Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mikä auttaisi passiivis-agressiiviseen?
17.05.2018 |
Mua itkettää jo tämä tilanne. Puoliso on töykeä, ei huomioi eikä puhu! Olemme olleet yhdessä jo 8v.
Tässä oli pieni loma molemmilla ja olimme ystävien luona. Toisten puolisot oli niin ihanan kohteliaita, että salaa olin kateellinen!
"otatko rakas lisää makkaraa, voin paistaa sulle?"
"Hei, ota tää mun takki, jos sulla on kylmä"
"Oot ihana" Ja suukku ohimennen.
Meillä ei ole KOSKAAN!! tuollaista?!
Mies istuu, kuin olisin ilmaa. Ystäville hymyilee ja on kohtelias, jopa korostetun. Minulle hän saa olon, että häpäisen hänet tai olen liikaa?
Eilen sanoin hänelle, että ei mua ole pakko rakastaa. Hän vastasi "minä olen mikä olen, älä yritä muuttaa minua". sanoin, etten ole muuttamassakaan vaan toivoisin paremman suhteen ja mukavaa huomioimista, kun siitä tulee hyvä olo ja hymy huulille omasta rakkaasta.
Hänelle kaikki tuntuu olevan "pakkopullaa", nyt kun tarkemmin mietin, niin kaikki yhteinen on ollut minun suunnittelemaa, hän vain tulee mukana. Kun olen pyytänyt, että hänkin suunnittelisi jotain piknikkiä tms, niin ei tapahdu!
Tavallaan heittää aina pallon minulle, vaikka puhun normaalisti, hän väittää, että riitelen tai olen hermostunut!?
Alkaa jo tuntua siltä että itse annan, mutta en saa mitään??? Vaikka kuinka olisin kohtelias, huomaavainen, jne... korkeintaan nopea halaus ja se siinä.
Löysin vanhan ketjun otsikolla: Passiivisagressiivisuus - kokemuksia kellään / mistä tietoa? EV
Kolahti ja kovaa!
Haluaisin tuntea olevani rakastettu :(
Tilannetta ei auta, että jopa työkaverini on kohteliaampi kuin puolisoni! En mietikään pettämistä, mutta itkettää illalla kun ajattelen, kuinka hän katsoo minua silmiin ja kehuu hiusväriäni tms. kohteliaisuuttaan! Jota oma puolisoni ei tee :(
Nyt voin vaikuttaa pinnalliselta, en ole. Sisäinen kauneus, käytöstavat, pienistä asioista nauttiminen, luonto, on minulle tärkeää. Kaipaan syvällisiä keskusteluja. Vai johtuuko tämä siitä, että perheen perustaminen on ajankohtaista, menimme todella nuorina yhteen. Nyt en ole varma tilanteesta, kuin olisin itse aikuistunut ja kasvanut, mies ei?
Kommentit (14)
Eroavaisuus kasvamisessa johtunee siitä, että passiivis-aggressiivinen asenne vastustaa käytännössä kasvua ja kaikkea sitä, mitä sellaiseen tarvitaan. Myös erilaisten asioiden edistämisen kanssa on vaikeaa suhteen ongelmien ratkaisemisesta puhumattakaan. Luotettavuus on myös pitkän tähtäimen ongelmia.
Näin ainakin meillä... -1. vastauksen kirjoittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ap. Tässä nyt pikainen tiivistys siitä, mitä kertomuksestasi tulee mieleen. Kuulostaa siltä, että mies on ollut jo pitkään tyytymätön suhteeseenne, mutta ei uskalla itse tehdä eropäätöstä, vaan yrittää savustaa sinut ulos suhteesta ilkeällä ja väheksyvällä käytöksellä. Ehkä ero voisi olla molemmille helpotus? Varsinkin, kun kuviossa ei vielä ole lapsia.
