Lue keskustelun säännöt.
Miten sitä oppisi pitämään puolensa?
15.05.2018 |
Aika monella on varmaan sama ongelma. Omassa suvussani on paljon sekä miehiä että naisia, jotka vaan antaa kaikkien kävellä ylitseen. Mäkin olen sellainen.
Mussa ei ole aggressiivisuutta pisaraakaan. Ainakaan muita kohtaan. Mun tapa toimia vaikeissa tilnteissa on vaan hymyillä, pysyä rauhallisena, kuunnella ja suostua "kompromissiin", joka ei ole edes mikään kompromissi, vaan itse joudun poikkeuksetta huonompaan asemaan kuin toinen. Rauhallinen keskustelu harvemmin johtaa mihinkään (joskus se on pelastanut ehkä nahkani, mutta tavallisesti se ei toimi).
Mua vähätellään jatkuvasti, mulle tiuskitaan ja muhun puretaan aggressioita. Mun puhe keskeytetään usein. Lähipiirissäni ei ole yhtäkään ihmistä, joka antaisi mun puhua loppuun missään olosuhteissa ja riippumatta puheenvuoron kestosta.
Tämä on omaa syytäni, koska en vaan osaa pitää puoliani. Tietty voisin syyttää kasvatustani yms., mutta ei siitä olisi nyt mitään hyötyä.
Kenenkään ei tarvitse pelätä mitään seurauksia mua polkiessaan, joten siksi niin tapahtuu.
Kommentit (28)
Ja mulle se on semmoista, että mulla on aina mennyt hyvin, tuhansia euroja säästöjä, hyvä koulussa ja näin. Ja sitten muhun puretaan kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama, en osaa pitää puoliani. Melkein menetin henkeni hoitovirheiden seurauksena. Mua on haukuttu ja ivattu ihan törkeesti.
Ja siis oon fiksu yms. ja en vaan osaa pitää puoliani. Varmaan johtuu osittain siitä, että oon tottunut saamaan kaiken ihan pyytämättäkin, ja mulle on aina kannettu kaikki valmiiksi.
Mullekin lääkärien möhliminen on tuttua (toivon, etteivät möhli aina niin paljon. Toivon, että mulla olisi ollut vaan huono tuuri). Samoin kaikenlainen pilkka. Nykyään jopa odotan sitä, eikä se enää satuta niin kuin ennen. Se saa erakoitumaan kylläkin.
Mut taas kasvatettiin sellaiseen ajatteluun, että "viekää vaikka tuhkatkin pesästä". Muut on tärkeämpiä. Olin uusperheen "loislapsi". Varmasti monenlaiset olosuhteet ja ihan perusluonnekin saattaa johtaa tähän. Ehkä mäkin olisin tällainen joka tapauksessa.
ap
Treenaat EI-sanaa peilin edessä kunnes se tulee luontevasti.
"Ei, en kuuntele.Ei, en tee sitä, koska en halua.Ei, minulla ei ole aikaa, tee itse.Ei, en tule koska minulla on muuta.Ei, minun ei tarvitse selittää mitään."
Opettelet myös kävelemään pois tilanteesta jossa sinua koitetaan suostutella johonkin johon et tosiasiassa haluaisi suostua.Opettelet luopumaan väärästä syyllisyydentunnosta. On ok sanoa ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama, en osaa pitää puoliani. Melkein menetin henkeni hoitovirheiden seurauksena. Mua on haukuttu ja ivattu ihan törkeesti.
Ja siis oon fiksu yms. ja en vaan osaa pitää puoliani. Varmaan johtuu osittain siitä, että oon tottunut saamaan kaiken ihan pyytämättäkin, ja mulle on aina kannettu kaikki valmiiksi.
Mullekin lääkärien möhliminen on tuttua (toivon, etteivät möhli aina niin paljon. Toivon, että mulla olisi ollut vaan huono tuuri). Samoin kaikenlainen pilkka. Nykyään jopa odotan sitä, eikä se enää satuta niin kuin ennen. Se saa erakoitumaan kylläkin.
