Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
ADHD epäily lapsella
09.05.2018 |
Minulla itselläni on ADHD ja lapseni täyttää 3v. Tiedän että tuossa iässä ei vielä mitään diagnooseja jaella, mutta perinnöllisistä syistä monesti tarkkailen tiettyjä piirteitä pojassa. Yleisesti ottaen meidän elämä on aika kaaosta, mies on töissä ja minä kotona pojan kanssa, poika osa-aikasesti päiväkodissa vilkkaan ja sosiaalisen luonteensa takia, tämä oli itseasiassa kerhon ehdotus. Mulla on lääkitys, mutta fakta on ettei se todellakaan kaikkia oireita "paranna", eli en koe lääkityksen alaisenakaan olevani lähelläkään valtaväestöä. Poika on erittäin vilkas, ei pysy paikoillaan (ei istu koskaan sylissä esim), raivostuu yleisillä paikoilla useasti jolloin saa sellaisia kohtauksia että on vaikea toimia oikein niissä ja huomaan usein ihmisten tuijottavan meitä pahasti. Poika pyytää kyllä usein nopeasti anteeksi käytöstään mutta saattaa muutaman minuutin päästä saada uuden raivokohtauksen ja sitten taas mennään. Poika myös törmäilee ja kaatuilee paljon. Hyppii muiden lasten kanssa leikkiessä leikistä toiseen, ei osaa keskittyä yhteen leikkiin kerralla. Onko tämä ns . normaalia 3v ikäisen käytöstä, vai pitääkö tässä alkaa heittää jo viimeisetkin toivon rippeet roskiin ettei poika ole periny multa tätä vittumaista aivokemiallista häiriötä, joka vaikeuttaa huomattavasti tässä yhteiskunnassa selviytymistä?
Kommentit (12)
Itsellä myös ADD, josta tippunut H iän myötä. Joissakin asioissa hyödyksi, arkisisten asioiden suorittamisessa melkoinen rasite. Sain sen perinnöksi omalta isältäni. AD(H)D on kylläkin aika voimakkaasti perityvää sorttia. Itse en näe sitä hyvänä enkä huonona asiana, sillä siinä on sekä hyvät että huonot puolensa. Tosin yhteiskunnan asettamaan malliin voi olla vaikea sopeutua. Tiedoistamalla omat taipumukset voi kehittää ns. selviytymiskeinoja -ja tapoja jotka auttavat arjen keskellä. En lähtisi lasta lääkitsemään vain koska aivot toimivat eri tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä nuo merkit vahvasti viittaavat ADHD:eehen. Meidän lapsessamme oli myös jo tuonikäisenä nähtävillä paljon erityispiirteitä. Hakeuduttiin tutkimuksiin varsin varhaisessa vaiheessa. Diagnoosin lapsi sai viisivuotiaana. Tämä on ollut raskas taival. Me olemme saaneet apua asiantuntevalta neurologilta ja lapsemme on hyötynyt lääkityksestä. Jaksamista sinulle ap!
Vierailija kirjoitti:
ADHD ei ole todellinen sairaus.
En tykkää sitä sairaudeksi sanoakaan, mutta hyvin todellinen se on. Ap
Vierailija kirjoitti:
Itsellä myös ADD, josta tippunut H iän myötä. Joissakin asioissa hyödyksi, arkisisten asioiden suorittamisessa melkoinen rasite. Sain sen perinnöksi omalta isältäni. AD(H)D on kylläkin aika voimakkaasti perityvää sorttia. Itse en näe sitä hyvänä enkä huonona asiana, sillä siinä on sekä hyvät että huonot puolensa. Tosin yhteiskunnan asettamaan malliin voi olla vaikea sopeutua. Tiedoistamalla omat taipumukset voi kehittää ns. selviytymiskeinoja -ja tapoja jotka auttavat arjen keskellä. En lähtisi lasta lääkitsemään vain koska aivot toimivat eri tavalla.
Lastani en haluisikaan lääkitä stimulanteilla, ellei ole täysin pakko. Yritän kaikkeni käyttää muut keinot, mm. että lapsi saa tarpeeksi liikuntaa ja sokeri minimiin. Itselläni lääkitys koska se selkiyttää jonkin verran arkea sekä auttaa olemaan esim liikenteessä tarkkaavaisempi, koska pelkään ajottain oman keskittymis ja tarkkaavaisuusongelmani takia lapselle sattuvan jotain. Ap
Sinä tunnet lapsesi parhaiten. Jos siis huolesi on herännyt, ota asia puheeksi neuvolassa. Tietotaso terveydenhuollossa on vielä nykyäänkin vaihtelevaa, joten varaudu siihen, että voit joutua vaatimaan tutkimuksia.
