Aikuiset kaverit jättivät porukasta, mitä tehdä?

Ajan ilmiöitä.

https://yle.fi/a/74-20003270

Joko olet saanut uuden kaveriporukan? Aloitus vuodelta 2018

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turha sitä vastaan on taistella. Jos eivät halua mukaan, eivät halua - et voi pakottaa heitä mihinkään. Itselle kävi aikanaan samalla tavalla ja yritin kyllä kovasti saada asialle selitystä ja päästä takaisin mukaan, mutta lopulta ymmärsin että seurani ei ollut heille niin tärkeää, joten annoin olla. Se oli parempi niin jo ihan itsekunnioituksenkin kannalta.

En pakota ketään ottamaan minua mukaan. En edes haluaisi joutua kysymään asiasta.

Mutta kun tämä väistämättä muuttaa meidän suhteita. Riippumatta siitä, kysynkö asiasta vai en. En haluaisi panna tämän takia 25 vuotta kestäneitä ystävyyssuhteita poikki.

ap

Eihän sinun tarvitse laittaa niitä ystävyyssuhteita poikki. Miksi se olisi sinun tehtäväsi? Odotat ja katsot mitä tulee. Jos ei tule mitään, niin siinähän se kaveruus kuihtuu pois ilman dramaattisia välien katkaisemisiakin. Se on ikävää, mutta paljastaa kaveripiirisi todellisen luonteen. Jos taas sulla on oikeita ystäviä, ne kyllä kaipaavat sinua takaisin ja ilmaisevat sen.

Me ollaan sitten eri mieltä siitä, miten ystävyyssuhteet toimivat. Ne nimenomaan eivät toimi niin, että yksi odottaa, että toinen ottaa yhteyttä. Sehän on juuri se tapa, miten ihmisiltä katoaa kaverit ympäriltään siinä vaiheessa, kun aletaan olla kiireisiä perheenäitejä. Kun ei ole enää aikaa aktiivisesti ylläpitää ystävyyssuhteita, ne kuihtuu.

Olen aiemmin jättänyt jotain ihmisiä pois elämästäni juuri sen takia, että tajusin, että minä yksin pidän sitä yhteyttä yllä. Kyllä ystävyyssuhde vaatii sitä, että molemmat ehtivät ja jaksavat pitää yhteyttä. Ystävyyssuhteet eivät itse pidä itseään hengissä, niin kuin eivät parisuhteetkaan.

Sitten erikseen ovat ne ystävyyssuhteet, joihin kuuluukin se, ettei olla yhteydessä viiteen vuoteen ja että aina kun nähdään, jatketaan vaan siitä, mihin jäätiin. Niitäkin on.

ap

Ap minkä selityksen sait?

Ystävyys on nimenomaan vastavuoroista. Kun toinen kysyy sinua perheenä kylään, se järjestetään. Kun kysyy perhematkalle, se järjestetään.

Fool me once shame on you

Fool me twice, shame on me

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyytenne on selvästi päättynyt, eikä ryhmässä ole koskaan ollutkaan todellisia ystäviäsi. Ehkä sinun on vain tähän saakka annettu roikkua mukana? Omanarvontuntosi nimissä lopeta kaikkinainen yhteydenpito ryhmään, ja etsi uusia ihmisiä elämääsi. Tee tarvittava surutyö ja työstä pettymyksen tunteesi. Lähes meille kaikille on tapahtunut vastaavaa jossakin elämänvaiheessa, ja olemme "kasvaneet ulos" ihmisistä ja tilanteista. Jälkikäteen voi huomata, että tapahtunut antoi tilaa uusille hyville asioille elämässä.

