Niin vaan Saara meni finaaliin
Siitäs saitte epäluuloiset ja haukkujat. Hah hah
Kommentit (148)
Saaralta puuttuu karisma. Kliininen laulaja, mutta luontevuus puuttuu. Aamulla jankkas vain faneistaan. Ja miksi ihmeessä sillä on aina - joka kuvassa - suu auki? Toivottavasti menestyy, mutta nyt on teeskenteltyä itsevarmuutta - ja se näkyy.
Suomen lavashow oli kyllä paras sitten Lordin (rakastin myös biiseinä viimevuotista sekä vuoden 2014 kappaletta, mutta lavashowt olivat vähän tylsiä.) Saara erottui niiin edukseen noista muista pliisuista kappaleista ja esityksistä. Kerrankin olen iloinen siitä, että olin väärässä, kun uskoin Suomen putoavan naapurisuosimisen takia.
Olen niin iloinen myös siitä, että kestofinalisti Azerbaijan on VIHDOIN ulkona. Ärsyttää niiden turvallinen lähestymistapa joka vuosi. 2017 oli ainut positiivinen yllätys heiltä ja mielestäni ainut kerta, kun ansaitsivat finaalin. Kreikka tuli kyllä yllätyksenä, tykkäsin heidän kappaleestaan. Todelliset yllättäjät olivat Irlanti ja Albania, mutta en ole vihainen. Irlanti esimerkiksi ansaitsi paikkansa piiitkän tauon jälkeen finaalissa. Albanian solisti mielettömän taitava laulaja!
Se Kyproksen paljon hehkutettu lavaveto oli muuten ihan köyhän miehen Beyonce, ei jäänyt yhtään epäselväksi, mistä oli haettu inspiraatiota. 😂
Voittoa meille tuskin tulee, mutta toinen sija... mistä sitä ikinä tietää. ;) nyt paljon tsemppiä Saaralle!
Henkilökohtaisesti en tykkää vieläkään, mutta tämä on mielipidekysymys. En ole koskaan haukkunut, mutta kun ei kolahda, niin ei kolahda.
Itävalta oli hyvä, Makedonia oli huono. Saara oli Saara. Mikko Silvennoinen suunnilleen vetisteli juonnossa Saaran esityksen jälkeen, vaihtoi yhtäkkiä normaalista juonnosta päivittelyyn, että mä en kestä kun Saara ei enää ole tuolla jne. Teki sen kaksi kertaa. Vähän överiksi meni minusta, silloin ei oltu enää Suomen biisissä.
Wow, mikä muutos UMK:n viritelmään. Saara oli kyllä ihan timanttisessa iskussa eilen. En ole fani, mutta tuollaista ammattitaitoa ja sitkeyttä ei voi olla ihailematta. Go Saara!
Vierailija kirjoitti:
Huomasin vasta jälkikäteen, kun katsoin esitystä uudestaan, että Saaran taustalaulaja kompastuu noin 1.50 ajassa noustessaan portaita. Oikein tömps kuuluu 😂 Onneksi ei käynyt huonommin ja huomio oli tuolloin Saarassa muutenkin.
Taustalaulajat oli kyllä surkeita.
Tönkköä marssimista ja vinkaisuja.
Varmaan viime tingassa otettu mukaan.
Samoin tanssijat.
Turhaa rekvisiittaa, pois vain.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon niin iloinen, koska jos Saara ei olisi päässyt, en olisi jaksanut sitä suunnatonta jälkipuintia ja ylen ratkaisujen haukkumista, mitä siitä olisi seurannut. Yle laittoi kaiken yhden kortin varaan, perui UMK:n kesken kaiken ja kaatoi älyttömän rahamäärän Saaran esitykseen. Hyvä, että pääsi finaaliin.
siis tämä jatkoonpääsy ei mitenkään pese puhtaammaksi sekoilua UMKn suhteen. Erittäin surkeaa toimintaa YLElta. Ei, pahoittelut, ei tässä ole mitään hyvää. Saara on toki hyvä, mutta koko prosessi haisee. Mikä taas ei liity Saaraan mitenkään.
Mä vaan mielessäni näin lavashown, jossa Saara ois laulanu isossa sängyssä, tunnelma hämyinen,sumuinen, pelottava. Sänkyä ois pikkuhiljaa nostettu ja siellä pimeässä ois tanssinu monstereita. Sit ku tulis kohta, et Saara laulais kertosäettä seisaallaan sängyllä, sängyn alapuoli valaistais ja siellä tanssis ihan normaaleja ihmisiä..hirveetä ilotulitusta, mäiskettä ja tähtisadetta!!Ois ollu hieno. Nyt oli vähän pliisu show, mutta Saara on paras!!Ja biisi myös..
Miksi ei saisi olla epäluuloinen? Suomi ei ole ollut finaalissa moneen vuoteen ja samasta semifinaalierästä puuttui Ruotsi, josta usein saadaan korkeimmat pisteet (koska siellä asuu puoli miljoonaa suomalaista).
Kyllä oli katsomossa tunnelmaa , kun homppelit ja lepakot lippujansa heilutteli.
No, en siltikään tule koskaan tykkäämään Saarasta.