Mut taas kasvatettiin sellaiseen ajatteluun, että "viekää vaikka tuhkatkin pesästä". Muut on tärkeämpiä. Olin uusperheen "loislapsi". Varmasti monenlaiset olosuhteet ja ihan perusluonnekin saattaa johtaa tähän. Ehkä mäkin olisin tällainen joka tapauksessa.
ap
No en mä nyt tohon osaa mtn sanoa. Ei nyt ihan tutulta kuulosta.
Jaa. Mä en anna. Oon päässyt siihen kohtaan että mua ei komennella.
Mulla on vähän eri tilanteet.
Oon kotona kiukuissani miettinyt valmiiksi erilaiset ärsyttävät kommentit ja omat vasta-argumentit.
Tärkein argumentti tulee aina olemaan se, että nousen seisomaan ja kävelen ulos.
Kaikista tilanteista voi poistua rauhallisesti ja ylpeästi.
Minnekään ei kannata mennä niin, ettei voi poistua lopullisesti.
Aina voi olla menemättä tilanteisiin.
Jos ei osaa sanoa mitään, voi olla hiljaa ja sanoa vai niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Treenaat EI-sanaa peilin edessä kunnes se tulee luontevasti.
"Ei, en kuuntele.Ei, en tee sitä, koska en halua.Ei, minulla ei ole aikaa, tee itse.Ei, en tule koska minulla on muuta.Ei, minun ei tarvitse selittää mitään."
Opettelet myös kävelemään pois tilanteesta jossa sinua koitetaan suostutella johonkin johon et tosiasiassa haluaisi suostua.Opettelet luopumaan väärästä syyllisyydentunnosta. On ok sanoa ei.
Tätä pitäisi opetella joidenkin sukulaisten kanssa.
Muuten olen toteuttanut pois lähtemistä niin tehokkaasti, ettei juuri ketään ole jäänyt jäljelle. Ehkä olen vaan lipsunut jonkin passiivis-aggression puolelle myöskin.
Sekin on ongelma, että samaistun muihin liikaa. Uskon oikeasti olevani vaikea/syyllinen/ties mitä, kun joku tilanne tulee, vaikka järjellä ajateltuna tiedän olevani oikeassa. Mulle on helppoa sanoa, että olen väärässä tai pyytää anteeksi, ja vaikeaa puolustaa itseäni. Mun ajattelukykyni hämärtyy jotenkin.
Tämä on mennyt siihen pisteeseen asti, että oikeasti pelkään ihmisiä, eikä mulla ole enää juuri ketään. Sama toki toistuu myös työkavereiden yms. kanssa.
ap
"Mun puhe keskeytetään usein. Lähipiirissäni ei ole yhtäkään ihmistä, joka antaisi mun puhua loppuun missään olosuhteissa ja riippumatta puheenvuoron kestosta."
Tämä voi johtua ihan vain siitä, että joku ihminen on niin innokas olemaan äänessä tai kertomaan näkökantansa sillä hetkellä, ettei se unohdu. Itsekin olen vahingossa puhunut ihmisten päälle ja ihmiset ovat puhuneet minun päälleni. Jossain vaiheessa aloin kiinnittää siihen huomiota ja nykyään tietoisesti tähtään siihen, että en puhu toisen ihmisen päälle. Ja jos keskeytän tarpeellisesta syystä, pahoittelen ja kerron miksi keskeytän. Toisaalta en myöskään anna muiden puhua päälleni, vaan vaadin muilta samaa huomaavaisuutta. Niinpä jos joku alkaa puhua päälleni, en hiljene vaan jatkan puhumista ja sitten puhumme yhtä aikaa, niin ettei siitä saa selvää. Toinen vaihtoehto on, että huomautan puheenkaappaajalle kohteliaasti, että jatkan ensin puheenvuoroni loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi sun pitäisi oppia pitämään puolesi?
Sinkkumies
Ovelaa. Saat mut pitämään puoliani vähän tällä kommentilla. :) Tässä elämässä kukaan ei ole "saari". Asiat riippuu muista. Jos vaikutan ressukalta, mulle ei anneta mahdollisuutta mihinkään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi sun pitäisi oppia pitämään puolesi?
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Miksi sun pitäisi oppia pitämään puolesi?