Tottakai elämässä voi toimia dramaattisesti ja, jos kokee mielipahaa joidenkin ihmisten taholta, esim. 25 vuoden ystävyyden jälkeen niin nämä voi vain kätevästi pyyhkiä elämästä pois. Tai sitten asiat voi myös yrittää selvittää. Jos tämä porukka on ollut 25 vuotta kassassa tms. niin miksi nämä yhtäkkiä alkaisivat kiusaamaan ja syrjimään ap:ta.  Tuskin yhtä ihmistä jätetään syyttä pois. Joko ap:lla on peiliin katsomisen paikka ja hän on itse omalla käytöksellään aiheuttanuset sen, että kaikki eivät halua häntä mukaan. Tai sitten syy voi olla ihan luonnollinen, että siellä Tallinnassa on ollut vaikkapa jotakin joka on yhdistänyt tätä muuta porukkaa. Tuntuu ehkä, että suurin osa täällä kommentoivista on ollut koulukiusattuja tai muuten elämässään hylkäämiskokemuksia kokeneita ja aikuisiällä heijastavat kaiken siihen viittavankin kiusaamiseksi ja hylkäämiseksi. 

Osa ihmisistä pelkästään keräilee ihmisiä eri tarkoituksia varten ystävyyden sijasta. Tällaiset ihmiset voivat toisinaan yllättyä siitä, että kaikki eivät haluakaan kuulua heidän kokoelmiinsa, jos "ystävyys" on kovin pintapuolista.

Niin tämä

Mulla on muutama tällainen kaveriporukka, joiden kanssa on kokoonnuttu ajoittain. Erimielisyydet vuosien varrella voi kilpistyä muutamaan kategoriaan 1) joustamattomuus. Joistakin on iän myötä tullut joustamattomia. Eli kaikki pitäisi tehdä heidän tapansa mukaan. Jos näin ei tapahdu, alkaa huono käytös. 2) erilaiset rahavarat. Täysin kitupiikit karsittiin jo nuorena. Nyt on työttömyyttä/ sairautta tms. Joten välillä on haastetta löytää kaikille sopivaa tekemistä. 3) Liikkuvuus. Osa porukasta kirmaa, kuin vuorikauris. Ja jotkut ovat kerryttäneet ylipainoa /sattunut tapaturma tms. niin, että liikkumiset on tarkkaan mietittävä. 4) mielenterveys. Isoon porukkaa mahtuu aina joku jolla on mt-ongelmia tai muutoin vain rakastaa riitaa/ on vähän haastavampi tapaus.

Toisten kanssa tuli nuorempana paremmin juttuun, nyt ehkä jonkun toisen. Välillä on tosi, tosi haastavaa yrittää saada porukka kasaan ja keksiä yhteistä tekemistä edellä mainitut asiat huomioiden.

Vierailija kirjoitti:

Mulle on tapahtunut vähän samanlainen juttu. Tiivis ystäväpiiri oltiin siis aiemmin, jossain vaiheessa sain jotenkin selville, että heillä on olemassa vielä erillinen Whatsapp -ryhmä, jossa minä en siis ole. Sen lisäksi siis oli ryhmä, jossa me kaikki (minäkin) olimme.

Tuolla omassa whatsapp -ryhmässään sopivat kaikenlaisista menoista ja riennoista, jälkeenpäin sain ihailla kuvia fb:stä. Tuntui tosi pahalta, ettei minua ole pyydetty mukaan eikä minulle ole puhuttu koko asiasta.

Sanoin heille tuosta heidän omasta whatsapp-ryhmästä. Olivat vaikean näköisiä. Sanoin myös näistä heidän menoistaan, joihin minua ei ollut pyydetty. Tähän sain jotain selittely-yrityksiä.

Ilmoitin, että ystävyytemme päättyy tähän. Niin se päättyi, ei kaduta yhtään. Ei olla oltu ystäviä enää 4 vuoteen. En kaipaa tuollaisia "ystäviä" elämääni. Ihmeellistä koulukiusausmeininkiä vielä aikuisenakin.