-Voimakas, mut liian terävä ja kimeä ääni
-hirvee irvistys
-kamala sivusiili
-ei saa tunnetta aikaiseksi, väkinäinen
-saisi hommata kunnon äijän
->luulen että iso osa äänistä on sateenkaariporukan ääniä, koska Saara on Briteissäkin konsertoinut paljon pride-porukan konserteissa. Euroviisutkin on sateenkaariväen juhla.
Joku täällä palstalla hehkutti että Saaralla on Euroviisu-edustajista paras ääni. Se tyyppi ei ole katsonut Viron esitystä.
Joku täällä palstalla hehkutti että Saaralla on Euroviisu-edustajista paras ääni. Se tyyppi ei ole katsonut Viron esitystä.[/quote]
Ihan näin maallikkona olin kuulevinani Elinan laulun matalissa osissa lipsumista sävelestä?
No onhan tuo Kroatian esitys nyt superkuuma, ei tämä nainen yrittänyt edes hakea huomiota seksillä vaan tihkuu sitä ihan luontaisesti. Tyylikästä ja eleetöntä. Tykkäsin.
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuo Kroatian esitys nyt superkuuma, ei tämä nainen yrittänyt edes hakea huomiota seksillä vaan tihkuu sitä ihan luontaisesti. Tyylikästä ja eleetöntä. Tykkäsin.
Jep, yksi lutkahtava tarvitaan aina viisuissa😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan missään muussa viisumaassa haukuttu oman masn edustajaa kuin Suomessa?! Se on jo sairautta ja kuvastaa suomalaisten negatiivisuutta ja katkeruutta, jotka syövän lailla nakertavat tätä maata ja tappavat kaiken yhteisen positiivisen yhteistunteen. Pätee niin täysin se, että jos naapuri ostaa uuden aiton, käymme puhkomassa yöllä renkaat eikä tehdä kovemmin itse töitä ja hankita myös uusi auto!
Ei Saaran haukkujia varmaan kovin montaa ole
Samat negatiiviset henkilöt näkyvät olevan Facessa ja Youtubessa, varmaan myös täällä.
Omasta mielestäni en ole haukkuja vaikka kritisoin. Miksi en saisi olla eri mieltä? Itse perään sitä karismaa ja persoonallisuutta. En vain löydä sitä hänestä. Joissakin esiintyjissä ei sitten muuta olekaan. Parhaissa yhdistyy taito ja karisma. Se voi mennä haukkumisen puolelle, kun ärsyynnyn Saaran sanomista. Esim. Että Kyproksen esiintyjä on hänen(Saaran) fani ja siksi mennään yhdessä juhlimaan. Jotenkin antaa kuvan tähdestä ja fanista, eikä kahdesta tähdestä jotka arvostavat toinen toisiaan. Aluksi olin neutraali noille lausahduksille, mutta usein kuultuna, ne on piirtänyt minulle tuo "yli-ihmisen" mielikuvan. Ehkä pitäisi olla vain hiljaa. Mutta miksi muut saavat esittää mielipiteensä? Show meni hienosti ja toivon hyvää sijoitusta. Arvostan Saaran työmoraalia ja lahjakkuutta. Silti en hänestä onnistu tykkäämään ja nyt olen sanonut sen tässä, tämän yhden kerran.
Hyvää:
- Esitys meni hyvin, pientä kompurointia muttei sen vakavempaa
- Esitys oli parempi kuin karsinnassa
- Saaran asu oli sopiva, ei nolon paljasteleva
- Hamsterin pyörä ja lopun kaatuminen juttuja joita muilla ei ollut
Huonoa:
- Biisi on enintään keskinkertainen vaikka kuinka esitys menisi hyvin
- Mitään tunnetta se ei saanut aikaan, oli vain suoritus alusta loppuun
- Taustalaulajat kuulostivat pikkuoravilta välillä
En tule koskaan vapaaehtoisesti kuuntelemaan Saaran musiikkia mutta toivon hänelle onnea myös finaaliin.
Hyvin Saara veti.
Mun suosikki silti on Netta, ei laula virheettömästi livenä, mutta hänen energiansa on vaan niin huikeaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuo Kroatian esitys nyt superkuuma, ei tämä nainen yrittänyt edes hakea huomiota seksillä vaan tihkuu sitä ihan luontaisesti. Tyylikästä ja eleetöntä. Tykkäsin.
Jep, yksi lutkahtava tarvitaan aina viisuissa😅
Näin on nainen naiselle susi. Kun ei kestetä sitä todellista alfanaaraan karismaa, aletaan nimitellä lutkamaiseksi. Minulle lutkamaista on halpuus, pikkuhousut lavaesiintymisessä jne. Rohkeampi kai Saaran asu oli.
Miksi taustalaulajien ja tanssijoiden pitää näyttää sotilailta? Epämiellyttävää.
Onneksi ei ollut Saara, joka kompastui. Tuo portaiden nousu ja lopun hyppy on kyllä osuuksia, joissa saa varoa, ettei käy ikäviä kommelluksia tai loukkaa itseään. Ja se alun hyrräkin on pieni riskitekijä.