Sinkkumies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vähä sellanen paha tapa ylireagoida tilanteisiin, varsinkin jos ne tilanteet ovat negatiivisia. Tulee sanottu tosi suoraan sanoja säästämättä. Tuskin tämäkään nyt ihan ok on. Kultainen keskitie tässäkin asiassa olisi hyvä.
Kannattaa edetä pienistä asioista isompiin. Kun on kerran pitänyt puolensa, niin huomaa, että siitä ei seuraa mitään pahaa, vaan hyvää. Nimittäin sinulle itsellesi. Omanarvontunto kohoaa ja olo tuntuu ehyemmältä. Kannattaa varautua siihen että oppiminen kestää aika kauan. Jos olet koko elämäsi antanut muiden kävellä ylitsesi, ei sitä ihan hetkessä voi muuttaa. Itse olen saanut todella paljon apua kognitiivisesta käyttäytymisterapiassa, jossa olen optellut muuttamaan ajatus-ja toimintatapojani sellaisiksi, että pystyn pitämään puoliani enkä enää koe ahdistavina enkä uhkaavina tilanteita, joissa pidän puoliani.
Pikareseptiä ei valitettavasti ole, mutta kyllä sen taidon voi oppia :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ha! Niin tiedän, miltä susta tuntuu.
Tuo puheen keskeyttäminen on todella ärsyttävää. Lisäksi kukaan harvoin kysyy multa mitään. Itse tykkään osoittaa kiinnostusta ja kunnioitusta kyselemällä keskustelun lomassa jotakin vastapuoleltakin sen sijaan, että pälättäisin pelkästään itsestäni. Sitten kun toinen ei kysy ikinä mitään, vaan rupeaa pelkästään höpöttämään päälle jotakin omaansa, niin ei paljoa innosta jatkamaan keskustelua.
Sisäisesti ja ollessani yksin tunnen olevani "vahva" ja että mullakin on täällä paikkani. Mutta seurassa tuntuu, että palaan ajassa 20 vuotta taaksepäin jolloin olin ujo, hiljainen, pullero, kömpelö ja arka. Jos piirtäisin itsestäni tuolloin minäkuvan, siinä olisi omaa varjoaan pelkäävä norsu posliinikaupassa. Kiitos narsisti-isä ja kiitos tossu-äiti, joidenka mielestä omaa mielipidettä ei saa olla, mikään ei riitä ja syyllinen kaikkeen on aina peilissä. Pitkän matkan olen jo päässyt eteenpäin yrittäessäni tulla kaikkine tunteineni ja mielipiteineni näkyväksi edes itselleni, mutta tekemistä riittää vielä.
Juuri tänään mietin, että hassua miten sitä ihminen pystyykään tarkkailemaan ja arvioimaan itseään (negatiivisesti) muiden kautta sen sijaan, että keskittyisi siihen miltä itsestä tuntuu ja miten itse ajattelee asioista. Kammottavan usein esim. tulen ajatelleeksi, että nuo muut varmaan pitää mua hirvittävän rumana / tyhmänä, sen sijaan että keskittyisin havainnoimaan maailmaa omien silmien kautta. Ja jos missä tahansa yhteydessä tulee mikä tahansa ristiriitatilanne, niin automaattisesti ajattelen aina että vika on minussa. Minä kommunikoin huonosti. Minun ideani oli typerä. Minä en hoksannut kaikkea, mitä olisi pitänyt.
Joskus mietin miltä sellaisen ihmisen pään sisällä näyttää, jolle on jo lapsuudessa annettu terve itsetunto. Tuntuu varmaan hyvältä, kun ei tarvitse epäillä itseään aina ja kaikkialla, ja kykenee rauhallisesti ja jämäkästi mutta ystävällisesti ilmaisemaan itseään ja omia mielipiteitään. Itselläni on siihen vielä matkaa. En ole varsinaisesti katkera vanhemmilleni koska ymmärrän heidän lähtökohtansa ja omat taustansa; nyt on vain velvollisuuteni rakentaa itsestäni parempi versio kuin se, johon alkujaan sain rakennuspalikat. Mutta helppoa se ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sun pitäisi oppia pitämään puolesi?