Mut on monet kerrat hylätty kaveriporukan ulkopuolelle vaikka olen ollut reilu kaikille ja puolustanutkin heitä. Minä olin ollut myös todella usein se joka järkkää sitä menoa ja ohjelmaa. Erään kerran kun mut hylättiin niin silloinen "paras kaveri " alkoi lirkutteleen eksälleni. Siinäpä sen kiitoksen näki sitten kiittämättömiä paskapäitä.. Muistan myös kun katsoin facebookkia niin siellä useamman kerran oli valokuvia missä porukka koossa ja kaikilla hauskaa mutta mua ei kutsuttu. Vielä pahempaa oli että valehdeltiin kun kysyin yhteistä menoa ja tekemistä että " ei me mitääm tehdä tänään " ja todellisuudessa oli bileet päällä ja sovittu että mulle ei kerrora . Tuntui niin pahalta ja tuntuu edelleen tuo.  Näiden kokemusten myötä on mennyt luotto kokonaan ihmisiin koska ei ole saanut sitä kiitosta ja luottoa takaisin... Miten sitä osaa enää luottaa

Mies32

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 40+ nainen ja aloitin kuukausi sitten opiskelun eräässä kulttuurialan oppilaitoksessa.Minua on seurannut koko elämäni erittäin tuskallinen ja vaikea ongelma: ihmiset kääntävät minulle selkänsä.Se menee aina niin, että ensin he ovat minulle ystävällisiä ja joidenkin viikkojen kuluttua eivät ole enää huomaavinaan.Aluksi tuntui, että tässä koulussa menee ihan hyvin: aloin ottaa kontaktia ihmisiin ja joitakin keskusteluja syntyi.Pian tajusin, että kaikki keskustelut menevät samalla kaavalla: minä aloitan kysymällä jotain, muut vastaavat, mutta kukaan ei vastavuoroisesti kysy minulta mitään ja pian muut jatkavat puhumalla keskenään.Jos joku puhuu minulle, se edellyttää, että itse toimin keskustelunavaajana.Kukaan ei osoita yhtään vastavuoroisuutta.Olen myös huomannut, että ihmiset karttelevat minua: kukaan ei tule viereeni istumaan luokassa ja jos menen jonkun viereen, hän saattaa pian vaihtaa

Mulla on myös tämä kirous että ihmiset on ensin mukavia ja sen jälkeen olen kuin ilmaa. Vaikka koitan miten ystävällinen olla ja autan ja muuta niin näin käy. Muut puhuu keskenään kahvihuoneessa ja kukaan ei kysy multa mitään. Jos minä sanon jotain niin siihen ei aina edes vastata.  Mistä ihmeestä se johtuu että jopa joku sama vitsi minun kertomana ei naurata ketään mutta toisen tyypin kertomana sama asia saa ison reaktion

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on käynyt usein näin 42 elinvuoteni aikana.

Eniten häiritsee kyllä se, että joka jengissä on aina se alfajäsen, joka suunnilleen päättää, kuka saa kuulua jengiin ja kuka ei. Jos tämä riitaantuu yhden kanssa, ei kukaan puolusta sitä, jonka alfajäsen savustaa ulos jengistä. On vain pyhä hiljaisuus, kun jengi jatkaa tapaamisiaan salassa siltä poispotkitulta. Joskus joku postaa someen näistä tapaamisista, mutta kukaan ei edes mieti sen poispotkitun tunteita. Vain alfajäsenen tunteilla tuntuu olevan väliä.

Että kyllä naiset osaa olla paskoja toisiaan kohtaan.

