Lue keskustelun säännöt.
En ymmärrä vanhempia jotka jaksaa seisokella tuntikausia jossain jalkapallokentän tai kaukalon vierellä päivästä toiseen
07.05.2018 |
Siis ymmärrän täysin laten urheiluharrastuksen, mutta en vain voi käsittää miten jotkut vanhemmat ovat valmiita käyttämään tolkuttomia määriä omaa aikaansa seisoskelemalla jossain kentän vierellä? Varsinkin jos käyvät vielä vaativassa työssä yhtä aikaa.
Kommentit (50)
Osa ehkä velvollisuuden tunteesta, osa on oikeasti kiinnostunut niin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No. Kaikki asiat ei ole tarkoitettu kaikkien ymmärrettäviksi. Mutta voisikohan syy olla se, että vanhempi on kiinnostunut lapsensa tekemisistä ja haluaa jakaa lapsen kanssa tämän elämän tärkeitä hetkiä? Ja empaattinen vanhempi myös näkee, että läsnäolo näissä tilanteissa on tärkeää myös lapselle?
Vierailija kirjoitti:
No. Kaikki asiat ei ole tarkoitettu kaikkien ymmärrettäviksi. Mutta voisikohan syy olla se, että vanhempi on kiinnostunut lapsensa tekemisistä ja haluaa jakaa lapsen kanssa tämän elämän tärkeitä hetkiä? Ja empaattinen vanhempi myös näkee, että läsnäolo näissä tilanteissa on tärkeää myös lapselle?
Tosin näissä yhteyksissä näkee aika kauhuvanhempia, niitä jotka huutaa ja kiroaa aivan kauheasti. Siitä on empatia kaukana. Ja vähän useammin ne on niitä äitejä, jotka kentän tai kaukalon laidalta neuvoo koko savottaa niin, että se oma lapsi häpeää.
No, kuljetan lastani niihin harjoituksiin, joten saman tien sitten seisoskelenkin osoittamassa kiinnostusta lapseni harrastusta kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No. Kaikki asiat ei ole tarkoitettu kaikkien ymmärrettäviksi. Mutta voisikohan syy olla se, että vanhempi on kiinnostunut lapsensa tekemisistä ja haluaa jakaa lapsen kanssa tämän elämän tärkeitä hetkiä? Ja empaattinen vanhempi myös näkee, että läsnäolo näissä tilanteissa on tärkeää myös lapselle?
Tosin näissä yhteyksissä näkee aika kauhuvanhempia, niitä jotka huutaa ja kiroaa aivan kauheasti. Siitä on empatia kaukana. Ja vähän useammin ne on niitä äitejä, jotka kentän tai kaukalon laidalta neuvoo koko savottaa niin, että se oma lapsi häpeää.
Kuulut siis itsekin kentän laidalla seisoskelijoihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva jutella joukkueen muiden vanhempien kanssa, yhdessä voidaan suunnitella pelireissuja ym juttuja joukkueelle, tutustuu lasten kavereihin ja heidän vanhempiinsa.. jne. Onhan noita syitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No. Kaikki asiat ei ole tarkoitettu kaikkien ymmärrettäviksi. Mutta voisikohan syy olla se, että vanhempi on kiinnostunut lapsensa tekemisistä ja haluaa jakaa lapsen kanssa tämän elämän tärkeitä hetkiä? Ja empaattinen vanhempi myös näkee, että läsnäolo näissä tilanteissa on tärkeää myös lapselle?
Tosin näissä yhteyksissä näkee aika kauhuvanhempia, niitä jotka huutaa ja kiroaa aivan kauheasti. Siitä on empatia kaukana. Ja vähän useammin ne on niitä äitejä, jotka kentän tai kaukalon laidalta neuvoo koko savottaa niin, että se oma lapsi häpeää.
Kuulut siis itsekin kentän laidalla seisoskelijoihin?
En kuulu, mutta olen sellaisen kaveri. Olen ollut hänen lapsensa kummitätinä muutaman kerran mukana siellä reunalla ja oli kyllä aika noloa katsottavaa. Jalkapallosta en tiedä, mutta jotkut ringette- ja lätkämammat eivät sanoja säästele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa varmaankin. haluaa päteä lapsensa kautta, eli se on hienoa, kun "meidän Petteri" tekee maalin. Toisaalta halutaan päteä myös uhriutumisen kautta, eli se on myös jotain hienoa, että "minä kyllä tuen lastani", vaikka itse olisi asiassa innokkaampi kuin lapsi. Näiden syiden perusteella kyse on osittain myös itsekkyydestä. Ei kaikilla vanhemmilla tietenkään, mutta joillakin.
Se on minulle paikka päästä irti päivän kiireistä. Voin seurata rauhassa lapseni harrastuksia ja samalla saan rauhan omien asioiden pohtimiseen ja suunnitteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut vanhemmat nauttii lapsiensa kehityksen seuraamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No. Kaikki asiat ei ole tarkoitettu kaikkien ymmärrettäviksi. Mutta voisikohan syy olla se, että vanhempi on kiinnostunut lapsensa tekemisistä ja haluaa jakaa lapsen kanssa tämän elämän tärkeitä hetkiä? Ja empaattinen vanhempi myös näkee, että läsnäolo näissä tilanteissa on tärkeää myös lapselle?