Sinkkumies
Ovelaa. Saat mut pitämään puoliani vähän tällä kommentilla. :) Tässä elämässä kukaan ei ole "saari". Asiat riippuu muista. Jos vaikutan ressukalta, mulle ei anneta mahdollisuutta mihinkään.
ap
Annat kovasti muiden otaksutuille mielipiteille arvoa. Samalla itse määrittelet itsesi ressukaksi. Haluat olla jotain, jota oletat että muut ihmiset arvostavat. Ajattelet, että sinulle annettaisiin mahdollisuuksia, jos olisit toisenlainen. Ajattelet, että sinulle ei nyt anneta mahdollisuuksia. Entä jos lakkaisit itsesi mollaamisen ja ajattelisit, että kykenet ottamaan tai tekemään mahdollisuuksia silloin, kun on tarve. Ja silloin kun ei ole riittävä tarve, voit antaa itsesi levätä. Jokainen ansaitsee lepohetkiä ja kukaan ei ole täydellinen itselleen eikä toisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähä sellanen paha tapa ylireagoida tilanteisiin, varsinkin jos ne tilanteet ovat negatiivisia. Tulee sanottu tosi suoraan sanoja säästämättä. Tuskin tämäkään nyt ihan ok on. Kultainen keskitie tässäkin asiassa olisi hyvä.
Ei ole hyvä. Kultainen keskitie on vässyköiden tie.
Sinkkumies
:D Hyvä ansa! Nyt en lähde avautumaan, koska odotat sitä innolla.
Vierailija kirjoitti:
"Mun puhe keskeytetään usein. Lähipiirissäni ei ole yhtäkään ihmistä, joka antaisi mun puhua loppuun missään olosuhteissa ja riippumatta puheenvuoron kestosta."
Tämä voi johtua ihan vain siitä, että joku ihminen on niin innokas olemaan äänessä tai kertomaan näkökantansa sillä hetkellä, ettei se unohdu. Itsekin olen vahingossa puhunut ihmisten päälle ja ihmiset ovat puhuneet minun päälleni. Jossain vaiheessa aloin kiinnittää siihen huomiota ja nykyään tietoisesti tähtään siihen, että en puhu toisen ihmisen päälle. Ja jos keskeytän tarpeellisesta syystä, pahoittelen ja kerron miksi keskeytän. Toisaalta en myöskään anna muiden puhua päälleni, vaan vaadin muilta samaa huomaavaisuutta. Niinpä jos joku alkaa puhua päälleni, en hiljene vaan jatkan puhumista ja sitten puhumme yhtä aikaa, niin ettei siitä saa selvää. Toinen vaihtoehto on, että huomautan puheenkaappaajalle kohteliaasti, että jatkan ensin puheenvuoroni loppuun.
Tämän mä ymmärrän. Mä tosin en osaa jatkaa puhumista, jos joku puhuu jo. Olen yrittänyt, mutten vaan pysty siihen, enkä saa sanottua mitään mihinkään väliin. Yli kahden ihmisen ryhmissä en saa sanottua mitään. Sitä pitäisi harjoitella. Muutenkin lakkaan puhumasta, jos puheeni eivät selvästi kiinnosta. Kommentoin sitten vain muiden puheita.
Mulle käy myös usein niin, että puhun jostain ja parin lauseen jälkeen toinen ajattelee kuulleensa ja koko tarinan ja kertoo mulle, miksi joku juttu esim. on huono idea. kerran olin todistajana liikenneonnettomuudessa ja silloinen puolisoni kertoi mulle alun kuultuaan, mitä siinä oikeasti tapahtui, eikä enää uskonut tarinaani. Tämä on mulle yllättävän tuttua.
Näihin pitäisi vaan tietoisesti puuttua ja koittaa parantaa itseään... Vaikka ihannemaailmassa kaikki saisikin puhua loppuun ja muita kuunneltaisiin. Se on ongelma, että haluaisin kohdella toisia niin kuin haluaisin itseäni kohdeltavan. Oikeasti kukaan ei tule kohtelemaan mua niin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Tajuattekohan te tollot sanaakaan mitä yritän opettaa teille?