 

Ja lisään nyt vielä tähän sen, että usein sitä poispotkittua kyllä tavataan ilman tätä alfajäsentä pienemmällä porukalla tai kahden kesken, mutta ei vahingossakaan mainita, mitä kaikkea kivaa on isolla porukalla sen alfajäsenen kanssa puuhailtu. On juhlaa jos jonkinmoista ja yh

Tuo on niin hyvin sanottu varsinkin tuo että " kahden kesken " ja salaa nähdään sitä pois potkittua tyyppiä siksi ettei halua itse vaikuttaa ilkeältä mutta samaan aikaan savustetaan toista ulos eikä ilmoteta menoista tai vielä pahempaa valehdellaan jos pois potkittu kuulee suunitelmasta ja kysyy lisätietoa. Silloin menee pahasti jo kiusaamisen puolelle

Itse olen hyväksynyt, et ihmiset vaihtuvat elämässä. Tulee muutoksia ja elämäntilanteet muuttuu. Aina ei kemiat enää mene yksiin. Joskus jonkun menestys on tuonut kaunaa tai on hyljätty, kun on ollut alamäkeä. Minut on hylätty ja olen itsekin jättänyt huonoja kavereita. 

Ystävyyden pituisi tuoda hyvää oloa. Kaikista ei tule ystäviä, monista sentään kavereita. 

Koitan olla miettimättä sen enempää. 

Toki se kirpaisee, kun yhtäkkiä tajuaa, että ei ole enää tervetullut lapsuuden kaveriporukkaan. Mutta sitten taas, merkkejä on ollut näkyvissä jo pitkään. Ehkä en antanut tarpeeksi itsestäni? Tätä mietin joskus. Tai sitten syynä voi olla vain puhtaasti kateus. Ihmiset ovat mitä ihmeellisimmistä asioista kateellisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenkään ulkopuolelle jäämisen aiheuttamaa mielipahaa vähättelemättä (itselläkin kokemusta siitä), niin eikö ihmisten ystäväpiireille ole ihan luonnollista, että ne muokkaantuvat. 10 vuotta sitten ehkä pidin jostakin ihmisestä, nyt en. Ehkä hän on muuttunut, ehkä minä. Mutta se, etten enää mielelläni vietä hänen kanssaan aikaa ei tarkoita, etten muun porukan kanssa viihtyisi. Miksi en siis voisi tehdä jotain niiden kanssa, joista pidän edelleen kovasti, ja muodostaa näin uuden porukan? Vastaavasti minä en herneydy siitä, että jotain tehdään ilman minua. Missä menee se raja, ettei porukan kokoonpanoa saa muuttaa? Kun on tunnettu 5 vuotta, 20 vuotta?

 

Muuta vain kaveriporukkaa, mutta sillä tavalla ettei kukaan kärsi siitä. Voit muuttaa kaveriporukastasi itse pois, mikäli et enää viihdy siinä. Sen sijaan et voi j

Miksi ihmeessä minun pitäisi luopua muista kavereistani siksi, että en yhden seurassa viihdy enää? Koska olisi pitänyt silloin 18-vuotiaana ennustaa, mihin suuntaan joku muuttuu, tai miten itse muutun? En ole mielestäni velvoitettu ihmissuhteeseen, joka vie voimia.

En kiellä ketään olemasta toistensa kanssa, mutta voin kai itse valita, keiden kanssa itse vietän aikaani? Samaan tapaan muut voivat todeta, että ottavat johonkin mukaansa mieluummin neiti x:n kuin minut, tai menevät jollain ihan muulla kokoonpanolla.

Juuri näin! Meillä oli erään miesvaltaisen harrastusryhmän naisten kesken hyvä porukka. Mukaan tuli sitten yksi, joka oli niin tajuttoman negatiivinen, itsekeskeinen ja itsetunto-ongelmien kanssa painiva, että kaikista tapaamisistamme tuli tämän yhden jäsenen terapiasessioita. Ilmoitin sitten lopulta, että en halua enää osallistua tilaisuuksiin, joissa tämä energiasyöppö on mukana. Sen sijaan aloin itse järjestää tapaamisia, joihin kutsuin muut ryhmän jäsenet. Nämä eivät ole harrastusryhmän tapaamisia, vaan omien kavereideni kokoontumisia. Edelleen on siis myös koko harrastusryhmän naisten tapaamisia, mutta niistä olen jäänyt pois, ellen tiedä että tämä negatiivinen ihminen ei varmasti ole tulossa.