Tosin näissä yhteyksissä näkee aika kauhuvanhempia, niitä jotka huutaa ja kiroaa aivan kauheasti. Siitä on empatia kaukana. Ja vähän useammin ne on niitä äitejä, jotka kentän tai kaukalon laidalta neuvoo koko savottaa niin, että se oma lapsi häpeää.
Tilastojen mukaan noin 417.000 lasta harrastaa Suomessa jotain, joten eiköhän tuohon reiluun 830.000 aikuiseen mahdu aika monennäköistä isää ja äitiä. Empaattisia ja vähemmän empaattisia. Tosin, se että kannustaa omaa lastaan kovaäänisestikin ei automaattisesti tee ihmisestä epäempaattista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No. Kaikki asiat ei ole tarkoitettu kaikkien ymmärrettäviksi. Mutta voisikohan syy olla se, että vanhempi on kiinnostunut lapsensa tekemisistä ja haluaa jakaa lapsen kanssa tämän elämän tärkeitä hetkiä? Ja empaattinen vanhempi myös näkee, että läsnäolo näissä tilanteissa on tärkeää myös lapselle?
Tosin näissä yhteyksissä näkee aika kauhuvanhempia, niitä jotka huutaa ja kiroaa aivan kauheasti. Siitä on empatia kaukana. Ja vähän useammin ne on niitä äitejä, jotka kentän tai kaukalon laidalta neuvoo koko savottaa niin, että se oma lapsi häpeää.
Tilastojen mukaan noin 417.000 lasta harrastaa Suomessa jotain, joten eiköhän tuohon reiluun 830.000 aikuiseen mahdu aika monennäköistä isää ja äitiä. Empaattisia ja vähemmän empaattisia. Tosin, se että kannustaa omaa lastaan kovaäänisestikin ei automaattisesti tee ihmisestä epäempaattista.
En minä muuta väittänytkään. Ja ymmärrän kyllä kovaäänisen kannustamisen, siinä ei ole mitään, mutta olen kuullut ja nähnyt sellaisia kiroamisia ja lapsia ja valmentajia kohtaan syydettyjä törkeyksiä, etten olisi uskonut sellaisen olevan mahdollista. Kaverini ei ollut tällainen, mutta muutama muu. Kyse ei ollut harjoituksista vaan pelista turnauksessa, sen takia minut sinne kummitätinä oli kutsuttukin. En ole lajiin vihkiytynyt, mutta kyllä se aika pahalta kuulostaa, kun äidit neuvoo 10-vuotiaille, että saatana nyt se luu kurkkuun sille.
Mulla on kahden pojan futistreeneissä ”seisoskelua” monena päivänä arkisin ja viikonloput päälle! Kyllä se on rakkaus lapsiin, ihanaa nähdä kun nauttivat ja kokevat onnistumisenriemua, nauttivat omaan tiimiin kuulumisesta ja kehittymisestä - sekä liikunnasta! Meillä lasten kanssa pyöräillään treeneihin ja sekin on mukavaa, liikkua yhdessä.
Kentän laidalla tulee seurattua lasta, peleissä enemmän. Harjoituksissa voi tovin lukea kirjaa tai jutella muiden vanhempien kanssa, se on mukavaa kun tutustuu samanhenkisiä ihmisiin. Sitten on tietysti vielä rakkaus lajiin! Me ollaan siitä erikoisia että usein ”seisoskellaan” ihan puolison kanssa, molempia kiinnostaa lasten harrastukset :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään ennen ymmärtänyt, mutta kun lapset harrastaa, niin olen alkanut ymmärtämään. Miten muuten viettäisin aikaa 16- ja 13- vuotiaiden kanssa näin paljon? Kuulisin kuulumiset ja tuntisin nuorten kaverit ja vielä ne kaverin vanhemmat? Ei siellä treenien aikana tarvi seistä, voi käydä välillä kaupassa/ lenkillä tms. Peleihin menen mielelläni, sillä onhan se mukavaa ja jännää seurattavaa. Isoimpien peli on oikeasti jo taitavaa ja vauhdikastakin. Meidän joukkueen mammat ei huutele muuta kuin positiiviseen sävyyn. Ihan valmentajan toivekin. Valmentajakaan ei moiti vaan kannustaa ja antaa ohjeita. Mutta näin vuosien kentänreunakokemuksella voin sanoa, että vastustajat ja heidän kannattajansa ei aina toimi näin. Välillä kielenkäyttö on rumaa ja törkeää sekä omia että vastustajia kohtaan.
Tällaiset aloitukset ovat niin turhia. Jos ap kykenisi ymmärtämään muunlaisia ihmisiä ja elämäntyylejä kuin omansa, hänen ei tarvitsisi edes kysyä tuollaisia.
Hän haluaa siis lähinnä vain haastaa riitaa ja kiillottaa omaa äitiyttään.