Kuinka pitkään nämä reissukaverit ovat olleet yhdessä? Monesti on niin, että ensimmäisen parin vuoden aikana kehutaan toisia ja pussaillaan näyttävästi kaikkien edessä jne. Kymmenen vuoden päästä ei niinkään.
Mies ei nyt välttämättä ole passiivisaggressiivinen kuitenkaan, itsekin ahdistelet häntä ruikuttamalla, että mua ei ole pakko rakastaa. Tuohan on selvästi tunteilla kiristämistä (jos et tee mitä käsken, et rakasta minua ja minä saan ruveta itkemään).
Toki saat erota, jos haluat. Mutta jos olet yli kolmekymmentä, deittimarkkinat eivät ole enää ihan yhtä antoisat kuin mitä ne olivat vuosikymmen sitten. Hyvät on menneet jo, jäljelle jääneissä on jo kosolti vikaa. Jos miehesi ainoa vika on se, ettei hän lässytä sinulle kaikkien edessä rakkautta ja pusihaleja, niin miettisin sinuna vielä toisenkin kerran. Koska vaihtoehdot ei välttämättä ole sen parempia, vaikka kavereiden miehiä katsoessa voi siltä tuntuakin. (Minun exä btw aina muiden edessä halaili ja pussaili, siitä on kuviakin, mutta kotioloissa EI IKINÄ. Joten älä ole kateellinen siitä mitä näet parin päivän ajan jossain lomalla.)
Vierailija kirjoitti:
Luin kirjoittamasi tekstin, hätkähdin, koska olen juuri miettinyt samalla tavalla. Vastausta en kuitenkaan ikävä kyllä osaa antaa. Jos tietäisin, mikä auttaa, tuskin olisin samassa tilanteessa ja näin onneton. Tuntuu todellakin siltä, että vastuu ja välittäminen ovat ainoastaan minulla kun puoliso on välinpitämätön, keskustelu johtaa hänen puolustuskannalla olemiseensa, anteeksipyynnöt eivät muuta mitään...
Menimme myös nuorina naimisiin enkä ollut tottunut tai tunnistanut passiivis-aggressiivista käytöstä pitkään aikaan. Sukupuolet ovat tosin kohdallamme toisin päin.
Mietin, voiko olla, että huomioimaton ei vaan kykene/viitsi nähdä asioita molempien kannalta? Kulkee ns. laput silmillä ja lakaisee maton alle asiat, "kaikki hyvin" tyyliin? Haluaa päästä helpolla?
Pääasia olisi, että suhde toimisi. Kerran täällä eletään, en tahdo katkeroitua.
En halua syyllistää puolisoakaan, ihmiset me kaikki olemme erilaisia, arvokkaita. Kyse on kohdallani siitä, että itse olen valmis (ja heittäytynytkin) täysillä rakastamaan ja katsomaan tulevaan, vaikka olisi vaikeuksia, en ole koskaan luovuttanut!
Tilanne on kuitenkin nyt se, että koen olevani rasite hänelle, hän ei järjestä mitään oma-aloitteisesti. En jaksa. Hän sanoo, että on väsynyt, huonot elintavat ainakin väsyttää, onko masennustakin? Mihin saakka minun on venyttävä? Jos toinen ei yritäkään? Riittäisi se, että istuisi viereen, olisi LÄSNÄ.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkään nämä reissukaverit ovat olleet yhdessä? Monesti on niin, että ensimmäisen parin vuoden aikana kehutaan toisia ja pussaillaan näyttävästi kaikkien edessä jne. Kymmenen vuoden päästä ei niinkään.
Mies ei nyt välttämättä ole passiivisaggressiivinen kuitenkaan, itsekin ahdistelet häntä ruikuttamalla, että mua ei ole pakko rakastaa. Tuohan on selvästi tunteilla kiristämistä (jos et tee mitä käsken, et rakasta minua ja minä saan ruveta itkemään).
