyvinkin tosissaan tehty, ihme, että selvisin. Mutta selvisin! Pliis rakkaat ihmiset, älkää luovuttako. Lakatkaa vain uskomasta että asiat eivät koskaan voi muuttua, se on alku. Aloin myös vähän väkisinkin kohdella itseäni kuin ihmistä, jota rakastaisin ja josta olisin vastuussa. En todellakaan rakastanut itseäni silloin, mutta tuo pakottaminen auttoi.
En sanoisi, että elämäni olisi pelkästään mukavaa, sillä mulla on vielä paljon asioita, jotka eivät ole niin kovin hyvin (terveys, työt, ei paljon omia ystäviä jne.). Kuitenkin kykyni sietää epämukavuutta on kasvanut, ja se on tärkeintä.
Ihanaa kuulla että muillakin on vastaavia tarinoita :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Just, ilman miestähän ei voi olla onnellinen...onneksi en ole ihan noin säälittävä.
Hahah, en mä ihan tuota tarkoittanut :D Todellakin voi! Itselleni vain nuo sosiaaliset ongelmat olivat melkoisen pahoja ja mun oli todella vaikeaa luoda läheisiä ihmissuhteita ja vaikeaa löytää pysyviä ystävyyssuhteita. Siksi itselleni parisuhde on ollut niin tärkeä. Se toimii peilinä ja kun itsetunto on käytännössä koko elämän ollut nollassa, niin se on ollut ihanaa, että joku sanoo että olet ihana tyyppi just tuollaisena kuin olet. Todellakin voi olla onnellinen ilman parisuhdetta ja uskon, että jos nyt syystä tai toisesta sinkkuuntuisin, olisinkin ihan onnellinen :) -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lyhennetty versio:
1) Nainen on onneton ja yksinäinen
2) Nainen opettelee käyttäytymään ja huomioimaan miehiä
3) Nainen saa miehen
4) Nainen on onnellinen
Opettavainen tarina mielestäni!
Todella mukavaa lukea näin myönteinen tarina tällä palstalla:-)! Toivotan sinulle kaikkea hyvää tulevaan!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, silloin kun olin itsekin kaikkein eniten pohjalla, tällaiset jutut tuntuivat suolalta haavoille. Mutta pointti on, että mistä tahansa suosta voi päästä. Itselläni se ajatuskone teki sitä masennusta: elämä on ollut paskaa ja kauheaa, sua on kohdeltu kuin olisit pelkkää paskaa, joten elämä on vastaisuudessakin paskaa ja kauheaa ja sä olet paska. Turha odottaa mitään enempää. Kunhan vain alkoi kyseenalaistaa tätä edes pieniä hetkiä kerrallaan, asiat alkoivat muuttua. Ja muutoksessa meni vuosia, mikään helppo tie se ei ollut. Mulla ei välillä ollut yhtäkään ystävää eikä ketään ihmistä, kehen ottaa yhteyttä. Ei mitään toivoa. Pelkkää pimeyttä. Itsemurhayritykseni oli hyvinkin tosissaan tehty, ihme, että selvisin. Mutta selvisin! Pliis rakkaat ihmiset, älkää luovuttako. Lakatkaa vain uskomasta että asiat eivät koskaan voi muuttua, se on alku. Aloin myös vähän väkisinkin kohdella itseäni kuin ihmistä, jota rakastaisin ja josta olisin vastuussa. En todellakaan rakastanut itseäni silloin, mutta tuo pakottaminen auttoi.
En sanoisi, että elämäni olisi pelkästään mukavaa, sillä mulla on vielä paljon asioita, jotka eivät ole niin kovin hyvin (terveys, työt, ei paljon omia ystäviä jne.). Kuitenkin kykyni sietää epämukavuutta on kasvanut, ja se on tärkeintä.
Ihanaa kuulla että muillakin on vastaavia tarinoita :)
Ap
En silti ajattele, että sinulla menisi hyvin. Mielestäni tuossa ei ole mitään tavoittelemisenarvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai jos toi on joku mainoslause masentuneille, niin ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Tai siis, nettitreffit on säälittävyyden huippu. Nykyään on tinder.