Minä en ole hommannut lapsille sellaisia harrastuksia, jotka veisivät monta iltaa viikossa. Molemmilla on kumminkin aina ollut kuskaamista vaativia harrastuksia, mutta niihin on mennyt yksi ilta per harrastus.
Koen, että harrastaminen on lapsille tärkeää. Stadissa ei oikein voi passittaa pientä lasta yksin julkisilla välineillä harrastamaan, enää iltapimeällä. Koen kuskaamisen normaaliksi vanhemmuuteen kuuluvaksi velvollisuudeksi.
Joskus jään paikan päälle katselemaan, kun kyse on liikuntaharrastuksesta. Samalla voi hoitaa omia asioitaan (esimerkiksi pojan yleisurheiluharjoituksen aikana juoksin kentän ympäri ja kuittasin iltalenkin, välillä taas hoidan sähköposteja ja soittelen sukulaisille). Harratuskaverien vanhemmat ovat aivan täyspäistä sakkia, sieltä kentän reunalta on tullut mukavia tuttavia.
Mikä sitä paitsi olisi niin hiton paljon tärkeämpää tekemistä parina iltana viikosta? Möllötellä telkun ääressä? Siivota?
Juu ei. Mulle nuo lapset on kyllä tärkeämpiä kuin tahraton koti tai Netflix-sarjat.
Omassa tilanteessa oli pakkokin. Treenit olivat niin kaukana kotoa, ettei ollut järkeä ( eikä varaa) ajella edestakaisin.
Ihan joka kerta ei treenejä jaksanut seurata ( 4 krt/vko ja pelit päälle). Saatoin käydä kaupassa, lenkillä, lukea yms.
Mutta lapsen ainoana huoltajana elämä kyllä pyöri tuon aikajakson lajin ympärillä. Mutta nyt lapsi on 21 ja edelleen jääkiekkoon liittyvät jutut ovat usein puheissamme, vaikka harrastuksen lopettikin 17-vuotiaana.
Jos minulla olisi ollut muotakin lapsia, olisi tämä yhtälö kyllä ollut hieman hankala.
Laidalla monet jaksavat seistä myös siksi, että siellä tapaa aina tuttuja, joista osasta tulee hyviäkin kavereita. Ja toimitsijoina peleissä meillä ainakin oli kiva meininki. Tuota huutelua ei onneksi ollut juurikaan. Meillä oli napakat valmentajat, jotka puuttuivat siihen älyttömyyteen hyvin
No tuolla samalla logiikalla lapset vois jättää kokonaan hankkimatta: niihin menee rahat, aika ja hermot. Tämä on minun valintani ja sisältö elämässäni.
Vierailija kirjoitti:
Omassa tilanteessa oli pakkokin. Treenit olivat niin kaukana kotoa, ettei ollut järkeä ( eikä varaa) ajella edestakaisin.
Ihan joka kerta ei treenejä jaksanut seurata ( 4 krt/vko ja pelit päälle). Saatoin käydä kaupassa, lenkillä, lukea yms.
Mutta lapsen ainoana huoltajana elämä kyllä pyöri tuon aikajakson lajin ympärillä. Mutta nyt lapsi on 21 ja edelleen jääkiekkoon liittyvät jutut ovat usein puheissamme, vaikka harrastuksen lopettikin 17-vuotiaana.
Jos minulla olisi ollut muotakin lapsia, olisi tämä yhtälö kyllä ollut hieman hankala.
Laidalla monet jaksavat seistä myös siksi, että siellä tapaa aina tuttuja, joista osasta tulee hyviäkin kavereita. Ja toimitsijoina peleissä meillä ainakin oli kiva meininki. Tuota huutelua ei onneksi ollut juurikaan. Meillä oli napakat valmentajat, jotka puuttuivat siihen älyttömyyteen hyvin
Mutta voit sanoa, etten minä tuota omasta päästäni keksi? Enkä ole väittänytkään, että kaikki vanhemmat tekisi sellaista, mutta jotkut. Heidän motiivinsa jaksaa olla kentän tai kaukalon laidalla on varmaan samanlaisia kuin muittenkin, ovat kiinnostuneita ja innostuneita, mutta se joskus ilmenee ikävällä tavalla.
13
Se on hienoa seurata lapsen kehitystä niin itse lajissa kuin sosiaalisesti.
Kivaa yhdessäoloa myös muiden vanhempien kanssa. Liika tietysti on liikaa. En minä joka turnauksessa ole mukana, vaan esim. vain isä.
Jalkapalloa harrastava lapsi on meillä jo 10-vuotias, joten pärjää hyvin tuttavaperheidenkin kanssa. Vastavuoroisesti katsomme tuttujen lasten perään sitten.
Treeneissä useimmiten emme ole. Lapsi kulkee itse bussilla kaverin kanssa.
Ei kaikilla ole mielenkiintoinen, alati vireänä pitävä työ. Minulla on tylsempää töissä kuin "kentän laidalla". Tosin työstä tietysti maksetaan.
Samaa olen miettynyt minäkin...