Toki saat erota, jos haluat. Mutta jos olet yli kolmekymmentä, deittimarkkinat eivät ole enää ihan yhtä antoisat kuin mitä ne olivat vuosikymmen sitten. Hyvät on menneet jo, jäljelle jääneissä on jo kosolti vikaa. Jos miehesi ainoa vika on se, ettei hän lässytä sinulle kaikkien edessä rakkautta ja pusihaleja, niin miettisin sinuna vielä toisenkin kerran. Koska vaihtoehdot ei välttämättä ole sen parempia, vaikka kavereiden miehiä katsoessa voi siltä tuntuakin. (Minun exä btw aina muiden edessä halaili ja pussaili, siitä on kuviakin, mutta kotioloissa EI IKINÄ. Joten älä ole kateellinen siitä mitä näet parin päivän ajan jossain lomalla.)
Kaverit olleet yhdessä 2-15v.
Olen koittanut myös antaa tilaa, enkä ruikuta, ymmärrän toki, mitä ajoit takaa. Se tuottaa sellaisen tuloksen, että hetken menee hyvin, sitten mies taas passivoituu, eikä jaksa mitään.
Pointi ei ole se, että pitäisi muiden edessä tunteita näyttää, vaan se kun ei näytä juuri ollenkaan?
Voisin kirjoittaa kirjan "yksin suhteessa".
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on kyllä harmi. Erota ette tietenkään voi?
Kaikki on arvokkaita, mutta ei kaikkien kanssa kannata seurustella...
Eiköhän tuo ole selvää, ettei miehellä ole syytä muuttua tuosta miksikään. Hän ei arvosta sinua. Et voi pakottaa toista arvostamaan, joko ihmisellä on kunnioitusta muita kohtaan tai sitten ei. Tehtäväsi ei ole opettaa sitä hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä harmi. Erota ette tietenkään voi?
Kaikki on arvokkaita, mutta ei kaikkien kanssa kannata seurustella...
Eiköhän tuo ole selvää, ettei miehellä ole syytä muuttua tuosta miksikään. Hän ei arvosta sinua. Et voi pakottaa toista arvostamaan, joko ihmisellä on kunnioitusta muita kohtaan tai sitten ei. Tehtäväsi ei ole opettaa sitä hänelle.
Tämä kyllä saa ajattelemaan.
Miksi hän sitten ei arvosta minua? Koitan tehdä parhaani, että olisin hyvä puoliso.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko pystyneet puhumaan asioista? Oletko kertonut millaista käytöstä toivoisit mieheltäsi?
Ja onko mies sen myös ymmärtänyt?
Miten suhde muuten, onko yhteisiä suunnitelmia, siis muitakin kuin vain sun tekemiä?
Laita paperille suhteen plussat ja miinukset ja laske yhteen. Mitä saat, jos eroatte ja mitä menetät?
Ja samat, jos jäät.
Jotkut haluaa olla suhteessa, vaikka olisi ongelmiakin. Jotkut taas ovat mieluummin yksin, kuin huonon kaverin kanssa. Kumpaan ryhmään sinä kuulut?
Kaikilla meillä on vaan tää yks elämä, kai. Ja on oikeus hakea itselle parempaa seuraa.
Välillä kyllä puhumme paljonkin. Kun hän on vapaalla ja ei ole kiire. Hän kertoo, että rakastaa ja haluaa olla, ei vaan arjen kiireessä jaksa osallistua tai olla läsnä. Ymmärrän tämän, viihdyn itsekin paljon yksin.
Miten saisin hänet ymmärtämään, että hänen käytös ei ole kivaa?
Sitten vapaalla ollessa mikään ei paljoa muutu. Paitsi hän itse menee kaverin kanssa harrastamaan tms, ei järjestä meille mitään, kun ei "ehdi".