Tinder lukeutuu nettitreffailuun :D Rakkauden etsimisessä ei ole mitään säälittävää. :)
Vierailija kirjoitti:
Lyhennetty versio:
1) Nainen on onneton ja yksinäinen
2) Nainen opettelee käyttäytymään ja huomioimaan miehiä
3) Nainen saa miehen
4) Nainen on onnellinenOpettavainen tarina mielestäni!
Vielä kun itse oppisit ettei näillä ilkeillä kommenteilla tuu sulle mitään hyvää...
Sä jos kuka ansaitset onnen! Onnittelut! 💛
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, silloin kun olin itsekin kaikkein eniten pohjalla, tällaiset jutut tuntuivat suolalta haavoille. Mutta pointti on, että mistä tahansa suosta voi päästä. Itselläni se ajatuskone teki sitä masennusta: elämä on ollut paskaa ja kauheaa, sua on kohdeltu kuin olisit pelkkää paskaa, joten elämä on vastaisuudessakin paskaa ja kauheaa ja sä olet paska. Turha odottaa mitään enempää. Kunhan vain alkoi kyseenalaistaa tätä edes pieniä hetkiä kerrallaan, asiat alkoivat muuttua. Ja muutoksessa meni vuosia, mikään helppo tie se ei ollut. Mulla ei välillä ollut yhtäkään ystävää eikä ketään ihmistä, kehen ottaa yhteyttä. Ei mitään toivoa. Pelkkää pimeyttä. Itsemurhayritykseni oli hyvinkin tosissaan tehty, ihme, että selvisin. Mutta selvisin! Pliis rakkaat ihmiset, älkää luovuttako. Lakatkaa vain uskomasta että asiat eivät koskaan voi muuttua, se on alku. Aloin myös vähän väkisinkin kohdella itseäni kuin ihmistä, jota rakastaisin ja josta olisin vastuussa. En todellakaan rakastanut itseäni silloin, mutta tuo pakottaminen auttoi.
En sanoisi, että elämäni olisi pelkästään mukavaa, sillä mulla on vielä paljon asioita, jotka eivät ole niin kovin hyvin (terveys, työt, ei paljon omia ystäviä jne.). Kuitenkin kykyni sietää epämukavuutta on kasvanut, ja se on tärkeintä.
Ihanaa kuulla että muillakin on vastaavia tarinoita :)
Ap
En silti ajattele, että sinulla menisi hyvin. Mielestäni tuossa ei ole mitään tavoittelemisenarvoista.
Mikä sulle olisi hyvin menemistä? Mikä olisi tavoittelemisen arvoista? Tämä on toki vain mun tarina ja nämä on niitä palikoita, jotka tekee mut onnelliseksi. Kiinnostaisi keskustella aiheesta.
Jotenkin sitä haluaisi yrittää auttaa ja antaa vertaistukee siinä paskassa tilanteessa oleville, vaikka haastavaahan se näin nettipalstan välityksellä on...
Mä olen noussut monista suonsilmistä tässä vuosien varrella, ja siten pidän elämästäni nykyään. Tiedät, etten välttämättä koskaan enää näe tervettä päivää, kivutonta päivää, mutta sen olen hyväksynyt jo aikaa sitten. Olen hyväksynyt senkin, etten ehkä saa enää töitä, talous pysyy kiturallaan jne.
Olen silti onnellinen, tai jotain, tyytyväinen ? Mitä lie. Olen toki haavellut rakkaudesta ja parisuhteesta. Tiedän, että sellainen jopa voi kohdalleni sattuakin, mutta jo etukäteen välillä se harmittaa, että jos näin käy, suurin osa elämästäni on kuitenkin mennyt yksin eläessä. Olen myös erittäin seksuaalinen olento, joten harmittaa, että löydän varmaan mukavan ihmisen sitten, kun en jaksaisi enää seksiä harrastaa :) Jostain mua rangaistaan! Olen pian 50v, joten en voi saavuttaa moniakaan haaveitani enää, joten paskaaks tässä, näillä mennään. Toivottavasti en katkeroidu elämää kohtaan.
Suolaa haavoille, vaikka se ei varmasti ollut tarkotuksena. Mutta, onnea sinulle, toivottavasti elämäsi pysyy mukavana!