Plagiointitutkija: ”Huhtasaaren teksti ei ole millään tapaa poikkeava”
kotimaa
|
Politiikka
Perussuomalaisten varapuheenjohtajan, kansanedustaja Laura Huhtasaaren tekemään opinnäytetyöhön liittyvät plagiointiepäilyt eivät ole epätavallisia. Plagiointitutkija Erja Mooren mukaan plagointeja on paljon eikä niiden käsittelystä ei ole olemassa selkää linjausta.
Uusi Suomi kertoi maanantaina, että Jyväskylän yliopisto on saanut haltuunsa Tiina Simpasen pro gradu -tutkielman, josta Huhtasaaren epäillään kopioineen suuria määriä tekstiä omaan graduunsa. Jyväskylän yliopiston johtava lakimies Sanna Anttilainen sanoi Uudelle Suomelle, että Huhtasaaren gradu tutkitaan uudelleen ”hyvin todennäköisesti”.
Plagiaatteja on opinnäytteissä oikeasti paljon, eikä Huhtasaaren teksti ole millään tapaa poikkeava, Moore kommentoi Uudelle Suomelle.
Hän sanoo, että plagiointien käsittelyt ovat ”hirvittävän sekavia”.
– Ei ole selkeää linjausta. Näitä käsitellään vähän miten milloinkin. Joskus laitetaan vain päälle leima, jossa lukee, että ”sisältää plagiointia.” Välillä on voitu todeta, ettei ole plagiointia, vaikka plagiointi olisi ihan selvää, Moore kertoo.
Myös Huhtasaaren graduun oli Mooren mukaan luvattu laittaa vastaavanlainen huomautus.
– Ei tuollaisilla leimoilla ole juuri merkitystä. Muutama päivä kohutaan, ja sitten asia unohtuu, hän toteaa.
Mooren mukaan plagiointia tapahtuu paljon.
– Plagiointia löytyy sähköisesti julkaistuista opinnäytteistä ihan älyttömästi. Se on karannut ihan käsistä. Yliopistoista sitä on vaikea selvittää, koska kaikkia graduja ei julkaista sähköisesti. YAMK-opinnäytetyöt julkaistaan lähes kaikki. Tutkin niitä satunnaisotannalla vuonna 2012, ja ilmeni, että 12 prosenttia niistä sisälsi plagiointia, ja kolmasosa oli hyvin epäselviä lähdeviitteiltään.
Kommentit (22)
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kommarit keksi enään mitään muuta. Laura on suoraselkäinen isämmaallinen ja uskovainen nainen, tuskin kirjoittelisi mitään perversien poikkeavia juttuja. Kuka tän jutun on nyt oikein keksiny. Yle vai Hesari?
Suoraselkäinen? Eikö suoraselkäistä olisi myöntää plagioineensa, varsinkin jos se kerran on noinkin yleistä kuin Erja Moore sanoo?
Totta, mutta eikö myöskin olisi tasa-arvoista käydä kaikkien akateemisten kansaedustajien gradut läpi plagioinnin takia?
http://plagiointitutkija.blogspot.fi/
.
Ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos joku haluaa hommaan ryhtyä.
Minulla on koska nuo pitäisi tehdä julkisella rahalla ja hyöty tuommoisesta on aika liki nollaa. Yliopistoilla on parempaakin käyttöä rahoilleen kuin tehdä turhaa selvitystyötä.
Plagiointitutkija sanoo, että plagiointia tapahtuu paljon. Tämä ei tarkoita, että plagiointi olisi “käytäntöjen mukaista” tai muutenkaan oikein, kuten jotkut täällä tuntuvat kuvittelevan. Kaikenlaista vilppiä harjoitetaan, myös tiedemaailmassa, mutta ei se siitä rehellisyydeksi muutu, vaikka miten vänkkäisi, että kyllä muutkin näin tekee.
Ainakaan meillä (HY, bio- ja ympäristötieteellinen) gradujen arviointi ei ole kiinni mistään opiskelijaopponenttien kunnianhimoisuudesta. Jokaisen gradun arvioi 2 vähintään tohtorin tutkinnon suorittanutta tutkijaa, joista kumpikaan ei saa olla työn ohjaaja. Ja näin ihan “naisvaltaisella alalla”…