Hirveä tilanne! 50% haluaa olla, 50% taas ei :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on oikeus odottaa ja olettaa saavasi rakkautta ja tuntea olevasi rakastettu liitossasi. Miehesi ei tarvitse muuttua, muuttaa käyttäytymistään, joten lusikoiden jako voisi tulla kysymykseen, etenkin kun teillä ei ole lapsia. Parempi yksin omissa oloissa kuin kärvistellä "yhdessä" tunnekylmän tyypin kanssa. Ei se tuosta parane ajankaan kanssa. Saat sympatiani, jaksamista. Iloa päivääsi, tarvitset sitä. Mieti mitä haluat elämältäsi.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on oikeus odottaa ja olettaa saavasi rakkautta ja tuntea olevasi rakastettu liitossasi. Miehesi ei tarvitse muuttua, muuttaa käyttäytymistään, joten lusikoiden jako voisi tulla kysymykseen, etenkin kun teillä ei ole lapsia. Parempi yksin omissa oloissa kuin kärvistellä "yhdessä" tunnekylmän tyypin kanssa. Ei se tuosta parane ajankaan kanssa. Saat sympatiani, jaksamista. Iloa päivääsi, tarvitset sitä. Mieti mitä haluat elämältäsi.
Kiitos kauniista viestistäsi :) Totta turiset, tuntui mukavalle lukea. Iloa sinullekin :)
Nyt lähden luontoon mietiskelemään asioita. Jos joku vielä kommentoi, palaan myöhemmin. Jakakaa rakkautta toisillenne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on oikeus odottaa ja olettaa saavasi rakkautta ja tuntea olevasi rakastettu liitossasi. Miehesi ei tarvitse muuttua, muuttaa käyttäytymistään, joten lusikoiden jako voisi tulla kysymykseen, etenkin kun teillä ei ole lapsia. Parempi yksin omissa oloissa kuin kärvistellä "yhdessä" tunnekylmän tyypin kanssa. Ei se tuosta parane ajankaan kanssa. Saat sympatiani, jaksamista. Iloa päivääsi, tarvitset sitä. Mieti mitä haluat elämältäsi.
Kiitos kauniista viestistäsi :) Totta turiset, tuntui mukavalle lukea. Iloa sinullekin :)
Nyt lähden luontoon mietiskelemään asioita. Jos joku vielä kommentoi, palaan myöhemmin. Jakakaa rakkautta toisillenne!
Kiitos itsellesi, mukavaa happihyppelyä.
Tuli ajatus, jos olemmekin liian erilaisia? Hän ei kaipaa yhtäpaljon hellyyttä, sen osoittamista yms.. (ainakaan niin, että itse olisi se aloitteentekijä!). Minä taas pystyn antamaan kaikkea tuota, mutta sydän pakahtuu kun ei itse saa takaisin?
Joko tyydyn tähän, tai sitten vielä joku päivä vastaani tulee se, jonka kanssa kolahtaa.
Pyrin, etten kuluta aikaa tai hermoja tähän ongelmaan, se ei hyödytä mitään. Annan puolisolle nyt reilusti tilaa ja katson muuttuuko tilanne? Aion nauttia kesästä :) Ihanaa viikonloppua kaikille vastaajille :)
ps.
Kuinka 1. vastauksen kirjoittaja aiot menetellä omassa tilanteessasi?
ap
Alue: Aihe vapaa
Luin kirjoittamasi tekstin, hätkähdin, koska olen juuri miettinyt samalla tavalla. Vastausta en kuitenkaan ikävä kyllä osaa antaa. Jos tietäisin, mikä auttaa, tuskin olisin samassa tilanteessa ja näin onneton. Tuntuu todellakin siltä, että vastuu ja välittäminen ovat ainoastaan minulla kun puoliso on välinpitämätön, keskustelu johtaa hänen puolustuskannalla olemiseensa, anteeksipyynnöt eivät muuta mitään...
Menimme myös nuorina naimisiin enkä ollut tottunut tai tunnistanut passiivis-aggressiivista käytöstä pitkään aikaan. Sukupuolet ovat tosin kohdallamme toisin päin.