Mahdollisen adhd:n varhainen tunnistaminen voi ennaltaehkäistä monia tulevia ongelmia, joten se on äärimmäisen tärkeää. Mahdollisen lääkityksen tarpeesta keskustelisin lääkärin kanssa ennen päätösten tekoa: Varsinkin kouluiässä lääkitys voi mahdollistaa kykyjen mukaisen opiskelun ja siten tukea koulumenestystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsi ei ole aivan mahdoton, niin lääkitystä ei kannata vielä tuossa vaiheessa. Lapseni on nyt 10 vuotias ja lääkitys tuli vasta koulussa. Koulu menee todella hyvin, kiitos lääkityksen ja nyt lapsi itse haluaa lääkityksen ammulla ottaa. Kaikki viikonloput ja lomat ollaan ilman lääkitystä.
Meillä auttoi pienenä seuraavat asiat:
1. Jos oltiin menossa jonnekin, niin kerrottiin hyvissä ajoin. Muistutettiin monta kertaa. Valmisteltiin lähtöä hitaasti ja rauhallisesti. Nopeat lähdöt ei ikinä onnistunut ilman raivoamista.
2. Pidettiin tiukasti kiinni rytmistä, ruokailut, välipalat, herätykset ja nukkumaanmenot hoidettiin kellon tarkkuudella
3. Raivokohtaukset oli meillä seuraus siitä, että lapsi sai liikaa virikkeitä. Eli jos oltiin kauppakeskuksessa, niin selostin koko ajan. Meillä oli myös pieni helminauha, jota sai räplätä.
4. Ruutuaika valvotaan edelleen, ja iltaisin suljemme kaikki ruudut siinä 7 aikaan. Nykyään luetaan yhdessä pari lukua kirjaa ennen nukkumaan menoa. Annan aina lapsen valita kirjan, jotta mielenkiinto pysyisi.
5. Leikeissä tarvittiin aina apua. Ylivilkas lapsi, ajattelee myös nopeammin, kun puhuu, ja siksi tulee väärinymmärryksiä. Tässä piti vaan olla rauhallinen ja toista kysymykset, kunnes lapsi osasi vastata. Sitten tehtiin päätös.
6. Rangaistus piti olla oikea, eli rauhoittaminen ja keskustelu, sitten rangaistus. Esimerkiksi poistettiin lelu jne. Muista olla yhdenmukainen, aina samanlainen rangaistus samasta asiasta. Älä jousta.
Sitten tsemppiä, lapsi kyllä oppii. Meillä nykyään todella ihan 10 vuotias ja pärjäämme ihan hyvin. Koulu menee todella hyvin, ja lapsella on monta ihanaa ystävää.
Siitä lääkityksestä, muistakaa että ADHD ihminen aina tuntee itsensä ulkopuolella. Ajatukset lentävät ja muut, ei ymmärrä. Minun lapsen kahta kommenttia koskien omaa ADHD
- En tykkää siivoamisestä, ja kun aivot ovat niin täynnä roinaa, niin lääkitys auttaa minua pistämään palikat oikeaisiin paikkoihin
- Äiti, minua ei haittaa lääkitys. Minua haittaa koska kaikki aina komentavat ja huutaa minulle
Eli ADHD lapsi tuntee, että ihmiset ovat aina vihaisia heille. Se ei ole hyvä itsetunnolle.
Sinulla on ihana lapsi, ja hae apua. keskustele hyvän lasten neurologin kanssa, niin saat tukea.
Minä taidan olla niitä harvoja jotka pitävät ADHD:ta vahvuutena. Itselläni on sellainen diagnosoitu teininä. Ja on totta että mulla kesti kolmikymppiseksi asti oppia hoitamaan edes elämäni perusasiat: maksaa laskut ajallaan, siivota edes silloin tällöin, muistaa hakea postit, pyykätä. Myös impulsiivisuus johti moniin ongelmiin, mm. avioton lapsi 23-vuotiaana, velkaantuminen jne.
Mutta opin iän myötä hallitsemaan taipumustani tietoisesti, ja nykyisin koen että tämä on pelkkä vahvuus. Se nimittäin antaa valtavasti energiaa, ja kun nykyään osaan kanavoida sen esim. työhön, pakottaa itseni keskittymään, niin olen huipputehokas kaikessa mihin ryhdyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä taidan olla niitä harvoja jotka pitävät ADHD:ta vahvuutena. Itselläni on sellainen diagnosoitu teininä. Ja on totta että mulla kesti kolmikymppiseksi asti oppia hoitamaan edes elämäni perusasiat: maksaa laskut ajallaan, siivota edes silloin tällöin, muistaa hakea postit, pyykätä. Myös impulsiivisuus johti moniin ongelmiin, mm. avioton lapsi 23-vuotiaana, velkaantuminen jne.
Mutta opin iän myötä hallitsemaan taipumustani tietoisesti, ja nykyisin koen että tämä on pelkkä vahvuus. Se nimittäin antaa valtavasti energiaa, ja kun nykyään osaan kanavoida sen esim. työhön, pakottaa itseni keskittymään, niin olen huipputehokas kaikessa mihin ryhdyn.