Sinkkumies
Juopon on turha koittaa opettaa muita kun ei itse toimi kelvollisena esimerkkinä. Sun oppien mukaan meidän kaikkien pitäis aina kännipäissä tulla tänne tekemään vastakkaisen sukupuolen ihmisarvoa vähätteleviä aloituksia ja spämäämään palsta täyteen luokattoman huonoja trollauksia.
No thanks, en halua ottaa oppia susta missään asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mun puhe keskeytetään usein. Lähipiirissäni ei ole yhtäkään ihmistä, joka antaisi mun puhua loppuun missään olosuhteissa ja riippumatta puheenvuoron kestosta."
Tämä voi johtua ihan vain siitä, että joku ihminen on niin innokas olemaan äänessä tai kertomaan näkökantansa sillä hetkellä, ettei se unohdu. Itsekin olen vahingossa puhunut ihmisten päälle ja ihmiset ovat puhuneet minun päälleni. Jossain vaiheessa aloin kiinnittää siihen huomiota ja nykyään tietoisesti tähtään siihen, että en puhu toisen ihmisen päälle. Ja jos keskeytän tarpeellisesta syystä, pahoittelen ja kerron miksi keskeytän. Toisaalta en myöskään anna muiden puhua päälleni, vaan vaadin muilta samaa huomaavaisuutta. Niinpä jos joku alkaa puhua päälleni, en hiljene vaan jatkan puhumista ja sitten puhumme yhtä aikaa, niin ettei siitä saa selvää. Toinen vaihtoehto on, että huomautan puheenkaappaajalle kohteliaasti, että jatkan ensin puheenvuoroni loppuun.
Tämän mä ymmärrän. Mä tosin en osaa jatkaa puhumista, jos joku puhuu jo. Olen yrittänyt, mutten vaan pysty siihen, enkä saa sanottua mitään mihinkään väliin. Yli kahden ihmisen ryhmissä en saa sanottua mitään. Sitä pitäisi harjoitella. Muutenkin lakkaan puhumasta, jos puheeni eivät selvästi kiinnosta. Kommentoin sitten vain muiden puheita.
Mulle käy myös usein niin, että puhun jostain ja parin lauseen jälkeen toinen ajattelee kuulleensa ja koko tarinan ja kertoo mulle, miksi joku juttu esim. on huono idea. kerran olin todistajana liikenneonnettomuudessa ja silloinen puolisoni kertoi mulle alun kuultuaan, mitä siinä oikeasti tapahtui, eikä enää uskonut tarinaani. Tämä on mulle yllättävän tuttua.
Näihin pitäisi vaan tietoisesti puuttua ja koittaa parantaa itseään... Vaikka ihannemaailmassa kaikki saisikin puhua loppuun ja muita kuunneltaisiin. Se on ongelma, että haluaisin kohdella toisia niin kuin haluaisin itseäni kohdeltavan. Oikeasti kukaan ei tule kohtelemaan mua niin.
ap
Ei sinun ole mikään pakko puhua, jos et halua. Okei, ehkä työelämässä tai opiskeluissa tai viranomaisten kanssa on pakko, mutta ei muuten ja ei muualla. En minäkään puhu, jos ei kiinnosta puhua. Miksi puhuisin? Ikää on jo sen verran, ettei ole enää tarvetta estää hiljaisten hetkien syntymistä tai yrittää olla jokin seuranpitäjä, jos ei kiinnosta. Elämä on liian arvokasta sellaiseen.
Siis sinkkumies, sä et tee muuta kuin kettuilet koska pidät itseäsi ylivertaisena naisiin verrattuna. Se on jä käynyt ilmi kauan sitten, siksi kukaan ei kuuntele sua.
Mulla sama, en osaa pitää puoliani. Melkein menetin henkeni hoitovirheiden seurauksena. Mua on haukuttu ja ivattu ihan törkeesti.
Ja siis oon fiksu yms. ja en vaan osaa pitää puoliani. Varmaan johtuu osittain siitä, että oon tottunut saamaan kaiken ihan pyytämättäkin, ja mulle on aina kannettu kaikki valmiiksi.