Miten sun nuo oireet viittaavat vahvasti epävakaaseen persoonallisuuteen, kuin ADHD:n.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taidan olla niitä harvoja jotka pitävät ADHD:ta vahvuutena. Itselläni on sellainen diagnosoitu teininä. Ja on totta että mulla kesti kolmikymppiseksi asti oppia hoitamaan edes elämäni perusasiat: maksaa laskut ajallaan, siivota edes silloin tällöin, muistaa hakea postit, pyykätä. Myös impulsiivisuus johti moniin ongelmiin, mm. avioton lapsi 23-vuotiaana, velkaantuminen jne.
Mutta opin iän myötä hallitsemaan taipumustani tietoisesti, ja nykyisin koen että tämä on pelkkä vahvuus. Se nimittäin antaa valtavasti energiaa, ja kun nykyään osaan kanavoida sen esim. työhön, pakottaa itseni keskittymään, niin olen huipputehokas kaikessa mihin ryhdyn.
Miten sun nuo oireet viittaavat vahvasti epävakaaseen persoonallisuuteen, kuin ADHD:n.
En ole tuo kelle vastasit, mutta adhd: n diagnosointi ei ole mutuilua. Liitännäisoireet ovat tavallisia, ja oireet tosiaan voi sekoittaa useiden eri sairauksien/häiriöiden kanssa. En lähtisi yhden viestin perusteella kyseenalaistamaan diagnoosia.
Ja kirjoittajan kuvaamat oireet ovat kyllä hyvin tyypillisiä adhd:n ilmenemismuotoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä heräsin lapsen oireiden ja tutkimusten myötä siihen, että itselläni on add. Mulla ei ole diagnoosia, mutta nyt lapsen vuoksi olen harkinnut testeihin menemistä. Lapseni, myös 3,5v oireet ovat silmiinpistäviä. Huomaan myös, että hän pystyy kognitiivisilla taidoilla kompensoimaan niitä ja siksi diagnoosin saaminen vaikuttaa olevan pitkässä juoksussa. Silti olen varma, että jossain vaiheessa oireet vaikeuttavat hänen elämäänsä, kuten ovat tehneet omalla kohdallanikin.
Meillä todella isoja haasteita ovat runsaasti ärsykkeitä tarjoavat julkiset tilat, ruokailu, kaverisuhteet ja suullisten ohjeiden sisäistäminen. Kaverisuhteissa tyttö leimaantuu helposti yhteen kaveriin, jonka kimpussa roikkuu ja on liian intensiivinen. Ei kuitenkaan siedä, että hänessä roikutaan. Hän on vielä ihan suosittua seuraa, mutta pelkään, että jos tuo roikkuminen ei lopu, niin tulee ongelmia. Leikkiin keskittyy kyllä, jos toiset keskittyy. Mutta jos leikkijöitä paljon, niin poukkoilee ja ripustautuu yhteen.
Huomaan itsessäni, että minusta ei ole apua tytölle, koska taistelen itsekin oireideni kanssa. Minua vain ärsyttää lapsen ylikierrokset ja se, kun puhe ei mene perille. Lopulta aina raivostun.
Poikien kohdalla yleensä diagnoosin saa helpommin. Ja perinnöllinenhän tämä vaiva usein on.
Ei ADHD lääkitys tarvitse olla pysyvä. Sitä voi oppia hallitsemaan ja toimimaan ihan "normaalisti". Mutta pienelle lapselle, tämä voi olla todella rankkaa. Koska silloin lapsi voi "riehumisella" satuttaa itsensä tai muita. Lasta joutuu koko ajan komentamaan. Hän ei vielä ymmärrä omaa toimintaa. Se voi aiheuttaa ongelmia.
Pieni lapsi on vielä helppo ja ei tarvitse lääkitystä. Mutta jos koulunkäynti vaikeutuu ja päästään yläkouluun, niin on jo vaikea saada muita kiinni. Pyörä lähti pyörimään.
Lääkitys ei ole ainut ratkaisu, vaan ohjaaminen ja tukeminen. Nämä yhdistelmät auttavat lasta ja kun lapselle puhuu ja kertoo, miksi hänellä on näin, niin lapsi myös oppii tuntemaan itsensä. Hyväksyy itsensä. Jokainen lapsi tarvitsee myös onnistumisia ei vain haukkumista. Katson, että lapsellani on ominaisuus ja minun tehtävä on kertoa ominaisuudesta hänelle ja tukea häntä tässä. Jos nyt kuitenkin koulu menisi hyvin ja lapsella on mahdollisuus vaikuttaa omaan tulevaisuuteen, esimerkiksi valitsemaan työn joka kiinnostaa, niin aikuisena pystyy paremmin keskittymään siihen.
Alue: Aihe vapaa
ADHD ei ole todellinen sairaus.